torstai 19. toukokuuta 2022

Minun 1990 lukuni

 

19.05.2022
all out 1990s

Viaplaysta katsoin dokkarisarjan Dark side of 90's Oli mielenkiintoinen ja muistoja herättävä. Ensinnäkin musiikki, tekniikka sekä telkkaohjelmat. Beverly Hills 902... sinnepäin. Totta mitä sanottiin, se sarja oli juuri silloin toimiva. Monta oman elämän juttua sai sen kautta elää. Nuoruuden teemoja. Etenkin ne jaksot, jotka käsittelelivät itsemurhaa. Kolahtivat hyvin. Olinhan itsekin masentunut ja mun 1990 luku oli alussa heikkoa aikaa, sitten se parani ja lopuksi oli helpottavaa.

Nirvana. Smells like teen spirit. Sen kappaleen kun kuuli ensin kerran, niin kyllä sen värisaloran kotelo rämis. Ja muutenkin kyseisen bändin musa osui just niihin vuosiin, kun olin hoidossa masennuksen takia nuorisospykiatrisella Jyväskylässä.

Laitoin soittolistan spofivystä, jossa on 1990 luvun kaikki suurimmat hitit. Niistäkin tulee kyl muistoja.

Entäs sitten se, kun sai oman telkan ja sit videonauhurin. Maailma jotenkin paremmin avautui. Sekä internet sekä matkapuhelimet. Sääli, että edustan sitä viimeistä sukupolvea, joka sai nauttia lapsuutensa ilman mitään hömpöttimiä. 1980 luvulla. Tai mikä sääli se nyt on? Ehkä tulee nykypäivän lapsia vaan sääliksi. He eivät voi kokea mitään yhtä suurta mullistusta teknologian saralla - kun me 1970 luvun lopussa syntyneet. Kaikki on jo tässä. Eivät tiedä paremmasta. Että ulkona oikeastaan voi kävellä - ilman että tuijottaa näyttöä.

Ovat siten kuten kuutamolla siitä - mitä ympärillä tapahtuu.

Eniten jotenkin kaipaan sitä, ettei pahemmin harmittanut edes rankkasateeseen joutuminen. Nykyään meillä on digitaallinen kalhe mukananne, joka ei vettä niin paljon kestä.

Onhan niitä vedenkestäviä digitaallisia kalheita olemassa. Sanoisi joku.

Puhun tietenkin matkapuhelimesta.

Puhelinkoppi sentään säästi pahimmalta kastumiselta. Nykyään niistäkin on jäljellä vain perustukset, jos niitäkään.

Palataan ysärille. Ensimmäisen kerran eteläsuomeen opiskelemaan. Matkustamisen oppiminen, sen huomaaminen että pärjää itsekin elämässä. Ensirakkaus ja sitä rataa.

Nykyään näissä tietokoneissa taitaa olla kieroontuntu tekoäly mukana. Tietokoneeni osaa tietää, mitä kappale sattui soimaan Jämsän silloisella linja-autoasemalla, kun vaihdoimme sormuksia. Ja se biisi alkoi soimaan - heti kun kirosanan rakkaus kirjoitin tänne.

Bloodhaud gang - the bad touch.

No mä otin tästä opikseni, en kirjoita enää sitä R - alkuista kirosanaa tänne. Kyllä ne asiat lukevat vaikka siinä tekstiarkistossani. losing my religions.. tekstin nimi.

VAAN kyllähän se kuului mun 90 lukuun, mitä siitä sitten tulikaan. Eli sillä tavalla kuului asiaan.

Mutta tosiaan.. Mä aloin miettimään tuota mainitsemaani dokkaria katsellessani, että missä mä ekan kerran kuulin Nirvanaa? Tais tapahtua radiosta ja radio soi mankasta siellä asuntola-osaston huoneessani. Musiikissa oli jotain, mitä kaipasin tuolloin.

Empä tuotakaan ollut tajunnut ajatella, että missä olenkaan kuullut ensimmäisiä kertoja huippubändejä. Ajoitus kyllä osuu niihin aikoihin. 1990 luvun ihan alku oli enemmän teknopainoittelsta, sitten tuli enemmän Nirvanat ja muut.. Grunge ko se musatyylin nimi olis.

Taatusti vaihdoin musat vihaisempiin sävyihin, olinhan itse vihainen ja katkera. Metallica kolahti, Pantera.. ja sitä rataa.

Ne ajat ovat kyllä hemmetin kaukaisia ja tässä enemmän niitä olen pohtinut tuon uusimman tekstini myötä. Oli aikaa kirjoittaa nekin asiat ulos. Jännä juttu, että vasta nyt otin niitä enemmän tekstiin mukaan.

Ja nyt se teksti alkaa olemaan valmiina. En kai kirjoittelisi, jos se 1990 lukuni olisi menny toisin. Olisivathan ne palat voineet olla paremmatkin, mutta näillä mennään ja hyvä näin.

Kun sitä.. Tai ei sitä voi verrata silloin minua jy nykytilannetta. Onhan tässä sitten elämä heittänyt uusia kiviä rattaisiin, mutta se on vain elämää. Nämä biisit tuossa soittolistassa.. Kaikista tulee joku muisto.

Tietenkin sitä katuu sitä, etten ollut silloin vielä valmis elämään. Että ne ikävuodet 15 - 20 menivät muuhun, kuin muilla. Ehkä katuminen on väärä sana, asiat vain olivat silloin toisin ja nykyään niiden kaikkien asioiden puuttuminen, mitä nuoret miehet tuolloin kokevat - ei haittaa. Olen mä sitten myöhemmin ottanut elämää vastaan paljon.

Ja nyt tuntuu, että on ne ajat eletty. Vähän myöhemmin kuin muut - mutta hoidettu pois tehtävälistasta. Enää se remuaminen ei enää ees kiinnosta.

90 lukuni oli hyvää aikaa kuitenkin. Toi dokumenttisarja vaan toi muistoja mieleen. Se mitä maailmassa tuolloin tapahtui, Irakin sota. En muistanut sitä, että sen takia mä en tahtonut kuulla tv;n uutislähtetystä. Sehän meillä olin aina auki. Mä vain peitin korvani tai sit kuuntelin korvalappustereoo.

Tulee siitä muistosta vaan mieleen, että telkkauutiset voivat olla aika pelottavat lapsille. Varsinkin viime vuosina. Eipä ne niin mukavia on aikuisellekaan. Siksi kai toi 1990 luvusta kertovat dokkarit menevät. Jotenkin helpompaa elämää. Niin niin digitaallista pakkopullaa emijosirotteella, jossa kaikki pitää mennä tavalla tai toisella netin kautta.

Tietoverkon, jonka voisi kaataa vain parilla hyvin kohdistetulla ohjusiskulla palvelimiin.

Olihan 1990 luvullakin uhkia ja sotia, sähkökatkojakin enemmän ehkä, mitä nykyään - muttei niiden haittavaikutus niin paha ollut. Tuolloinhan oli sentään aina toimivat puhelimet.

Eli mä arvostaisin enemmän järkevämpää teknologiaa tämän älyteknologian sijaan. Kuuntelisin vieläkin C kasetteja, jos olisi kone - jolla niitä toistaa. LP levysoitinkin olis kiva. VHS nauhurihan mulla kyllä on. Ja yllättävästi tässä olen törmännyt sellaiseenkin asiaan, että CD soitinkin kuuluu jo siihen samaan vanhaan kastiin. Ja mp3 musaformaatti.

Kaiken pitäisi olla netistä suoratoistettavana. Ja sittenkun internet katoaa - kellään ei ole mitään musiikka tai elokuvia jäljellä. DVD soittimetkin ovat hävitetty. Muttei tästä kämpästä. Itselläni on musiikkia, tv-ohjelmia sekä elokuvia ilman nettiäkin toistettavina.

Kai se on järkevää elämää ja kovin älykästä laittaa kaikki yhden kortin varaan.

kun ihminen alkaa muistelemaan vanhaa ja pitämään nykyisyyttä surkeana - hän on tarpeeksi vanha, ettei tartte kaikkea ymmärtääkään.

- - -

(jatkettu aiheesta seuraavana päivänä)

Jäipä alitajuntaan toi 90 luku teema päälle ja sain aiheesta unia. Jyväskylähän kuului elämääni kahdesti tuolloin. Ensin se hoitojakso ja sit vuonna 1999 kävin joka päivä Kaipolasta saakka Jyväskylässä. Aamubussit jääneet mieleen kun maisemat sumuiset. Radiosta soi se .. oliko esittäjä Ekotrippi ja kappale Matkustaja.

yhä sen soidessa tulee ne matkat mieleen.

Eli minun 1990 luku: Alussa olin hyvin rikki ja eristäydyin, menin helposti ns. lukkoon eli en puhunut mitään. Annoin asioiden vain mennä. Aikuisena sain käsiini silloin tehdyt päätökset, että vanhempani tekivät päätöksen - että se nuorisopsykiatrisen sairaalan yhteydessä ollut työkeskus olisi hyvä paikka mulle. Silloin kun puhuin, niin kiroilin hyvin paljon. Purin omaa pahaa oloani. Eli hyvä, että sain ne paperit itse luettavaksi vasta aikuisena. Ymmärsin asian, että se on kaikkein paras.

Sitä oli alkuvuosikymmen, sitten ensimmäisen kerran Järvenpäähän opiskelemaan pariksi vuodeksi, eli revin itseni toiselle puolelle suomea. Aikuistuin noina vuosina, piti itse hoitaa matkansa. Siksihän mä junista tykkään. Niissä kasvoi ja huomasi pärjäävänsä itse. Samalla koin sen ensirakkaudenkin, mikä teki hyvää. Että toinen ihminen hyväksyi mut sellaisena kuin olen. Teki hyvää rikkiolleelle nuorelle miehelle se.

Vuoden työttömyyden jälkeen niiden merkanitti opiskelujen jälkeen, mä valitsin sen Jyväskylän kurssin; nuorten polku työelämään. Ja se poiki sitten mulle sen ensimmäisen kaupassa työskentelyn harjoittelijana.

Eli rikkinäisestä ihan ihmisten ilmoille. 1990 lukuni oli siis hienoa aikaa kokonaisuutena, vaikka silloin sattui paljon pahaa ja itsekin olin paha. Elämä korjasi, minkä hajotti.

Vaan kaikki rakentaa ihmistä eteenpäin. Enpä kirjoittelisi ilman kokemuksia tuolloin.

torstai 12. toukokuuta 2022

Macchiela latte vs maailmantuska

 

12.05.2022
macchiala latte

tai jotain muuta tuos kahvikupissani luki. Jälleen käynnistykseen pari nähtyä sanaa jostain - se aiherivin kirous.

Twitteria ei enää ole, iltasanomien mukaan se repesi kun Suomen presidentti ja pääministeri kertoivat kannattavansa Suomen nato jäsenyyttä. Näin ei olisi, jos sinikeltainen maa olisi saanut olla rauhassa.

