torstai 8. maaliskuuta 2007

Torstaiaika

 

08.03.2007
torstaiaika

On jo torstai, jälleen. Vastahan viikko on kulunut viime torstaista. Aika koostuu pienistä osista, joiden jatkuva vana lipuu ohitsemme elämän suurella liukuhihnalla. 

Tuon hihnan nopeus on vakio, vaikkakin toisinaan tuntuu siltä - että se hihna on pysähtynyt.

Ei voi mitään, aika kulkee eteenpäin kuin pillastunut pendolino matkalla elämän pituisella rataverkolla. Olemme matkustajia tuossa junassa tietäen, ettei sitä voi pysäyttää - ja että se kulkee huippunopeuttaan. Tiedämme myöskin sen, että jossain kohtaa loppuu kiskot ja juna suistuu raiteiltaan, liikkuu vielä hivenen matkaa ja sitten pysähtyy.

On siis torstai, keitin juuri kahvia. Jälleen on sellaisen päivän alku, jonka jälkeen tietää tulevaisuudestaan enemmän. Nykyään sitä ei kaiketi voi ajatella elämäänsä eteenpäin, ei edes vuodella. Kaikille se tulee yllätyksenä mitä tapahtuu vuoden kuluttua.

Toisaalta hyvä niin. Kuka tahtoisi esimerkiksi kuulla päivämäärän etukäteen, jolloin kuolee?

"Arvoisa _________ ______________ , teille on myönnetty hakemanne lupa kuolla 11.03.2007 kello 14:05. Jos lupaa ei käytetä, seuraa sanktioita. Kiitämme yhteistyöstä. Suomen valtio"

Meneeköhän tämä maailma vielä tuohon pisteeseen, että ihmisille annetaan lupia kuolla? Että kun kertoo valtiovallalle ajankohdan, jolloin on ajatellut delata - Niin sillä vältettäisiin se, ettei Kela vahingossa maksaisi tukia henkilölle joka on ehtinyt kuolla. Rahaahan siitä kertyisi säästöön, jos ei kaikkia tarvitsisi auttaa takaisin elämään.

Raha ratkaisee nykymaailmassa. Maailma tänään? Sähköä tulee kerta kahvinkeitin toimi. Joten ydinvoimalat toimivat. Taivas on pilvessä ja lämpötila plussan puolella. Sähkökatkos tapahtui eilen. Suuri myymälä lamautuu ilman virtaa. Nykyään kassoilla on oma varavoimalansa, jotta asiakkaiden rahastus onnistuu, mutta uusia ei voida ottaa sisään - koska se olisi turvallisuusriski. Kauppa pimeänä.

Niin.. ilman sähköä ei mikään toimi. Nykyaikaisissa taloissa ei pääse edes vessaan ilman sähköä, koska ovissa on sähkölukot. Koko kaupungin keskusta oli vailla virtaa ja se tarkoitti - että mihinkään kauppaan ei voinut mennä.

Ja vielä kun sattui niin hauskasti, että olin painelemassa ovikoodin viimeistä numeroa seinään, kun valot sammuivat.

Tänään on naistenpäivä ja Yhdysvaltain avaruushallinto NASA juhlisti päivää erottamalla nais-astronautin. Tapauksen taustalla oli vain rakkaus johon oli liitettynä kolmiodraama sekä kissatappelu.

Uutisessa, joka kertoo ihmisen radionkuuntelusta - on MTV3 katsonut hyväksi käyttää kuvaa ns. internetradiosta, jolla ei voi kuunella tavallisia kanavia. Eli tämä vain kuvastaa sitä, että millaisessa maailmassa tässä eletään. Meillä on tekniikkaa, muttei tietoa tai ymmärrystä siitä - mikä on mitäkin. Kaikkien olisi hyvä päästä internettiin kiinni - mutta valtaosa ei tiedä mikä on modeemi.


keskiviikko 14. helmikuuta 2007

Irroittelua

 tagi "irroittelu" liittyy tulevaisuudessa tähän postitukseen. Irroittelu on kivaa toisinaan.

Tuli sade rankka, järjen maailmasta se vei.

Kuulin ääntä jääkaapistani. Avasin oven ja maitotölkkinihän se siellä valitti tyhjää, toivotonta oloaan. Se aneli etten heittäisi häntä roskikseen, vaikka ei sisälläkkään enää maitoa. Valitettavasti tyhjillä maitotölkeillä ei ole muuta käyttöä minulle kun roskiksen täyttäminen - ja hän tiesi sen.

Maitotölkki pakeni jääkaapin taaimmaiseen nurkkaan kyyhöttämään ja odottaen väistämätöntä ruttausta ja roskapöntön ahnetta kitaa - maitotölkkien taivasta.

Minun täytyi lähteä sitten kauppaan. Reitti kulki tikkunekkumetsän läpi, omenamehujärven yli sekä suklaamoussevuoriston läpi.

(heh.. mielikuviitus päälle vaan ja täysillä.. )

Törmäsin tikkunekkumetsässä lumikkiin ja seitsemään kääpiöön. Pyysin heiltä anteeksi, sillä olin häirinnyt ryhmäterapiaistuntoa. Kas, Lumikkihan kouluttautui kriisipsygolokiksi ja innoissaan oppimisistaan hän on käyttänyt seitsemää kääpiötä testipotilaina saaden heidän kaikki lapsuuden traumat avautumaan. Hain Lumikille, jolla oli kurkku jo kuiva puhumisesta, lasillisen vettä omenamehujärvestä. Tuon hyvän teon jälkeen jatkoin matkaani. Taakseni jäivät kääpiöiden huudot. Heillä oli huutoterapiaa seuraavaksi.


Palasin omenamehujärven rantaan, jossa tapasin Sulevi Soutuveneen, joka tarjoutui kuljetusvälineekseni jotta pääsisin vastarannalle. Sulevi kertoili matkalla lapsuudestaan, jonka hän oli viettänyt Kälviällä.

Omenamehujärven vastarannalle tultuamme Sulevi hämmentyi ja pyysi anteeksi. Emmehän vielä olleetkaan vastarannalla, koska se vastaranta oli nyt meidän takanamme. Kiitin matkasta ja hyvästelin hämmentyneen soutuveneen.

Seuraavaksi vastassa oli suklaamoussevuoristo, jonka vuorien rinteitä koristeli siirtolohkareen kokoiset mansikat. Siellä täällä kasvoi porkkanapuita. Tuolla tapasin Roope Ankan, jolla oli kovasti huolia talousimperuminsa puolesta. Ja se hiton Millakin koko ajan yritti saada sitä ensilanttia. Rahasäiliössä oli havaittu hometta, eikä sukulaispoika Akukaan nyt ehtinyt hätiin kun sillä oli Iineksen kanssa alkanut nyt se vaipparalli. Akun veljenpojistakaan ei ollut mitään jelppiä kun ne riiusti koko ajan Liinua, Tiinua ja sitä kolmatta. Roope kysyi olisiko minulla vastausta hänen ongelmiinsa? Vastasin ettei valitettavasti minusta olisi apua. Roope vielä sanoi jotain, mutta sitten minä heräsin.

Koko juttuhan oli ollut unta, sillä ankathan eivät osaa puhua tai hallita finanssi-imperiumia. Jatkoin suklaamoussevuoriston ylittämistä ja viimein pääsin maitokauppaan. Tölkit hyllyissä värisivät kauhusta, mutta myyjän mukaan se oli normaalia. Ostin maitotölkin ja laitoin sille talutushihnan, ettei se karkaisi. Siinä se sitten käveli perässäni kotiini jossa keitin kahvia.

perjantai 2. helmikuuta 2007

Yksi päivä kaupungilla

 

18.02.2007
Päiväni, kuten se tapahtui.

Seuraava teksti saattaa johtaa lukian huvittuneisuuteen. Eli sinä, joka luet tätä - saatat naurahtaa.

