Irroittelua

 tagi "irroittelu" liittyy tulevaisuudessa tähän postitukseen. Irroittelu on kivaa toisinaan.

Tuli sade rankka, järjen maailmasta se vei.

Kuulin ääntä jääkaapistani. Avasin oven ja maitotölkkinihän se siellä valitti tyhjää, toivotonta oloaan. Se aneli etten heittäisi häntä roskikseen, vaikka ei sisälläkkään enää maitoa. Valitettavasti tyhjillä maitotölkeillä ei ole muuta käyttöä minulle kun roskiksen täyttäminen - ja hän tiesi sen.

Maitotölkki pakeni jääkaapin taaimmaiseen nurkkaan kyyhöttämään ja odottaen väistämätöntä ruttausta ja roskapöntön ahnetta kitaa - maitotölkkien taivasta.

Minun täytyi lähteä sitten kauppaan. Reitti kulki tikkunekkumetsän läpi, omenamehujärven yli sekä suklaamoussevuoriston läpi.

(heh.. mielikuviitus päälle vaan ja täysillä.. )

Törmäsin tikkunekkumetsässä lumikkiin ja seitsemään kääpiöön. Pyysin heiltä anteeksi, sillä olin häirinnyt ryhmäterapiaistuntoa. Kas, Lumikkihan kouluttautui kriisipsygolokiksi ja innoissaan oppimisistaan hän on käyttänyt seitsemää kääpiötä testipotilaina saaden heidän kaikki lapsuuden traumat avautumaan. Hain Lumikille, jolla oli kurkku jo kuiva puhumisesta, lasillisen vettä omenamehujärvestä. Tuon hyvän teon jälkeen jatkoin matkaani. Taakseni jäivät kääpiöiden huudot. Heillä oli huutoterapiaa seuraavaksi.

Palasin omenamehujärven rantaan, jossa tapasin Sulevi Soutuveneen, joka tarjoutui kuljetusvälineekseni jotta pääsisin vastarannalle. Sulevi kertoili matkalla lapsuudestaan, jonka hän oli viettänyt Kälviällä.

Omenamehujärven vastarannalle tultuamme Sulevi hämmentyi ja pyysi anteeksi. Emmehän vielä olleetkaan vastarannalla, koska se vastaranta oli nyt meidän takanamme. Kiitin matkasta ja hyvästelin hämmentyneen soutuveneen.

Seuraavaksi vastassa oli suklaamoussevuoristo, jonka vuorien rinteitä koristeli siirtolohkareen kokoiset mansikat. Siellä täällä kasvoi porkkanapuita. Tuolla tapasin Roope Ankan, jolla oli kovasti huolia talousimperuminsa puolesta. Ja se hiton Millakin koko ajan yritti saada sitä ensilanttia. Rahasäiliössä oli havaittu hometta, eikä sukulaispoika Akukaan nyt ehtinyt hätiin kun sillä oli Iineksen kanssa alkanut nyt se vaipparalli. Akun veljenpojistakaan ei ollut mitään jelppiä kun ne riiusti koko ajan Liinua, Tiinua ja sitä kolmatta. Roope kysyi olisiko minulla vastausta hänen ongelmiinsa? Vastasin ettei valitettavasti minusta olisi apua. Roope vielä sanoi jotain, mutta sitten minä heräsin.

Koko juttuhan oli ollut unta, sillä ankathan eivät osaa puhua tai hallita finanssi-imperiumia. Jatkoin suklaamoussevuoriston ylittämistä ja viimein pääsin maitokauppaan. Tölkit hyllyissä värisivät kauhusta, mutta myyjän mukaan se oli normaalia. Ostin maitotölkin ja laitoin sille talutushihnan, ettei se karkaisi. Siinä se sitten käveli perässäni kotiini jossa keitin kahvia.

Yksi päivä kaupungilla

 

18.02.2007
Päiväni, kuten se tapahtui.

Seuraava teksti saattaa johtaa lukian huvittuneisuuteen. Eli sinä, joka luet tätä - saatat naurahtaa.

Ajattelin tuossa lähteä aamupäivästä katsomaan tätä kylää, mennä vähän katsomaan että mitä täällä oikein on tapahtunut ja silleen. Tänään on sunnuntai, eilen oli lauantai - joka meni sairaspäiväksi. Tosiaan.. Mulla oli kuumeinen olo joten perjantaina ostamani juomat jäivät juomatta. Joten mä olen juonut ne tänään. Ei niitä paljon ollut, kuitenkin sopivasti - jotta sai mukavan fiiliksen aikaan.

