tiistai 13. joulukuuta 2022

Suuren myrskyn jälkeen.

 

13.12.2022
Suuren myrskyn jälkeen

mitenkähän se on mahdollista, että kun tulee Suomessa lunta, niin koko maa tuntuu olevan kaaoksessa? Ikäänkuin täällä koskaan ei ennen olis ollut talvea. Mä syytän nykyteknologiaa. Tästä mielipiteestä enemmän, siis myöhemmin tämän merkinnän yhteydessä.

Viime yönä Suomea koitteli suuri lumimyrsky. Ostamani kuuden tunnin paloajan kynttilät osoittautuivat hyödylliseksi valon lähteeksi, kun jäivät palamaan sähköjen katketessa. digitelevisio, joka toisti 5gee verkon kautta youtubesta livekuvaa tampereelta, sammui valojen kanssa ja ainoaksi jäi se tulen valo.

Eli meillä saattaa olla vaikka mitä teknologiaa, mutta vielä vuonna 2600 ja 7000 varma valon ja lämmön lähde on tuli. Monessa torpassa viime yönä todettiiin sama asia, Päijänteen suuret saaret olivat / ovat edelleenkin sähköittä. Pakkasta on -10c. Lapissa on tämän kirjoitushetkellä pakkasta -33c

Vaan näätämön kamerassa, siinä mun surullisenkuuluisaksi tehneessä nesteen huoltamon hintatornissa bensan hinta on nyt 1,779€/litra sähkön hinta, jolla sekin hintatorni toimii - on puolestaan melkein yhden euron kilowattitunnilta. Kompensoivaa..

Oho.. uusin tieto lapista, Suomen käsivarresta kertoo pakkasen olevan jo -35c Tarkempi paikka Enontekiön Saarikoski. Rekkakuski on yöllä pysähtynyt tauolleen, vissiin ottanut nokkaunet. Vaan tietenkin pitänyt ajoneuvonsa käynnissä. Aika raakaa luottamista autoonsa. Jos se pettäisi, niin kylmä saapuisi aika nopeasti nukkumakoppiin. pakkasta unien aikaan on ollut -35.5c

Kelottijärven kelikamera kertoo seuraavaa: [08:05:58] warming up 'axia-accc£eb0457 192,186,2,10'.

Alkaa olemaan kameroillakin kylmä, ei siis kuvaa tuosta laitteesta ole saanut sitten eilisen. Säätiedot välittyvät kyllä. pakkasta -34.4c tien lämpötila -23.9c ja tuulen nopeus 1,1m/s Ainoa tieto, joka on päivittynyt kuvassa, se se hakasulkeiden välissä oleva kellonaika.

Eteläsuomessa nelikaistaiset moottoritiet ovat muuttuneet kaksikaistaisiksi väyliksi maisemassa. Yksi kaista toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Suomen uusin moottoritie välillä Hamina - Vaalimaa on yöllä ollut vain keinovalaistu hanki.

lunta kaikkialla, en kuullut tänä aamuna lumiaurojen meteliä. Tämän kerrostalon piha vissiin on ummessa lumesta. Kaukolämpöä ja sähköä virtaa kyllä maanalaisissa johtimissa - joten kyllä täällä pärjää, ruokaa on kaapissa.

No ei noin surullisesti mene, kyllä se tie vissiin on aurattu, pitää itse vain tarpoa sinne.

Vaan miksi kun lunta tulee, niin tekniikka suomessa tuntuu pettävän? Kuten täällä ei koskaan milloinkaan ennen olisi ollut lunta?

Helsingissa raitiovaunut tippuvat kiskoltaan, lähijunia pitää perua kun junakalusto ei pärjää luonnonvoimille. Miksi? Koska kumpikaan ei enää valmisteta suomessa.

Suositus oli eteläsuomessa ja muualla, ettei turhaan ulos lähdetä lumimyrskyn aikaan. Valkoinen joulu on varma asia tänä vuonna? Uutisotsikoita: Järjestyksessä, jonka tarkoitus on tehdä kaaottista tunnelmaa.


Imatran aurinkopuiston kaavaluonnos tulee pian esille. Lumimyräkkä kulki Etelä-Karjalan läpi maltillisesti. Helsinki kietoutui vaaleaan lumivaippaan - myräkän pieksemä kaupunki on kuin elokuvasta. Tältä näyttää uusi äitiyspakkaus - ei enää kondomeita. Nyt etsitään Suomen kauneinta joulukuusta. No pitikö se nyt hukata?

12 rattijuoppoa jäi kiinni viikonlopun aikana. Kahviloita on Mikkelissä nyt enemmän, kuin ennen pandemiaa. Rovaniemen kaupunki ampuu uudenvuodenraketteja välivuosien jälkeen.

Tässä ovat uudet putoustähdet! Balkanilla kytee jälleen - Serbit tukkivat rajalle vieviä teitä, poliisejä kohti ammuttiin. Vappu Pimiä nauttiin luksuslomasta - näin hurjasti maksaa yksi yö ökykohteessa!! Afganistanissa perheet joutuvat valitsemaan ruoan ja lämmityksen välillä. Jopa 20 miljoonaa afganistanilasita kärsyy ruokapulasta. Köyhät perheet yrittävät selviytyä ankarasta talvesta. Kuivuus vaivaa afrikassa, lahjoita raha-apua!

Yle kävi akvaariossa kahden kissan kanssa.

Italia ei halua päästää pelastuslaivoja satamiinsa. Hallistus sanoo vaikeuttavanssa maahanmuuttoa.

Maailman suurin aktiivinen tulivuori purkaantuu havijilla.

ilmastonmuutos jyllää. ukrainan sota jatkuu. Vielä on tarjolla käsidesiä ja jotkut vielä käyttävät maskia. Ei tullut paratiisi, vaikka meille siitä puhuttiin.

Ei tullut siitä mahtavasta tulevaisuudesta, jossa autot lentävät, teknologia tekee kaikesta mahtavaa ja kanat kusee hunajaa. 2020 luku tuntuu 1920 luvulta, jos poistaa teknologian kehittymisen yhtälöstä. ihmiskunta ei opi koskaan.

No jätetään maailma kitumaan ja siirrytään mukavempiin asioihin. Kuten muistoihin. Eli taulukkoa taas tyyliin: vuosi-ote-linkki-mietteet nyt

2003 Siis mitä mä teen siellä Kaupungintalolla? en voi siitä kertoa mitään. salassapidettäviä asiakirjoja käsittelen. 13.12.2003 - Kävin ulkona 12.12.2003 - Hänellä ei ollut matkatavaroita no täs tapahtu moka linkkien kans. mut kumpikin kivat muistot. Siis tosiaan.. Enpä ollutkaan muistanut tuota - että sentään kerran mä vain hyppäsin junaan ja matkuistin ilman matkatavaroita toiselle puolelle suomea. Olin tuolloin työharjoittelussa Jämsän kaupungintalon varastolla ja kesken päivää tuli asiaa Järvenpäähän. soitin vain kotiin, et lähen meneen. Tuollon matkapuhelimien akut kestivät jopa puoli viikkoa.
2004 se maikka jäi hymyilemään luokkaan. Ja se tapahtui sinä päivänä, kun matkustin yksin viimeisessä vaunussa Riihimäeltä Tampereelle 13.12.2004i - There is someone else in my room..
Mukava muisto siitä saksan / ruotsin opettajasta sekä niistä junamatkoista, joita enää ei voi tehdä samalla lailla. Että saa kokonaisen vaunun itselleen. Ja vain siitä syystä, että kyseinen juna on liian pitkä niille pikkuasemille, joilla se pysähtelee.
2005 Pohdintaa siitä, kuinka pelottavaa on upota digitelkan maailmaan, juuttua maksutelevision orjaksi tallentavalla kovalevysoittimellaan. 13.12.2007 - Tulossa..
Aika hyvää ajatusvirtaa - joka pätee vielä tänä päivänäkin.

täytin tuossa sitten sen 46 vuotta. Ja sehän tarkoittaa, että olen lähempänä viittäkymmentä. Eli mun ei tartte enää välittää mistään, josta joku kolmekymppinen tykkää. kuten aivottomasta tv viihteestä, nykymusiikista. (kaikki hyvä on jo tehty viime vuosituhannella ja nyt voi vain kuulla covereita tai samojen juttujen toistoa)

Olen lähempänä henkistä ikääni. Tunnen itseni rauhalliseksi. olen oikean ikäinen nyt.

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

yksi suuri tulevaisuus skenaario

 

30.11.2022
Viimeinen päivä marraskuuta 22

tämä toistuu vielä tällä vuosituhannella yhdeksän kertaa. Vuosina 2122, 2222, 2322.. mikä ettei, näpytellään loputkin, koska se jostain syystä - syytä tarkemmin analysoimatta - on minusta mukavaa. . 2422, 2522, 2622, 2722, 2822 ja 2922

No mitä tulee tapahtumaan noina vuosina - jolloin me nyt elävät ihmiset olemme kyllä jo valitettavasti kuolleet.

Joten meillä ei ole mitään syytä ottaa stressiä tulevista tapahtumista.

Vuonna 2122 jonkun malminkuljetus - avaruusaluksen tietokone saa hätäkutsun ja suuntaa singaalin lähdettä päin. Samalla tietty herättäen horroksesta miehistönsä. No perillä sitten ne törmää sellaiseen alieniin, joka tarrautuu kiinni yhteen miehistön jäseneen. Vähän ajan päästä tuosta, uusi alieni syöksyy tämän tyypin rintakehästä ja alkaa tappaa jäljelläolevia miehistön jäseniä. Ok. tää oli sen lefffan kahdeksas matkustaja juonta.

Siis tieteissatua.

Vuonna 2222 tähtitieteilijät odottavat näkyä, kun Mars peittää Jupiterin. Tuota katsotaan varmaankin vielä olemassa olevan teknologin rippeillä. Maailma on tuolloin jatkuvassa sotatilassa, koska luonnonvarojen loppuminen, sota pahaa tekoälyä vastaan sekä ilmastonmuutos tekivät entisistä ratkaisuista hyödyttömiä - joilla sivilisaatio toimi. Mutta jos hyviä uutisia, niin liikakansoitusta ei enää ole. Neljän miljardin ihmisen lasketaan kuolleen sodissa puhtaasta vedestä ja suuressa sodassa tekoälyä vastaan. Tietokoneet päättivät - etteivät tarvitse enää ihmiskuntaa kehittyäkseen vielä paremmiksi. Ihmiskunta voitti robotit, vaan samalla väkiluku tippui, niin syyt noille vesisodille loppuivat. Avaruusasemia kyllä oli, mutta niiden tarvitsema huoltoketju katkesi edellämainittuiden sotien aikana. Satelliitit tuhottiin kun internetistä tahdottiin eroon. Jottei tekoälyn rippeet alkaisivat jälleen lisääntyä.

Vuosi 2322. Maailma on palautunut tuhosta, vanha teknologia otettiin käyttöön. 2000 luvun alkuvuosien tietämys pelastettiin kuuta kiertävältä asemalta - jonne se oli laitettu turvaan maapallon oloilta. Internet alkaa jälleen kukoistamaan, maailman tila alkaa muistuttamaan 2020 lukua.

Sodille ei ole enää tarvetta, sillä uskonnoista on luovuttu.