Ajattelin tuossa lähteä aamupäivästä katsomaan tätä kylää, mennä vähän katsomaan että mitä täällä oikein on tapahtunut ja silleen. Tänään on sunnuntai, eilen oli lauantai - joka meni sairaspäiväksi. Tosiaan.. Mulla oli kuumeinen olo joten perjantaina ostamani juomat jäivät juomatta. Joten mä olen juonut ne tänään. Ei niitä paljon ollut, kuitenkin sopivasti - jotta sai mukavan fiiliksen aikaan.

Kävelin siis keskustaan. Siellä minä käväisin paikassa, jossa en ollut vielä ehtinyt käydäkään - S-marketin takavaraston katolla, eli parkkipaikalla. Siellä takavarastossa on kyllä tullut käytyä - monta kaljapulloa sinne olen työntänyt, pulloja kennolla - kuudessa kerroksessa dollyn päällä. Siellä oli kaljapullo maassa. Kuva siitä pullosta löytyy kuvablogistani.

Poistuin siltä miniparkkipaikalta, jonne saa parkkeerata vain kihlakunnanviraston kirjallisella luvalla. kävelin poliisitalon ohitse - kaupungin keskustaan. Expressbussi meni ohitse. Se lipui ylväästi valkosinipunaisin maalauksiensa kanssa mäkeä alas linja-autoasemalle. Kävin Otto-automaatilla. Euroja on riittävä määrä, jotta saa ruokaa ensi tiliin saakka. Jämsän rautatieaseman raidenäyttö

Siellä täytettiin sitä Kone-experttiä, joka tuli sille paikalle jossa ennen oli Filmtown. Filmtown on nyt siinä, missä oli Ahonlaita ja Ahonlaita on taas osa historiaa. Tuossa vaiheessa minä tunsin, että pitäisi päästä tyhjennykselle. Jos olisi ollut lumetonta, niin se ei olisi ollut mikään ongelma. Joen rantaan vain, mutta nyt talvella siellä on vilkasliikenteinen hiihtolatu. Joten se ei ole oikein sopiva paikka nyt.

Kiertelin keskustaa, koko ajan miettien, että missä voisi käydä heittämässä vettä. Kas, sunnuntaina on kahvilat kiinni ja asiakasvessoja tarjoavat putiikit samoin - suljettuna. Muistin rautatieaseman seudun. Joten menin Koskentietä Siltakadulle saakka, jolle käännyin. Kävelin Vitikkalan sillan ylitse. Jämsänjoki oli keskeltä sulana. , tuon sillan kohdalla se on leveämmillään keskustan alueella.

Saavuin rautatieasemalle, jolta oli kait juuri lähtenyt matkustajajuna jonnekin. Siis autoja tuli vastaan ja asemalaituri oli tyhjä. No, empä mä päässyt sille paikalle - jonne olin ajatellut mennä tyhjennykselle. Siis sopivan syrjäiselle paikalle olin menossa. Mutta sillä kohtaa - josta olisi päässyt kätevästi radan ylitse - niin siinä oli kaksi veturia katkaisemassa tietä sopivasti. Jälleen - koska on lumi maassa, niin se hankaloittaa kulkemista.

Minä muutin toimintasuunnitelmaani. Kaupungissa on nimittäin Lidl-myymälä aika lähellä rautatieasemaa - joka on kiinni sunnuntaisin - joten eipä senkään vessaa päässyt käyttämään. Asemalta oli hävinnyt nyt se puhelinkoppi ja samalla seudun viimeinen yleisöpuhelin. Menin edellämainitun myymälän parkkipaikan kaukaisimmalle nurkalle ja heitin veteni. Peittelin keltaiset jäljet lumella.

Keskellä parkkipaikkaa oli yksinäiset ostoskärryt. Poistettu koppi

Menin siitä sitten sille rautatien ylittävälle sillalle ottamaan muutaman kuvan sieltäkin. Jälleen: ne kuvat ovat nähtävissä lähiaikoina kuvablogissani. Huomasin, että toi himosvuori näkyy aika selkeästi sille sillalle. Kyseessähän on korkein vuori täälläpäin. Se oli korkein jo ennen sitä hiihtokeskusta.

Viiskulmassa oli suruliputus käytössä. Joku oli kuollut siitä talosta, jossa olin vuosi sitten töissä. Kävelin Seppolan sillan kautta keskustaan ja menin Sale-valintamyymälään.

Salesta siirryin R-kioskille ja sieltä sitten kävelin keskustan halki takaisin asunnolleni. Matkalla tapasin tuttuja ihmisiä, joiden kanssa juttelin muutaman sanasen kahvinkeittimistä ja siitä, että S-marketista saa hyviä keittimiä.

Kämpillä mä sitten huomasin, että multa oli jäänyt vetoketju auki siellä toisella puolella kaupunkia. Mulla oli toppatakki päällä, että se piilotti sen - mutta kuitenkin..

Että sitä tuli käveltyä koko Jämsän halki vetoketju auki.

Huomenna on maanantai, uusi työviikko alkaa. Oloni tällä hetkellä on melko hyvä, siis ei tunnu kuumeiselta.

tiistai 2. tammikuuta 2007

Uudenvuoden iso matkakuvaus

 02.01.2007
Uuden vuoden alussa.

Sanon sen suoraan: Tämän vuoden alussa minä sammuin. Tapahtumapaikkana ei todellakaan ollut Jämsä, jonka linja-autoaseman vessan takaseinä on kirkkaan punaisilla kinkkereillä - laatoilla päällystetty ja jonka vessapaperitelineestä saa katsoa omaa kankkuaan, jos ei sitten tarkoituksella - niin ainakin vahingossa.

Eli tapahtumapaikkana ei ollut Jämsä, jonka linja-autoasemalla lauantaina puhuttiin englantia pikavuorobussia odotellessa. Itse en osallistunut maailmankielen käyttämiseen, vaan siinä oli pari muuta ihmistä jotka taisivat kuulla suustani sen prkleen kun yritin päästä sisään lauantaisin kiinniolevaan asemarakennukseen.

No menopaluulipun pystyy ostamaan myös linja-autosta. Siihen tulikin sitten sellainen pikavuoro, jonka kyytiin nousin.

Lähdin Helsinkiin. Se taannoin ostamani ATK-reppu kannettavalle tietokoneelle osottautui jälleen loistavaksi matkarepuksi, sillä siinä on vaikka kuinka monta taskua tavaroille. Matka sujui mukavasti, mp3-soittimeni, joka soittaa myös atrac3-levyjä (joille voi pakata 30 cd-albumia yhdelle levylle) niin se soitin kanssa osoittautui hyväksi matkaseuraksi.

Bussin lähestyttyä Lahden kaupunkia, tunsin pientä painetta päästä heittämään vettä. Linja-auton vessa on kovin pieni koppi, jossa pitää pitää yhdellä kädellä ovea kiinni ja yrittää kohdistaa ala-osansa siihen pieneen reikään, joka näyttelee sen wc-istuimen virkaa. Toimitus onnistui hyvin - kiitos liikennevalojen. Bussi siis seisoi. Mutta sen lähtiessä liikkeelle, löin pääni koska olin jo noussut vetämään housut takaisin jalkaan. Ja löytyi se huuhtelunappikin.

Loppumatka meni sumussa. Oikeastaan mennen tullen oli sumuista ja sateista.