Kävelin siis keskustaan. Siellä minä käväisin paikassa, jossa en ollut vielä ehtinyt käydäkään - S-marketin takavaraston katolla, eli parkkipaikalla. Siellä takavarastossa on kyllä tullut käytyä - monta kaljapulloa sinne olen työntänyt, pulloja kennolla - kuudessa kerroksessa dollyn päällä. Siellä oli kaljapullo maassa. Kuva siitä pullosta löytyy kuvablogistani.

Poistuin siltä miniparkkipaikalta, jonne saa parkkeerata vain kihlakunnanviraston kirjallisella luvalla. kävelin poliisitalon ohitse - kaupungin keskustaan. Expressbussi meni ohitse. Se lipui ylväästi valkosinipunaisin maalauksiensa kanssa mäkeä alas linja-autoasemalle. Kävin Otto-automaatilla. Euroja on riittävä määrä, jotta saa ruokaa ensi tiliin saakka.

Siellä täytettiin sitä Kone-experttiä, joka tuli sille paikalle jossa ennen oli Filmtown. Filmtown on nyt siinä, missä oli Ahonlaita ja Ahonlaita on taas osa historiaa. Tuossa vaiheessa minä tunsin, että pitäisi päästä tyhjennykselle. Jos olisi ollut lumetonta, niin se ei olisi ollut mikään ongelma. Joen rantaan vain, mutta nyt talvella siellä on vilkasliikenteinen hiihtolatu. Joten se ei ole oikein sopiva paikka nyt.

Kiertelin keskustaa, koko ajan miettien, että missä voisi käydä heittämässä vettä. Kas, sunnuntaina on kahvilat kiinni ja asiakasvessoja tarjoavat putiikit samoin - suljettuna. Muistin rautatieaseman seudun. Joten menin Koskentietä Siltakadulle saakka, jolle käännyin. Kävelin Vitikkalan sillan ylitse. Jämsänjoki oli keskeltä sulana. , tuon sillan kohdalla se on leveämmillään keskustan alueella.

Saavuin rautatieasemalle, jolta oli kait juuri lähtenyt matkustajajuna jonnekin. Siis autoja tuli vastaan ja asemalaituri oli tyhjä. No, empä mä päässyt sille paikalle - jonne olin ajatellut mennä tyhjennykselle. Siis sopivan syrjäiselle paikalle olin menossa. Mutta sillä kohtaa - josta olisi päässyt kätevästi radan ylitse - niin siinä oli kaksi veturia katkaisemassa tietä sopivasti. Jälleen - koska on lumi maassa, niin se hankaloittaa kulkemista.

Minä muutin toimintasuunnitelmaani. Kaupungissa on nimittäin Lidl-myymälä aika lähellä rautatieasemaa - joka on kiinni sunnuntaisin - joten eipä senkään vessaa päässyt käyttämään. Asemalta oli hävinnyt nyt se puhelinkoppi ja samalla seudun viimeinen yleisöpuhelin. Menin edellämainitun myymälän parkkipaikan kaukaisimmalle nurkalle ja heitin veteni. Peittelin keltaiset jäljet lumella.

Keskellä parkkipaikkaa oli yksinäiset ostoskärryt.

Menin siitä sitten sille rautatien ylittävälle sillalle ottamaan muutaman kuvan sieltäkin. Jälleen: ne kuvat ovat nähtävissä lähiaikoina kuvablogissani. Huomasin, että toi himosvuori näkyy aika selkeästi sille sillalle. Kyseessähän on korkein vuori täälläpäin. Se oli korkein jo ennen sitä hiihtokeskusta.

Viiskulmassa oli suruliputus käytössä. Joku oli kuollut siitä talosta, jossa olin vuosi sitten töissä. Kävelin Seppolan sillan kautta keskustaan ja menin Sale-valintamyymälään.

Salesta siirryin R-kioskille ja sieltä sitten kävelin keskustan halki takaisin asunnolleni. Matkalla tapasin tuttuja ihmisiä, joiden kanssa juttelin muutaman sanasen kahvinkeittimistä ja siitä, että S-marketista saa hyviä keittimiä.

Kämpillä mä sitten huomasin, että multa oli jäänyt vetoketju auki siellä toisella puolella kaupunkia. Mulla oli toppatakki päällä, että se piilotti sen - mutta kuitenkin..

Että sitä tuli käveltyä koko Jämsän halki vetoketju auki.

Huomenna on maanantai, uusi työviikko alkaa. Oloni tällä hetkellä on melko hyvä, siis ei tunnu kuumeiselta.