Silmälaseitta loppu elämä?

 17.06.2023
silmälaseitta loppu elämä?

Tässä siis olen viettänyt ilman silmälaseja jo neljä päivää. Aurinkolaseja on käytettävä ulkona, oli ohjeena. Eli minulla on ollut sangat päässä. Olen tottunut, että päässä on aina sankojen tunne. Olihan mulla silmälasit sen neljäkymmentä vuotta. siinä ajassa ehtii tottumaan niihin. Ja nyt kun olen ilman niitä aurinkolaseja, niin tuntuu väsyttävältä. Syystä, että aina kun olen ottanut silmälasit pois, niin se on tarkoittanut nukkumaan menoa. Oli sitten yöuni tai päikkärit olleet tiedossa.

joten tässä olen ajatellut, että jos noista vahnoista silmälaseista optikolla vain postaa linssit ja jo saa vaikka lasilinssit tai jotain. Kuitenkin tässä varmaankin tarvitsen vielä lukulasit. Se että nyt näen 500 metrin päästä joutsenen olevan pesällään. Mitä en ole nähnyt ennen edes silmälasit päässäni. - Niin onhan se hyvä merkki siitä, että kaukonäkö on nyt loistava. lähinäköä kuitenkin tarvitsee nykymaalimassa, jossa näyttöjä on. Niistäkin pitäisi nähdä lukea asioita. Kuten nyt matkapuhelin.

Älykännykässä löytyi toiminto, jolla sai kaikkia tekstejä suurennettua. näen nyt siitä asioita, mutta sitä toimintoa ei voi käyttää aina. Jotkut sovellukset eivät täysin tue sitä. Kelvatkoon nyt tässä välivaiheessa.

Kuintenkin leikkauksesta on vasta niin vähän aikaa. Yhä näen maiseman sinisempänä, mitä se oikeasti on. Siitä syystä, kun lääkärin oli merkittävä merkit silmiin - mihin kohtiin ne uudet linssit asentaa. Näin lyhessä ajassa kaihi on enää vain muisto. Tietenkin, koska toimenpiteessä poistettiin sumentunut mykiö silmästä ja korvattiin se uudella, keinotekoisella mykiöllä. Sekä laitettiin silmiin ne linssit, jotka korjaavat näön.

Mutta tämä psykologinen olo, siis mistä kerroin. Kun olen ollut laseitta - ilman että olisin mennyt suihkuun tai saunaan, niin se on tarkoittanut että olen menossa nukkumaan. ja siksi ilman kehyksien tunnetta päässä, niin unettaa. Sekä jotenkin tuntuu alastomalta, olenhan tottunut silmäalasijen käyttäjä. Sain silmälasit ollessani 5 vuotta vanha ja nyt olen 46 vuotta. Pitkä aika siis tottua laseihin.

Sitä paitsi minulla on silmien alla pussit, jotka olivat silmälaseilla piilotettavissa. Joten kyllä mä uudet silmälasit hommaan. Oli niissä sitten vaikka pelkät lasilinssit tai kenties tuplatehot. Kauas näen siis hyvin nyt, lähelle en niin hyvin. Toinen silmä katsoo nyt kauaksi ja toinen lähelle.

Tämä silmäleikkaus ei poistanut sitä, että kylmällä säällä oikea silmä alkaa vuotamaan vettä. joten sillä en niin paljon näe. Vielä varmaan pitkään suljen toisen silmän kirkkaassa valossa. Valonarkuus taitaa pysyä. Enää ei silmissä tunnu, kun siirryn sisältä ulos auringonpaisteeseen. Sehän johtuu juuri siitä, kun silmä levittää sitä mykiötään (tai jotain muuta osaa, nyt en tarkkaan muista) ja supistaa sitä valoisuuden mukaan. Se on tuntunut, muttei enää niin pahasti.

Heinäkuun sain toipumislomaa ja työkokeilua voi jatkaa samassa paikkassa sitten Elokuussa. Eli mulla on hyvin pitkästä aikaa kuten loma! Loma on ajanjakso, jolta palataan tekemään töitä. Työttömyys ei siis ole lomailua, vaikka niin sitä voisi ajatella. toimettomuus saa omanarvon tunnon laskemaan.

Nyt viimein se pitkä tie on ohitse. Ensin päättyi se yhdeksän euron helvetti, mun piti katsoa sitten jotain muuta.

Tuli se kiina-ilmiö nimeltä Covid-19 pariksi vuodeksi päälle. Sen aikana kyllä oli lääkäriaikoja, kun oli kaikenlaista. Ja niitä aikoja sai odottaa. ja odottaa. Siinä meni pari vuotta. Sitten tosiaan tämä silmälääkärin aika. Siinä meni vuosi, että pääsi kuten vastaanotolle ja sitten viimein leikkaukseen.

Ruumis pelittää, olen työkykyinen. Se yhdeksän euron ihmistä alas polkeva helvetti saa uskomaan toista. eli keskitysleiri nimeltä kuntouttava (rapeuttava) työtoiminta.

Mutta se on nyt historiaa. Kuten on se epävarmuuskin, että kestääkö ruumis enää myyjän töitä.
Samalla jäi historiaan myös helvetin heikko näkökyky. Pitäisi vissiin olla onnellinen.