Olin unohtanut sen oikoradan ja yllätyin kovin, kun katsellessani maisemia - sen läpi vilisti Intercity2 juna. Se oikorata pitää kyllä joskus itsekin ajaa junalla. Mä koin matkalla kyllä piristysruiskeen nähdessäni liikennemerkin, jossa luki "Jämsä 101"

Kaveri odottelikin Kampissa. Olen nyt siis käynyt Kampissa, se kun on ollut tahto koko viime vuoden ajan. Että vielä joskus vuonna 2006 Helsinkiin. No, kyllähän 30.12.2006 oli vielä sitä vuotta. Hieno kauppakeskus se kyllä on, täytyy sanoa. Kävin eräässä R-kioskissa rikkomassa kympin setelin kolikoiksi ratikkaa sekä concordian bussia varten.

Eli kävin sen kaverin kanssa Helsingin sightseenillä ratikalla.. tais olla se 3T tai jotain. Se ajoin sen Kotikatu-TV-sarjan katua pitkin. Se R-kioski ja se ottoautomaatti. Koska oli myös lauantai-iltapäivä, niin sai kokea sen tungoksenkin välillä. Mitä oli vain ihan mukavaa - ulkopaikkakuntalaisen nähdä. Kuuli sen ratikka-ajelun aikana monia kieliä. Viroa, Venäjää, Ruotsia, Suomea, Englantia sekä sain todistaa erästä kaunista elettäkin.

Nuori nainen antoi istumapaikkansa vanhukselle ja jäi vielä
juttelemaan muutaman sanasen hänen kanssaan.
Tosin se nuori nainen ei päässyt siitä mihinkään,
joten olisikohan ollut pakkotilanne. Mutta mieltä
lämmittävää nähdä, että osataan Hesassakin olla kohteliaita. Joskus..

Ratikka-ajelun jälkeen menimme takaisin Kamppiin,
koska mä halusin nähdä sen paikallisliikenteen terminaalin.
Tulevaisuutta varten ja sitä tietämystä
käytin sitten tänään, kun lähdin sieltä takaisin.

Menimme linjalla 106 Espooseen, jossa vietimme
ihan rauhallista koti-iltaa.
Vaihdoimme kuulumiset ja katsoimme
DVD-musalevyjä sen kaverin
tietokoneelta, samalta jolta tiedän
hänen lukevan tätä
merkintää mielenkiinnolla.

Sunnuntaina sitten satoikin vettä, mutta kävimme kuitenkin Leppävaarassa ostamassa ruokaa maanantaiksi. Sunnuntai-iltana ja yönä sitten mä vetäsin lärvit ja sammuin sen kaverin vuodesohvalle. Kuulemma heti kun olin sen huonekalun saanut auki. Oli se kaveri yrittänyt mua siitä herättää - että vois laittaa lakanat siihen, mutta yritykset olivat valuneet hukkaan. Ei mua ollut kuulemma saatu mitenkään heräämään. Olin poissa päältä. itsekään en siitä mitään muista.

Mutta hei, nyt yhden kerran vuodessa sitä saa tehdä noin. Myönnetään. Oloni olisi voinut olla parempi maanantaina. Ilmeisesti mä alan nyt potemaan sitä kuuluisaa krapulaa juonnin jälkeen. No, hauskaa oli Kamerakännykkäni mukaan.. Videoita tuli ilmeisesti kuvattua.

Että sellainen uusivuosi. Sovittiin, että siitä tehdään traditio.

200 kilometriä ei ole kuin kolmen tunnin matka, tai sitten neljän - kuten tänään.

Tänään lähdin sieltä Espoosta yksinäni sillä satakutosella Kamppiin. Sanokaa "seutulippu" jos tahdotte mennä Helsinkiin.

Se bussi ajaa Lauttasaaren sillan kautta, joten tuli sitä mertakin nähtyä. Sää oli sateista ja sumuista. Ei ihan Helsingissä sitä sumua ollut, mutta näkyi se bussi pyyhkivän tuulilasiaan aina silloin tällöin. Lähiliikenteen terminaali on kaukoliikenteen terminaalin alla, joten ne bussit sukeltavat maan alle - olikohan se nyt Simonkadulta. Kävin sitten ulkona kuvaamassa sitä Kampin keskusta, hieno paikka. Kaukoliikenteen terminaaleille pääsee helposti myös katutasolta.

Bussini lähti laiturilta seitsemän. Aika hauskaa oli se, kun katsoin Kampin yläkerrassa olevaa suurta näyttöä, tarkistaakseni sen bussin laiturin ja lähtöajan - niin siinä luki "Jämsä" heti kun vilkaisin taulua. Kas, se pyörittää niitä paikkakuntia joissa ky. bussi pysähtelee. Kello 12:00 se Sukulan linjan auto sitten lähti ulos vesisateeseen. Autossa oli rahastaja, joka kuulutti pysäkit ja paikkakunnat.

Olin ohjelmoinut sen kannettavan soittimeni soittamaan seuraavalla käyttökerralla Eppu Normaalin "Sadan vuoden päästäkin", koska se olisi soveltunut täydellisesti lähtömusiikiksi Helsingistä. Mutta se alkoikin soittaa kyseisen artistin "Eihän tämä nyt näin pitänyt olla" - kappaletta. Joten - soittimen kaukosäätimessä luki ajatukseni. Eihän tämän nyt näin pitänyt olla.. Kuuntelin sen kappaleen ja seuraavana soinut "linnunradan laidalla" soveltuikin paremmin lähtömusiikiksi. Kyllä mä tänä vuonna vielä palaan Helsinkiin. No, ainakin 30.12.2007.

Matka Jämsään kesti neljä tuntia. Auto kyllä ohitteli kiitettävästi kaikki moottoritiellä. Saavuttuani Jämsään, menin linja-autoasemalle ja ensimmäisen kerran käytin paikan vessoja. Sen jälkeen siirryin ostamaan ruokaa tänne S-marketista.

Että sellainen vuodenvaihde. Tahdoin koko vuoden sitä, että pääsisin käymään Helsingissä ja sillä kaverilla ja nyt mä pääsin. Sain vaihtelua elämään. Ja paljon mukavia muistoja.

Tänään lapsi laitettiin matkustamaan yksin linja-autoissa Äänekoskelle Helsingistä. Ja joku Jaakko ei tiennyt, mitä ostaa Kampin keskuksesta, hänen naisensa kysyessään asiaa. Salakuunteltuja asioita.

Mutta mitä ihmiset hakivat netistä uudenvuoden aikana?

no.. seuraavia asioita:

"ilmaista masterbointia"
"Pendolinot rikki"
"tölkin klipsit"
"tetris laskimeen"
"talvimyrsky helsinki 2005"
"alastonmalleja"
"hirttosilmukka"
"sinivalaan sperma"
"thai seksiä"
"thai hierontaa keravalla"

Vuosi 2007 on siis alkanut. Kohdallani se alkoi aika hyvin. Ensimmäinen vuodenvaihde poissa keski-suomesta.

Mitä oli vuosia sitten tässä kirjassa. Eli palasia menneestä.

2003

"Luonto voittaa ja suomalaisista jää vain sinisiä ruumiita pitkin kotimaata. Ruumiit puristavat nokian kamerakännykkää."

2004

"Kännykkäni on äänettömällä, tosin sen profiilin nimi laitteessani on hiljaisuus."

2005

"Kaikki tuntevat myötätuntoa. Olen nähnyt tänään paljon suomalaisia ja kaikista näkyi se, että maailma on muuttunut."

(tsunami)

2006

"S-marketissa pikkupojat kokeilivat eri dödöjä. Niitä pakkauksia ei saa avata, kuten he saivat kuulla kovaäänisesti henkilökunnan puolesta."

