21.09.2018
Unohduspäivä
Tänään tuli käytyä sitten Kaipolassa, oli asiaa sinne. Katsoa mitä omaisuuttani on vielä siellä. Samalla kävelin vähän kylää läpi.
Linja-autopysäkin ja koulun välimatka Kaipolassa on vähän alle 100 metriä. Silti bussin pitää vissiin kävästä kiertämässä vanhalla urheilukentällä rinki, jottei vaan pikku lapsoset joutuisi kävelemään sitä 98 metriä. Onhan se Kaipolan koulutie verrattavissa Mannerheimintiehen. Eikä yksikään hemmoteltu, pumpuliin pakattu lapsonen edes noussut siihen bussiin. Ei minun nuoruudessani..
Sentään bussi
kiersi sen urheilukentän kautta, isompi tie. Tässä taannoin
kun se sama vuoro kiersi koulun pihassa. Meni tietä - joka oli
alunperin kevyenliikenteen väyläksi suunnilteltu, siinä ihan
koulurakennuksen seinän vieressä. Hyvin turvallinen
reittivalinta. Iso linja-auto tulee nurkan takaa ja kaikkihan
tietää kuinka hyvin lapset tarkkailevat ...
älykännyköitään etsiessään pökemönejä tai jotain samaan
viisauteen verrattavissa olevia asioita.
Kävin siis katsomassa vanhat paikat ja vielä on se yksi reliikki siellä. Joskus 28 vuotta sitten Siwa jakoi frisbeitä lapsille. Se Siwa-tarra lähti heti pois, joten - kakara kun olin - länttäsin sen yhteen valopylvääseen puistossa.
Ja ilmeisen hyvää liimaa se silti oli, kun näin monen vuoden helteet, sateet, myrskyt ja pakkaset on kestänyt.
Se paikka vaan, jossa lapsena leikin, kasvaa uutta metsää. Ei tunnu vanhalle..
Vesisade yltyi, siis tuolloin satoi vettä kun olin katsomassa vanhaa puistoa. Lähdin siitä vanhan leikkipuiston läpi kävelemään kohden pysäkkiä. On kyllä hyvin vähän virikkeitä antava puisto nykyään. Ennen oli paremmin, lapsia ei pitänyt paimentaa karsinassa - jossa ennen oli vapaa leikkipuisto. Ehdin bussiin ja palasin Jämsään.
No pointtiin sitten.
Eli kävin lapsuudenkotona, missä on yhä muistopöytä isälle. Nyt vasta tunti sitten, kun koko päivän ajan on vaivannut - kun on 21. päivä, että onko tänään jotain. Jotain unohtunutta tai jonkun laskun eräpäivä tai jotain muuta, kun päivä tuntui koko ajan vain siltä - että olisi kuten unohtanut jotan.
Kyllähän mä siis sen tuossa tajusin. Isä kuoli 21. päivä. Eli elämä vissiin jatkunut. Ensimmäinen kerta kun unohdin, kun on tullut mieleen mitä 21. päivä tarkoittaa, mitä merkitsee ja silleen.
Elämä jatkuu. Ja tämä päivä kyllä on sellainen, että sanonta ELÄMÄ ON - todellakin osuu.
Olen siis päässyt eteenpäin elämässäni.