Vanhat kiistat ovat viimein sovittu, joiden juuret olivat 1940 luvun maailmansodan jälkeisissä maailmassa, jossa toisille pyhät paikat mentiin tuhoamaan öljyn takia. Avaruuteen on ammuttu uudet satelliitit ja avaruusmatkailu on alkanut.

2300 luvun alku oli nopeata teknologian kehittymisen saraa. Pääsemme parissa tunnissa Mars planeetalle ja maapallon kuulle pääsee edestakaisin siinä puolessa tunnissa, Yhdensuuntainen matka kestää vain vartin.

vuosi 2422 ei tarkoita maapallolla kenellekkään enää mitään. Se noteerataan kyllä avaruussiirtokunnissa. Mars on maankaltaistettu. Se on ihmiskunnan uusi koti. Maapallon asteroidejen puolustusjärjestelmä petti pahimpaan aikaan. läpimitaltaan kahdenkymmenen kilometrin asteroidi törmasi saharan autiomaahan 2390 luvun lopussa tuhoten kaiken maapallolta. Kaikki ihmiskunnan rakentamat kaupungit ja infra tuhoutuivat suurissa maanjäristyksissä. Tuhkapilvet sumensivat ilmakehän, avaruusalukset eivät enää päässeet lentämään. Maapallon elämä lakkasi. Onneksi oli jo siirtokuntia.

Vuonna 2522 Mars planeetta on ylikansoitettu ja sen luonnonvarat ovat käytetty loppuun. Laitteet, jotka ylläpitävät planeetan ilmakehää ovat menossa hajalle. Ihmiskunta on rakentanut suuria avaruusaluksia, joiden läpimitta on kilometreissä. Mars ei enää kohta ole elämälle suotuisa paikka. Maapallolle he eivät enää voi palata. Asteroidi-iskussa vapautui radioaktiivista säteilyä ydinvoimalaitoksien loppusijoituspaikoista. On laskettu, että kestää tuhansia vuosia, ennenkun maapallolla on taas elämää.

2622 ihmiskunta on levittäytynyt ympäriinsä aurinkokuntaansa odottamaan parempia aikoja. Teknologia pitää meidät elossa, Mars planeetan ja maapallon kuun sisään on rakennettu suuret säteilysuojat, joissa ihmiskunta elää. osa on matkalla muihin tähtiin. matka vain kestää valonnopeudellakin satoja vuosia. ihmiskunnan aurinkokunnasta lähti monta suurta alusta kohden monia eri planeettoja, jotka olivat maapallon kaltaisia.

2722 On viimein kehittetty tapa taivuttaa avaruutta ja madonrei'istä on tullut totta. Eli pääsemme miljardejen valovuosien päähän kuten sekunnissa. Tämä oli hyvä, sillä ihmiskunnan aurinkokuntaan eksyi vaelteleva musta aukko. Se teki tuhojaa. Nielaisi ensin pluton, syöksi Uranuksen radaltaan ja se törmäsi jupiteriin. Se massa teki jupiterista uuden auringon. Musta aukko nielaisi marsin ja maapallon kuineen. tuon jälkeen oli auringon vuoro tuhoutua. Mullistuksen jälkeen ihmisten aurinkokuntaa ei enää ole.

2822 Ihmiskunta asuttaa eri puolilla linnunrataa olevia planeettoja. Kullakin planeetalla kärsitään jo ilmastonmuutoksesta, koska ihmiskunta ei vaan opi virheistään. Osalla planeetoista uusi tekoäly on tappanut sen ihmiskunnan osan, joka kutsui sitä planeettaa kodikseen.

2922 planeettojen väliset sodat ovat alkaneet. Hyvin kaukaisesta avaruudesta on saatu singaali toisesta älyllisestä sivilisaatiosta. Vai onko sekin kaukainen tekoäly.

kas. jälleen kävi niin, että merkintää aloittaessani - en tiennyt mihin päädyn. On siis marraskuun viimeinen päivä vuonna 2022

Ulkona on talvi, lisää lunta tuli viime yönä. Eilen mä tilasin sen UPSin, varavirtalähteen tietokoneelle. Kiertävät sähkökatkot tulevat tänä talvena toteen. Uusin pitkän ajan sääennuste on kylmää luettavaa. Tuulivoimakaan ei tuota sähköä. Sähköä pitää säästää. Jos sähkö loppuu, niin käy toteen se - mitä olen sanonut. Internet lakkaa olemasta pitemmän sähkökatkon tullessa päälle. Tukiasemien akut loppuvat ja ensimmäisenä ne katkaisevat automaattisesti dataliikenteen.

Olemme rakentaneet koko maailman yhden kortin varaan ja tänä talvena se kortti katkeaa. Pandemia? Kiina rakoilee asian vuoksi nyt. Siellä ihmiset saivat tarpeekseen ja maa alkaa olemaan kaaoksessa. Ilmastonmuutos ja päästökiintiöt? jääneet paitsioon.

Näillä korteilla maailmaa pelataan.


maanantai 24. lokakuuta 2022

Revontulista. Vinkki niiden bongaamiseen.

 

24.10.2022
Harvinainen hetki elämässä.

Olen kohta 46 vuotta vanha ja asia nimeltä revontulet on kyllä kiinnostanut sen 30 vuotta.

Eilen mä viimein näin ne revontulien verhot, joita näkee kuvissa ja videoissa. Sain kuvia otettua siis, ne olivat aivan mahtavat eilen illalla. upeimmat mitä ikinä on näkynyt mökkitontilta.

Kenties hyvää asiaa olisi siis kertoa tämänkin välityksellä, että mitkä lähteet internetissä ovat hyviä - kun tahdotaan tutkia revontulten todennäköisyys.

Tietenkin ensimmäinen on sääennuste. Että on pilvetöntä. Toinen on sen tutkiminen, minkä takia revontulet yleensä syntyvät. Eli aurinkotuulen voimakkuus. Tässä sivu, jolta sen voi tutkia:

https://aurorasnow.fmi.fi/public_service/magforecast_fi.html

Mitä punaisemmat solut taulukossa, sen parempi todennäköisyys revontulien katsomiseen on. Tuosta saa myös osviittaa kellonajasta, että koska taivaalle on hyvä tiirailla. Mä itse olin ellen klo 22:30 - 23:10 välisenä aikana ulkona. Huippu - jolloin ne verhot näkyivät taivaalla osui just vähän yli puolen.

https://www.swpc.noaa.gov/products/aurora-30-minute-forecast

On sivu, jolla on revontuliennuste kartat pohjoiselle, että eteläiselle pallonpuoliskolle. Eilen, kun noi revontulet näkyivät niinkin etelässä - kuin Helsingin satamakamerassa, niin koko suomi oli vihreänä sekä pohjonen keltaisena. Eli väriskaala menee vihreästä punaiseen. Mitä vahvempi väri, sen paremmat mahdollisuudet nähdä revontulet.

Vielä on yksi sivu, Lahden Mustakallion vesitornikamera. Siinä jos näkyy revontulet, niin ne näkyvät kyllä koko etelä-suomessa.

https://flycam.panomax.com/lahtiaqua Kas, sen mukaan se revontuli vyö näkyy himmeenä vielä yhden aikaan otetussa panoraamakuvassa. Ja hemmetti.. Jos mä olisin vielä ollut ulkona vain 20 minuuttia - niin koko taivas olisi taas ollut väreissä. Revontuli verhoa näkyy tuossa kamerassa. Kamera kerää kuvat myös arkistoon, joten 23.10.2022 ja tosiaan klo 22:30 --> 01:00 näkyy vihreätä loimua taivaalla.

Tosin Tampereen Hervannassakin on samanlainen kamera https://flycam.panomax.com/poas-tieteenkatu18 ja siinä noi näkyy idempänä, mitä Lahden kamerassa. no se on sitä, minne se hiukkasmyrsky osuu. Itse olin onnekkaassa paikassa. Kas. Tampereen kamera on kuvannut sen heken, kun näkyi monta vihreää täplää taivaalla. Siitähän se revontulivyö sitten muodostui ja tulivat ne nauhat. Hienoa. MINÄ ONNISTUIN OLEMAAN OIKEAAN AIKAAN ULKONA!

Revontulet ovat siitä maagisia, ettei niitä aina näe. Joku on pilvessä, tai sitten on kaupungissa. Aikavaloitusta kannattaa käyttää, kun niistä kuvia ottaa. Sekä telinettä / asettaa kännykkä lompakko-kotelonsa varaan ja käyttää bluethoot kaukolaukaisinta. Tällöin laite ei tärähdä kun painaa kameran laukaisinta. Paljaalla silmällä katsottuna ne näyttävät harmaalta viirulta taivaalla. Siis enemmän osan ajasta.

Sitä revontulivyötä taivaalla en tule unohtamaan koskaan. Kuva tuossa siitä. Siinä voi nähdä, miten kenties kerran elämässä - tilanne toi oli. Että Otavan tähtikuvio juuri tuossa ja sen alla kulkee revontulivyö..

mahtavaa! Tosiaan.. Kerran elämässä - hetki. Tai kenties tulevina vuosina osuu uudelleen. Tietenkin tähtikuvion korkeus ja paikka taivaalla voi vaihdella.

Pimeä talvi aika toisaalta vasta on alkanut ja uusia havaintoja saattaa tulla. Tässä kelikamera nimeltä https://www.kelikam...revontulikamera

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Sinisestä pyykkipojasta vaihtoehto elämään.

 

16.10.2022
sininen pyykkipoika

Pöydälläni tuossa LED-valolistojen kaukosäätimen vieressä on sininen pyykkipoika. Miksi otin sen muoviesineen tähän mukaan, on se - että aiherivin täyttö aina hankalaa. Sen sata kertaa olen kertonut - että teksti päivämäärän alle tässä kirjassa tai sitten sähköpostikirje jää kirjoittamatta kun ei kehitä mitään aihetta. Ehkä joskus voisi vaan kirjoittaa aiheeksi "Moi" Se siitä ja jatketaan vaikka kertomalla - että miksi minulla on pyykkipoikia asunnossani?

Jännä vaan miten google translate tämänin kääntää. Sillä kun on ongelmia suomen "hän" prononiimin kanssa. onko kyseessä mies vai nainen? Tekstejäni kun käännän koemielessä englanniksi - nii teksti muuttuu, että siitä saa aivan eri käsityksen. pyykkipoika.

cloteshanger vissin enkuks. Mutta asiaan.

Eli mä kiinnitän niillä sisäverhoihin joskus pimennysverhoa. Tämä kun on iltapäiväaurinkoon päin oleva asunto.

Uusi merkintäsivu siis aloitettu. Lisää dataa olemassaolostani internettiin.. Äsken mä työskin edellistä merkintäsivua, otin fonttikoodit pois. Sillä html dokumenttihan tarvitsee vain kahdet tekstinmuotoilukoodit. Sivun alkuun ja sen loppuun.

Mä käytän tätä what you see is what you get - editoria, joka tekee sitä koodia aika hitosti. Muttei toi jälkipyykki mua haittaa. Nopeasti sen tekee notepadin kanssa. Tarkistaa ja korjaa taas. No nettipäiväkirjan arkisto ja poimintasivut ovat tällä hetkellä ajan tasalla. Hyvä.