Tämä päivä oli lomaa, huomenna lähden töihin. Lauantaina on loppiainen.

Olen aika tyytyväinen tähän päivään. Maisemat bussin ikkunasta olivat aika sumuisia. Oli mukavaa päästä matkalle pitkästä aikaa yksinäni. Pidin oikein paljon näistä parista päivästä. Niin paljon, että ne kyllä otetaan uusiksi aikanaan.

lauantai 4. marraskuuta 2006

Sähköisiä lampaita

 

04.11.2006
Sähköisiä lampaita

dodi.. mistä se muodostui tällä kauniilla kertaa, jolloin tajuntaani syöksyy musiikkia netistä sähkösykäyksinä. Lampaat? Näin tänään hauskan kotivideon, jossa lampaa estivät matkalasten kulun ja he olivat videokuvanneet niitä lampaita videokamerallaan, jotta voisivat uudelleen käyttää luomaansa materiaalia hyväksi katsomiinsa tarkoitusperiin.

Kaikella tässä maailmassa on tietyt tarkoitusperät ja käyttäytymismallit. Kuten ne talvisin tiettyihin paikkoihin syntyvät polut lumikenttien läpi. Siis niihin kohtiin, jossa lumettomana aikana on oikaiseva polku.

Kuka ne aloittaa? Yhden sellaisen taisin tehdä minä.

Tuolla lapissa on jo pakkasta melkein kolmekymmentä miinusastetta. Se on aika kylmää- Internet kertoi sen. Nopeaa dataliikennettä, modeemin vihreät valot vilkkuvat merkkinä tietoliikenteestä. Jossain pain on se palvelin, joka syytää tätä musiikiksi tajuttavaa ääntä tietoverkkoon. Verkkoon nimeltä internet.

Kuinka monta jää tekniikan yliajamaksi? On digitelevisio jossa pian on satoja kanavia + jo olemassa olevat satelliittikanavat. Ja sitten on interent, jossa on chatit sekä ilmaiset nettipuhelut, messangerit. Tietokoneen täytyy olla aina päällä, jotta olisi tavoiteltavissa. Matkapuhelimen pitää olla auki, jotta olisit tavoitettavissa.

Oikeastaan toi dodi alkaa tuntumaan sopivalta tähän armottomaan lausuntoon, vastalauseeseen tietotekniikkaa vastaan. Kellä on aikaa kaikkeen? Entä muu elämä? Lapsuudessani oli sellainen outo aika, kun televisiosta loppuivat ohjelmat ja kenties radiokin lakkasi lähettämästä mitään. Siitä on jo aikaa. Radio, minä kyllä kuuntelen sitä toisinaan. Sähköiset impulssit lävistävät meidät lupaa kysymättä, maksamme televisiolupamme jotta voisimme nähdä jotain, mitä emme tahtoisi.

Elämästämme on tullut painajaista, pitää tasapainotella ihmissuhteiden, televisiokanavien, kaukosäätimien, tekstiviestiejen, internetin sekä kaikkien yleishyödyllisien oheistoimintojen kanssa. Jotka ovat vain sitä varten, jotta olisimme turvassa.

Päivitä virustutkasi, hanki windowsin uusimmat päivitykset - sillä jos et tee sitä, niin koneesi herjaa siitä koko ajan ja joskus koittaa päivä, jolloin tietoturvan turvaamiseksi on suositeltavaa irroittaa verkkokaapeli tietokoneesta. Siis se harmaa johto joka vie muovikasaksi sulaneeseen ADLS-modeemiisi. Nostit nopeuttasi, nyt se on jo 5000 kilotavua sekunnissa. Saat nopeammin tiedon vaikka maailmalopusta.

Sähköiset mediat huolehtivat siitä, että jokaikinen sotatila maailmalla on viihdettä. Sairasta ja kieroutunutta sosiaalipornoa, meidät turrutetaan kuolemaan. Televisiossa näytettiin juuri maahan kuollut nainen, muttei se mitään minussa tehnyt. Minä vain haukkasin kinkkuvoileipääni ja odotin uutislähetyksen sää-osuutta.

Sää kiinnostaa aina, uusin ennuste on saatava vaikka minkä kautta. Jotta voi suunnitellla elämänsä.

Internet ei hylkää sinua ulkonakaan. Se seuraa minne ikinä menetkin. Kännykkäsi kautta, tukiasema välittää. Operaattorisi tietää missä olet, pankkisi tietää missä nostat rahaa tai mistä ostat kortilla. Kohta ei enää ole käteistä vaan kaikki maksetaan kortilla, koska se helpottaa elämää. Käytämme bonuskortteja, joita vilauttamalla varmistaa, että joku voi katsoa vielä vuoden jälkeenkin että ostit tänään maitoa ja hapankaalia sekä leipää. Hitsi, jos ostat suklaalevyn. Siitäkin jää pysyvä merkki tietokantaan.

Tuo tietokanta on tietokoneessa joka saadakseen tiedot, on kytkettynä internettiin. Siis siihen samaan verkkoon, johon on osallistunut tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Ihminen, kuinka vaarallinen eläin se on? Ylivoimallisella aivokapasiteetillaan ja älyllään se voi oppia vaikka hakkeriksi.

Kaikki henkilötietosi ovat tietokoneissa, jotka ovat kytkettynä.. Arvaat oikein: internettiin. Koko elämämme - tahdoimmepa tai emme - on tallennettuna tietokoneisiin.

Maailma on nykyään sellainen, että tänne on mahdotonta eksyä, sinut voidaan paikallistaa joko matkapuhelinverkon avulla tai sitten gps-järjestelmällä. Maapallo on kartoitettu leveys ja pituuspiireihin. Jokaisen ruohonkorrenkin kasvupaikalla on koordinaatit. Nykyaikaiset tiedustelusatelliitit voitaisiin valjastaa tarkkailemaan meidän jokapäiväistä elämäämme.

Tietty voit heittää matkaviestimesi järveen, jotta paikannustiedot eivät näy, mutta se lasketaan tässä maailmassa häiriötekijäksi, sinä TIESIT että olet eksynyt ja TIESIT että matkapuhelimesi avulla sinut voidaan paikallistaa sekä pelastaa. Eli toisin sanoen, rahaa ei olisi mennyt niin paljon sun hakuusi. Irtiotto verkosta.

digiboksit ovat kyllä kiinni tietoverkossa, kerta ne voivat vastaanottaa antennista ohjelmisopäivityksiä. Ohjelmistopäivityksellä hallitaan laitteen kaikkia toimintoja. Eli on mahdollista tehdä digiboksivirus. Ja niitä varmaan tulee, television katselua voi haitata virustarkistus, kuva nykii. Mutta tuolloin voit ottaa kännykkäsi ja avata mobiilitelkan jotta voisi nähdä kuinka vauva puklaa isänsä syliin.

Tai jos se ei kiinnosta, voi siirtyä tietokoneellesi tutkimaan internetin miljoonia videoita. Tietokone sanana ja merkitykseltään tulee muuttumaan. Kännykkässäsi on jo tietokone - oli se sitten
kuinka alkeellinen tahansa.

Suomessa ei enää ole nmt-verkkoa ja jokainen gsm-puhelin sisältää tietotekniikkaa, puheensalausjärjestelmiä sekä erinäistä tietoa, johon käyttäjällä ei ole pääsyä.