Eu tahtoo sitä, että miljoona suomalaista menettää kotinsa. Koska ne tupa pitää energiaremontoida pakolla ja siten saadaan se hyöty - että tupa ummehtuu, ne asukkaat joilla oli varaa tehdä se - saavat hengitystiesairaukdet huonontuneen sisäilman vuoksi ja ... kuolevat sitten pois. Entäs sitten se enerkiakorjattu talo? No sitä ei sellaiseen käyttöön alkuperin tarkoitettu, joten sen rakenteet alkavat pikkuhiljaa hapertua. Jos pytinki on kyllin tärkeä, niin kaadetaan rahaa ja materiaa sen rakennuksen hyväksi.

Materiaa, uutta sellaista - jota ei olisi tarvinnut, jos joku Brysselissä ei olisi vain lukuja tuijottanu. Materaa, jonka valmistamisesta tuli.. ilmastopäästöjä jossain intokiinassa.

Intokiinassa, johon nyt on pakko päästä. Pandemiaahan ei enää ole. Maskeja ei tartte enää käyttää. Tositelkan kyllästämät pintaliitäjäthän siitä sit tajuu vain sen, et - IHANAA PÄÄSEE TAAS AURINKORANNALLE! Hakemaan uutta pandemiaa tänne. lentokoneitsehan alkuperäinenkin pandemia suomeen tuli.

Olen joskus ottanut täällä puheeksi jossain sademetsässä asuvan vaellusmuurhaisparven. Tavallisesti se menee eteenpäin, kunnes pari yksilöä alkaa tehdä toisin ja kääntyä kävelemään ympyrää.

Muut näkevät, että siihähän on kiva uus trendi. Muoti-ilmiö! Ja nekin alkava kiertää kehää. Kunnes ne kaikki, koko parvi kiertää kehää. Kunnes kuolevat yksitellen. Tajuamatta, ettei tää trendejen seuraaminen ollutkaan nii hyvä idea.

Covid-19 on siis historiaa? Ei ole, Pohjois-korea virallisesti kertoi että on saanut koronan maahansa. Uusien varienttejen muodostuminenko mahdolista siellä? Taattua. Ja sitten sitä tullaan käyttämään biologisena aseena.

Uusi pandemia syntynyt! aaaw. ja sitten hymiöitä, joiden silmä ovat väärinpäin olevia sydämmiä. Koska niissä on kovin paljon järkeä. Koska kohta emme tarvitse tekstiä. Voimme jättää tuhansien vuosien saatossa saamamme elossapysymistiedot lapsillemme hymiöiden muodossa. Kyllähän nyt se digitaallinen kieli säilyy tulevat aurinkomyrskyt ja silleen.

mutta asiaan, siis siihen uuteen pandemiaan. Influessaa on nyt liikkeellä paljon. Viime vuosina tätä ei ollut, koska väki oli pakotettu elämää järkevästi. käyttämään maskia, käsidesiä sekä turvavälejä. Ulkomailla ei hypitty ja silleen.

Mutta nyt kun ne on heitetty romukoppaan, niin johan influessat alkaa nostaa päätään.

Niistä puhutaan uutena pandemiana. Mutta sen takia ei maailmaa suljeta, vaikka se oliskin kulkutauteihin toimiva keino. Kuten ilmastoonkin. Monessa kaupungissa alkoi näkyilemään horisontissa vuoristoja, jotka olivat saasteiden peitossa olleen vuosikaudet.

Eli hiilijalanjälkeä pitäisi vähentää. Mökkeilystä syntyvästä ilmastopäästöistä oli uutisissa asiaa. Tuota.. tuolla on yksi sota käynnissä - jonka yhteydessä on palanut niin paljon materiaa - että se vetäsee meidän hiilijalanjäljen olemattomiin. Tai siis tää taitaa mennä siten, että niille jalanjäljille käy siten - että..

ne katoaa. saavutetut hyödyt nollaantuvat. Muualla maailmassa palaa maastoa, jonka yhteydessä palavat myös kaupungit ja kylät. Savua ilmakehään, myrkkysavua ilmakehään. Ja ne maastopalot aiheutuvat ilmastonmuutoksesta. Eli se on itseään ruokkiva mekanismi, jota ihmiskunta kyllä sodillaan ruokkii.

Samalla kiillotetaan omaa tuntoa hiilineutraaleilla hankkeilla. Maailmassa myös purkaantuu tälläkin hetkellä, vaikka lukisit tätä vuonna 2043, kymmeniä tulivuoria syytämässä lisää polttoainetta ilmastonmuutokselle.

merien nuosu on hyvin vakava ongelma, joka on jäänyt uutisoinnissa koronapandemian ja nyt ukrainan sodan varjoon.

Varjoissa saattaa olla vaarallista.

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Muistoja eri vapuista

 

29.04.2022
The spa g hetti incedent?

Kyseessä spotifyn uusi toiminto, jossa näkyy artistin albumien nimet näytön ylälaidassa - kun kyseisen yhtyeen diskografiaa selaa läpi. Tällä kertaa soi yksi suosikkini Guns 'n roses ja kappale Civil war.

spagettiin liittyvä teksti oli albumin nimi, ennen use your illusion II - levyä.

Kolme riviä johdannollista pastaa siis kirjoitettu. Huomenna on vappuaatto. Pakkokännit siis ? Koska monella, ei minulla on kyseinen olotila ensi sunnuntaina (tämän päivän ollessa perjantai), niin autan:

Kra Kra Kra KRa kra kra kra

Ei tule siis kra-pulaa, tuosta niitä saa kopioda itselleen. Tosin olet JO kopionut tämän tuottamani tekstin laitteellesi KYSYMÄTTÄ siihen lupaa, koska internet perustuu nykytekniikalla kopioimiseen. Laitteesi on ladannut tämän tiedoston väliaikaisiin tiedostoihinsa, joita se säilyttää muistissaan.

Muisti? Muistoja joistakin vapuista.

Vissiin siitä on lähemmäksi 20 vuotta, mutta muistan hämärästi avanneeni silmäni ja nähneeni nimet: Tampere, Lahti ja Jyväskylä sinisellä taustalla. En tarkoita liikenneopasteen taustaväriä, vaan koko rakelman taustana oli sinitaivas.

Asuin tuolloin Kaipolassa, juhlin Jämsässä. Mutten muista miten mä pääsin takaisin 6 kilometriä Kaipolaan. Kyseinen liikenneopaste on Kaipolantien varressa, mistä lähtee tie eurooppatielle.

Kyseinen väylä on valtatienumeroinniltaan 9, mutten muista tähän yhteyteen sitä eurooppatien numeroa. Olisihan mulla toi älylaite ja nettiselain auki tietokoneessa, mutten näe mitään syytä käyttää tietoverkkoa sen numeron selvitämiseen.

Menee se väylä Jämsänjoen yli - jonka rannassa. Kenties ihan samana vappuna makasin muistaakseni penkillä ja puhuin puhelimitse Turkulaiselle ystävälleni ja valitin - että muurahaiset valtaa mun penkin. Vissiin ero oli tullut sinä päivänä. Mutta siihen en enää palaa, lue tekstiarkistostani se losing my religions. Selvittää asiaa.

Selvää asiaa ei ollut paljonkaan Helsingissä vuonna 2005. Vapunaatto Helsingissä on koettu yhden kerran elämässäni. Selvitys siitä päivästä löytyy tästä nettipäiväkirjasta. Ei. En nyt jaksa linkittää asiaa tähän. Löytyy se tämän tiedoston ylälaidan linkistä tai sitten vasemman freimin linkkejä seuraamalla.

Linkki tarkoittaa myös linja-autoa. Kaiketi sellaisella on vappuna mennyt. Ainakin vuonna 2005

Tämä vappu menee Jämsässä. Vaput ovat siitä paskoja juhlia tuilla eläville, että rahat tulee vasta melko heti vapun jälkeen. joten eipä tässä mitään biletystä ole.

Tosin en mä enää jaksais ees juhlia, hyppiä kuten turhaan. Joten ei mikään haitta.

Palatakseni tämän tekstin alkuun, yhtyeeseen Guns 'n roses. nyt laitoin soimaan kappaleen Estranged. Löysin tuossa pari päivää siitä musiikkivideon youtubesta. Tykästyin siihen, oli hieno enkä ollut sitä vielä nähnytkään. Ladattu palveluun 12 vuotta sitten. No hyvä , että vielä löytyy jotain katsottavaa. Ei. En edelleenkään viihti linkittää asiaa tähän. Löydätte sen itse kyllä.

Tämä on rentouttavaa kyllä. Sormet näppäimistön kirjoitusnäppäimistön päällä. Ei jaksa edes niitä liikuttaa hiirelle. Joten kirjoitetaan lisää.

Kevät on vähän hitaallaan nyt. Mutta kuitenkin lumet ja jäät ovat kaduilta sulaneet pois, joten pääsee kävelemään ihan normaalisti. Voi laittaa kävelytoiminnon itsestään automaatille, kun ei tartte varoa liukkautta. Ja vaan mennä.

Mä muuten taidan niin tästä tehdäkin.

Näyttää olevan pilvessä ja viimeisin lämpötilatieto ulkoa oli +4c kellon ollessa 12 päivällä.

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Covid19 saavutti viimein minutkin

 

19.03.2022
Kaksi viivaa

Asia oli kuten arvilinkin. Olen saanut koronatartunan, varienttien en tiedä. Kotiteksti ei sitä näyttänyt. Taitaa virus olla vielä minussa, vaikuttaa aivotoimintaan. arvelinkin. varianttia. kotitesti. Arvelinkin, että varianttia ei kotitestillä näy. Eli tää olo on sellaista, että on testattava miten kirjoittaminen sujuu. Siksi tuossa hoin tiettyjä sanoja, jotka olivat kirjoittuneet väärin.

Tämä on ollut pikaflussa. Kun normaalistihan flussa kestää sen 2 - kolmeen viikkoon, niin oireet ovat menneet nyt pikakelauksella ohi. Vielä kurkku on kipeänä. Kaiketi siinä oli sekin, kun rokotukseni olivat kunnossa. Ei tullut pahempaa hengitystie infektiota.

Sitä asetin itseni sitten itse-ehtoiseen karanteeniin. mutta kun on panostanut asuntonsa viihdyttävyyteen - niin täälä viihtyy ja aina voi jonkun kysyä käymään kaupassa.

Isoin mitä huomasin, oli se että päivät menivät sekaisin. Tuossa eilen kun käynnistin tietokoneen, niin ihmettelin että onko sen aika-asetukset menneet sekaisin kun näytöllä luki Perjantai.

Tauti vaikuttaa siis aivoihin. Teempäs tässä vaiheessa testin. Kirjoitan silmät kiinni. No niin ja sitten suljin silmäni. on vain äänimaisema, jossa juuri kuulen kesän ensimmäisen jäätelöauton huudon. Lisäkis kuulen hectoria. Levy on se, missä ensinlumi tulee kuudelta. Hetki.. mun vissiin pitää avata silmät, tuntui virheeltä.

No perhana. Eipä pahemmin covid-19 minussa tällä hetkellä häiriköi aivotoimintaa.