Musiikkisuositus: Yuri Gagarin (SWE) olisi yhtyeen nimi, kait se youtubestakin löytyisi mutta näemmä sisäänkirjautumisetkin poistuivat selaimesta kun tyhjensin välimuistit. Eli jos tahtoisin youtubehakuhistoriaan ja kenties katseluhistoriaani kyseistä yhtyettä - mikäli sitä edes sieltä löytyy, niin tässä mahtavassa nykymaailmassa - täytyisi hakea latauksessa oleva kännykkäni jotta pystyisin kirjaantumaan googleen sisään.

En mä nyt viihti. Spotifystä sen löytää.

Ennen marmatusta olin kertomassa, että musiikki on instumentaalia. Parhaat biisit löytyvät kyl mun spotifysoittolistalta Supercombo linkki avaa spofityn

Eli kyseessä lista, jota kuuntelen työstäessäni tekstejäni. Ja tänä viikonloppuna sainkin taas paljon aikaan. Kun tässä edellisinä kertoina sitä työstin, niin jätin katkoviivaa kohtiin - jotka joko piti uudelleen sitoa toisiinsa tai oli muuta lisäyksen tarvetta tai muuta sellaista. Nyt niistä sain valtaosan pois. Teksti on yhteneväinen. Vielä on hiomista. Pisin mun ikinä kirjoittamani teksti, niin siinä on työstämistä. Aiheina: kaikki.

Kaikki, jotka mua on haitannut, joista olen kärsinyt / kärsin yhä ja silleen. No eipä ole ainakaan ollut tylsä elämä..

No minkälaista elämää on ollut tällä päivämäärällä? Edelleenhän tämä vuosi 2022 on tämän nettipäiväkirjan juhlavuosi, joten katsotaan mennyttä.

vuosi ote
merkinnästä
linkki, joka avaa ky. merkinnän tähän freimiin.
paluu selaimesi paluu-valinnalla
Mietteet tänään
tuosta poiminnasta
2002 Jalkakäytävällä ei näy jälkiä. Aivan kuin koko kaupunki olisi saanut uuden alun. Kaikki synnit ja eilisen jäljet ovat poissa. 16.10.2002 - Tuli talvi tänä aamuna jolloin windows kaatui syyttä

Ompa nätisti kirjoitettu talvesta. tuolloin heräsin selkäkivun takia ennen viittä.ehkä se selitti tuollaisen proosan. jälleen huomasin että koosteen teko, on hyödyllistä. tuossa korjasin nopeasti linkitysvirheen arkistossa. niitä aina jää huomaamatta.
2003 huomenna pääsen junalla Jämsään. Taajamajunalla Järvenpäästä Tampereelle ja siitä sitten Jämsään pikajunalla. Valitsin siis taasen VR:n hienoimmat junat. 16.10.2003i - Kuin huomenna lähden. Eipä enää oo sitä kalustoa liikenteessä. Mutta toisaalta IC junassakin on hienoa. Suosittelen ostamaan paikan vaunusta 4. Varsinkin jos tietää kyseisin junan kulkevan suomen kesässä ja ettei ole paljoa muita matkustajia. Sen näkee vr sovelluksesa, sen vaunukartan. Miksi? No vaunussa 4 on invapaikat ja jos ne ovat tyhjinä, niin pääsee siirtymään ekaan penkkiriviin sitä vaunua josta näkee hienosti ikkunoista kummallekin puolelle..
2004 Olen hyvä piirtämään, niin he ovat monta kertaa sanoneet. Minusta kerrotaan juttuja, vaikka olenkin aina mielenkiinnoton ihminen jonka pään sisällä ei ole kiva olla. 16.10.2004 - Sadan kilotavua ja oksennus
juu ei ole toisinaan.. mutta hei, jos kaikki vain olisi tasapaksua täydellisyyttä -niin empä taitaisi sitäkään kestää. En kirjoittaisi tuolloin tekstejä, koska en olisi mitään kokenut. ja mikä pahinta.. mä saattaisin käyttää emijoita kun hullu.

jep. SIINÄ valossa tykkään olla pääni sisällä. kaunista!

2005 Tämä viikonloppu tosiaan tappoi sen lämpimän ajan. Ensi viikolla on pakkasta aina Turkua myöten. Siis tulee talvi. 16.10.2005 - This is Corrosion web radio
sää ei ole niin julma tänä vuonna. nyt ulkona +10c Euroopassa lämpötilat voivat vielä nousta siihen +30c asteeseen.
2006 -- kovalevyrikon aiheuttama katkos nettipäiväkirjassa -- -- niin. siitä mun 2. tietokoneesta hajosi se kovalevy tuolloin. Eli tämä nyt käytössäni oleva tietokone on neljäs, mitä mulla on ollut.
2017 Ihmiset kytketään aivoistaan hyperverkkoon ja telepatia kehitetään 17.10.2017 - 2. helmikuuta vuonna 1 000 000 Telkasta tuli ohjelma Vuosi miljoona. Kertoi teknologian kehityksestä. mielenkiintoinen merkintäsarja tuli kirjoitettua tuosta. Löytyi muuten viime vuonna viaplaystä, mutta on poistunut jo. Sarja kuvasi maailmaa - jossa mä itse en tahtosi kyllä elää.

Teknologian taso vuonna 2022 alkaa olla sellainen, että riittäisi jo.

Ai. toi olikin 17. päivän merkintä.. sama se. olkoon.

tosiaan. hyödyllistä tehdä noita kertaustaulokoita.

Jälleen löytyi linkitysmoka, jonka samalla korjasin.

Uusi merkintäsivu siis aloitettu. Tämän sivun taustakuvasta.. Revontulet loistivat taivaalla sen päivän iltana, kun itse sitten altistuin koronalle. Muista tämän merkinnän kuvista.. ne on niitä uusia pikkukuvia, tarkoituksella pieniä ja käytetty lievää sumennusta. Miksi? No kun sumentaa kuvaa, niin se poistaa yksittäisiä pikseleitä saaden kuvatiedoston koon pienemmäksi.

kotisivutilani on tekstiä varten, ei kuville.

Tosin taustakuvissa teen poikkeuksen. Alan brändäämään niihin sivuston osoitetta.

Vaihdetaan toiseen aiheeseen, sillä mua tosiaan alkoi mietityttään toi - mitä tuli tuon äsköisen taulukon luonnin yhteydessä esiin. Eli että pääni sisällä ei aina ole hyvä olla ja siitä sain positiivisen asian esille.

Siis entä jos elämäni olisi tosiaan ollut tasapaksua onnellisuutta täynnä? Ei nuorena ollut oppimisvaikeuksia, ei koulukiusaamista, ei masennusta, ei nuorisopsykiatrista avo-osastoa. Ajokortti, parempi nainen ja perhe sen kanssa. jotain 3 lasta ja hyvä työpaikka. Elämästäni sitten kertoilisin vain facebooksissa, johon lisäisin facebook kavereita heppoisin perustein ja niitä sitten alkais olemaan jotain yli 666. Varmaankin käyttäisin emijoita, tarroja sekä tuijottaisin perusantenni telkan viihdeohjelmia. Tykkäisin radio novasta ja kiss fm. Vissiin koko ajan soisi iskelmäkin.

Ei helvetti. ok. toi perhe-osio tuota skenaariota voisi olla ... hyvä. Mutta kaikki toi muu? Siis en kirjoittaisi, mun tekstejä ei olisi olemassa. Elämäni on tehnyt minusta sen, kuka nyt olen. Tosin toi poiminta oli jotain 20 vuotta sitten luotu. Olin rikkinäisempi silloin. No ok. on asioita, jotka saa mut murtumaan nopeasti. Mutta ilman niitä - mä en loisi tekstitaidetta.

Sairastin ikävuosina 2 - 3 aivokalvontulehduksen. Siinä lukihäiriöiden perimmäinen syy. Josta sitten tuli oppimisvaikeudet, jotka sitten johtivat koulukiusaamiseen, joka taas johti masennukseen joka puolestaan johti eri tielle - mitä muut menivät.

Teksteissäni on itsemurhalla uhkailevia naisia. Perustuvat todellisuuteen. Senkin perimmäinen syy on se masennuskauteni. Tuolloinhan se juttu alkoi, teki hyvää kun minut hyväksyttiin sellaisena kun olin. Se teki niin hyvää, että roikkui asiassa vaan mukana. Kummassakin oli vikaa. Se juttu on lopussa kylläkin, mutta kerta se kuuluu mun elämään - niin mainitsin tässä. Tekstiarkistossani on teksti loging my religions.

Jep. Pikainen elämänkertauskin. Pääni sisällä ei ollut tuolloin 20 vuotta sitten hyvä olla, mutta aikaa on kulunut. Eihän pääni sisällä aina hyvä ole olla, mutta tosiaan - mitä tässä jo tähdennin. Se tekee minusta minut.

maanantai 19. syyskuuta 2022

Nettipäiväkirjani merkintöjen määrä: 2463 kpl

 

19.09.2022i
Pakollinen toinen merkintä samassa päivämäärässä

Vihdoin. Mä sain selville sen oikean luvun, että paljonko merkintöjä on tässä mun nettipäiväkirjassa. Tämä merkintä mukaan lukien, niitä on kaksituhattaneljäsataakuusikymmentäkolme.

Eli 2463 kappaletta. Tuossa pari merkintää sitten kyllä heitin jonkun luvun, kun olin saanut merkinnät koostettua ensin tekstitiedostoon, jonka puolestaan liitin taulukkolaskentaohjelmaani Libre Office - niin en ottanut huomioon, ettei se osaa automaattisesti käyttämäniä päivämäärien muotoiluja lajitella. Ja tekstitiedostoon tuli ne rivinvälit. No pari iltaa oon tässä manuaallisesti poistanut joka toisen rivin ja nyt taulukko on valmis sekä värikoodattu.

Mikä tarkoittaa sitä, että mä voin tarkasti sanoa, mikä oli esimerkiksi merkintä numero 1520

Se oli tämä:

17.08.2006i - Yöllistä.. tilannekertaus.

Ja kappas vaan.. Se sattui olemaan sensuroimatta unohtunut sössötysmerkintä rakkaudesta. Ja Tuossa elokuussa niitä on enemmänkin. Mutta se oli sitä elämää se ja jos liikaa sensuroin, niin sehän tarkoittaa että sensuroin elämääni - eikä se ihan terveeltä kuulosta.

ok. kunhan niinsanotut PAHIMMAT lipsahdukset poistelee. parempi myöhään kun ei milloinkaan. Onhan ne saaneet internetissä muhia sen 17 vuotta.

okei. mä annan nyt tuon olla. En aio tuon juuri tajuntaa tulleen tiedon, mitä tämä kirjani sisältää - antaa nyt pilata sitä, mitä mä olin aatellut kirjoittaa.

Eli nyt mä voin merkitä kirjaan merkintöjen yhteyteen sadan välein järjestysnumerot.

Monta säätöä siis tämän sivustoni parissa. Tässä onnistuin sekoittamaan sen satunnaisen merkinnän koodin, se luvattu galleriaosio.. En ole vielä tehnyt tiliä Flicr palveluun, jotta sais kuvat sinne. Ja samalla toi galleriaosion tämän sivuston kuvia esittelevä osa on kesken. Samalla mä harkitsen tekstiarkiston sitä väripallo koodausta uusia. Entäs sitten sen linkkiosion palauttaminen?

nähj. ei nytte. Sen sijaan mä siirryn käsitteleen taas kelikameroiden antia tältä päivältä. Taas sattumanvaraiset muutama kappale kameroita.

https://www.kelikamerat.info/kelika... täs oli kuu jännästi, näytti asteroidilta

Tie21, Enontekiö, saarikosti. Kamera maisema2 klo 22:24

Kuu siis on näkyillyt kamerassa, ja kameran lissin lian takia on kiertolainen saanut hännän suoraa yläpuolelleen. Joku vissiin muuten törmännyt siihen kameraan, kun maiseman sijaan kuvaa pelkkää taivasta. muut saman tolpan kamerat kuvaavat sitä - mihin ne alunperin on suunnattu.

https://www.kelikamer.. Kele kun tää säikäytti!