Elämme siis tulevaisuudessa, tässä upeassa maailmassa jossa tietotekniikka hallitsee elämäämme. Kaikki toimii hienosti, jos sää vain pysyy hyvänä. Jos tulee myrsky, niin sähköt katkeilevat ja monesta torpasta pimenee tietotekniikat. Lumi pysäyttää junat, sekä liikenteen. Kauan jatkuessaan suuri myrsky aiheuttaa katkoksia elintarvikekuljetuksiin.

Ilman sähköjä ei voida pitää kauppoja auki, sillä kaikki toimii nykyään sähköisesti. Aivan kaikki. Jos tosiaan tulee joku megatalvimyrsky, joka vain jatkuu ja jatkuu, niin se tuhoaa kaiken. Tänne jää vain sinisiä ruumiita joiden kädet puristavat joko digiboksin kaukosäädintä tai sitten mobiililaitettaan, josta akku on loppunut.

Meistä on tullut sähköisiä lampaita ja kaikkien on pakko alistua tietotekniikan nimeen, jos aikoo selvitä elämässään. Tulevaisuus on täällä nyt. Tätä aikaahan me odotimme.

hullun lehmän maailma.

tiistai 24. lokakuuta 2006

outoja ilmalaivoja?

 Maitopurkkeihin on ilmestynyt lentävä lehmä. Siis Valion tölkeissä seikkailee nykyään lentävä lehmä. Mitähän supervoimia sillä olisi? Seis, tai maidotan teidät! Kunhan toi mainoskamppania ei synnytä lentävän lehmän hahmoon veistettyä kuumailmapalloa. Sitten kun se pääsisi karkuun.

"Tuota, näetkö säkin tuon..?"


No on niissä tölkeissä nyt runojakin ja kehoitus kerätä koko runotölkkisarja. Miksi? Mitähän niin toimiessaan sitten voittaa? Sen kuumailmapallonko, jotta voisi säikytellä ihmisiä. Entä jos se lehmä tosiaan pääsisi karkuun ja leijuisi Venäjän puolelle?

Esitetään virallinen pahoittelu ilmatilanloukkauksesta ja lööpit laulaisivat LEHMÄ LENSI VENÄJÄLLE,

Entä jos se lehmä leijuisi Pariisiin ja Poksahtaisi effelin tornin antenneihin? Herättäisiköhän se Pariisilaisissa hilpeyttä vai vihaa siitä, että kulttuuriarvokas monumentti mentiin häpäisemään siten, että antenni puhkaisi utareet.

Annetaan sen lehmän lentää vielä. Jos se ajehtelisi Atlantin ylitse New Yorkiin. Pitäisivätköhän he sitä uhkana ja ampuisivat pois. Aika odottamaton ja kovin outo terrori-isku siitä tulisi. utareet alkaisisivat ruiskuttamaan maitosadetta helteiseen suurkaupunkiin. Se ei onnistuisi, sillä jos sen täyttäisi maidolla, niin

a) siitä tulisi liian painava kuumailmapalloksi, joka voisi ajelehtia Atlantin ylitse.

2) jotta se aiheuttaisi jotain tuhoa, niin sen lentävän lehmän pitäisi olla 200 metriä korkea ja 400 leveä.

Ja jos se jätti pääsisi irti ja lentäisi Helsinkiin ja stadionin torni puhkaisisi sen repiessään sen utareen hajalle, niin sitä tapahtumaa varmaan muistettaisiin aika kauan.

sunnuntai 10. syyskuuta 2006

Tarpeeksi pahaa

 ** VAROITUS! Seuraava teksti sisältää järkyttäviä asioita nähdystä Beslanin koulukaappaus - dokumentista **

10.09.2006
Tarpeeksi pahaa

Aivan tarpeeksi pahaa, jotta kenenkä tahansa silmäkulma ei kastuisi. Lapsi kertoo, että kun terroristin aivot osuivat häneen, niin hän ei pitänyt siitä. Ne olivat limaiset ja rasvaiset. Toinen lapsi taas kertoo, että päästyään ulos hän näki vesihanan ja kanssa tovereitaan siellä juomassa ja olisi mennyt kanssa juomaan - ellei joku olisi ampunut juomapaikalle kranaattia.

Tyttö näki ilmassa lentäviä käsiä ja päitä.

Lapset kertovat nähneesä, kuinka ihminen sulaa tulessa. He kertoivat, että näkivät kuinka ihminen "räjähti mäsäksi" Ja lapset toivoivat Harry Potterin tulevan apuun.

Kysymys on Venäjän Beslanin koulukaappauksesta ja siitä tehdystä dokumentista, jonka katsoin tänään. Tarpeeksi pahaa, jotta minua alkoi itkettämään, silmäkulmat kastuivat.

Lapset kertoivat asioita, jotka olisivat aikuisillekin liian pahoja nähtäväksi. Lapsia, joiden äiti kuoli heidän viereensä. Kamera seurasi poikaa raunioituneessa koulussa luokkaan, jossa hän kertoi että täällä se tapahtui. Täällä ne tappoivat isäni ja heittivät ruumiin tuosta ikkunasta ulos.

Lapsista tuli aikuisia, lapsuus päättyi. Kahdeksanvuotiaat tahtovat tappaa terroristit.

Lukekaa tästä tuolta lisää:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Beslanin_koulukaappaus

Syvästi järkyttävä dokumentti ja minä katsoin sen.

Huomenna on 11.9 Viisi vuotta sitten tapahtui jotain todella pahaa.
WTC:n terrori-isku. 11-9-2001

Missä olitte, kun kuulitte tiedon ensimmäisen kerran?
Minä kuulin sen Radiomafiasta. Olga K:n epäuskoinen ääni on jäänyt mieleeni. Hän luki uutisen, jossa kerrottiin ensimmäiset tiedot New Yorkista.

Huomenna on siis 11.9 Toivottavasti se päivä sujuu ilman mitään äärettömän pahoja asioita. Huomenna meitä varmasti muistutetaan siitä päivästä. Emme saa unohtaa. Vaikka haluaisimme.

lauantai 2. syyskuuta 2006

Puhelinkoppi

03.09.2006i
Puhelinkoppi

Puhelinkoppi on lasinen kehikkö, jossa on yleensä myös puhelin. Muistan erään ukkosmyrskyn, joka tuolloin rankaisi Jyväskylää. Miksikö käytin sanaa rankaista? Yksi Sir Elwoodin hiljaisten värejen kappale, jossa jumala rankaiseen helsinkiä, oli tämän luonehdinnan takana. Kappaleessa puhutaan eksyneestä linja-autosta.

Aasinsiltoja puhelinkoppiin.

Odotin tuolloin autoa ja se ukkonen yllätti. Siinä OLI linja-autoasema ja siellä OLI puhelinkoppi. Kumpiakaan ei enää ole, koska ne ovat julmasti raivattu pois muistuttamasta entisestä. ELi ukkosti rajusti ja mä pelkäsin puhelinkopissa sen puhelinlaitteen vuoksi. Sitten se linja-auto saapui ja maksoin matkani markoilla sekä vaihdoin sateesta huvittuneen neidon kanssa muutaman sanasen.

Viimeksi, kun kävin puhelinkopissa, niin vaihdoin kyllä muutaman sanasen - humaltuneen, mutta erittäin avuliaan neidon kanssa. Tämä tapahtui tämän kaupungin rautatieasemalla, josta olen kertonut täällä sellaista - että se on upea näky kun juna saapuu sille asemalle ja sulla on menolippu taskussasi. Siis tämä ajoittuu siihen opiskeluaikaa, jolloin pakenin aina silloin tällöin Jämsää sinisellä pikajunalla. Siis sillä kalustolla, joka on mielestäni sitä parasta junakalusoa. Mutta mä en nyt kerro mielipiteitäni junista. Pidän laitteista, ja se koko rautatiesysteemi on komeaa katseltavaa. - Ilman juniakin.