Kappale joka nyt soi: Ihmisyyden sirpaleet. Enpä ole aikoihin kirjoittanut hectoria. Tällä kertaa se tulee spotifystä, ei kasetilta.

Hetkinen.. virhe havaittu. Siis en ole aikoihin KUUNNELLUT hectoria. Taitaa pieniä häiriöitä olla. Ajattelin seuraavaan kappaleeseen tätä merkintää kirjoittaa kirjoittamisesta, niin vissiin meni sekaisin.

Eli mä aattelin tuossa pari päivää sitten jo julkaista sen uusimman tekstin keskeneräisenä. Koska vähän pelotti, etten kenties kykenis sitä työstämään. Mutta pelko oli turhaa kylläkin.

Tosin se teksti on aika valmis jo. Parin vuoden työ valmiina ja sen takia saattaa olla luopumisen tuskia. Että mitä mä sitten muokkaan? No vissiin seuraavaa tekstiä.

Taitaa olla paras lopetella merkintä. Testasin vain kirjoittamista, kun tässä oli hetki kun kartassa näin Viron pääkaupungiksi sellaisen kun Tallenna ja tietokoneen kysymysvaihtoehtoina Älä tallinna.

Että aivotoimintaan vaikuttava kiina-ilmiö osui minuunkin. varotoimenpiteistä huolimatta. Tosin ilman rokotteita tää tauti voisi oikeasti olla mulle kohtalokas.

sääli heitä, jotka eivät sitä ota. No, onhan sitten kuolinvuoteella aikaa katua.

lauantai 19. helmikuuta 2022

Teliasotkua ja saapuvia lumipyryjä

 

19.02.2022
Uusi lumipyryalue saapuu maanantaina

Luin tuossa uutisia ja viimein on tapahtunut eräs muutos Ylen maakuntauutisoinnissa. Se kun on ollut pari vuotta siten, että ensin on uutisoitu ky. maakunnan koronatilanteesta. Tänään sitä ei näkynyt joissain maakuntien uutisia kertovissa sivuissa Ylen sivostossa. Sekosin tuossa lauseessa.. uudelleen.

Eli sillä koronauutisoinnilla ei enää aloiteta maakunnan uutisia. Rajoitteet näemmä poistuvat jossain päin maata. Siis tätä Suomea, joka mahtuisi ensim. Intian alueelle kaiketi kahdesti. Uutta sotaakin ne on väsäämässä Ukrainassa. Lunta on tullut ennätysmäärät suomeen tänä vuonna. Eurooppa on kärsinyt rajuista talvimyrskyistä. Lapin tuntureilla on mitattu viime kuussa, 19 päivä jopa hirmumyrskylukemia.

Muistan kyllä sen kerran, kun uutisoitiin, että lapin tuntureilla on mitattu jopa hirmumyrskylukemia. Se oli se perjantai, kun kävelin kotiini - tänne mäen päälle. Alhaalla laaksossa ei tuullut paljonkaan ja taivas oli normi puolipilvinen, mutta kun olin päässyt mäen päälle - niin tuuli yltyi yllättävästi ja taivas hohti niin kirkkaana, etten ollut aikoihin sellaista nähnyt.

Kerron tietenkin isäni kuolinpäivää edeltäneestä päivästä. Eilen tuli hautajaisista se 5 vuotta täyteen.

En edes muistanut sitä sinä päivänä. Asia oli kylläkin mielessä alkuviikosta, mutta sitten tuli muuta ja asia unohtui. Olisiko siis jo aika kertoa, että mitä muuta tässä tapahtui vaiko vielä muistelisi viiden vuoden takaisia?

Taidan siirtyä kertomaan siitä, mitä muuta oli - sillä silmäkulma vähän kostui. Suljen siis toiselta näytöltä sen kansion, joka näytti isän hautaiskuvia. Jotenkin aasinsiltaa siis tietotekniikkaan.

Telia .

Tässä olin saanut kirjeen, että laajakaistasopimukseni on päättymässä - uusia pitäisi. Yritin soittaa Telialle, mutten saanut yhteyttä. Viimein kun täytin netissä sen myyntipalvelun lomakkeen jolla pyysin heitä ottamaan yhteyttä - niin sain yhteyden heihin. ihme kylläkin. Kuulemma he ovat niin viisaita tai suoraan sanottuna hakevat säästöjä sillä keinolla, joka vielä kostautuu ja pahasti kaikille.

Eli kiinteät laajakaistat ovat nyt tappolistalla, koska paikkakunnalla on se hiton 5G Eli häiriövapaa (pois lukien idiootti-kaivinkonekuskit) internet pitää vaihtaa pakolla äärimmäisen helposti häiriintyvään mobiilidataan. Samalla telia-tv boksi uusiutui, mutta siitä myöhemmin lisää.

No tein tietty tilauksen, koska Telia Tv:ssä mulla on paljon tallennuksia, joita katsoisin myöhemmin. PAITSI että koko homma on ihan uusi. Vanhaa tallennuspalvelua ei saa eikä tallennuksia siirrettyä tuohon uuteen boksiin. Boksiin, joka on android tv ja kaukosäätimestä puuttuu numeronäppäimet sekä ne värinäppäimet. Ohjaa sillä sitten helposti telkankatselua..

No sitten se lähetys. Eli sain kirjeen kaksiko viikkoa siitä on.. Mutta siis kirje tuli maanantaina, yritin tietty soittaa. En saanut kiinni, tuli vain se automaattinen tiedote - jonka piilosanoma Telialta on se "mitä hittoo sä tänne soitat?! Ei meitä kiinnosta palvella sua. Yritä säätää ite hommas sekaisin meidän sivuilla. Ja hanki se helvetin sovellus!"

Eli tein sen yhteydenottopyynnön. Puhelu tuli keskiviikkona, luvattiin lähettää kaksi laitetta, telia tv boksi ja reititin. Sain perjantai-iltana, kun olin jo mökillä - tiedon että paketti olis noudettavissa. No mä hain sen sitten maanantaina.

Eli tästä tulee siis kolme viikkoa tuosta kirjeestä.. Tai jotain. Aikamääre alkaa epäilyttään, mitä täs kerron. Mut jatketaan juttua. Maanantaina tuli pelkkä uus telia tv boksi, joka ei toimi ilman sitä uutta reititintä. Se lähti tulemaan vasta sitä seuraavana keskiviikkona.

äh. olkoon. Ei tärkeitä koska ne laitteet tuli. Sain jotenkin sen asennettua, vaan koska laite on nyt MOBIILIDATALLA , niin vanha reitittimen paikka ei tietenkään toiminut. Teliahan antaa laitteiden mukaan vain yhden metrin pituiset johdot.

Sekä siinä reitittimessä on vain 2 verkkokaapelin paikkaa. Eli ne menee mulla siten, että toinen menee telkkaan ja toinen tietokoneeseen. Telkassa langattomat verkot on pois päältä, koska tuli liikaa ilmoituksia oudoista pariliitosehdotuksista. Tietokoneessa ei ole langatonta verkkokorttia. Sentään se uus (ja sanalla sanottuna täys paska) telia tv boksi oli varustettu langattomalla yhteydellä, että sain sen asennettua.

Siinä on google nappi säätimessä. Testasin sitä sanomalla "kello" Joka tarkoittaa android telkois, että se kertoo ajan. Sain tietää että kello tuolloin oli (22:03) kahdeskymmenestoinen maaliskuuta.

ja kun kello oli 22:05, niin se oli kahdeskymmenestoinen toukokuuta.

Farssin johtopäätös. Tuossa pitäis olla kait se 14 vuorokautta aikaa perua tehty sopimus.

Että sellainen on nykyinen telia tv. Kaukosäädin täys susi. boksissa kyllä teksti-tv, mutta säätimessä ei numeronäppäimiä. Helvetin vaikea käyttää televisiona. Vaan onneksi kaikkien mainoskanavien se "viihde" on sellaista, ettei sitä jaksa edes kattoa.

Mun telkan kattelu on Yle areenaa, Viaplaytä, youtube premiumia ja sitten satunnaisesti ollut suoria uutislähetyksiä.

Kerta telia tv ei enää - ilman lisämaksua - sisällä tallennuspalvelua, niin koko roska on mulle turha. En saanut sopimusta tehdessäni tarpeeksi tietoa, mitä paketti oikeastaan sisältää. Ja kuinka se käytännössä toimii.

Perusteet sopimuksen perumiselle siis on kasassa.

Ja sitten lopuksi tulevia google hakuja ajatellen:

telia tv käyttökokemus. telia tv käyttökokemus. telia tv käyttökokemus. telia tv käyttökokemus. telia tv. telia tv. telia tv. telia tv. telia tv. telia tv käyttökokemus. telia tv käyttökokemus. telia tv käyttökokemus. telia tv käyttökokemus. telia tv käyttökokemus. telia tv käyttökokemus.

Olen ollut Telian asiakas ihan siitä asti, kun se oli Tele. Sonera. Telia. 24 vuotta asiakkuutta päättyy kun nykyiset muut sopimukset Telian kanssa päättyvät ja tulevat maksetuiksi.

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

älylaite orjista

 

08.02.2022
miserabilis ruinae hominum

On latinaa ja suomeksi se tarkoittaa säälittäviä ihmisraunioita .

..jotka eivät uskalla / osaa / pysty kävelemään edes kauppaan ilman, että pitää älyluuria nokan edessä pidellä.

..Jotka eivät osaa / pysty / uskalla olla ilman luuria, jos istuvat vaikka tupakalle, odottavat että pääsevät kadun yli tai muuten vain ovat yksin.

..jotka eivät pysty / uskalla / osaa elää ilman luuria edes kymmenen minuuttia.

miserabilis ruinae hominum on siis latinaa ja sitä sanotaan sivistyskieleksi. Hymiöviestintä tai mitä ihmeen elimijoita ne nykyään on - ei todellakaan ole osoitus älykkäästä elämästä.

Sillä

Se viestintä tarvitsee internetin, joka ei tule olemaan ikuinen. Kirjoitustaidolla voisi siirtää tuleville sukupolville tietoa siitä, kuinka pitää itsensä hengissä ilman sähköä. Itse kyllä käytän älypuhelinta paljon - pakosta. Ei enää pysty maksamaan mitään laskuja ilman mobiilitunnistetta. Ei voi enää asioida missään ilman mobiilitunnistetta. Elämä vaikeutuu 100 prosenttia, jos puhelin tilttaa. Siitä on kokemusta >> Teknologiahelvetti

Linkki vie takavuosiin, kun älyluuri tilttas.

Ei päässy bussiin koska joku viisas idiootti oli järjestänyt paikallisliikenteen lippujärjestelmän vain ja ainoastaan..

sovelluksella toimivaksi.

Seuraava kerta on tulossa. Että sovellus pettää. Sovellus, jonka toimivuus tarkoittaisi et pääsisi turvaan säältä.

