isyystuntoja marraskuun alkuun.

 

05.11.2015
On marraskuu taas koittanut.

Aloittaisinko siis heti kertomaan, minkä kanssa ilmeisesti joudun kamppailemaan vielä vuosia? Vaiko kerronko mitä sosiaallisessa mediassa nyt jaetaan? - Kissankuvia ja sinulle tuntemattomien ihmisten päivityksiä ja vain sen tähden, että joku omista kavereista on kyseisen henkilön kaveri.

En jaksa tuosta enempää paasata, vaikka se saattaisikin olla hyvä tekosyy vajoamatta syvemmälle.

Luulin jo päässeeni niistä tunteista eroon. Isyys, se ettei ole päässy sellaiseksi. Tunteet olivat minulle täysi yllätys kun luin lehdestä tuoreesta isästä. Kyllähän mä ne jutut ennenkin olen lukenut - sillä se on mahtavan näköistä kuvasta kun näytetään onnellista miestä. Saa itselleenkin hyvän fiiliksen. Mutta nyt se tapahtui taas, mitä viimeksi on käynyt vuosia sitten kun minusta tehtiin sitä meidän perhe-lehden artikkelia.

Joskus mä etsin nämä omat sivuni itse googlella omalla nimelläni - tarkistaakseni jotain toimivuutta. Olen huomannut, että olen alkanut klikata jo pitkään sitä "kokeilen onneani" valintaa. Sillä nimelläni tehty haku näyttää sen artikkelin. Ehkä tahdoin unohtaa ja siksi laitoin tunteet piiloon.

Nämä ovat ilmeisesti vain käytävä läpi. Viikko sitten nimittäin mä murruin. Satuin olemaan vielä kaupungilla ja luin sen lehtijutun siis kaupungilla. Kerta sain jonkun ahdistuskohtauksen, jonka vuoksi soitin kuten kriisipuhelun kummitädilleni että sain helpotettua oloani - niin kyllä minä siitä ymmärrän, että tälle asialle on tehtävä jotain. En voi vain sulloa sitä taas jonnekin pois.

Artikkeli syntyi vuonna 2012, mutta nämä syvät tunteet tuota isyysasiaa kohtaan ovat kyllä vanhemmat. Taisi olla vuosi 2008 tai 2009 kun itse tajusin asian: tahdon isäksi. En tiedä sitten onko se sen merkki, että minusta tulisi hyvä isä - jos jo pelkät ajatukset asiasta johtavat tunnemyrskyyn ja ahdistuskohtaukseen. Kai se on sitä - mitä mä elämältä tahtoisin kaikkein eniten ja nykyään olen jo alkanut luopua ajatuksesta - syystä että eipä taida tapahtua.

Tässä vanhoja merkintöjä, jälkimmäisestä linkistä löytyy leikkaamaton versio siitä Meidän Perhe-artikkelista.

13.10.2012 - Hienoa tulossa - 09.11.2012 - Julkaisun jälkeen.. - 22.11.2012 - vain tunteita - 21.09.2013 - Alkua pitkästä aikaa.

Täytyypä palata vielä sosiaallisen median parjaukseen. Siis sain viime kesänä viestin joltakin, joka olisi tahtonut jakaa ajatuksia - kun oli jossain löytänyt sen artikkelin - mutta Facebook oli heittänyt sen muut-kansioon, josta ei tule mitään ilmoitusta saadusta viestistä. Sitten kun löysin sen viestin, oli kulunut pari kuukautta ja viestin lähettäjä oli jo ehtinyt poistaa itsensä facebookista. Rohkaisuviestihän se oli. Kesällä eniten käytin mobiilisovellusta - jossa ei näy se muut-kansio tulleissa viesteissä. Ehkä hyvä niin.. Tai en tiedä olisiko sitten se patoni jo murtunut aikaisemmin. Toisaalta tämä on isänpäiväviikko, niin siitä se varmaan nyt otti kimmokkeen tullakseen tajuntaan - siis tämä tunteet.

Tuossa vähän tuntoja sen pikkujutun julkaisun jälkeen, suostuin siis followup - tyylin haastatteluunkin.

07.11.2013 - 4200 päivää

Eli nämä tunteet ovat siis vieläkin vahvoina.

Voin rehellisesti sanoa, että olen yllättynyt kuinka vahvasti sitä voikaan jotain tuntea!

Ei auta.. Nämä tunteet ovat vain käytävä läpi pikkuhiljaa, muuten ne vain patoutuvat ja vähän pelkään kuinka voimalla se pato sitten tulevaisuudessa tulee murtumaan.

Joskus olen kateellinen heille, jotka eivät näytä tuntevan näin syvästi asioita. Mutta minä olen mikä olen.