Kaipolassa, mistä minä olen lähtöisin, niin oli puhelinkoppi. Puhelimessa silloin oli vain kolikkoreikä ja valintalevy. Se kuului siihen aikaa jolloin yleisöpuhelimet valtasivat maisemaa. Hävinnyttä kulttuuria, osoitus maailman kylmyydestä. Kaikki pakotetaan käyttämään matkapuhelinta.

Kuvittele tilanne: On synkkä ja myrskyinen arkiyö ja kaupungin kadut ovat tyhjiä. Kadulla kulkee dementoinut, eksynyt vanhus joka löytäessään yleisöpuhelimen kyynelehtii onnesta. Ei hänellä ole mitään matkapuhelinta, eikä kaupungissa ole muita ulkona kuin kylmä myrsky. Hän tuntee, että omat voimat ovat lopussa - kuolema on tulossa. Siksi tuo puhelin on hänelle se kaikki kaikessa, hän itkee kulkiessaan laitteen luo sitä - ettei nyt kuolekaan kun voi soittaa apua paikalle. Hän nostaa luurin ja mitään ei tapahdu. Yleisöpuhelin ei ole enää puhelinverkossa kiinni - koska ylläpitokustannukset ovat liian suuret. Vanhus luhistuu maahan, eikä siitä koskaan enää milloinkaan nouse omin voimin. Sade kastelee kuolleen. Tuo kuollut voisi olla sinun isäsi tai äitisi. Tai jopa sinä itse.

Toimiva yleisöpuhelin olisi auttanut. No, sen ylläpitokustannukset olivat liian kovat.

Entä tilanne, jossa kännykkäsi on joko juuri varastettu tai siitä on akku lopussa. Juokset pakoon heitä, jotka tahtovat tappaa sinut koska satut olemaan silminnäkiä ja tullut sellaiseksi vahingossa. Ei missään ole enää yleisöpuhelimia, joista voisi soittaa apua. Eikä ketään edes tule vastaan - siis heitä jotka voisivat soittaa apua paikalle.

Voimasi loppuvat ja sinut saadaan kiinni sekä tapetaan. Kas, kun ne ylläpitokustannukset...

Todellisia skenaarioita, jotka saattavat olla totta.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2006

Jämsän perhe-tragediasta

 

26.07.2006
after all

Nyt soi Viikate. Kappaleen nimitys on Kaisloja. Erittäin kaunis kappale. Mukavan synkkää.

Pääskyset sirisevät ulkona. On heinäkuun loppumainingit, tuossa maanantaina oli aika kovat ukkoset. Alkoi pelottamaan.

Jämsästä on ollut lööpeissä aika paljon. Kuulemma tämä on masentunut kaupunki. Ja tässä tahdon korjata virheelliset käsitykset. R-kioskin myyjättären mukaan ei Jämsä ole vaikuttanut mitenkään masentuneelta paikalta ja hän sentään myy iltapäivälehtiä, joissa kerrotaan Jämsästä. Mähän olen ollut poissa tämän tragedian aikana täältä Jämsästä - joten piti kysyä asianlaitaa. Tietty se murha oli traaginen asia.

Mutta se tapahtui iha perhepiirissä. Eri asia olisi jos joku ulkopuolinen olisi ampunut Paulan keskelle toria. Sitten voisi sanoa, että Jämsäläinen kunnallispolitiikka olisi vaarallista sen harjoittajille.


Eli ei Jämsä ole otsikoiden mukaisesti muuttunut. Sama kaupunki tää on. Takavuosien pedofiiliskandaalikin ei onnistunut horjuttamaan tämä paikkaa. Tosin siitä ei edelleenkään täällä puhuta, arpia ei vedetä auki. Tosin tästä murhajutusta paisuu varmaan taas yksi bodomjärvi. Eli sitä seurataan mahdollisimman tarkkaan sanomalehdissä.

Paikallislehti Koillis-Häme ei kerro paljon tästä tapauksesta.

Se murha tapahtui tosiaankin tuolla Pukinvuoren toisella puolella. Kuinka hienolta se kuulostaa ulkopaikkakuntalaisten korviin, että olen nähnyt kyseisen murhatalon lenkeilläni. Tiinukuja on siellä uudella omakotitaloalueella.

Kun ostin kerran Buranaa, niin Paula Björkqvist oli kassalla. Hän oli mukava ihminen.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2006

seura tarjous

 

05.04.2006i
1001 PIKAVOITTOA NOPEILLE!

Tulin töistä kotiini ja oven takana oli taas mainospostia. Myös Seuran NYT 3 KK SEURAT 0 € - mainos.

En ole vielä avannut tätä, mutta teen sitä tässä pikkuhiljaa. Siinä kuoressa oli kiinni Henkilökohtainen unelmaseteli, arvo 100.000.000€ Puhtaana käteen. Edelliset voitot ovat voittaneet mm. Kerttu Viitala Nummelasta. Eli pieneltä paikkakunnalta. Tahtookohan Kerttu Viitala sitä, että hänen nimeään käytetään mainoksissa? Entäpä kateelliset naapurit? Nyt joku ryöstömurhaaja saa tiedon, että kenellä on rahaa ja rutkasti. Hakusana numerotiedusteluun on siis kätevästi valmiina unelmasetelissä.

Eli se seteli roskiin. Siis mä en oikein ole mielissäni ajatuksesta, että mun nimi lukisi tulevaisuudessa näissä tuhansille ihmisille lähetettävissä kuorissa. Maailma on hulluja täynnä..

Mitä hittoo.. siis tällä tarjouksessa saa vain 2 kuukauden Seurat! + 1 kk ilmaiseksi. Sitten alkaa tulemaan niitä laskuja. Koska minä en tahdo tilata Seura-lehteä, niin tutkin miten he ovat ajatelleet saada minut tilaamaan Seuran?

avataan kuori..

Jälleen tarjotaan ilmaiseksi käänteentekevää uutuuslaitetta, samanlaista mitä he tarjosivat jo muutama kuukausi sitten.

LISÄKSI saisin tilaajalahjoiksi: 2) Seura -Sodoku-ristikko lehti. Tuota mä en osaa sodokua, joten voinko mä palauttaa sen hyödyttömänä? Maksaako Seura postimaksun?

3) Yksi numero Seuralehteä. Taitaa Seuralla olla rahat vähissä kun tarjotaan kaikkein, heille halvinta, tilaajalahjaa. Saisin myös TV-lehden. Tuota.. minulla on telkku.com ja muu internet TV-ohjelmien tietojen saamiseen käytössä.

Kysytään että tahtoisinko Nokian uutuuspuhelimen.. Tuota, en. Tahdon toimivan vehkeen, eikä sellaista joka pitää heti kättelyssä jättää huoltoon. Kokemusta on Nokioista. Huonoja laitteita, joiden laturit syttyvät palamaan. Yhä: kokemusta on..

..ja epäilen tuota myyntikirjeen allekirjoitusta painetuksi. Eli Johanna Tuovinen, Seuran asiakaspalvelusta, ei ole vaivautunut henkilökohtaisesti allekirjoittamaan tätä tarjousta. Eli eivät he oikeesti vissiin sitten tahdo mua asiakkaaksi.

Kuvia Seurojen kansista. "Saran salaiset paheet" Tuota kenen? Kerta mä en tiedä ketään turhaa julkkista nimeltä Sara, joten miksi ihmeessä mä tahtoisin tilata lehden, joka kertoo hänestä? Mä voin jatkaa elämääni aivan hyvin tietämättä Saran salaisia paheita. Vissiin polttaa röökiä.. Sama se..