Koska älypuhelin on tietokone, joka ei koskaan milloinkaan voi olla täysin ilman sähköä sisäänrakennetun akkunsa takia. Tarkoittaa suomeksi: ajan kuluessa sen tietokone sekoaa ja tilttaa. Ja niitä aikapommeja on ihmisten hallussa jo monta miljardia.

Perusta elämäsi sovellusten varaan, niin se on hyvä resepti ongelmille.

Pakkorakenna ihmisten elämä sovellusten varaan, niin se on hyvä resepti ongelmille.

Elämä sovellusten varassa ja sovellukset ovat helposti katkottavien merikaapeleiden muodostaman internetin varassa.

Telia on tappamassa kiinteät laajakaistat. Jämsässä kyllä 5G verkko, mutta kaikenmaailman turhien tiktok-videopalveluiden takia sen teho katoaa. Pitää siis vielä kun pystyy - nauttia täydestä 4K tarkkuudesta telkassaan. Telialta tuli siis kirje, että tahtovat "parantaa" palveluitaan siirtämällä kaikki netti langattomien verkkojen varaan.

Isompi aurinkomyrsky on vielä tulossa. Jos tavallinen ukkonen heikentää radioliikenteen tehoja, niin voimakas aurinkomyrsky lopettaa sen.

Säälittäviä ihmisraunioita puristamassa itku silmissään verkosta tippunutta älyluuriaan.

Jep. siihen pisteeseen tää homma on menossa. Onneksi sää aiheuttaa pienessä skaalassa tippumisia. Siis lunta sataa talvisin ja se kinostuu puiden, enemmän, kuusen oksille, jotka roikkuvat kymmenen metrin korkeudessa siitä jalkakäytävästä - jossa teini tutkii innoissaan jotain luuristaan. Katselee hänelle tärkeää maailmaa - joka ei siis ole häntä ympäröivä maailma.

Jonka tarkkailu voisi johtaa edelläkuvatun tilanteen estämiseen.

Tuulenpuuska irroittaa kinoksen, se alkaa tippumaan. Osuen suoraan siihen teiniin, lumi napsauttaa puhelimen irti näpeistä ja laite iskeytyy kovaan maahan.

Hajoten. Ei enää tiktoktukkia, et voi enää ilmaista itseäsi kun et osaa enää muutakun niitä emijolioita ja lyhenteitä. Jotka sitten tappavat hienosti sen taidon siirtää puhekieltä tuleville lapsillesi.

Jos olisi vain tutkinut maailmaan sen älyluurin sijaan. Olisi katsonut ylös ja nähnyt sään. Lunta tippumassa aika ajoin alas puista. Tajuta olla varovainen.

Tajuta maailma, niin olisi vielä ehjä puhelin.

No sainhan mä hyvät naurut itsekseni. Siihenhän se jäi kiroten ja itkien tutkimaan laitetta, jonka päälle vielä oli astunut.

Eli säälittäviä ihmisraunioita? Voivat joissain asioissa loistaa, mutta kun katsoo tuota luurissa nenä kiinni kävelyä - niin toi luonehdinta tulee kyllä mieleen. Eikö edes vartiksi voi olla ilman? Itse en aina edes kauppareissun ajaksi ota mitään puhelinta mukaan.

Onneksi voi käydä kaupassa, ettei tartte ainakaan vielä sovellusta että saisin ruokaa.

Silloin ne kävelymatkat ovat rauhoittavia, irtiottamus helvetin verkosta.

Kyllä niitä härveleitä itsekin käyttää, mutten kävellessäni käytä. Ehkä katson vain kelloa. Rannekello olisi hyvä kyl virittää taas toimivaksi, mutta sitten tietäisin ajan aina.

Mutta siis..

Lunta siis satanut, teini siis menetti puhelimensa. Sen kauppareissulta paluun tähtihetki oli se. Vieläkin nauroin ja tällä kertaa ääneen. Oli se vaan niin koomista. Kun ei niitä aivoja voi käyttää, kuten katsoakseen onko tilanne vaarallinen vai ei? Voiko tässä tapahtua jotain itselleen?

Ja sen olisi hän ehkä tajunnut - jos olisi soittanut kaverilleen. Ehkä silloin katse olisi nähnyt tippuvan lumen puista.

No.. taas ja jälleen lainaten CMX yhtyettä: Ja elämä jatkuu loputtomasti, kuin sade. Vaikka sitten hyvin paikallinen rankka lumikinosade. Ok. se siitä - en jauha asiaa enempää.

Toinen teinille tapahtunut asia, joka tässä tuli mieleen - ja josta sain kanssa räkänaurut aikaan - oli se kerta järvenpäässä kun näin ison koiran vetävän kamalasti kiroilevaa teinityttöä perässään jalkakäytävää pitkin. Tyttö piti kiinni ja raahautui mahallaan eteenpäin.

Eli muistoja.

Tämä nettipäiväkirja siis täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Sen vuoksihan mä olen ajatellut aina tehdä koosteen - mitä oli juuri tänä päivämääränä kirjoitettu.

8. helmikuuta silloin ennen. Taulukon sarakkeet menee taas tyyliin: Vuosi - ote - linkki - ja mitä nyt siitä vois kertoo.

ja jos vuosi on skipattu - ei ollut merkintää tuolloin 8.2.

2003 Sitä nappia pitää painaa, ensin yhden kerran ja sitten kaksi raivokasta painallusta ja vielä yksi pitkä painallus ja eikös valot ala vaihtumaan tosi nopeusti. Tosin ne vaihtuvat takaisinkin nopeasti 08.02.2003 - Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin talvipäivän valkoinen sumu Eli liikennevaloista oli kyse. Eli pystyi vaikutamaan siihen, kuinka nopeasti ne vaihtuivat Järvenpäässä. Sittemmin tuli tietoon, että ne valot olivat hajalla ja antoivat siis ohjata itseään. Valoista poistettiin jalankulkianäppäimet sen jälkeen.

Eli tuolloin asui kaupungissa, jossa oli liikennevalot.

2004 YLEQ on hyvä kanava. Ei mainoksia. Se uutisoi eilen että jossain suomessa 24 kissan omistaja, vanha nainen, oli kuollut kämppäänsä. Kissat olivat jääneet ruokaa. Ne kissat olivat syöneet sen vanhan naisen. Popsineet sen suihinsa. Onhan kissa petoeläin. Pakon vallassa on varmaan niissä kissoissa herännyt jokin alkukantainen geeni.

Sitten se toimittaja lopuksi sanoi; "toivottavasti et ollut syömässä"

08.02.2004 - Röökimiehen parvekkeen jouluvaloitus
Tässä kun äsken yritin hakea sitä tietoa, että missä toi oli tapahtunut - sain googletuloksista selville - että jossain toisaalla olivat jotkut pojat polttaneet kuolleen kissan. ja sit se mökin asukas oli tullut.

yleq oli hyvä kanava.

2005 Meillä alkoi Saksa jälleen. Maikka oli hommannut hienoja karttoja Saksasta ja ne piti liittää seinän pehmusteisiin muutamalla nastalla. Luokassa ei ollut nastoja, joten hän lähti metsästämään niitä. Siinä opettajan nastan jahtausmatkassa menikin aikaa.

Josta voimme päätellä, että oppilaitoksen nastat ovat lukitussa paikassa ja se paikka hukassa.

08.02.2005 - Varis nokki oksennusta tänään.
Sieltäpä löytyi mukava opiskelumuisto.

min name ist simo und ich scraibe dihs

Saksani on aika ruosteessa.

2006 Minulla on jääkaapissani maalarinteippirulla.
08.02.2006 - VALO repii HUONEEN rikki HAJALLE
Syy siihen, miksi se oli siellä - saat sen selville oheista linkkiä klikkaamalla
2007 Tulin töistä kotiin ja huomasin saaneeni Seura-lehden tarjouskirjeen 08.02.2007i - Jälleen.. 3kk Seurat 0 euroo
nää oli hauskoja. Analysoin sen tarjouksen hajalle. Tein sen kyllin monta kertaa enkä sen jälkeen ole saanut kyseisen aikakausilehden mainostarjousta
2008 En usko että suomeen tulee uusi sisällissota, vaikkakin valtiovalta oikein tekee työtä sen eteen - että maa täyttyisi tyytymättömistä ihmisistä. 08.02.2008 - ammus no nyt tää maa on täytetty enemmän tyytymättömistä ihmisistä sekä ihmisistä jotka ovat tuleet tänne pakolaisiksi tuoden omat uskontonsa ja tapansa.
2017 Patoan tunteeni taas. Hautajaiset ovat parin viikon päästä, isäni hautajaiset. 08.02.2017 - tyhjää oloa Merkintöjä ajasta - kun elämä muuttui
2019 Nuoruudessa sitä tuli kuunneltua. Kun olin hajonneempi, sirpaleina
08.02.2019 - Surun verkot yöhön heitetty jo on
Kuuntelin tuolloin Hectoria, elämänkertausta tuolloin.

Olihan siinä katselma elämää. Sitähän tää kirja pitää sisällään. mun elämää.

jatkuu ensi numerossa.

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Unikuvausta sekä analyysi

 

16.01.2022
Unikuvausta + analyysit kehiin

Näin oudon unen. siinä kuten olisin valmistautunut menemään naimisiin. Mutten nähnyt kenen kanssa, oikeastaan unessa - josta äsken vasta heräsin - ei ollut morsianta. Ei huntua, vain hääjuhlaa ja sitä valmistautumista. Uni oli johdonmukainen, mutta tässä on kyllä kestänyt sen verran aikaa - jotta saattaa unohtua paljon unesta. Pitäiskö siis pitää yöpöydällä vihkoa kynän kanssa, jotta voi hyvin satunnaisesti tuleva oudot unet kirjoittaa? Että se vihko olis sitten aina siinä tiellä, pöytätilaa viemässä. Yöpöytänä käyttämä ikivanha tv-taso kun toimii myös sohvapöytänä.

Näin myös unen, että toi lähikauppani, citymarket jämsä olis ollut outo. ulkona kuulin, että sisällä oli neljä poliisia.Itse myymälä oli sellainen, että jostain syystä oli koko myymälätilan keskusta täysin tyhjänä hyllyistä ja tavaroista ja asiakkaat menivät reunoilla. siis se tyhjä alue oli jollain nauhoilla rajattu. En muista mitä olin ostamassa.

Analysoidaan.. Siis näin kaksi unta tilanteesta tai paikasta, josta se olennaisin asia on jäänyt pois? Hääuni.. kyllä se sukujuhla oli. Paikalla oli viime vuosina kuolleita sukulaisia, mutten isääni nähnyt. Tässä kun tulee näinä päivinä se 5 vuotta täyteen hänen kuolemastaan.

Muistan unesta selvästi, saaneeni enoltani sukat. Hän on ollut kuolleena pari vuotta. Morsiamena ei ollut se.. no hän, jonka nimeä en enää mainitse. (losing my religios tekstiarkistosta) Eli morsiamena ei ollut se nainen, jonka kanssa aikoinaan olin yhdessä monta vuotta ja häntä kohtaa oli todella laajaa tunneskaalaa vuosien varrella rakkaudesta vihaan ja inhoon. Että unessa, joka käsittelee sulhasena olemista - olisi luullut alitajunnan kaivavan hänet morsiamen rooliin.