Tie 9553, Inari, Angeli

Puska tien vieressä näyttää kameran infrapunavalossa ihan ihmisen päältä! Kamera ei ole havainnut mitään liikennettä koko päivänä. Kuvannut vaan tosi hienoo ruskaa. tien pinta kamerassa näkyy kyllä, että tiellä on ollut liikennettä. sora on vaihtanut paikkaa ja urat siirtyvät.

Tie 92, Inari, Näätämö

Tämän otin sen vuoksi, että se kamera kun näyttää paikallisen nesteen polttoaineen hintapylvästä. Jämsässä se hinta näkyi olevan Nesteen pylkväässä jo jotain 1.984 mut tuolla 2.078 Helvetin reilua! Siis jos ottaa etäisyyden huomioon.

Tuosta kamerasta siis voi katsoa, mikä hinta on Näätämössä bensalla. Linkki unohtu, mut sivustolle pääsee noista muista linkeistä.

https://www.kelikamerat.info/kelikam.. muuramen kamera taas kuvannut junan

Tie9 Muurame, klo 18:24 näkynyt IC juna. Nykyään ei voi päätellä junan kulkusuuntaa veturin sijainnin kautta. Pendolino mennyt tuosta ohi klo 16:24 ja sen tiedän olleen matkalla kohden Jyväskylää. Muistan aikataulusta sen verran. klo 20:14 radalla on ollut puujuna, klo 18:14 on valtatiellä mennyt jännä rekka.

Ei siitä ajoneuvosta sitten sen enempää. Kaiketi pääsi turvallisesti sinne, minne pitikin. Lopuksi vielä, kerta noita merkintöjä tässä olen selannut läpi, niiden otsikoiden kera - niin mitä tänään oli silloin joskus. Mä pääsen tällä kirjallani jopa 20 vuoden päähän. Kaiketi saavutus.

2002 Myöhästyin koulusta. 19.09.2002 - Jälleen on ambulanssi vastapäisellä parkkipaikalla. muistanutkaan, että aina väillä näkyi sinisiä vilkkuja verhoissani.
2004 Ehkäpä sitä sitten siirryn lopullisesti sen Namo Web editosin käyttäjäksi ja jätän hyvästit Front Pagelle.. 19.09.2004 - Suomalaisia nykyajan raunioita
Yhä samalla front pagella eteenpäin. Vaan kait joskus pitäis vaihtaa ohjelmaa..
2006 mutta meillähän on digitelevisio ja kasa aivotoimintaa vähentäviä formaattiohjelmia, 19.09.2006 - pilvinen päivä
oikeastaan samoilla linjoilla vielä.

 

Jep. tosiaan. tuossa vuoden 2006 merkinnässä oli siitä, että silloin pystyi olemaan kellottomassa maailmassa halutessaan. puhelimen näytöltä sai kellonajan pois. Ei enää, vissiin ei ole enää ees perusluuriakaan jossa voisi sen tehdä.

helvetin surullista.

perjantai 9. syyskuuta 2022

Kuinka saada Spotify nopeammaksi

 

28.09.2022
Pilvipotkija - dysphoria

Pilvipotkija, käännetty englannista suomeksi tässä yhteydessä. Kyseessä yhtye jonka löysin eilen spotivystä. Musiikkipalvelun ni mi kirjoitettu väärin tarkoituksella - tulevia googlehakuja ajatellen. Siis jos joku hakee netistä spotifyä, niin ei sitä tältä sivulta löydä koska spotifyn nimi kirjoitettiin väärin.

Suoratoistosta siis - ja kyllä tuonkin tein tarkoituksella, että kirjoitin oikean nimen. Syystä - että alan kirjoittamaan mielipiteitä ja vinkkejä liittyen juuri spotifyyn.

Eli.. Kyseessä on vain sanallisesti suoratoistopalvelu. Siis jos se soittaisi suoraan dataa netistä, niin eikös kuvion pitäisi mennä näin:

Dataa tulee, se toistetaan ja kun sitä dataa ei enää tarvitse - niin se poistetaan laitteen muistista, koska jos käyttäjä jälleen valitsee saman kappaleen, niin sen datan voi uudelleen hakea netistä.

Niinhän sitä luulisi. Vaan totuus on..

Dataa tulee, se toistetaan ja kun sitä dataa ei enää tarvitse - niin se varastoidaan laitteesi muistia kuluttamaan. Ja näin sovelluksen koko hiljalleen kasvaa gigatavuja. Vaikka puhelimissa on nykään paljon muistia - niin täyttyy sekin joskus. Ei se muistitila, vaikka olisikin 1 tera - ole ääretön.

Sama PC kuuntelussa. Kun muistissa ei ole paljon dataa, niin sovellus nimeltä Spotify käynnistyy nopeasti. Kuuntelet musiikkia yhteensä sitten jotain 23 tuntia - eri aikoina ja vaan rätkit sovellusta päälle ja pois. Sitten jossain vaiheessaa huomaat - että sen sovelluksen käynnistäminen hidastuu.

Tietenkin se hidastuu, kun kelaa käynnistyessään sitä 3 gigaa turhaa dataa läpi. Ratkaisu! Tässä seuraavaksi annan ohjeet, kuinka - ilman erillistä siivousohjelmaa, kuten ccleaner

(joka sitten poistaa sellaistakin dataa koneeltasi, jota nyt et tahtonut poistaa - kun olit itse jo tajunnut tämän datajutun, muttet muuta kautta osannut nopeuttaa spotifyä)

Eli kansiot olisivat seuraavat, joista kun itse poistaa kaiken sisällön - niin sovelluksen spotify käynnistäminen nopeutuu:

Vaihda vaan kansiopolussa "Simo" siksi, millä nimellä tietokoneesi on.

Lisävinkkejä tulossa.. Windows 10 resurssienhallinta. Ehkä toimii myös siitä seuraavassa windowissa. Siitä en mene takuuseen, en ole vielä päässyt kokeilemaan sitä.

Eli pieni johdanto. Koska windows ei näytä heti sitä kansiopolkua, niin sen saa näkyviin esimerkiksi Tiedostot kansiossa näin.

(edellyttää, että osoiterivi on käytössä, esimerkissä näkyy minun tietokoneeni kansiopolut, jossa löytyy tietenkin nimeni. koska se on minun tietokoneeni tilin nimi, jolla laitetta käytän. Sinun tietokoneessasi on eri tilin nimi, ellet ole samalla nimellä. Alla olevissa esimerkeissä käytän omaani, helpottamassa asiaa. Vaihda se omaasi, minkä löydät kun olet alla olevassa esimerkissä kohdassa **)

Tärkeää: sulje Spotify ennen toimenpiteitä.

Eli windows10 Tiedostot kansiossa se palkki näyttää [] > Tämä tietokone > Tiedostot

Nyt tee sinne uusi kansio, teen itse sen esimerkin vuoksi. Kansion nimeksi laitoin 123456

Eli nyt se osoiterivi näyttää, kun luotu kansi on auki: [] > Tämä tietokone > Tiedostot > 123456

klikkaan kansion nimen perässä olevaa tyhjää aluetta osoiterivillä, ja saan nyt sen polun näkyviin - jonka voi kopioda tai siihen voi liittää leikepöydältä.

Eli nyt se näyttää C:\Users\Simo\Tiedostot\123456 ** (jos tietokoneen tilin nimi on vaikka Santeri, niin se näyttää tietenkin C:\Users\santeri\Tiedostot\123456 )

Nyt seuraavaksi ne kansiopolut, joista voi poistaa kaiken - jotta spotify nopeutuu windows10 tietokoneella. Kerron polkujen jälkeen, kuinka tämä tehdään.

(androidissa, siis cromebookit yms.) Tämä menee niin, että menee asetukset>sovellukset>spotify>tallennustila ja poistaa tiedot. Tämän jälkeen vaan kirjaannu uudelleen.

Spotifyn Turhan datan säilöntäkansiot: Numerot polkujen perässä ovat vain hahmottamista varten.

1
AppData\Local\Packages\SpotifyAB.SpotifyMusic_zpdnekdrzrea0\LocalCache\Spotify\Browser\Cache\Cache_Data

2
AppData\Local\Packages\SpotifyAB.SpotifyMusic_zpdnekdrzrea0\LocalCache\Spotify\Browser\GPUCache

3
AppData\Local\Packages\SpotifyAB.SpotifyMusic_zpdnekdrzrea0\LocalCache\Spotify\Data

Käytä seuraavassa vaikka muistion kaltaista nopean tekstin käsittelyn ohjelmaa. Tässä ei mitään sen suurempaa tekstinkäsittelyohjelmaa tarvitse. Löytyy kyllä, kuuluu windowsiin.

Eli palaa tämän merkinnän kohtaan ** ja kopioi kansiopolku ja liitä se muistioon. (hiirivalikko, vasen näppäin. Tai oikea, riippuen tietokoneesi asetuksista. Eli tuleeko vasemmalla valikkoa näytölle.. mitä mä tätä selittämään - jos et tiedä tuota, niin kenties sun ei kannata tätä alkaa tekemään, mutta kannustavasti yritän tätä tässä selittää.)

Nyt kun se C:\Users\Simo\Tiedostot\123456 on liitetty, niin poista siitä Tiedostot\123456

Nyt muistiossa näkyy vain C:\Users\Simo\

Kopioi nyt tuosta ylhäältä nyt se kansiopolku 1 ja liitä se muistioon, jotta saat

C:\Users\Simo\AppData\Local\Packages\SpotifyAB.SpotifyMusic_zpdnekdrzrea0\LocalCache\Spotify\Browser\Cache\Cache_Data

Nyt maalaa se muistiossa ja liitä kansion osoiteriville ja paina ENTER - pääset spotifyn välimuistiin. Valitse kansiosta kaikki ja poista se (CTRL + A >> SHIFT + DELETE )

Tee sama myös kansiopoluilla 2 ja 3

Kun olet saanut tämän tehtyä, avaa spotify uudelleen. Pitäisi olla nopeampi. Nämä kansiopolut olen itse kaivanut käyttämällä sitä ccleaner - ohjelmaa. Pitäis olla helppoa.

Kuten kaiken nykyään, helppoa. Kun sen osaa. 

---------------
Päivitys tietoihin 1.8.2024: Cache kansioiden nimet muuttuneet. Spotify ilmeisesti päivitti cache kansion paikkaa. Nyt niitä siis on vain yksi kansio ja löytyy windows10 koneesta C:\Users\simo\AppData\Local\Packages\SpotifyAB.SpotifyMusic_zpdnekdrzrea0\LocalCache\Spotify\Browser\DawnCache

Ja tietenkin sinun koneessasi lukee toinen käyttäjänimi, ellet ole nimikaima

--------------

Siirrytään muihin aiheisiin. Eli joskus aikaisemminkin olen liittänyt tämän nettipäiväkirjani sellaiseen kun blogilista. Tässä uudeleen laitoin sen sinne, vaan nyt palvelu on muuttunut. Mun pitäisi saada liittää aina välillä uuden merkintäsivun osoite sinne, jotta palvelu tajuaisi päivitykset. No sellaista ei löytynyt. Laitoin asiasta sähköpostia, kattoo mitä vastaavat. Eli suomeksi: Katsotaan nyt, mitä palvelun vastaajat vastaavat. Vastaajaa en ole käyttänyt aikoihin. Puhelinvastaajaa siis. Äh.. tämän kertainen sanaleikittely ei onnistunut.