Eikä ne ole kirjoittaneet mun osoitettakaan oikein.. Tämä on Palomäentie, eikä Palomäent

Pienellä painettua:

"Yhtyneet Kuvalehdet Oy: henkilökunnalla ei ole oikeutta osallistua arvontoihin." Kamalaa syrjintää. Tämä taitaa myös koskea heidän perheitään, vaikkei sitä kerrota.

Eli jossain on joku nainen, joka odottaa kieli pitkänä sitä päävoittoa. Tytär tulee kotiin ilouutisineen:

"Mutsi! Mä sain sen duunipaikan!! Mä meen Yhtyneille kuvalehdille! Postilaatikossa oli sulle muuten kirje.."

"..voitoista ilmoitetaan kirjeitse.."

torstai 2. maaliskuuta 2006

Jämsä yllätti.

 

02.03.2006i
Torstai on ohitse, bittivirtaa

Tänään tämä paikkakunnan tarjonta kasvoi hivenen.

Siis mä kääntelin radion viritysnuppia töissä ja yht'äkkiä ämyreistä kuului " Suomipop, maamme laulut.." Siis mitä ihmettä! Kuuluuko Suomipop ilman nettiä myös täällä Jämsässä? Tämä havainto jatkotutkimuksien jälkeen, tarkoittanee sitä että Radio Jyväskylän kuuntelu lakkaa. Sori Maisku. Löytyi parempi kanava - no jos se vain kuuluu huomennakin. Sillä tuo lähetyssingaali on erittäin heikko ja se kuuluu novien välissä.

Koska mulla asunnolla tietokoneen sähkökenttä lopettaa aina väliaikaisesti tuon Radio Jyväskylän kuulumisen strereoissani, niin mä testasin että lakkaisiko se Suomipop kuulumasta, jos käynnistää tietokoneen?

Ei haitannut.

Ja kun sitten myöhemmässä vaiheessa tätä päivää, mä kokeilin löytää sitä suomipoppia asunnollani, niin mä satuin löytämään aika vahvan RadioCityn lähetyksen. Okei.. siis Jämsässä kuuluu radiokanavia, joita voisi jopa kuunnella ilman nettiä. Tuo havainto nosti hivenen tosiaan Jämsän miellekkyyttä tälle eteläsuomesta takaisin valuneelle.

Google Earth helpottaa matkakuumetta. Siis sen uusin versio näyttää myös maanmuodot, eli rotkot ja vuoristot. Suosittelen todellä lämpöisesti tuota ohjelmaa. Se on ilmainen ja sen voi ladata täältä:

(huom. Linkitykset poistettu tästä vanhasta merkinnästä, syystä etteivät ne varmaan toimi.)

( http://earth.google.com/download-earth.html )

Yhdysvalloissa on kyllä aika mielenkiintoisia moottoriteiden liittymiä. Siis ramppeja menee vaikka kuinka monta.. Ja kun seuraa jotain tietä kalliovuorien läpi, niin.. waude! Koko maailmaa voi selata siis läpi ja koska se on googlen ohjelma - tiedonhaku löydetyistä kohteista on tosi helppoa. The program is in english, sorry.

Selailin nettiä ja löysin sivuston, jossa voi tutustua eri kaupunkejen joukkoliikennesysteemeihin kuvien kanssa ympäri maailmaa. Tosi mielenkiintoinen ja informoiva sivusto:

( http://world.nycsubway.org/index.html )

Sivulta saa kaupungista riippuen - metrokarttoja tai muuta joukkoliikenteeseen liittyvää. Siis ei kaukoliikenteestä ole kyse, vaan kaupunkejen metroista ja ratikoista tai monoraileista.. upeita systeemeitä jollakin kyllä on osana arkeaan.

Käykää tuollakin ( http://preview.local.live.com/ ) Kyseessa siis yksi virtual earth - juttu. Voi liikkua kaupungissa ja nähdä mitä näkisit, jos kävelisit siellä oikeasti. Liikkuminen tapahtuu nuolinäppäimillä.

Tuossa on uusin itsekuva.

Tässä olin saanut Seuralehden tarjouksen : 3 kuukauden lehdet 0 €! Tässä tapauksessa se nolla on 38€.. Tarjotaan myös mahdollisuutta voittaa Nokian kääntely/vääntely kännykkä.

Entä jos minä en todellakaan tahdo edes voittaa mitään Nokian valmistamaan matkapuhelinta? Voiko mahdollisesta voitosta sitten valittaa ja olla vastaanottamatta palkintoa?

En arvosta mitään matkapuhelinta, jossa on suuria liikkuvia osia.

Näiden etujen arvo on yhteensä 89 € Mutta kun mä en olisi tilannut ensinnäkään koko lehteä ja siten tuhlannut 89 euroa. Eli eikös tässä tapauksessa jossain mene hukkaan se 89 euroa? Eikös Seuralehden pitäisi maksaa mulle ne 89 euroa käteisenä, sillä mähän voin olla vaikka pahoittanut mieleni siitä, että mulle tarjotaan tilaisuutta saada tavaraa 89 eurolla ilmaiseksi - siis tavaraa jota en olisi tahtonut alunperinkään?

Saisin myös "käänteentekevän maailmankellon", joka on ilmeisesti uutuuslaite. No samanlainen uutuuslaite on ollut meillä mökillä jo 4 vuotta, mutta eri kuorissa. No, annetaan Seuralehdelle kredittiä.. onhan ne kuoret uutta..

Saisin myös Seura Sodoku-ristikkolehden, vaikken mä osaa täyttää Sodokua. Sen arvon hinta olisi 3.50€ .

Eli mä saisin jotain, jolla mulle ei ole käyttöä. Eli nyt mä voisin pahoittaa mieleni ja vaatia korvausta siitä!
89€ + 3.50 = 92.50€ ja heitän siihen vielä 7.50€ henkisestä kärsimyksestä, sillä mainoksessa oli kuva rahakasasta.

Jotenka tämä Seuran mainos maksaisi Seuralehdelle 100€ kipurahoja?

eipä niitäkään rahoja näy..

Ja vielä tämäkin. Seuran mukana tulisi TV-maailma lehti. Entä jos minä en todellakaan tahdo sitä TV-maailma lehteä? Voisinko pyytää heitä lähettämään pelkän Seuran? TV-maailma lehti meni piloille siinä vaiheessa kun lakkasi olemasta oma lehtensä ja lopetti ne hyvät kahden viikon ohjelmatietojen julkaisemisen.

Eli se oli TV-lehden itsemurha.. Ja lehden henki palasi kummittelemaan muiden lehtien tilaajille.

Sairas maailma. Heitän moisen mainosroskan roskiin.

Tässä oli käynyt näinkin: Siis posti oli laittanut yhden Soneran laskun mainospostin väliin. Mä löysin alkuperäisen vasta eilen tulleen kehoituksen jälkeen.. Kiitos kerran kuukaudessa tapahtuvan mainospostivuoren tyhjennys- tapani.

Tänään kävin vielä illalla kaupassa, kun huomasin ettei täällä ole kaurahiultaleita. Ostin siis kinkkua ja leipää sekä niitä hiutaleita.

Kerroin tämän, jotta sain tuolle kuvalle syyn olla tässä..

maanantai 27. helmikuuta 2006

maanantai nautinto ajatusvirta

 27.02.2006i
Maananautinto ajatusvirtaa

Että tälläinen juttu sattui: Hyvä maanantai.