Ehkä se tarkoittaa vain sitä, että olen unohtanut hänet myös alitajunnan tasolla. Kauppareissu? No kerran kyllä, kun sitä myymälää uudistettiin, siellä oli niitä tyhjiä kohtia keskellä myymälää. Ja poliiseja siellä näkee aina silloin tällöin ostamassa ruokaa evääksi. Eli jätetään se sivu-uni. Aivot tais järjestellä siinä arjen muistoja.

Eikä se isä nyt unissa ole ollut vuosiin. Aamulla herättyäni vain huomasin asian, kun uni oli vielä selvempänä mielessä. Vuonna 2017 kyllä vanha mies oli unissa mukana, silloin muistelen nähneeni unia - joissa hän vain tuli takaisin. Kun hautajaiset olivat jo olleet. Ja me kaikki oltiin jo saatu jotenkin elämästä taas kiinni. Sittemmin nekin unet loppuivat ja sitten oli aika, että näin isän vain jossain pois menevässä junassa.

Junassa siksi, koska niissä matkustaminen antoi mulle itselleen luottamusta itseeni silloin vuonna 1996 - kun olin aika hajalla. siksipä vissin alitajunta käytti junaa isän pois viemiseen. Juna siis tarkoittaa sitä, että kyllä mä pärjään. Kuten tuolloin, että opit itse hoitaan matkasi ja junanvaihdot. Juna siis unessa tarkoittaa , että mä kyllä pärjään.

Eli mitä sitten toi uni häistäni tarkoitti? Ehkä sitä, koska nyt on ollut pandemia - eikä paljon ihmisiä ole nähnyt, niin aivot loivat mulle lämpimän sukujuhlan uneksi. Isää juhlissa en nähnyt sen takia, kun silloin mä hyvästelin hänet unissanikin. Olisihan se ollut kiva nähdä isää, mutta kerta nyt tässä on kulunut tosiaan se 5 vuotta - ja asiaa ajattelee ja kotivideoita alkaa katsomaan - niin kyllä vissiin hän uniinkin tulee.

Analyysi päättynyt.

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Kun oli aika täyttää 45 vuotta

 

08.12.2021
----------------45-

Tosiaan. Mikse aiheriviä voisi vain täyttää painamalla näppäintä '-' pitkään? Tämämän keksintö otetaan heti käyttöön.

Koska tässä ei oikeastaan ole mitään ajatusta mitä pitäisi kirjoittaa. Tai on, mutta nyt tuntuu - että ne kirjoittaisi vain kiireessä - jonkinsortin paniikissa ja siten tekstistä tulisi paskaa.

Tuossa työstin sitä mun uusinta pitkää tekstiä. Mä hyväksyn nyt sen, etten saa sitä valmiiksi ennen kun täytän 45 vuotta.

Seuraava lause on järkyttävin totuus, minkä koskaan olen kirjoittanut - tai siitä voi olla montaa eri miltä.

48 tunnin päästä minä olen 45 vuotta vanha. Tai jos sitä vääntää kellonajan kanssa oikein, niin voi kirjoittaa, että 45 tunnin päästä, olen 45 vuotta.

Pakenen kaupungista tuoksi päiväksi. Tuntuu, ettei ylikohteliaita jämsäläiskuskeja tai idiootteja jaksa tavata juuri sinä päivänä, kun vuodet tällä kertaa vaihtuu. Pakkasta ulkona on nyt -24c

Aika tehdä syntymäpäiväkollaasi jo nyt.

vuosi ja ote kyseiseltä vuodelta Linkki mietteitä nyt tuosta.
09.12.2002
Syntymäpäivän aattona

Täytän 26 vuotta. Vastuuope koulussa laittoi spostia kaikille jostain pakollisesta tilaisuudesta. "..kaikki, PAITSI SE YKSI joka on jo yli 25-vuotias.." Mukavaa tietää kuinka paljon kuulun ryhmään..

09.12.2002 - Syntymäpäivän aattona Juu.. kiitosta vaan.
10.12.2004i
Nyt - illalla. mielenkiintoinen, tapahtumarikas syntymäpäivä.
10.12.2004 - nyt - aamulla

10.12.2004i - Nyt - illalla. mielenkiintoinen, tapahtumarikas syntymäpäivä.
Tää oli kiva päivä kyllä.
(2006)

Hetki, jolloin koen halua paeta pois tajuttuani täyttäväni 30 vuotta 3 päivän päästä.

Julmaa ja kylmää, mutta tämänhän piti olla jo sisäistettyä informaatiota?

07.12.2006 - kolme heko heko. Hirvee ikäpaniikki jo tuolloin.

mielenkiintoista tekstiä kyl noi merkinnät tuolloin, joo.

tosiaan nythän se vasta pitäis olla.

10.12.2007
Syntymäni muistopäivä.

Ilmastokokouksia kyllä järjestetään, mutta nillä ei ole mitään muuta vaikutusta kun saada osallistuvat näyttämään hyviltä, mikä tukee heidän uudelleenvalintaansa.

Uuden jääkauden koittaessa Suomi muuttuu elinkelvottomaksi paikaksi.

Täytin tänään 31 vuotta. Sama se..

10.12.2007 - Syntymäni muistopäivä.
Hmm. tosiaan. 31 vuotias minä oli viisas.

Sovellettuna tähän tilanteeseen 14 vuotta myöhemmin.

Täytän 45 vuotta - sama se?

10.12.2010
Syntymäpäivänä

Minulla oli suuri tahto saada edes jonkun mun uusista teksteistäni valmiiksi, ennen kuin täytän sen 34 vuotta

10.12.2010 - Syntymäpäivänä

Jälkituntoja..

19.12.2019 - 417 sååtånå

Juu. vuonna 2010 oli syntymäpäiväbilee asunnossani.

ei koskaan enää tule bileitä asian vuoksi.

10.12.2016
40 v - yölliseen menee

Täytän tänään neljäkymmentä (40) vuotta.

Ei näin pitänyt tapahtua. Minunhan piti lopettaa itseni ennen kuin täytän 18 vuotta - joten mikä meni vikaa? Ehkä se että minussa kuitenkin oli sitä saatanan elämänhalua.

10.12.2016 - 40 v -yölliseen menee

ja sitten hyvin yllätyksellistä! Olen tehnyt synttärikollaasin! Enhän mä koskaan kollaaseja tee..

10.12.2016i - pirun miatoa

No tossa mä oon kirjoittanut jo elämästä, joten nyt sitä ei tartte niin tehdä.

Pääsee helpommalla itselleen pakollisesta synttärikollaasista.


(2020)
08.12.2020 - eleven elva elf yksitoista
hieno synttärikollaasi. Mitä oli elämäni aina 11 vuoden jälkeen.

syntymäpäiväkollaasi oli siinä. En ollut muistanut, että viime vuonna kirjoitin aika hyvän.. noh. kollaasin asioista.

Siksihän taulukossa on asiaa selventävä kuva. Taidan ottaa mietintään tuon, mitä 31 vuotiaana sanoin - nykyhetkeen sovellettuna.

Täytän 45 vuotta - sama se..

Ei mitään valtavaa pakkoa saada uusin teksti valmiiksi, ennen ikävuosien vaihtumista. Siten vain pilaisin sen. On vaan jo aika hyvissä kantimissa. 98% valmis!

perjantai 3. joulukuuta 2021

Uusi talvi saapunut

 

03.12.2021
Uusi talvi saapunut

Viime yönä omaan mittariin oli tallentunut matalin lukema tänä talvena. -17 celcius astetta. Förekan Suomi-trivian mukaan tämän joulukuun matalin lukema, Suomessa siis - on ollut -34.5 celcius astetta.

Säätietojen tarjoajan nimi sekä toistettu sana celcius täällä vain ihmisten tulevia google hakuja ajatellen muutetussa olomuodossa, jonka osoitus on sama kun yksisarvisten kilpikonnien sarvien koostumus. Sekä mätiä omenapuita kasvavan aution saaren tilavuus mitattuina kuutiometreinä.

Oho.. Kuuntelemani musiikki, artisti CMX sekä aamukahvin yhteisvaikutus vaikutti näemmä aivotoimintaani. Luovuus vai tajuamaton mielenterveyden häiriötila? Samapa se.

Kuuntelussa sieluttoman ja julman kylmän nettipalvelun (spotify) kautta tuon bändin CMX julkaisu Cloaca Maxima III (3)

Kyseistä yhtyettä hakemalla saattaa löytää tämän kirjani. Tosin tätähän olen ennenkin kirjoittanut - julistanut sitä - että kyllä nettihaulla cmx löytyy tämä kirja.

Nyt sitten kun itse tein sen haun, niin on sellainen ajoneuvo kun Honda cmx - jonka varaosatiedot lisää sitä, mitä netissä löytyy kirjaimilla CMX. Ennenkun palaan asiaani, niin kirjoitetaan sitten se cmx cmx cmx cmx cmx - rimpsu tänne ..tulevia googlehakuja varten.

Palaan asiaan.. Olen siis CMX yhtyeen fani, mutta tuossa mainitsemallani levyllä on yksi kappale - joka sai bändin tippumaan monta pylvästä korvissani. Siis robincover kappaleesta..

(pyydän anteeksi ja suosittelen laittamaan jotain täysin muuta soimaan, jos kyseinen kappale alkoi soimaan päässäsi)

kappaleen nimi hyökyaalto.

Miks vitussa pitää hyvä kolmen levyn kokoelma PI LA TA tuollaisella roskalla?! Kyseistä kappaletta kuulu pakosti kerran, kun sillä piti asiakkaita kiduttaa ruokakaupoissa - joissa soi radio.

Ok. se siitä. ja nettipalvelu vaihtui kovalevyn tarjontaan. Winamp päälle ja sen kautta CMX:n kolmikärki gold soimaan. Spotidystä ei löydy kaikkea hyvää musiikkia.

spotifystä siis. kirjoitusvirhe tapahtui, muttei se mitään sillä nyt mä en jaksa sitä korjatakkaan. Hitto mä kirjoitan taas suoraa ajatusta koneelle. vaarallista. mutta kun sitä osaa kirjotitaa silmät kiinni. jäiköhän kahvinkeitin pääle. äh en mä nyt sitä jaksa nousta kattoomaan jaksa. pitää kai avata silmät ja huomata kirjoittaneensa oudon lauseen.

Maailma . Eteläafrikasta tuli uusi, korotteelle immuuni koronavirusmuunnos. Se olikin vain ajan kysymys. Sitä on nyt jo Suomessa. Matkustamista ei rajoteita mitenkään. Kaiketi tässä sitten alkaa yhteiskunnan alasajo taas. Oli suunnitelmissa lisätä Helsinginmatkoja. Taas nekin haaveet pakko laittaa jäähän.

Tässä vain pitää hommata liput ja lähteä vaikka Jyväskylää kattomaan -vielä kun voi.

