sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Silmäoireiden kertauskurssi

 

27.02.2023
ajatukset kuolemastani ovat olleet yliampuvia

Olen vain pitänyt taukoa tämän kirjan kirjoittamisesta. En ole siis menehtynyt tai teknologillani ei ole käynyt mitän. Musiikkina soi soittolistasta tällä otteella ZZ Top - Brown Sugar.

Silmäkirurgin aika on tänään Tampereella neljän tunnin päästä. Arvio, että miten pääsis karsastusleikkaukseen. Tulee se leikkaus kyllä, onhan mulla jo varhainen vanhuudenkaihikin. Aivot korjanneet sen 40 vuotta tuota karsastusta sekä muita silmäoireita.

Mä en näe 3D elokuvia, se efekti ei vaan toimi - syystä että toisessa silmässä vähän erilainen värinäkö - kuin toisessa + se karsastus. Muistan lapsena, että kun omas huoneessa oli pieni mustavalkoinen televisio - niin mä näin sen kuvan sinisempänä toisella silmällä, mitä toisella.

Lisäksi maailma on paria tuumaa suurempi, mitä mä sen näen näillä silmälaseilla. 55 tuuman televisio näyttää näillä laseilla 50 tuuman telkalta. Eli näen kaikki näytöt pienempinä, mitä ne oikeasti ovat.

Väsyneenä kun kävelen kaupungilla, niin saatan nähdä tien vasemmalla puolella olevan nesteen kylmäaseman hintatornin olevan kuten tien oikealla puolella, kun olen siitä noin 50 metrin päässä.

Silloin kun ajoin polkupyörällä, niin se onnistui hyvin. Tosin siitä on kulunut aikaa jo kymmenisen vuotta. Ajoin sitä pyörää ihan kaupungissa, jossa on enemmän mitä pitää havainnoida. Kyllä mä suoraan osaan polkea ja pysyn pystyssä, mutta se kääntyminen ei onnistu enää. Tosin saattaa olla harjoituksen puutetta, mutta en voi sitä kaikkea täysin sen piikkiin laittaa.

Näkö on heikentynyt. Ja samalla alkaa loppumaan aivojen kyky korjata asiaa.

No yhdestä asiasta olisin kyllä hyvilläni, että jos sen edes sais kuntoon. Nimittäin kylmällä säällä oikea silmä on aina valunut vähän vettä. Mutta nyt tänä vuonna se silmä kuten itkee. Ärsyttävää, varsinkin -20c asteen pakkasessa. Huurtuu silmälasit sen vuoksi.

Näiden silmävaivojen ylöskirjaus olikin hyvä tehdä. Tänään kun ne kaikki pitää muistaa kertoa läpi. Ties vaikka elämä muuttuisi paremmaksi? Kun ei näe kunnolla, niin se haittaa kaikkea. Onneksi myös voin kirjoittaa näin. Mä suljin silmäni. Kymmensormijärjestelmä toimii. Hallitsen sen. Nyt kun olen vähän aikaa pitänyt silmiä kiinni - böjee vaub ouneöö ha töö gauttaa aanyjagvub hyinustam avaampa siis silmät.

ja huomaan kirjoittaneeni sujuvaa siansaksaa. Oikea käsi oli aavistuksen liikaa vasemmalla. "Näkee vain pimeää ja haittaa aamukahvin juomista" Olisi tarkoitettu teksti.

Jep. Tänään voi tulla siis uusi pettymys elämässä, mutta kaiketi tää silmäasia etenee. Ainakin uudet silmälasit olisi kivaa saada.

Niin.. tässä tuli tietoa, ettei se kuntoutus - johon hain, vielä ala. Osallistujamäärä ei ole täyttynyt. Kuitenkin hain eteenpäin elämässä. Tänään selviää, että pääseekö silmäleikkausjonoon. Ja miltä se elämä sen jälkeen näyttää.

Rivien väliin asiaa.. Näkee sitten, että näkeekö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.