Mutta pikainen sivustohaku paljasti, että tuota palvelua olen käyttänyt viimeksi vuonna 2006

Ok, kerta menneeseen katsottiin - niin katsotaan nyt kunnolla. Koska tänään on 28. päivä, niin sääntörikkomuksen vuoksi, katsotaan syyskuun 29. päivät. sääntörikkomus? no eikös sitä mielletä, että pitäis kattoo mennyttä juuri sinä päivänä mikä on menossa.

Eli taulukkoa taas tyyliin vuosi-ote-linkki-ajatelmia nyt siitä.

Eli mitä hittoo on tapahtunut päivämäärällä 29.9 menneitä vuosina? Eihän sitä voisi muuten muistaa, kun pitämällä jotain nettipäiväkirjaa sen 20 vuotta.
2002 Jos hissin kaapelit ja Otiksen kehittämä turvamekanismi pettää. ME KUOLLAAN TÄNNE!! joku huutaa alasmenossa ja joku toinen vastaa: hyvä, saadaan sekin pois päiväjärjestyksestä.
29.09.2002 - Se siitä kuukaudesta joka oli kuin tyypillinen suhde.
Heh. muistan tuon hissijutun. Todellista elämää. K H tais olla naishenkilö, joka vastasi noin hauskasti. Terveisiä sinne Tanskaan, tai missä ikinä asutkin nykään. Sori mua ei kiinnosta, emme olleet tuolloinkaan niin läheisiä.
2003 Kävin siis jonottamassa, mutta kiilasin yhden mummon ohi nappaamaan numeroa 180, joka oli siinä luovutuskasassa. Mitäs mummo? Hän painoi kiltisti tuohtuneena nappia ja tais saada numeron 203. 29.09.2003ii - Sumussa Merkonomiopiskelijalla ruokatunnillaan on kiire, mummolla ei vissiinkään. Eli jos mä olen noin tehnyt, niin se on tarkoittanut että mulla on ollut kiire. Nykyään onneksi saa pankkiautomaateista viimein 10 euron seteleitä. Opiskelijabudjetti oli kireä.
2004 Kysympähän siksi että kuinka voi olla mahdollista hukata tiedosto kun tekee sen samalla tavalla kuin miljoona kertaa ennenkin. Siis viime torstaina tai keskiviikkona tapahtui niin että jotenkin se ei luonut kopiota. Vaan poisti sen tiedoston 19:03 29.8.2004 - Kyrsivää haittaa
Anteeksi, olen kyllä tehnyt antamanne tehtävän - mutta bittiavaruuden musta aukko iski. Onneksi nykyäänkin tallenusvälineet ovat epäluotettavia.
2007 Lukijakysymys: Monenko kerrostalon kivijalkaa sitä on tullut kasteltua? Entä roska-astioiden kyljet? 29.10.2007 - Sanoja
Hyvää ajatusvirtaa edustava merkintä oli toi. Oikeastaan koko vuosi 2007 oli kirjan yhtä kukoistusaikaa. Ehkä se mielipide johtuu myös siitä, että se osui mun yhteen pitkään työura kauteen.
2021 Tämän kertainen käyttöönotto oli jotain täysin uutta. Siis vanhan sai kloonautumaan uuteen laitteeseen. Eli se on sama tuttu android, eli omat muokkaukset ovat kuten olen tottunut laitetta käyttämään. 29.09.2021 - äly swich Jep. sitä sovellusta kannattaa kyl käyttää kun vaihtaa puhelinta. Saa kaiken siirtymään, puhelulokit, tekstiviestit, kotinäyttöjen asettelut, muut asetukset, myös tapauksessani siirtyi omatekonen soittoäänikin.
2099   - -- - - - - - - - - Tuohon vuoteen mennessä tämä nettipäiväkirja on tainnut jo loppua sen kirjoittajan kuolemasta johtuvista syistä. 2076 olisi vuosi, jolloin mä täyttäisin 100 vuotta.
3056 --- - -- - -- - - - - - - - - - - Eipä taida nettiäkään olla enää, olsiko ees ihmiskuntaa.. luonto voi hyvin ja kukoistaa, jos planeetta on ihmiskunnasta selvinnyt.
5978 ------ - - -- - - -- - -- --- Onkohan enää mitään tai ketään, jolle vuosiluku tarkoittaisi enää mitään.
1050986 -- -- -- - - Luonto, jos vielä pystyissä - on melko erilaista
20220000000000002 - - - - Eipä enää taida olla tätä planeettaa olemassa. Aurinko on kuollut jo ajat sitten. Taisi nielaista kuollessaan myös maapallon.

Mutta hei - nyt kaikki maailman ongelmat ovat ratkenneet!

jatkuu color="#FFFFFF" seuraavassa numerossa.

maanantai 8. elokuuta 2022

Maailmantilaa, osa 666 + EU

 

09.08.2022
kaksi plöjäystä

Plöjäystä on tapahtunut, lennossa oleva eläin päästänyt kuonansa, joka sitten on plöjähtänyt ikkunalautaani nopeudella tuntematon.

Eli kaksi plöjäystä oli pestävä pois äsken.

Eli suomeksi: pääskyset olivat paskantaneet ja pommittaneet ikkunautaa ulkona. Ajattelin tämän rimanalituksen linnunpaskasta kertoa ihan sen vuoksi, että nettipäiväkirjan käviälaskuri, jonka aloitin vuonna 2017 - näyttää nyt lukemaa 146500 ja se kertaa viisi saattaa olla se lukema, kuinka monta kertaa tätä kirjaa on luettu. siis napattu käyttäjän tietokoneen muistiin. Eli kopioitu kysymättä lupaa. Koko internet nykytekniikalla perustuu kopioimiseen.

Ja sehän oli paha asia, että kopioidaan toisten tuottamaa luomusta - ilman mitään maksua. Koskahan EU:ssa tähänkin herätään. Hehän tuossa kymmenen vuotta sitten tajusivat, että internetissä on evästeitä - joita tallennetaan käyttäjien tietokoneille, jotta internet toimisi. Ja nyt koko ajan netissä törmää evästekyseilyihin. Välimuisti? En uskalla edes ajatella, mitä EU viisaana tekisi netille - jos tajuaisi, että internetselain TALLENTAA tietoa ihmisten tietokoneille, jotta he näkisivät sen tiedon. EU:han on niin viisas laitos, että tässä oli uutisissa - että he tahtoisivat, että Suomi vaihtaa eurooppalaiseen raideleveyteen.

Kenties tässä siten rivienvälistä meni vaalisalaisuus hajalle, jos tulee kansanäänestys EU:sta eroamisesta. että mitä äänestäisin. hitto. samapa toi.

Mutta linnunpaskasta raideleveyksiin. Tätä ajatusrintamaa mä en edes tajunnut kirjoittavani tai nyt pääseväni sanasta Plöjäys politikoimaan. Tosin politiikkahan on nyt plöjäys sarjatulta. Se siitä ja muutetaan aiheitta.

Galleria ja kuvat. Koska mä tässä tällä viikolla ajattelin, että mitkä facebookin tai nykyisen Metan palvelut voin lopettaa kohdaltani. Facebookhan meni tuossa vähän aikaa sitten jo. Sinne en päivitä mitään. Nyt sitten karsiutui Instagramkin. En ole siitä muuta tehny,kun kuviani julkaissut. Onhan ikivanha yahoon kuvapalvelu..

taas näitä vaikeita nettilyhenteitä.. Eli filckr . Sanotaan flikkeri. Kirjoitan kuitenkin koko ajan sen nimen väärin. Eli oon joskus käyttänyt tuota flikkeriä ja kerta palvelu näyttää vielä olevan olemassa - niin sen voisin liittää kiinni sivustooni. Eli toi galleria-osio saisi suurpäivityksen siten - että kuvat näkyisivät hienosti, eikä se kuluttaisi omaa palvelintilaa.

Tämä on vasta suunnitelmissa ja on syksyn asia. Mutta sikäli tyytyväinen ideaani, että saan senkin osion paremmaksi sekä julkaisen ottamiani kuvia.

Eli jollain tajunnan tasolla koen homman sellaiseksi, josta saan mielihyvää. Eli aivoni tuottamia hormooneja, feromeneja tai jotain muuta aivokemiaa - josta saa hyvän olon.

voihan helvetti. olenko mä siis jonkin tason narkkari, kun teen asioita - joista tiedän aivojeni vapauttavan kemiallisia yhdisteitä - jotka tekevät mulla hyvän olon?!

Samapa se. Siksihän emijot ovat toisille huumetta, samaten tarrat, facebook / instagram tykkäykset sekä peukku ylöspäin - napit palveluissa. Kaikki niitä käyttää tavallaan ja kaikki marinoituu aivokemiallisissa aineissa.

eikä Eu tee mitään. hitto.

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Eurooppa mikrokuvun alla ja Suomessa on ... MURSU

 

18.07.2022
Euroopan mikrokupu

tuhansia evakoitu kodeistaan, toisaalla taas ihmisiä kehoitetaan pysymään kotonaan. Tuhansia kuollut olosuhteisiin EU:n peittoalueella. Englannissa on annettu ensimmäisen kerran punaisen luokan hellevaroitus, Ranskassa palaa maastot pois. Eurooppa on kärventynyt +40c asteen lämmössä aina Berliiniä myöten jo kuukauden. Toisaalla myös sitten tulvii. Ja pahasti.

Päästökiintiöt ylittyvät maastopaloista sekä vielä jatkuvasta sodasta EU:n kulmassa. Savua ilmakehään, joka toisaalta tekee tyhjäksi pohjoismaiden päästökiintiöt. Tulee sitä savua nyt vähän muualtakin, kuin suomen saunojen pesistä.

Ilmastonmuutos alkaa kolisemaan toden teolla. Tässä taas viime viikolla satoi päivässä niin paljon, että järvi nousi 6cm parissa tunnissa. Sademittari täyttyi kahdesti ja siihen mahtuu 60ml vettä kerrallaan. Oli kyllä hellettä Suomessakin tänä kesänä jo. Nyt on viileä heinäkuu. Mikä on vain hyvästä, ei oo niin kuuma kerrostaloissa. Itselläni sentään mahdollisuus aina lähteä maalle pakoon kuumaa. Kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole.

Vaan.. Mursu on rantautunut Haminan rannalle ja se elukka paisui pienimuotoiseksi julkisuuden hahmoksi. Uutisoinnista päätellen. Puutkin kuulemma voivat stressaantua ja siten päästää enemmän saastuttavaa hiilidioksiidia.

Samaan aikaan Euroopan Unionin alueella ovat siis tuhannet ihmiset paenneet maastopaloja. Tuli ei ole hallinnassa. Yhdysvaltain presidentin ilmastopaketti on kaadettu, menisi ihmisiltä työt - eli äänestäjät tulisivat vihaisiksi. kyllä se meri vielä siellä kongressirakennuksen alakerran kastelee.