Ilmatieteellisesti sanottuna, tulee aika kylmä viikonloppu. Psykologisesti sanottuna, tulee aika kylmä ensi viikko.

Jos kirjoittaisi totta, rehellistä tekstiä käyttämällä Suomen kieltä ja kirjaimia.

Ensi viikolla minä täytän neljäkymmentäviisi vuotta. Tasan viikon päästä. Tänään on viimeinen perjantai, kun olen 44 vuotias.

Kirjaimet niin sekaisin, että luulevat itseään sanoiksi.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Lyhyehkö matkakertomus


03.11.2021
Lyhyehkö matkakertomus

Kävin siis pitkästä aikaa pääkaupunkiseudulla, joka oli viime vuonna eristettynä muusta suomesta. Tällä kertaa - koska ajatus lähtöön tuli aika nopeassa aikataulussa - niin käytin pendolinoa menomatkalla. Olin katsonut vaunukarttaa väärin, eihän niille ole paljoa ollut käyttöä. Eli otin istumapaikan neljän palkan pöytäryhmästä. Menomatkalla siinä oli äiti lapsineen, annoin heidän olla siinä aina seuraavalle asemalle saakka, kun paikka - johon istuin, sai matkustajan. Kiitoksia sain siltä äidiltä, että tytöt saivat olla siinä.

Ole kohtelias tuolla maailmalla, niin saat kiitosta.

Loppumatkasta ei maisemia paljoa nähnyt, koska lähtöaika oli viideltä iltapäivästä. Tosin ei se paljoa haitannut, käyttämäni junahan oli pendolino. Josta ei pahemmin ulos ees nää.

Musiikkia kuunnellen vietin loppumatkan. En ollut muistanutkaan, että kännykän SD kortilla mulla oli musiikkia hyvä kattaus. Ne ovat siirtyneet uusille korteille, koska sitä tallennustilaa on nykyään paljon. Juna pysähteli monilla asemilla, mutta viimein Riihimäen jälkeen alkoi odotus ja lisääntyvä hymy. Tällä kertaa vaihdoin junaa Tikkurilassa, koska ystäväni oli muuttanut kehäradan varteen, Leinelään.

Mahtava asuinpaikka hänellä, linnuntietä rautatielle sen kotitalosta vain 40 metriä. Ja sillä radalla päivisin junia menee 5 minuutin välein suuntaansa. Helpompi saavuttaa siis junalla.

Vietettiin siinä sitten myöhästyneitä nelikymppisiä.

Seuraavana päivänä seuraan liittyi toinen siellä asuva ystäväni Espoosta. Illalla sitten kävimme ajelemassa ensimmäisen kaverin autolla. Järvenpää tuli nähtyä. Ei se enää samanlaista siellä ole, mitä joskus oli. Sitten kävimme vielä Helsingissäkin. Kello kyllä oli jo puoli kaksi yöllä, kun siellä kiertelimme. Mukulakivikadut eivät tee hyvää, jos on kusihätää. Mut löytyi paikka, julkinen vessa ihan läheltä kauppatoria.

Se paikka näkyy myös livestiimi videossa, kun se kuvaa kohdetta Kauppatori - on kuvan alareunassa, kun katsoo kuvan keskikohdasta vähän vasemmalle. tuossa linkki https://www.youtube.com/watch?v=LMZQ7eFhm58

Katsoin kyllä sittemmin sinä yönä tuota striimiä, emme olleet osuneet kuvaan. Kamera kun kiertää. Annampas sen muuten tätä kirjoittaessani olla toisella ruudulla koko näytöllä. Livekuvaa Helsingistä.

Kauan oonkin odottanut, että olisi mahdollista olla siinä livekuvassa Helsingistä. Tai mitä liveä toi nyt on. Kello nyt 6:17 ja videossa samalta aikavyöhykkeeltä se näyttää olevan 6:13

Onhan se vähän hullu paikka, se pääkaupunkiseutu. Joka vuosi pitäis päästä käymään kahdesti vähintään.

Tässä kun on ollut taukoa, niin sen huomasi paluumatkalla. Ei ole koskaan niin käynyt, mutta lähdin väärään suuntaan Metrolla kun sitten sunnuntaina lähdin Espoosta Helsinkiin päin. Urheilupuiston asema tuli vastaan. Nopeasti siinä sitten hyppäsin pois junasta ja jatkoin vastakkaiseen suuntaan menevällä Kamppiin. Se on VUOSAARI se suunta, kun Espoosta lähtee Helsinkiin päin metrolla. Lisäksi tuossa tais vaikuttaa, kun maskia oli käytettävä ja hengitys huurusti välillä linssit. Menin metrotasolle hisseillä.

No pieni moka toi oli, lippuni oli voimassa kyllä. Mutta mokista oppii. Siis lähdin Kampissa jo pois, kyllä tiedossa - että rautatieasemallakin on metroasema. Mutta mulla on tapana kävellä se väli maan päällä pitkin Helsinkiä. Se vain tuntuu mukavalle. Tällä kertaa erityisen mukavalle. Viimein siellä.

Viime kesä oli kuuma. Helsingin päärautatieaseman ne isot uudet opastenäytöt olivat ottaneet helteestä itseensä. Yhden tilalla oli vanerilevy, jossa luki mitä oli tapahtunut. Oli ollut niin kuuma kesä - että näyttö oli kärähtänyt. Ja oli ne muutkin ottaneet jo itseensä. Mutta sai siitä vielä junani lähtöraiteen selville.

Jyväskylän juna klo 15:02 raiteelta 7

Sain asemalaiturilla olla maskitta vartin, koska siellä ei ollut muita ihmisiä.

Tällä kertaa matkustin Intercityjunan yläkerrassa. Olihan ne maisemat hienot sieltä, mutta kyllä se pimeä taas tuli. Tampereella olin taas kanssamatkustajille ystävällinen. Tapanani on aina kysyä, että matkustaako käytäväpaikalle tulija Jyväskylään asti. Jos näin on, niin tarjoudun itse istumaan käytäväpaikalle - ettei tämän tulijan tarttis hyppiä Jämsässä pois paikaltaan.

sitenkin saa sitä kiitosta. On tuota väliä elämässä muutaman kerran tultu liikuttua.

Vaan kun Jämsään saavun takaisin, ja vielä kävelin joen rantaa pitkin - niin tuli mieleen, että

on se Jämsä vaan kaunis Helsingin jälkeen.

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Ilmastokokouksen tukkeutunut viemäri haisee

 

27.10.2021
Ilmastokokouksen tukkeentunut viemäri

Uutisissa oli, että jälleen pidetään uusi ilmastokokous - jotta päästöjä saisi alemmaksi. Vaan nyt on havahduttu siihen, ettei maapallon lämpenemistä saada pysäytettyä.

Eikä tänä vuonna tapahtuneet tulivuoripurkauksien sarjatulikaan tilannetta pelasta.

Välikommentiksi heitetään koronapandemian aiheuttamat kulut ja siten rahavarojen kohdistaminen tärkeisiin asioihin - kuten talouskasvun ylläpitämiseen ja elintason varmistamiseen samanlaisena - kuin se oli ennen pandemiaa. Sitten vasta voisi olla viherpiipertäjien asioille korvia tarjolla. Katos.. täytyyhän ne äänestäjät pitää tyytyväisinä. Eihän se nyt käy, että ennen vaaleja suljetaan saastuttava laitos ja tuhannet jäävät ilman töitä.

Vastalauseeksi edelliseen huudetaan, että menetät kyllä niitä äänestäjiä - kun tulva peittää alleen sen kaupungin, jossa he asuvat. Myrskyt voimistuvat, kuivat kaudet lisääntyvät joka tarkoittaa metsäpaloissa tuhoutuneita kaupunkeja ja nälänhätää yllättävissä paikoissa. Kuten eteläeuroopassa tai sit yhdysvalloissa.

Tähän väliin välikommentoija on sitä mieltä, että kerta ne äänestäjät katoaa sitäkin kautta - niin lakkautetaan se saastuttava laitos. Hän kyllä ministerinä ja teollisuuspomona on ansainnut jo niin paljon - että pystyy rakennuttamaan omavaraisen ökytalon 400 metrin korkeudella olevalle maalle.

Eli ilmastonmuutoksesta taas puhutaan koronatauon jälkeen. Kyllähän sitä muistaa pandemian alkuvaiheessa uutiskuvia yllätysvuorista, kun ilmansaasteet olivat kadonneet ja kaupungin vieressä olevat vuoristot alkoivat näkymään kaupunkilaisten iloksi 40 vuoden tauon jälkeen.

Kas kun oli ne ulkonaliikkumiskiellot ja rajoutukset - ei ollut niin paljoa liikennettä.

Mutta nyt - pandemiasta huolimatta, ihmisten on päästävä töihinsä jälleen ja vuoristot katosivat jälleen näkyvistä.

Ennenkin olen tästä mielipiteitä antanut. Nämä linkit vievät vuosiis 2006 .. 2007. Se oli tämän nettipäiväkirjan kukoistuksen aikaa. No vissiin muinakin vuosina on tullut kirjoitettua aika hyvää tekstiä - vaan noi vuodet jotenkin vaan tuntuvat hyviltä. Koska silloin elämä meni eteenpäin.

No pysytään asiassa. Noissa on ilmastonmuutoksesta ajatuksiani. Ja muita mielenkiintoiseksi luokittelemiani asioita. Linkit avautuvat tähän ikkunaan ja paluu takasin tähän merkintään selaimesi takaisin valinnalla.

Ilmastomuutoksesta, osa 43s >> -- Jälleen ilmastonmuutoksesta >> -- ja sitten omasta elämästäni tuolloin: >> Vuosi 2006 pikakelauksella -- Ilmastonmuutoksesta, ajatuksiani >> -- >> Tulevaisuudesta --
>> Ilmastonmuutoksesta #445y -- Tagi:: Ilmastonmuutos, Al Gore >> -- >> Kestämätön kestävä kehitys - kas.. tämä löytyi. Edelleen ajankohtainen: >> Jos mulle käy jotain - lueminut --

Hyllynvälihyttynen äärimmäisissä sääilmiöissä kohtaa liikakansoituksen -- Talouskasvu, Prismadokumentti Äiti maa, tuottavaa ajatusvirtaani -- Ilmastonmuutoksen ja rajut myrskyt aiheuttaa ihmiskunta joka on kuten lauma piraijioita kaluamassa planeettaansa tyhjiin.

Kolme viimeisintä olvat aika hyvää tekstiä. Pitää tässä joskus vaan lisäillä kuvia sille merkintäsivulle.

Mutta ne sössi kyllä ton ilmastonmuutoksen kanssa. Kuten 10 vuotta sitten ennustin oikein. Maapallon keskilämpötila nousee tämän vuosikymmenen loputtua sen +1.5c

Tämä tulee olemaan varsin kostea ja märkä vuosikymmen. Ihan suomen alueella.

Päätöslause merkintään. Uutisissa viimein meni sanat "tapaavat" ja "tappavat" sekaisin. Suomen pääministeri EI OLE tappamassa Saksan liittokansleriehdokasta, vaan hän TAPAA hänet.

