maanantai 21. lokakuuta 2024

tilanteen päivitystä

 22.09.2024
boottia usb tikulta.

Tikusta asiaa. Eli tämä kovalevyn vikaantuminen on saanut mut viimein herättämään sisäisen nörttini henkiin. Ja tutkimalla asioita, kuten nyt sitä - että linux jakelun voi "polttaa" myös usb-tikulle. Eli tehdä siitä käynnistävän usb-tikun.

Se on aika nopea, käyttöjärjestelmän Xubuntu 24.04 (livesessio) latautui parissa minuutissa, eli SSD kiintolevyltä järjestelmän lataus saattaisi kestää vain jotain puoli minuuttia.

Lisäetuna usb bootissa on se, että kone on hiljaisempi kun cd-asema ei jauha koko ajan. Sekä, että sitä asemaa voi käyttää cd-polttoon.

Kiitolevyn SMART siis sanoi tilakseen BAD. Voisin yrittää korjata tai kerta varmuuskopioinnin aikana ei ollut mitään ongelmia levyn kanssa -niin vain katsoa windowsin vielä läpi ja napata tiedostoja, joita unohtui. Poistaa pelit ja käyttämäni ohjelmat, jotta windows10 muuttuisi mulle helpoksi unohtaa ja siten vaihtaminen uuteen olisi helpompaa.

Vaan että kun Windows10 oli ilman nettiä kuukauden, niin pari kumulatiivistä päivitystä ehti lataantua sillä aikaa kun eilen siirtelin eilen google driveen tiedostoja, joita oli unohtunut varmuuskopioida.

Muut USB tikut eivät näemmä toimi järjestelmässäni sen aikana, kun käyttää USB boot tikkua livesessioon, sen vuoksi menin vielä windowsin puolelle tutkimaan niitä tiedostoja.

Windows tahtoi sitten päivittää itsensä, vaikka ei sillä päivittämisellä nyt enää ole niin väliä. ELi kovalevy meni sekaisin päivityksistä varmaan nyt sitten viimeisen kerran. En enää eheytä sitä.

Historia sen windows10:n kanssa on ollut sellaista, että kun aattelet että teet jotain nopeasti tietokoneella - niin eipä siinä teekkään mitään nopeasti tietokoneella, ennen kun pitää lähteä joko töihin tai muuhun tapaamiseen. Siinä on mennyt aina se varattu työaika sen odottamiseen, että tietokone käynnistyisi edes sen verran, että sen voisi sammuttaa.




Toisinaan sitten kone on ollut pakko sammuttaa virtakytkimestä ja se on aiheuttanut ongelmia. Eli windows 10 on varmaan edesauttanut kiintolevyn hajoamista. En mä tänne tietokonetta yksin käyntiin jätä. Ei se osaa kuitenkaan hoitaa itseään kuntoon, vaan jää odottamaan käskyä. kuten "sammuta siitä huolimatta" joka tulee, jos joku ohjelma estää sammutuksen.

Käytin tuossa siellä Jämsänkosken ryhmässä ekan kerran Windows11 konetta. Sain vahvistuksen sille tunteelle, että tahdon vaihtaa jo viimein linuxin puolelle - vain avaamalla windows11 koneen aloitusvalikon. Se sentään oli laitettu oikeaan paikkaa näyttöä, eli vasen alanurkka.

Kyllähän sen sai sitten tummaan tilaan, mutta jos pitää haun kautta löytää se asetus suoraan mitä etsii - niin siinä ei kylläkään opi sitä, missä se asetus sijaitsee windowsin valikkomeressä. Samaten microsoft excelin kanssa. Ei auta, jos se hakutulos näyttää sen asetuksen / toiminnon jota hakee siten, että sitä voi muuttaa / käyttää. Parempi hakutulos olisi kertoa, mistä kohtaa valikkoa kyseinen toiminto löytyy.

Eli tulee mieleen, että microsoft pitää ihmisiä tyhminä. Eli kyllä valikot pitäisi olla selkeitä ja apukeinot asetuksien löytämiseen sellaiset, että ne myös kertoisivat mistä kyseinen toiminto löytyy - sen sijaan että mahdollistavat heti hausta sen käyttämisen.

Siten ei opi ohjelmaa tai järjestelmää tehokäyttämään, siinä vain oppii käyttämään aina hakua ja alkaa tyytymään siihen hakutulokseen. Tulee sitten aika, kun joku päivitys pilaa sen haun eikä se enää toimikkaan.

Sitten ei enää käytetä sitä toimintoa, jonka aina haki kun tahtoi käyttää.

Xubuntu on paljon kehittyväisempi, tässä huomasin - että kun ennen vaikka tiedoston tallennusikkunassa on valinta "save" ollut tallennusdialogin (ikkunan) ylireunassa, niin nyt se on sen ikkunan alareunassa. Tämän kaltaisia muutoksia Windowissa on turha odottaa. Löysin vielä windows11 järjestelmästä dialogeja (asetusikkunoita), jotka ovat saman näköisiä mitä olivat kun ne lanseerattiin JO windows95:n mukana kun windows sai sen tehtäväpalkin ja käynnistävalikon.

Tässä siis odottelen uutta levyä, hommaan kyllä sellaisen. En ala asentelemaan tuolle vialliselle kiintolevylle mitään. Joten sivusto simopahula.fi ei päivity hetkeen. livesessioon ei ala FTP yhteyksiä asentelemaan kun ne pitäis tehdä aina uudestaan seuraavalla kerralla. Pääsenhän kuitenkin googletiliin ja bloggeriin xubuntun livesessiollakin. Sekä taulukkolaskentaan.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.