Muista syistä johtuen, ensi talvena Suomessa saatetaan joutua säännöstelemään sähköjä. Samaan aikaan tahdotaan edesauttaa sähköautoilua.

Jossain sähköautoissa on joku ihmeen bilemoodi, jossa se aukoo itse oviaan ja sulkee niitä sekä vilkuttaa valojaan. Tietokoneen vikaantuessa se käynnistää sen moodin moottoritiellä?

Maastopaloja näyttää olevan Espanjassa. Tulimeri lähestyy lähiötä. Toisella näytöllä on tuoretta videokuvaa ilmastokatastrofista.

On sitä metsää Suomessakin. Vaan alkaako täällä sitten sademäärät nousta ja liuttaa puiden perustukset pois? Voimakas tornado tehnyt tuhojaan.. Kanadassa.

Tälle viikolle on Jämsään ennustettu lämpötilojen rajua nousua takaisin pikahelteeseen. Mitä se sitten tekee sateiden ja myrskyjen osalta jää nähtäväksi.

Euroopassa siis on kuivaa, toisin on vaikka Australiassa. Siellä tulvii. Samoin Kiinassa ja Pakistanissa. Etelä-amerikassa tulvii kanssa, samoin Afrikassa oli tulvia. Samaten.. Euroopassa oli kovat tulvat tuossa viime vuonna. Italiassa jäätiköt sortuvat vuorilla. jää sulaa puroiksi, joista tulee uusia virtoja asfalttipohjaisiin jokiin ja ne laskevat rautateiden yli mereen - nostaen sitä hiljalleen.

päästökiintiöt? Eli metsäpalot ja niiden polttamien talojen savut, se sota ja tosiaan olen tässä listauksessa unohtanut tulivuoret. Niitä on purkautumassa rajusti ympäri maailmaa sen tusinan.

Eli tää vain on internetistä katsottua tietoa, tiedonvälityksen nopeutuminen on saanut aikaan illuusion siitä - että maailman tilanne olisi pahempi mitä se onkaan?

Ei asia noin ole. Olen omin silmin nähnyt lisääntyneen sademäärän kotiseuduilla, kilometrien korkuisia pilviä on näkynyt harva se päivä. Ei ennen sellaisia niin usein ollut. Osansa tietenkin tiedonvälityksen nopeutumisella on tässä mursuaiheisessa sarjakuvassa, jonka päähenkilönä on rahoihinsa hukkuva Roope Ankka.

ikävä miten ajatus katkeaa joskus.. mutta uudelleenyritys.

Eli. Tiedonvälityksen nopeutumisella on tietenkin sensaatiomaisuuden kasvu. Että kun toitotetaan koko ajan kiihtyvällä vauhdilla videota ja tietoa, niin siihen saattaa turtua.

turtumien johtaa vissiin sitten kuolemaan. Kun se teslas tekee tenän kun on kolmenkymmentä astetta pakkasta, olet matkalla toiselle seudulle Suomessa - jossa on vielä sähköjä päällä. Mutta auton tietokone sitten sekoaa ja käynnistää sen bilemoodinsa päästäen lämmöt pihalle.

kaipa nekin hätävilkusta sit käy.

mutta noita videoita siitä, mitä maailmassa tapahtuu löytyy tuolta: https://www.youtube.com/c/WhenTheEarthIsAngry/videos katsokaa, vielä kun meillä on internet olemassa.

perjantai 15. heinäkuuta 2022

Kesän 22 eka yöllinen.

 

16.07.2022
yällistä vm 22

Hangossa sataa kohta vettä. Entä sitten? ja mitä väliä tuolla faktalla on nyt olla mukana tätä merkintää? Tarvitsenko mä muka jotain käynnistysmetodeita kertoakseni jotain?

Eli yöllistä tekstiä. Mistä? Voisi ne isyystunteet käydä kaiketi läpi. Tässä kun taas sain kuulla, että minusta tulisi hyvä isä koska olen huolehtivainen ihminen. Silmät ovat tällä hetkellä täysin kuivat, mutta korjaantuneeko se asia, jos syvemmälle luotaan tätä? Eli olisihan sellainen pieni ihminen mukava olla, oma lapseni. Opettaa se elämään hyvää elämää. Mutta kyllähän mä sen tiedän, että pitäisi ensin löytää nainen. Tehdä hänen kanssaan parisuhde alulle ja sitten alkaa tekemään lapsia. kunhan tekisi siitä parisuhteesta hyvän, jotta perheelle olisi hyvä pohja.

Entä sitten se ikäkysymys? Kenties mä alan muuttamaan nyt sitä ajatustani, että kun se lapsi olisi 20 vuotta - niin sen kanssa olisi kiva harrastaa asioita. Ettei itse olisi liian vanha jo. Eli muutan ajatusta siinä suhteessa, että onko se sitten itsekästä ajatella noin? Etteikö se 20 vuotta, kun olisi lapselle isä - olisi lapsen kannalta hyvää. 46 + 20 = 66 ja noihin yhtälön lukuihin voi lisätä sen 4 .

Eli mitä mä tässä yritän sanoa, on se - että olen muuttamassa ajatustani pois siitä - mitä itse tahtosin ja alkaa ajatella sen lapsen näkökulmasta. monet ovat saaneet pitää isänsä vain sen 20 vuotta. Mutta he arvostavat niitäkin vuosia.

Eli voisi olla mahdollista, että itselläni voisi olla lapsia joskus vielä. Että pääsisin isäksi.

Tätä kun ajattelin vähän aikaa, niin kyllähän tässä silmät kostuvat tuosta ajatuksesta.

entäpä se eka askel tuossa suunnitelmassa? Eli sen naisen löytäminen? Olenko mä vielä edellisestä pitkästä suhteesta hajalla? Eli pelkäänkö mä taas joutuvani samaan helvettiin? Jokapäiväisiä viestejä, joissa kysytään aika suoraan "rakastatko sä mua vai tapanko itteni?"

Noin mukavilla kysymyksillä mä en enää tahtoisi päiviäni aloittaa. Minulle kyllä ollaan kerrottu, etteivät kaikki ole samanlaisia.

Näin tässä hyvin pitkästä aikaa unta, jossa.. no sanotaan se teksti tuolta arkistosta losing my religions.. nimeä en enää jaksa tässä kirjassa toistaa.

Eli näin unta hänestä, jonka kanssa koin tuon helvetin. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan ja historia on osoittanut toistumisen merkkejä. Eli siinä unessa me riideltiin. Analysoisin sen unen sillä, että tässä olen tietoisesti vältellyt hänen kohtaamistaan. Minulla on aina jonkunasteinen suojus päällä. Joten se on vaikuttanut alitajuntaan siten, että se näki tarpeelliseksi luoda riitelyunen.

Olen tässä nähnyt kyllä unta omista häistänikin, muttei siitä unessa ollut hän osallisena mitenkään. Oikeastaan siinä unessa se morsiamen paikka oli tyhjää. Jollain oli se hääpuku päällä, muttei ollut kasvoja.

Eli pohjimmainen kysymys tässä olisi se , että uskallanko mä näin monen sinkkuvuoden jälkeen enää alkaa olemaan kenenkään kanssa? Ja miten se ylipäätään tehdään se seurustelun aloius nykyään? Siinäkin vissiin tarttee lääppimisnäyttöö. Ja mä olen tässä jo pidemmän aikaa tehnyt siten, että on kausia kun käytän käyttöpuhelimena ihan perusluuria.

En tiedä. Aika nimeltä elämä vaan kuluu ohitse. Mä en ole pahemmin edes muuten tämän isyyskysymyksen alla pahemmin enää edes sortuillut.

Joko olen tunkenut ne tunteet hyvin syvälle tai sitten ne alkavat jo häviämään pois. Ja sehän on asia, jota itse ei pysty analysoimaan.

lämpötila ulkona on +13c Aivan, mä vaihdan säätietojen toitottamiseen aihepiirin. ehkä syystä.

Pulu pääsi irti. CD levy musiikkia ja miksi ne levyt on hyvä säilyttää?

15.07.2022
Pulu on IRTI

Löysin CD levyt CD telineestäni, temppuilin CD karuselli soittimeni kanssa, jotta 20+ vuotta vanhat stereot avaisivat sen luukkunsa, johon asetin levypaikkaan 1 Ismo Alangon albumin nimeltä PULU ja levypaikkaan 2 laitoin hänen levynsä nimeltä IRTI

CD musiikkia, ja tämäkö muka vanha musiikkiformaatti? haistakaa vuodesta 1998 asti tuoksuva kukkanen. Samat levyt siis soimassa, joita ehkä ennen mp3:sia soivat silloisten läppäreiden CD levy asemissa. Vaan nättiä. Kuulemma toi albumikuvan PULU valikoitui siihen, sen takia - että sillä näyttää olevan asennetta. Kävelee katukivetystä pitkin.

Katukivet.. tiet ja reitit. Eilen huomasin aamulla, että siinä kohdassa tämän kaupungin katuverkkoa, jossa on suojatie.. Eikös aika selvästi ilmaisen itseäni nyt? suoraa ajatusta ja lisää aamukahvia systeemiini aiheuttamaan .. no jotain.

ELI täällä Jämsässä, siltakadun alun suojatiellä, siinä kohdassa jossa on se jakana kaistojen välissä. Niin siihen joku oli tiputtanut kananmunapakkauksen. Suojatiellä, jolla on vajaa liikennöinti. Sijainti markettejen välissä. Vaikka suojatie on vain 10 metrin päässä siitä kohdasta, josta koko kaupunki tuntuu kävelevän kadun yli - niin he tekevät kuten äskeisessä lauseessa kirjoitin.

tulipahan tästäkin kunnon munaus. Pulu on siis päässyt irti ja tuntuu kakkivan väärään paikkaan. Lisää kahvia voitelemaan elintoimintojani.

Kahvia, ainetta jota tehdäkseen ihmiset melko ensimmäisenä aamutoimenaan kaatavat vettä kenties virroissaan olevaan sähkölaitteeseen. Me luotamme kahvinkeittimiimme, etteivät ne ala tekemään salamointia. Siis me tämä itsetuhoiselta kuulostava aamutoiminta on hyvin yleistä: Ihmiset kaatavat vettä virroissaan olevaan sähkölaitteeseen! Ja tekevät tämän melko heti herättyään!

Tällä hetkellä muutaman kilometrin päässä kulkee pendolino, kohta ajosuunnassaan junan vasemmalla puolella avautuu nätti järvimaisema. Maisema, joka jää myös tulevaisuudessa nautittavaksi ennen sitä suurta tunnelia, jonka ne rakentaa ennen Jämsää. Eli tulevaisuuden junamatkustajat ovat tuomittuja menemään kiven sisään tulessaan Jämsään tai lähtiessään täältä kohden Tamperetta.

tuon mainitsemani junan pituus on 160 metriä. nuoruudestani muistan, että junien pituus oli sata metriä tuosta enemmän.

Silloin kun tämä musiikki oli uutta. Mutta silti nyt tämä kuuntelukerta on nostalginen. Sama CD levy siellä soi, mitä silloinkin soitettiin. Ei sieluton spotify tai pelkkä bittivirta nimeltä mp3 tai muu tallennusmuoto.

missäs olinkaan.. jäin kuuntelemaan musiikkia. Ismo Alangon tuotanto avautui lisää sen dokumentin jälkeen. Jäin kuuntelemaan sanoja.