Oikoluku joskus voisi estää sodat. Enkä tarkoita koneellista oikolukua.

maanantai 25. lokakuuta 2021

pandemiaa ja purkautuvia tulivuoria.

 

25.10.2021
lkdfhng

ölkjdfsa eli vain isku näppäimistöön, jotta merkintä lähtisi käyntiin. Aina toi otsikkorivi joka asiassa on haittaa. En jaksa edes laskea, että montako sähköpostia on jäänyt lähettämättä - juuri otsikkorivin takia. Taidan tästä lähtien käyttää tuota hyväksi huomaamaani lämäytystä näppäimistön näppäimiin.

Se siitä ja kenties asiaan. Ulkona satelee tihkua ja lämpötila on +7c astetta. Maailmassa tällä hetkellä purkaantuu yhteensä yli 20 tulivuorta yhtä aikaa. Vaikutus ilmakehään: kylmentävä.

Se on kuten heijastuspeittoa maapallon ympärille, jotta viilenee. Kanarialla tulivuori tämän tekstin kirjoitushetkellä sylki laavaa ylös sillä paineella, että sulan kiven suihku saattaisi olla 50 kerroksisen pilvenpiirtäjän korkeusluokkaa. Ja niitä samankaitaisia laavasuihkuja tulee viidessä sekunnissa kaksi. Tilanne kestänyt samanlaisena jo kuukauden.

Siis La Palman saari kanarialla on tämän tulivuoren sijainti.

Islannissa taas tulivuori on tehnyt purkaantumistaan.. oliko se tämän vuoden tammikuusta lähtien. Tällä hetkellä kun katselen livekuvaa sieltä, niin sen purkaus on kuten kiihtynyt.

Lisää ainetta ilmakehään sitä saastuttamaan. Joskus oli skenaario, että jos La Palmalla tapahtuu suuri tulivuoren purkaus, niin se voi käynnistää megatsunamin Amerikkojen Atlantin puolisia rantoja tuhoamaan.

Vaikutus olisi aika paha maailmantaloudelle, voisi olla viimeinen naula koronakriisin runtelemaan maailmaan. Menee taas siihen, että maakuntia suomessakin aletaan taas eristämään muusta maasta.

Eikä sitä suomen hallitus päätä, sen päättää ihan kansalaiset käytöksellään. Koronapiikille ja turvavälit sekä maskit käyttöön vapaaehtoisesti, ennenkun siitä tulee pakollinen ja säädetään uusi laki.

Että rokottamaton voidaan eristää muusta maailmasta omaan kotiinsa. Siihen asiat on menossa ja rokottamattomathan sitä tahtoo. Hallitus tekee kuten kansalaiset tahtoo sen tekevän. Jos tahdotaan, että tulee uusia rajoituksia - niin sitten niitä tulee. JA siksi, kun ei ihmiset noudata rajoituksia ja virus jyllää terveydenhuollon mäsäksi rokottamattomien tukkiessa sairaalat ja ruumishuoneet.

Tautiin on lääke ja se on se koronarokotus.

Se siitä ja suljetaan internetin uutistulva. Vaikka juuri tulikin hyvä tieto - liittyen muuhun kun maaiman tilanteeseen.

Muuhun asiaan, kuten omaan terveyteeni. Juuri tullut tieto avittaa siis mielenterveyttä koska pääsee näkemään ystäviä pitkästä aikaa. Muutoin.. Vasen käteni on ollut oudon kipeä alkaen siitä toisesta koronarokotuksesta.

ok. tää on kyllä caps lock momentti

VAIKKA KÄTENI ON KIPEÄ, JA MITÄ TULEN TUOSSA KOHTA SANOMAAN - NIIN EN KADU ROKOTUSTA! MIELUMMIN KÄDEN KIPEYTYMINEN KUN ENNENAIKAINEN KUOLEMA (tai sitten elämänlaadun heikkeneminen, mikä odottaa rokottamattomia jossain vaiheessa heidän päätöstään.

sitä saa, mitä tilaa. krokotiilin kyyneliä voin kyllä vuodattaa tähtesi.)

Eli toi käsi on silleen kipeä, ettei sillä voi oikein mitään nostaa sormet alaspäin, kuten tarttuis täyteen maitotölkkiin, teippirullaan yms. mut kuitenkin tuolia voin nostaa kyllä sormet kun on ylöspäin. Jotain heikkoutta löytyy kädestä siis, mutta SILTI en KADU rokotusta.

Tässä pitkästä aikaa olen viimein alkanut suunnittelemaan jälleen matkaa pääkaupunkiseudulle. Kohteena on aina Espoo ja Vantaa. Joukkoliikennesyistä käyn kyllä ihan Helsingin keskustassakin. Kyllä siellä pääsis julkisillä siten, ettei tarttis ihan Helsingis käydä, mutta taitaa olla ihan sama.

Täytyy sitä alkaa elämään tässä muuttuneessa maailmassa. Käsidesit ja maskit vaan mukaan. Sitten kun lähtee.

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Helppo älyluurin vaihto. Onko ne jo eläviä?

29.09.2021
äly swich

Jatketaan vielä luureista. tuossa pari päivää sitten sain uuden puhelimen. Tämän kertainen käyttöönotto oli jotain täysin uutta. Siis vanhan sai kloonautumaan uuteen laitteeseen. Eli se on sama tuttu android, eli omat muokkaukset ovat kuten olen tottunut laitetta käyttämään.

Smart swich sovellus. Se kumpaankin laitteeseen ja yhdistämisen jälkeen alkoi tapahtua.

dataa alkoi siirtymään. Eli.. Sovellukset, taustakuva, kotinäyttöjen asettelut sekä kansiot pikakuvakkeisiin. Oma itsetehty soittoääni siirtyi ja asettui vakioksi. Tekstiviestit ja puheluhistoriat kanssa siirtyivät. Eli pystyi jatkamaan uudella luurilla, mihin vanhalla jäi. Myös asetukset menivät kuten vanhassa. Laite on uusi, mutta toimii kuten olen tottunut samsungia käyttämään.

Mutta..

Jos nykyään on mahdollista noin vain kloonata androidpuhelin, niin miten sit tulevaisuudessa muut laitteet? Entä toi mun vanha androidpuhelin? Onko se nyt niin, että siihen laitteeseen tekemäni muokkaukset kotinäyttöihin ja asetuksiin vain tulevat sitten siirtymään tuleviin laitteisiin? Että kuten se olisi elävä? Koko ajan kun kehittyy teknologiat.

Eihän se muuta ole kuin itse muokatut asetukset, taustakuva ja kotinäytön asettelut. Että uusi laite toimii kuten vanhakin, sama logiikka. Sanoo toi uusi, että opetellaan akun käyttötapoja. Eli se osaa hyödyntää oppimaansa säästääkseen voimiaan.

Eli tuota ei voi kutsua eläväksi, kyse vain siitä - että se käyttäjästä tuntuu elävältä. Ettei tällä kertaa tarvinnut käyttää kahta tuntia kaiken uudelleen asettamiseen. Kuten laite olisi vain tyhjä kangas, jonka maalaisi omilla käyttötavoillaan. Eikä ole sitä ärtymystä käytön yhteydessä kiireessä tajuta, että joku asetus ei olekaan vielä muistanut laittaa päälle. niitä kun nykylaiteessa on kymmeniä.

Muihin asioihin tässä maailmassa. Nuorgamissa on mitattu tällä viikolla +18c Norjan länsirannikolla on mitattu jopa +20c lukemia. Ja suomeen on myös lämmintä tulossa, tarkoitan siis eteläsuomea. Lokakuu alkaa lämpimänä.

Onko se hyvä? Vai tarkoittaako se sitten enemmän ahdistusta kun marraskuussa lämmöt tippuu rajusti alas. Että tyyliin neljässä päivässä tippuisi 15 astetta kylmemmäksi?

Tällä hetkellä 10:50 29-09-2021 kilpisjärven kelikamera näyttää mustaa autoa musta suksiboksi katollaan kääntymässä kohden Torniota. Lämpöä tuolla nyt +4c

klo 7:16 otetussa kuvassa näkyy joku lintu näyttämässä pyrstösulkiaan kameralle lämpötilan ollessa +2.5c

Nuorgamissa nyt lämpötila on +8c - ja niissä lukemissa se on pysynyt siellä viime yönä.

Eli ilmastolle on tapahtumassa jotain sekä teknologian taso vähän pelottaa. Pandemiaa on vielä olemassa, eri maat purkavat rajotuksiaan ja kuulemma thamaahan saa varata jo pakettimatkoja.

Koska tää aika on ollu niin kivaa, et jatketaan supervirusmuunnoksen kanssa?

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Annos somen ja älytekniikan mielettömyyttä.

 

22.09.2021
Pra i se your fears

Tietokoneesta löytyneen teollista musiikkilistasta se ensimmäinen kappaleen nimi ja sitten viemäriputkesta nimeltä facebook napattua ajatusvirtaa, jonka sinne kirjoitin - mutta se antsaisee paremman alustan, kuten sivuni.

is.fi
Kännykkäriippuvaisille omia liikennevaloja Australiassa
Australiassa kokeillaan maan tasalle asennettavia liikennevaloja, jotta koko ajan kännykkäänsä töllöttelevät jalankulkijat eivät kävelisi autojen alle.
3 kommenttia

Simo Pahula
Jos lapsesi kysyy miksi kannattais valmistua, niin vastaa et lue optikoksi. Kaikki tulevat pilaamaan näkökykynsä ruuduillaan.

· Vastaa
· 4 min

Simo Pahula
mutta toihan on hiljaisen hyväksynnän saanut asia, kuten se kun EU päätti että ihmisten pitää saada tietää netin evästeistä. Koskahan joku herää siihen, että nettihän perustuu pelkkää luvattomaan kopiointiin. Siis välimuistiin tallentuu kaikki nettisivut, eli sulla on mukana kopio toisen tuottamasta sisällöstä. laiton kopio.

· Vastaa
· 1 min

Simo Pahula
lisää profiilinen osoitteessa
· Vastaa
· 1 min

Luuririippuvaisille siis liikennevaloja, miten olisi paremmin takaisin liittymiin ne datamäärärajoitukset? Viestintään käyttäis vaan perinteisiä tekstiviestejä ja puheluita. Ja lopettaisivat ne turhat videopalvelut kuten tiktokin. Liikaa dataa, tarkoittaa nykimistä ja pätkimistä internetissä siellä, josta siitä olisi hyötyäkin. Kuten jos tahtois kattoo 4K videon , pitkän sellaisen käsittäen junamatkan kuvattuna ohjaamosta välillä Oslo-Lillehammer heti kun sellainen on julkaistu.

Nykyään sitä pitää odottaa pari päivää, jotta se ehtii löytää oman paikkansa servereillä.

