06.03.2018
Kaksikymmentä
vuotta eräästä junamatkastani
Tänään tuli
täyteen 20 vuotta siitä, kun Jyväskylässä tapahtui juna-onnettomuus. Matkustin juuri tuona
päivänä junilla. Opiskelin Järvenpäässä ja toi päivä
taisi olla perjantai. Ainakin luullakseni, sillä olin tulossa
viikonlopuksi Jämsään. Se oli silloista hienoa elämääni.
Tuona, siis varmaankin perjantaina - minulla olisi ollut täysin
mahdollista lähteä matkaan aikaisemmalla junayhteydellä. Siis
tuntia aikaisemmalla.
Tällöin olisin matkustanut siinä turmajunassa Jämsään saakka. Kenties jutellut ihmisten kanssa, muistanut heidät. En millään muista miksi jäin silloin vielä tunniksi eteläsuomeen. Ehken jaksanut heti lähteä. Ehkä koulun tietokoneluokka veti puoleensa sen verran tai sitten olisiko ollut juna-yhteys hitaampi tai jotain. Ei voi muistaa, mutta todennäköisesti se oli se koulun tietokoneluokka. Kaiketi joku koulutyö.
Tuon aikainen päiväkirja tuolta ajalta oli vain sössötystä rakkaudesta. Lisää vahvuutta siihen faktaan, ettei kakaroilla ole aivoja päässä. Olihan tuolloin ns. kakara. Aivot eivät vielä täysin kehittyneet. Mutta se asia on sivuraide.
Kävin vielä läpi sen aikaiset paperiset päiväkirjat - mutta niissä oli vain todellakin sössötystä rakkaudesta. Oon mäkin ollut hullu joskus.
Se päivä kaksikymmentävuotta sitten. Tuohon aikaan minulla ei vielä ollut matkapuhelinta. Tuolloin oli markkinoilla sellainen liikuteltava puhelinliittymä, pystyi soittamaan omaan laskuunsa kaikista puhelimista. Niin puhelinkopeista kun kaikkialta siis muualtakin. Tartti vain äänitaajuuspuhelimen. Tuohon palveluun sisältyi vastaajakin.
Tampereen asemalla, kun odotin vaihtojunaa - soitin vastaajaani asemalaiturin kolikkopuhelimesta. Toi liittymä kun toimi 0800 alkuisena ilmaisnumerona. Ei tarvinnut korttia tai kolikoita. Siellä oli äitini viesti, siinä meni juna ohi, en kuullut muuta kuin et joku junaonnettomuus oli sattunut. Tai jotain sellaista, äiti kyseli vointia. Sitten se mun juna saapui ja laskin luurin. Nousin junaan.
Vähän ajan kuluttua se juna lähti kohden Jämsää ja sitten Jyväskylää. Muistan elävästi tämän. Vaunussa soi radio, tuli uutiset. Muistan vieläkin miten hiljaisuus laskeutui vaunuun. Tampere jäi taakse. Muistan kanssamatkustajien ilmeitä. Jos uutisen olisi kuullut ennen lähtöä, ehkä olisi vaihtunut linja-autoon.
Kyseinen junavuoro oli siis se heti ensimmäinen Tampereelta Jyväskylään turmajunan jälkeen. Sen junamatkan tulen muistamaan aina. Jotenkin uutinen yhdisti kaikkia ja sääli heitä, jotka jatkoivat Jyväskylään saakka. Jos oikein muistan, niin oli ehditty raivata yksi raide vapaaksi, jota pitkin junat menivät.
Illalla sitten televisiossa näytettiin sisäkuvia samanlaisesta vaunusta, jolla olin silloin matkustanut. Verhot roikkuivat ja penkit roikkuivat seiniksi muuttuneella lattialla.
Siitä kaikesta on nyt siis se 20 vuotta. Kyllin iso asia kun tapahtuu, nii sen tulee muistamaan aika hyvin. Aina.