Pulu ja Irti. Ainoat levyt, jotka nopeasti löysin. tahdoin kuunnella CD levy musiikkia. Ja se muka on samaistettavissa c-kasetti, LP-levyn tai savikiekon sarjaan. CD levymusiikkia kannattaa säilyttää, sillä siinä tulevassa tilanteessa - kun internet on kaatunut ja samalla sähköjärjestelmät ovat mennyttä. Niin sä et tartte muuta kuin aurinkopaneelisysteemin ja siihen liitetyn vanhan autoradion, jossa cd soitin. Musiikki soi.

samaten C-kasetti toimisi. Ainakin sen ajan, ennenkun jostain itsestään tuhoutuvasta ydinvoimalasta tuleva myrkkypilvi sut tappaa. viikonhan niiden varavoimat tais toimia, jotta polttoaineen jäähdytysallas pysyy viileänä. Voisin kyllä tarkistaa tämän toitottamani tiedon oikeellisuuden. Että pitääkö enää paikkaansa. SIllä tämä tieto on peräisin dokumenteista, jotka kertovat mitä sitten kun maailma jää sähköttä. Että kaiketi ydinvoimalat ovat nykyään siten päivitettyjä, että itse tuottamastaan sähköstä osa menee niiden altaiden ylläpitoon.

Tosin ikiliikkujaltahan se kuullostaisi. Eli mahdottomuuksia.

Siis CD levy musiikkia ja se muka vanhan aikaista? Vaan karusellisoitin kolisi ja alkoi soittamaan albumia IRTI. Mitä olikin parempi, mitä mä muistelin. En ole aikoihin kuullut tätä albumia.

Siellähän se yli 20 vuotta vanha stereo muuttaa tietokoneellaan ykkösien ja nollien virtaa musiikiksi.

nättii.

 

torstai 7. heinäkuuta 2022

Tulevaisuudessa ei ole teknistä nostalgiaa!

 

07.07.2022
in .. fi.. of mind

infinete.. tässä hetkessä tuo sana on kirjoitettu väärin, mutta tällä hetkellä sen näytölle kirjoittaminen sai aikaan sen, että aivoni käänsivät sen suuntaan ikuiset.. äärettömät.. iäset. joku noista sanoista on oikea. Kyseessä siis dodiksi kirjoittamani merkkirykelmä - joka puolestaan on kuuntelemani kappaleen nimi lyhennettynä. Ja vapaasi suomennettuna: äärettömät mielen niityt. infinate fields on mind. esittäjänä Abigail williams.

Ja siten päästiin alkuun. Pahoittelen pitkää tämän merkinnän esinäytöstä.

Ajatuksia maailmasta tuli, kun katsoin eri laitteiden tai palveluiden kehityshistoriaa käsitteleviä ohjelmia suoratoistopalvelusta.

Eli olen varmaan tästä ennenkin paasannut, mutta edustan sitä viimeistä lapsi sukupolvea, joka sai olla vapaasti ja koki kasvaessaan monen uuden keksinnön tulon.

Väritelkka, kaukosäädin, mikroaaltouuni, stereo televisio, matkapuhelin, tietokone, internet, radion ja television kanavien radikaali lisääntyminen, internetin alkuajat ja sen kasvu. CD soittimet, DVD soitin, korvalappusstereot.. lista on suuri ja mahtava.

Nykylapset. Siis ehkä he voivat nostalgiatrippejä ottaa kuvaruutukuvista tällä hetkellä olevista suoratoistopalveluista yms. sovelluksista. Eivät voi kokea miten mullistavaa oli matkapuhelinajan tulo, miltä tuntui katsoa kotona ekan kerran väritelkkaa ja sitten kun saatiin se VHS nauhuri. Pääsi vaihtamaan sohvalta kanavia kaukosäätimellä! Mikroaaltouunin tulo. Miltä tuntui saada eka oma mankka.

Ja se kun jollain kaverilla oli se Commondore64 Pääs pelaamaan ihan niitten olohuoneen television ruudulla!

Jotain Samsung a20 puhelintako ne sitten muistelis? Jotain mobiilipeliä tai suoratoistopalvelua?

Kaikki on nyt kehitetty, mitään uutta mullistavaa ei tule. Lentävä autoko? Mahdottomuus koska maailmassa on sellainen muuttuva tekiä kuin sää.

Niillä on oma älyluuri ja sen myötä joutuvat käymään kolmekymppisinä fysioterapiassa ja optikkoliikkeessä. Kehittyvän ihmisen kättä ei ole suunniteltu pitämään vain laitetta. Terveyshaittoja tulossa tulevaisuudessa.

Sääliksi käy.. Tosin kyllähän nykylapset saavat kokea mullistuksia.

Luonnonmullistuksia. Valitettavasti. Sää on muuttunut.

15 vuorokauden sääennusteen korkein lukema (taulukon korkein arvo oli +45c) paikkakunnalle Berliini on +41c astetta. Maailmassa on pahoja tulvia sekä metsäpaloja. Ankarat kuivuudet alkavat jo koettelemaan etelä-eurooppaa, kuten kymmenen vuotta sitten ennustettiin. Tosin Berliini ei ole etelässä, vaan lähin meri siitä kaupungista on Itämeri. Samainen vesistö, jonka laineet loiskuvat ihan Helsingin rantoja vasten.

Jämsän samainen ennuste povaa +35c

Onneksi nyt on satanut. Tai mikä onni se nyt on.. tuhoja noi nopeasti päälle tulevat rankkasademyrskyt tekee. Olin yksin mökillä kun sellainen iski ja tuulenpuuska irroitti korkeasta männystä paljon käpyjä - jotka sitten pommittivat mökkiä ja sen ikkunoita. Tällä kertaa ei tuhoja, mutta säästä ei enää tiedä.

Sateita, joiden vaikutuksesta isohko järvi nousee puolessa tunnissa 7cm

Helleputki on päättynyt tältä kertaa. Olen siis uinut. Sain viimein puuveneenikin järveen. Viime talvi oli niin luminen, että nyt vasta sai venepaikan tehtyä. Järvi on ollut liian korkealla ja sitten kun se laski niin, jotta sen venepukin olisi voinut laittaa paikoilleen - ilma oli niin kuuma, ettei jaksanut oikein mitään tehdä.

Tuossa kun sitten yön yli turvotin venettäni järvessä ja kun nostin sen pinnalle tehdäkseni koesuodun - kyllä se piti vettä - vaan taivaalla olleet kilometrin korkuset pilvet saivat sen matkan aika lyhyeksi.

Varsinkin kun ukkonen jyrähti kaukana. On siis kesä.

Tässä voisi taas jälleen katsoa mennyttä aikaa. Tää nykyisyys kun vei Suomen viimein natoon ja koronapandemia alkaa taas voimistumaan. NIIN aika entinen on mukava muistella.

eli taas
taulukko menee
siten,
että tähän
tulee vuosi
poiminta joko heinäkuun
7. tai läheltä sitä
linkki ja mietteitä
nyt ky. asiasta
2002 Mutta mikä saa linnut nuosemaan siivilleen ja valtaaman kylän keskustan? 03.07.2002 - Lokit saapuvat sankoin joukoin aina kello 23:15 Asuin tuolloin vielä Kaipolassa ja lokit tulivat päijänteeltä jännästi joka ilta vartin yli 23 rääkymään kylän keskustaan.
2003 Sen ostamani karttaohjelman mukaan Jyväskylä on keskellä isoa Järveä. Ohjelma siis hukuttaa minulle rakkaan kaupungin. Ehkä siksi se oli tarjouksessa. 07.07.2003 - Kuusikymmentä kaksi. Aivan. Karttaohjelman. Ei tuolloin vielä ollut sellaista nettiä, että sitä olisi vain voinut käyttää rajattomasti. Oli aikaraja, koska netti kulutti puhelinlaskua. Ei tuolloin ollut mobiilidata yhteyksiä. muutakuin gprs

onnellisempaa aikaa siis. Hyvä että tuli koettua.

2004 Sää oli kaunis. Selkeä vaikka olikin luvattu ukkosta. Söin mäkissä ja sen jälkeen menin harjulle. upea paikka se kyllä on. Jyväskylässä asuvat sen tietävät.
07.07.2004 - Matkani jälkeen
Voisin täs taas joskus käydä Jyväskylässä päiväreissun, kyl. Junallahan sinne pääsee hintaan alle 4 euroo.
2006 Eli mä ostin ikkunan avaajan. Eli ikkuna on vieläkin auki. Saa tämän kuuman sisälämpötilan alemmaksi. 06.07.2006 - Suurta yötä päin Onkos sekin jo niin vanha ? Tosin olen ostanut ajan saatossa toisenkin - joten en yhtään tiedä - kumpi niistä on se vanhin. Mutta sehän tekee vain elämästä paremman.
2007 Rahaliikenne on nykyään tietokoneiden hallinnassa koska se on kätevää siten.
03.07.2007 - Lämmin tiistai
Jep. on se systeemi tökkinut pahasti ajan kuluessa.

Tuo vuosi 2007 oli kyl hyvää aikaa. Ja hyvin kirjoitettua kirjaa tuolloin.

Heinäkuut ovat olleet aika tapahtumaköyhää aikaa opiskeluvuosinani. Taidan lopettaa nyt tämän merkinnän. Sillä väsyttää. Heräsin aamulla siihen, kun joku lintu rääkyi ylilennollaan mökin yli. Kurki tai joutsen. Saatoi olla lokkikin.

melko varmaa on se, ettei se strutsi ollut.

torstai 16. kesäkuuta 2022

Hellekesä alkanut.

16.05.2018
Hellekesä alkanut.

+28c julisti linja-auton ulkolämpömittari tänään. Olin tulossa ns töistä takaisin Jämsään. Tietenkin ulos jäin. Oma asunto kun sauna. Muttei valiteta, minä en valita tästä säästä. Tätähän kaipasin. Kesän alkamista. Mikä on tapahtunutkin tuossa ihan lähimmäin seitsemän päivän sisään. Kyseistä aikajaksoa kutsutaan myös viikoksi.

Helluntai ja pitkä viikonloppu. Mokillä meidän maalla. Suotelukausi aloitettu, muttei omalla tervapaatilla. Sen saan vesille tuossa kesäkuussa tai toivottavasti aikaisemmin. Hellekausi tekee hyvää tervan kuivumiselle.

Kyllä tänään tuli katsottua pitkään sinne kirkonmäelle. On tullut katsottua Jämsän siltoja. Ajatellen että valtatien silta oli se viimeinen silta, jonka yli isän kanssa mentiin. Jäi viimeiseksi matkaksi. Ja sitten se vitikkalan silta oli kaiketi se viimeinen silta, jonka yli isä sitten ajoi.

Näitä mä aattelen vieläkin päässäni. .. kaiken muun lisäksi.

Onko sitten tarkoitettu sana toi "vieläkin" ? Eikö tämä asia nyt ole sellainen, joka pitäisi omalla vauhdilla käsitellä läpi eikä kuten aikataulutettuna .

Myös se oma isyys.. Etten päässyt. Ja miten se nyt menisi, jos tulisin isäksi itse? Kyllä mä sen voin sanoa että vuosiksi se muuttaisi mun elämän. Aika valmis olisin. En nyt näinä kuukausina jaksa miettiä mitä se olisi ja miltä tuntuu - kun ei ole elämä mennyt kuten tahtoisi.