Laitoin oman luurini kiinni sontaan nimeltä instagram videos. Ekassa videossa yritetään hukuttaa vauvaa, toisessa mennään sotkemaan toisen ihmisen ihoa jollain hiton tulostimella. Sitten tulee helvetin ruma karvaton kissa tanssimassa oikean kissan edessä, sitten tulee joku pelle pomppimaan kadulla - kutsuvat sitä taiteeksi.. Joku akka sitten ratsastaa rannalla. Sitten mies lyö naista ja siitä on videoo - palvelussa jonka joku lapsikin löytää. turhaa pomppimista on seuraavassa videossa.

(( musiikkina Psyche - 15 minutes ))

Seuraavassa videossa on hullu morsian heiluttelemassa käsiään kun tuulimylly. Jossain on satanut lunta ja siitä on on pakko olla video kuvattuna tykkäyksien toivossa.

Ja sitten android muutti näytön ala-osan punaiseksi merkkinä akun loppumisesta. Hetken harkitsin, että laitanko laitetta latautumaan, kun just näin sen kautta tuollaista nykysontaa. Liitin sen usb-c liittimen kuitenkin. Laite värähti.

Kaikki listaamani videopätkäthän tuolla ovat vain tykkäämisien toivossa tehtyjä. Tykkäys, emijon saaminen = hyväksyntä toisilta ihmisiltä.

Tästä aiheesta on olemassa hyvä dokumentti Yle areenassa https://areena.yle.fi/1-50484149 Digisukupolven haasteet. Emijo on hyväksyntä, jota haetaan.

Laitteisiin tulee riippuvuus. Ohessa on näyttökuva silloisesta päivityksestäni tuonne viemäriin - ja ainoa syy näyttökuvan liittämiseen on se, että JUKOLAUTA - MUN SIVUILLE EI tule mitään hiton hymiöitä!

ja jos sellaisen joskus löydän nuoruudessa tänne laitettuna, sensuroin sen pois.

 

Eli ole facebookin uhri, jos kyseiset kuvat tekevät mielihyvän tunnetta. Kuten se tykkäys. Mulle se on jo sellainen, että kai mun tuohon joku tykkäys pitää klikata - jotta päivityksen tekijä saa tiedon, että olen noteerannut asian.

Kukaan ei enää viihti tuottaa tekstiä ilmaistakseen, miltä kyseinen asia sai hänet tuntemaan. Siihen tungetaan hymiö.

koska se on vain yksi klikkaus

koska se on vain yksi helppo klikkaus.

KOSKA SE ON VAIN YKSI HELPPO KLIKKAUS.

perkele. kuten se tykkäyksen klikkaaminen. Menikö nyt uskottavuuteni? Vai voiko tätä kuprua käyttää esimerkkinä siihen, kuinka huomaamattomasti sitä tulee uhriksi? koska se on helppoa?

Oli miten oli, mutta noi kuvat, joita nykyään sanotaan jostain mielisairaasta syystä emojeiksi - aiheuttavat mulle pelkkää närää. Vaikka olis se vaikka telian asiakaspalveluchatti ja asiakaspalvelija käyttää sitä kaksoispiste sulku kiinni merkkejä, niin se mitä hän tahtoo ilmaista, ei mene perille.

koska en tahdo. Koska se on taas esimerkki asiasta, joka oli ensin hauska ja kivaa - mutta nyt kun se on levinnyt kaikkialle kuten syöpä, jonka tarkoitus on tappaa kirjoitus - sitä on helppo alkaa vihaamaan.

Eli ne on tekemässä liikennevaloja kännykkäriippuvaisille. Eli henkilöille, jotka eivät viihti katsoa ympärilleen kuten siten parantaakseen mahdollisuuksiaan olla hengissä myös seuraavana päivänä. Evoluution lakihan se taisi olla, että tyhmät raivataan pois. Entä sitten toi maahan laitettavat liikennevalot talvella?

Älyluurit ovat jo pilanneet maailman. Esimerkki.

20 vuotta sitten pystyit menemään bussilla töihisi, käymään sitten kaupassa ostamassa ruokaa ja sitten tulemaan kotiisi. Saatoit maksaa laskusi verkkopankissa ja sit sammutit tietokoneesi.

nyt..

Jos sul ei ole älyluuria, niin se bussifirman vaatima kännykkälippusovellus tietenkään ei toimi. Käteinen ei enää käy ja pankkikortissa aina jotain haittaa kun maksat bussissa. Ja koska kaikki on nyt siinä luurissa, joka ehkä hajosi siten, että googletilisi lukkiintui - Joten et pääse töihisi. Saatat saada potkut. Menet sitten kauppaan, mutta sekään ei ole hyvä juttu - kun sulla ei ole älyluuria mukanasi, jossa asennettuna koronavilkku. Että tällä kertaa ei saisi tietää, jos vaikka altistuisit. Eipä toi mitään, sillä ethän sä sieltä ruokaa pystyisi ostamaankaan -sillä vaihdoit kätevään älykännykkäsovellukseen sen maksamisen. Eli sulla ei ole pankkikorttia mukana.

No ei muuta kun kotiasi päin. Taloyhtiösi vain vaihtoi lukkojärjestelmän älyluurisovellukseen. Et pääse sisään maksamaan laskujasi, mutta koska sun se älyluuri on hajonnut - niin etpä pääsisi tunnistautumaan verkkopankkiisi. Joten vuokrakin jäi maksamatta.

No voithan ottaa autosi ja lähteä vaikka häntä kainalossa takaisin lapsuudenkotiisi. Ainii.. sä vaihdoit autosi nykyaikaiseen malliin - jonne kirjaudut älyluurilla.

No sillan alla kun pidät sadetta, et älyluuria tarvitsekaan.

joku kuva tuli tohon kuten vittuilemaan mulle. ok. itse tein. Mutta kyseessä kuitenkin minitietokone.

Ensimmäinen kuvassa TE on se luuri, jolla kuuntelen enemmän musiikkia, se striimaa sitä bluethoottina stereoihin. Lisäksi siinä on hemmetin hyvä kamera. Puhelimena se vain petti pahasti. KO - luuri kuvassa on sen edeltäjä, jonka kautta kuuntelin spotifyä. Jäi sit pelikäyttöön kunnes sen akku meni. Pysyy päällä ilman laturia enää vain pari minuuttia. Sen laitan kyl kierrätykseen. PY on uusi pelikonsoliksi saatu kaverin vanha luuri. Pelikäyttö siis et testaan sovelluksia ennen kun asennan ne varsinaiseen puhelimeeni. Lisäksi se on herätyskellonani. HÄ! on se mun vedenkestävä 2. puhelin jossa prepaid. Piti saada venepuhelin kesälle. Samassa on hyvä kamerakin.

Muttei mua nähdä kävelemässä naama luurissa. Vihaan videopuheluita ja chatteja. Puhelin on mulle edelleen puhelin.

torstai 29. heinäkuuta 2021

koronapiikille menin

 

29.07.2021
...sieltä ne tulee, pyörivät sähkökoneet.. vaccine

CMX jälleen soimassa. Kolmikärki Gold albumi jauhautumassa tietokoneeni prosessorissa kuten musiikiksi.

Syvä vesi, kuten tämä olisi siunattu aamu - kertomus eilisestä. Menin ajoissa koronarokotukseen, sillä minulla oli koronakorotukseen aika. Tarkasti oli annettu rokonarokorukseen aika, oli 10:54. Näemmä sanan hokeminen ei onnistunut kolmannen kerran, itsetestasin lukihäiriötäni. vielä voi hyvin, kiitos kysymättömyydestänne.

No siellä oli penkit kahden metrin välein toisistaan odottamassa. Henkilökunta ohjasi tilannetta hyvin. Tosin Suomen kielen "hän" sekotti vähän, sekoamista ei olisi syntynyt esim. englanninkielisessä maailmassa (she, he)

Eli järjestys selvisi kyllä. Saatoin muuten tässä ehkä muistella jotain toista tapahtumaa, jos niin - syytän rokotusta tai sitten musiikkia.

Tuli vuoroni, menin sisään - itse rokotustapahtuma ei ollut mitenkään paha. En edes huomannut piikkiä. Luulin, että sitä annettaisiin enemmän. piltseriä.

Itse asiassa verenottoa laboratoriotutkimuksia varten voi pelätä enemmän kuin tuota.

( ja tähän yhteyteen sanon niille, jotka eivät ota koronakorotusta - koska "eivät tahdo myrkkyä sisäänsä" ja kuitenkin polttavat röökiä että älkääs puhuko paskaa siitä - ettette ota myrkkyä sisäänne. )

Mutta kukin tehköön miten lystää, jos tahtoo että saa taudin - näillä tavoilla, miten ihmiset tahtoo sitä entistä aikaa viettää - on 100% varmuus - että rokottamaton saa koronan. Se voi jyllätä niin, että pitää sen jälkeen jopa opetella kävely uudelleen. Mutta oma valinta jokaisella.

jatketaan..

Rokotustilanteen jälkeen, minutkin ohjattiin vielä istumaan eri paikkaan vartiksi - ennenkun sai lähteä. Liittyy siihen, jos ihminen saa jonkun reaktion rokotuksesta. Jälkiseuraamista siis. Ja se mahdollinen reaktio on tosiaan nyt pienempi haitta - kun se, että joutuu rokottamattomana sairaalahoitoon kun saanut sen viruksen. covid-19 on kaikkialla + siitä jo tulleet variantit.

ja sen tulee saamaan tilastojen valossa kaikki aikanaan, vain rokotus antaa suojan. Tämä ei ole mielipide - vaan fakta.

Minulle ei tullut mitään jälkijuttuja, odotin sen vartin ja sitten tulin kaupan kautta kotiini. Ei tullut mitään jälkikipujakaan, ei pahoinvointia. Yöllä vasen käsivarsi, johon se rokotus laitettiin - tuntui vähän kipeeltä kun kääntyi sille kyljelleen. Ei vielä mitään muuta ole seurannut.

Tänäänhän kuulemma tulevat oireet - jos tulevat.

Siirrytään ilmastoon.

Juhannuspäivänä tuli sellainen myrsky, jota en koskaan muista kokeneeni. Vettä tuli 20ml puolessa tunnissa. Alkoi vettä vuotaan piipunjuuresta mökilläkin sisään. Mikä on hyvin harvinaista. Piha tulvi ja tuuli ja lujaa. Serkku poikineen sattui vielä olemaan vierailulla.

Saihan ne lapset kokemuksen, jota eivät kyllä unohda. heitä vähän pelotti sähköjen katkeilu ja myrskyn äänet. Mökki piti taas pintansa säältä. Isohko järvikin nousi siitä sateesta hetkessä 7cm

Onneksi ei tullu rakeita siitä ukkosesta. Kunhan jäi vain sen +30c helleputken päätepisteeksi se syy, miks se ilma oli niin raju.

vaan kyllä ne helleputket lisääntyy ja sitten niiden jälkeen tulevat rajunilmat lisääntyvät.

Mutta onneksi koko ajan siis lähenee se hetki - kun pääsen viimein käymään isoissa kaupungeissa. 1 rokotuskerta ei anna täyttä suojaa.

toinen tulossa.