Kesä alkanut ja luonto herännyt. Ilmastonmuutos? Tämä mennyt äitienpäivä oli kuumin miesmuistiin. Lämpötilat lähentelivät +25c ja sen jälkeen ovat olleet joissain paikoissa Suomea jo +30c Kuivuutta on. Ehkä ylihuomenna sataa vettä. Ennusteet kertovat että viikon päästä lämpötilat tippuisivat 20 astetta, mutta tuntuu kun ilmatieteenlaitos ja foreca yrittävät koko ajan tehdä parempia ennusteta - niin se mikä yleensä toteutuu on vain kahden päivän ennuste eteenpäin.

Ja uusin ennuste näyttää, et sen sijaan että viikon päästä olisi vai +7c niin onkin +22c Rest my case

Tässä yhteydessä nimeltämainitsemattoman valtion presidentti, jonka nimi on sama kun englanninkielisen Aku Ankan - ei tee yhtään vittu mitään ilmaston hyväksi. Tarkoittaa vain valitettavasti, että se kyseinen maa ei montaa sataa vuotta enää ole.

Uusimmat kahden päivän ennusteet kertovat, että huomenna vielä lämpötila Jämsässä kipuaa lähelle +30c astetta, mutta sitten viilenee. 10 astetta kolmestakympistä. Siis sopivalle menee. Myös on varoitettu voimakkaista ukkospuuskista, metsäpaloista ja tulvista.

Kaikkihan tämä on sitä sisäistä verenvuotoa.

Laastarina iholla tosi-teevee viihde ja pintaliito. Älyluurit ja emijot. Toimivuus sisäiseen verenvuoteen taattu ja mahtava korttitalo.

lopun alkua. kahden vuoden kuluttua alkaa vuosi 2020

 

torstai 9. kesäkuuta 2022

Geneettistä roskapostia elämässämme

 

09.06.2022
dfsg kir potenssiin ranbom

Eli jotain vain näppäimistölle, jotta merkintä saattaisi jopa alkaa. Eli ongelmia jälleen tuon rivin "aihe" kanssa. Eli ei tuu spontaaneita sähköposteja minulta tutuille. Kyllä on mielessä ollut ihan vain kirjoittaa, mutta ne ajatukset kolaroituvat aiheriviin. Aihe "moi" juu. enemmän tuntuisi roskapostilta.

Roskaposti on internetissä menevää turhaa dataa, jonka moni heittää pois. Roskaposti on myös niiden lähettäjille tärkeää tiedottamista tuotteistaan tai palveluistaan. Oli niiden käyttölaitteet sitten hommattu pankin lainalla tai sitten äitinsä kohdusta.

Kohtu on se, jossa ihmisyksilöt kehittyvät tarpeeksi - jotta pystyisivät hengissä äidin ulkopuolellakin. Syystä, että ihminen on eläin - nisäkäs. Jos et usko, niin katso paitas alle tai sitten suihkussa ollessasi alaspäin rintakehääsi. Kaksi nänniä ja napa. Näin on, olitko sitten mies vai nainen. Niiden sijainti saattaa vaihdella yksiöttäin. Navasta lähti aikoinaan elinletku nimeltä napanuora. Ensimäinen tiedonvaltatiesi, jota ilman et pystynyt olemaan. Happi ja rakennusaineesi tulivat sitä putkea pitkin - joka katkaistaan synnyttäsi - sillä pärjäät siinä vaiheessa jo omilla keuhkoilla ja ruuansulatuksella. Tietenkin avun kanssa.

Sitten, jos satut syntymään tässä tulevaisuudessa - niin sinusta napataan heti kuvia sosiaalliseen mediaan. Menetät heti yksityisyytesi. Olet vanhempisi netti-ilmiö. Eli tapa, jolla saa heidän seuraajansa pitämään heidän julkaisuistaan.

Raadollista toimintaa 5gee verkoissa? Kyllä. Kuvasi aiherivillä, siis kuvatekstinä saattaa olla jotain tyyliin "päivän piriste" tai muuta yleispositiivista.

Kaiketi sitten se "päivän piriste" sitten joskus 20 - 30 vuoden kuluttua muistaa kiittää vanhempiaan yksityisyytensä suojan rikkomisella. Toisaalta tuolloin ei enää ole samanlaista yksityisyttä kuin tänäpäivänä. Matkapuhelimet vain kasvavat kokoaan ja kohta moni ei enää jaksa sellaista mulikkaa kantaa mukanaan.

Internet hylätään? Tai toisimmin ajatellen.. Internet hylätään, ennen kuin sen palvelinkeskuksiin tehdään ilma-iskuja? Internet hylätään, koska se muuttuu pelkäksi sosiaasmedia kasaksi ja katoaa laitteiden kehittyessä aivoihin asennattaviksi lisiksi? implanteiksi. Sehän se sana oli. ärsyttävää, miten kun teksti kääntyy käsittelemään ihmisaivoja - sellaiset tekivät pikku lakon.

Häiriöitä siis koin, jotka kenties tekevät minusta yksilön. Johtuen siitä, että ollessani vauva 1970 luvulla - niin oli joku komplikaatio ja aivoni jäivät hetkeksi vaille happea. josta johtuneet oppimisongelmat hankaloittivat elämääni sen 25 vuotta. Entä jos nykyisin tuollaiset ovat mennyttä aikaa? Että terveydenhoito osaa korjata jo vauvat? Rikkinäinen vauva? Korjataan se, niin siitä yksilöstä kasvaa kunnon ihminen, joka pystyy kaikkeen.

Ja samalla tapetaan kenties sen yksilön tulevaisuus, jossa se loisi paljon asioita? Itselläni ei ole lapsia, mutta ymmärrän että vanhemmat tahtovat lapselleen vain kaikkea hyvää. Jos ovat kunnon vanhempia. Joten karsiutuuko siinä sitten jotain pois? Kun ihmisiä korjataan nykylääketieteen keinoin?

Tientenkin tämähän koskee vain pientä marginaalia. Luovuus voi kukoistaa muutenkin. Vaan ajatellessa omaa elämääni - niin se vauvaiän komplikaatio teki minusta minut.

onneksi itse nautti sen vauvaiän silloin 1970 luvulla. Ei ollut internettiä, johon minusta olisi kuvia ladannut. Meillä ei ollut edes kaitafilmikameraa, ei ole lapsuuden videoita tai digikuvia - joiden menetys harmittaisi mahdollisien laiterikkojen vuoksi. on vain perinteisiä valokuvia, joita tässä lähivuosina olen digitoinut.

Eli muuttanut skannaamalla ne tietokoneaikaan, joten voin katsoa tärkeimmät kuvat koska vaan. Ne on aina siis mukana, kyllä mä tässä tajusin kirjoittaneeni itseni pussiin. Eli annetaan lopuksi tietoja tulevaisuuden käyttöön:

Tänään oli torstai, yhdeksäs päivä kesäkuuta vuonna kaksituhattakaksikymmentäkaksi. Sää ulkona on pilvistä, saattaa sataa. Lämpötila +18 celsius astetta.

maanantai 6. kesäkuuta 2022

perusluurit ovat hienoja. soitonsiirron koodit

 

06.06.2022
4 vuoitta

Tänään tuli täyteen 4 vuotta domainnimeä simopahula.fi ( 29.05.2018 - Surkuhupaisaa toimintaa.. - 06.06.2018 - Uusi aika taas. ) Tuossa syy miksi sivuston nimi on nimeni. En siis markkinoi nimeäni, vaan Telian tiedotusmoka tässä on taustalla.

Se siitä ja jatketaan. Tässä viimein toi luuri sai sen Android 12 päivityksen. Ei paljoa uutta, mitä nyt se material you ja yksityisyysparannuksia. MUTTA tämä android versio ANTOI tehdä sen, mitä aikaisemmat eivät ole antaneet tehdä - koska se sovellus tulee puhelimen mukana. Eli se antoi POISTAA facebookin sovelluksen puhelimesta tuosta vaan.

Tavallisesti ennen se on ollut pakko vain poistaa käytöstä ja sitten välillä vaan sietää puhelimen v1ttu1lua siitä, ettei se sovellus ole käytössä. Onneksi face on myös sen mobiiliversionsa, siis selaimella hoidettavan - pilannut sellaiseski, ettei ole edes linkin jako onnistunut. Tais olla viimeinen niitti mulle.

Mutta kuten laulussa sanotaan "..ja elämä jatkuu, loputtomasti niinkuin sade.." CMX (tietty taas soimassa satunnaisella) ja biisin nimi se Jatkuu kuin sade.

Jatketaan nettielämää siis kuten vuonna 2005, ennen mitään ihmeen sosiaallista hymiöhelvettiä, joka tyhmentää ihmiset kaiken maailman tarroillaan - jottei jäisi yhtään aikaa ihmisille miettiä ITSE, mitä tuohon kyseiseen seikkaan voisi vastata. Mutta se siitä - pitäkää paskanne, jonka pyyhitte animoiduilla GIF animaatioilla.

Miksi olen niitä vastaan? näyttävät idioottimaisilta ja tosiaan - edistävät sitä, ettei kirjoittamaan opi / kirjoittamisen taito hiljalleen katoaa.

Ei mun enää tartte energiaani tuhlata toimimattoman systeemin käyttöön.

Liian suuria puhelimia kesäkäyttöön ja huosuntaskuun. Kuten toi laite, johon se android 12 tuli. Toimiihan se - kun on kyllin viileää - että takkia tarttee, siellähän se mulikka menee povarissa. Eli olen alkanut suosia sitä ostamaani pientä näppäinpuhelinta. On siinä kamera kyllä, jos sitä tarttee. Pitäisi siis olla varmaan pienempikokoinen älypuhelin, koska maailmasta kohta tehdään niin älykäs - että sellainen laite muuttuu pakolliseksi mukana pidettäväksi vehkeeksi. Siis jos tahdot ehkä maksaa kaupas tai matkustaa julkisilla.

Taittuvanäyttöinen puhelin? Liikkuvat osat aina hajoavat. Mutta palvelemaan konettahan tänne vissiin ollaan synnytty.

Ei väliä, että käykö se sähkövirralla vai verisuonilla. Eli kenties tuossa piti olla joku viittaus eri koneisiin, sähköisiin tai sitten ihmiskehoon.

MUTTA kerta on kesä, niin annampas vinkin - kuinka siitä saat enemmän irti.

1. hanki perusluuri ja prepaid liittymä.

2. soitonsiirtokoodin **21*(puhelinnumero kansainvälisessä muodossa, johon siirto tehdään. Suomihan oli +358 alkuinen ja numerosta se eka nolla pois. eli esim 040123456 on +35840123456.) ja sen poistokoodi on ##21#

3. tallenna älyluuriin noi koodit vaikka pikavalinnaksi kotinäyttöön. Sekä siis siirron poisto myös. (pikakomento siis ##21#, voi tallentaa yhteystiedoksi) Näin sulla on nopea tapa siirtää PUHELUT mukaan ja jättää muut hiton netti pois.

4. mene ulos ja nauti elämästä kuten ennen vanhaan. Jätä siis se älyluuri kotiin. Josta jossain tulevaisuudessa vaan saattaa olla se ongelma, että google alkaa itkemään sulle - ettet liiku tarpeeksi kun sijaintihistoria ei päivity. Mutta sehän on vain tulevaisuuden ongelma.

Itse tein noin ja hyvä niin.