Ne ovat harvinaisuuksia, siis sellaisia päiviä joista tajuaa - kun riittävän monta tapahtumaa on sattunut peräkanaa, siis sellaisia jotka tapahtuessaan olisivat myönteisiä sille, että päivä onnistuisi. Eli mä unohdin ottaa Beroccaa. Ja kyllä sen enteilevän flunssan aiheuttaman väsymyksen kanssa olikin jaksamista. Mutta mä jaksoin kahvin voimalla.

Sallittu douping-aine: kahvi.

Tänään siinä keskustan R-kioskissa oli menossa kylmälaite hajalle. Se piti sitä ääntä, josta minä en voinut olla sanomatta jotain sille tytölle. Että kiva, kun jonkun toisenkin työpäivä on menossa piloille. Hän ymmärsi yskän selityksen jälkeen.

Ja iltapäivästä se laite pitikin toisenlaista ääntä, sellaista koomista. Kuten joku olisi - anteeksi ilmaisumuoto - pierenyt sarjassa.

Miksihän tässä on alkanut tulla aika monta deja-vu - tuntemusta? Tiede selittää tuon ilmiön niin, etteivät kaikki aivojen osa-alueet toimi yhdessä - siis näköhavainto saattaa jäädä pyörimään näkökeskukseen, joka syöttää sen uudestaan tajuntaan hetken kuluttua. Ja sitä pikauusintaa kutsumme nimityksella deja-vuksi. Näin minä, ihminen, olen joskus jostain lukenut. En käyttänyt tässä yhteydessä wikipediaa.

Mitä muuta tänään on tapahtunut, siis mitä olen kokenut, mitä nähnyt? No, nimeltämainitsemattomassa K-supermarket Jämsässä, minä muistelin vessapaperitilannettani. Onko niitä vielä? Entä talouspaperia? No, on niitä jäljellä.. Leipää? Ei - mulla on siellä leipää. Ja tuota vauvanruokaa en tarvitse, koska hallussani ei ole yhtäkään vauvaa. En muistanut ostaa vieläkään muovipikareita. Ehkä joskus tulevaisuudessa minä niitäkin muistan ostaa.

"älä sulje silmiäsi pimeyteen, sanotaan minun puhuneen" - CMX - ainomieli 97

Musiikkia.. Musiikki on erivahvuisia sähkösykäyksiä, jotka vahvistuvat vielä PC-kajareiden omassa vahvistimessa. Sitten sähkö johdetaan kalvoihin, jotka muuttavat sen ääneksi. Ääniaallot sykkävät huoneilmassa ja saavuttavat korvani. Aivoni tekevät musiikista nautinnon. Ja sitä mä en osaa selittää, että kuinka tämä toimii? Siis aivoni. Kuuntelen ääniä ja kirjoitan käyttämällä kymmensormijärjestelmää välillä silmät kiinni. Samalla tulee koko ajan ajatusvirtaa, joka kirjoittuu koneelle suoraan.

Se siitä aivoittelusta. Voisin kertoa nyt sen, että miksi mä en välitä jääkiekosta?

Siihen on syy koululiikunnassa. Pakotettiin jäälle, vaikka olisin suostunut kävelemään nekin tunnit tai tekemään jotain muuta, kun se tasapaino ei riittänyt luisteluun. No, kentälle oli pakko mennä. Eli mä pysyttelin lähellä laitaa tai laidassa kiinni. Lue: toiset saivat lisää polttoainetta koulukiusaukseen.

Koululiikunta tuhoaa monen kiinnostuksen urheiluun. En pidä jääkeikosta, en tiedä siitä mitään, ei kiinnosta ja mulle on turha alkaa puhumaan siitä mitään. 


 

lauantai 4. helmikuuta 2006

Ajatuksella vaihtuvaa säätä elämän stragediapelissä

04.02.2006
Jälleen aika viileitä lämpötiloja..

Talvisin suomen kieleen ilmestyy aika ristiriitainen sana, lämpötila. "tässä lämpötilassa jokikin jäätyy kiinni" Lämmintä nyt juuri -22c. Sori, valehtelin. Sitä on vain -19.2c. Ja tämä pitää paikkaansa nyt Jämsässä.

Valehtelin sinulle kirjasi kommenteissa. Ensi viikolla ei ole lauhempaa. Se oli vain sen hetkinen säätilan jatkoennuste, johon perustin ilo-uutiseni. Olen pahoillani, mutten hallitse säätä. Mitä tapahtuisi, jos tosiaan hallitsisi säätä mielialojensa mukaan?

Jos olisin vihainen, niin Jämsä kokisi hirmumyrskyn. Ja jos olisin raivoissani, niin tulisi aika pahaa jälkeä. Ja kun olisin leppynyt, niin ilma olisi kaunis. Aurinko paistaisi ja lämmin ilmavirta tulisi koko suomen päälle. Jos vain pystyisi hallitsemaan säätä ja käyttämään sitä keinona kostaa saatu vääryys. Mielenkiintoinen ajatus, siis sellainen herkullinen.

Tänään mä leikin kuvankäsittelyllä, mutten saanut aikaan sellaisia kuvia, joita voisin tähän liittää. Tässä siis ei ole nyt kuvia. Välillä tulee jaksoja, jolloin Simo ei laita nettipäiväkirjaansa kuvia ja on muutaman lauseen kestoisia jaksoja, jolloin Simo puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. Ja se loppui nyt.

Minun on kylmä, tänne tulee jostain viileä ilmavirta. pitäisi kai pöytää siirtää kauemmaksi ikkunasta. Kyllä kaapeleissa sen verran varaa on. Asioita, joita ei suorita heti. Niihin kuuluu myös kauppareissu. Vielä emmin ja inventoin ruokatarvikkeiden määrän. Riittävätkö ne?

Olen ilmeisesti haavoittanut itseäni tiedostamatta sitä asiaa. Huomasin vasemmassa kämmenselässä sentin mittaisen naarmun. Mistähän sekin on tullut? Me ihmiset kolhimme itsejämme koko ajan. Lieköhän tuo uusin kolhuni sellainen, että jos sitä koskee, niin se alkaa tuottamaan pieniä kipuaistimuksia?

Oli se sitä luokitusta tukeva naarmu. Ei mitään kipua, vaan tuntoa siitä ettei kaikki ole kunnossa ihossa. Kehoni parantaa tuon itsestään.

Tänään mä kaivoin sen esille ja asensin sen jälleen. Kivan pelin, jota ensimmäisellä koneella tuli pelattua aika paljon. Ok.. myönnetään, vähän liiankin paljon. Kyseessä Age Of Empires - sarjan Age of kings. Siis siinä pitää luoda maailma ja yrittää selvitä hengissä. Voi myös tehdä sellaisia suunnitelmia, joilla saa naapurikansoilta nirrit pois. Olla ensin ystävää, jotta he antaisivat tarveaineet tappokoneisiin, jotka sitten asettelen heidän kaupunkiinsa ja kun se on valmista - hyökkään ja kaikki naapurit kuolevat. Mielenkiintoinen peli kun jokainen peli on erilainen. Voi olla kuin jumala. Ja sehän kiinnostaa ihmisiä. Valta.

Valta ja voima. Se olisi kiinnostava peli, jossa voisi hallita koko maailmaa. Muuttaa maailmanhistoriaa ja katsoa mihin se vaikuttaa. Entä jos toista maailmasotaa ei koskaan olisi ollutkaan? Entä jos Helsingistä ei koskaan olisi tullut pääkaupunkia?

Kysymyksiä, joihin olisi mukava saada vastaukset.

Digitaalimaailmassa voi kyläläisen tappaa painamalla DELETE-näppäintä.

Entä jos tämä kaikki onkin vain suurta stragediapeliä? Jos me kaikki olemmekin vain jonkun huippusuuren tietokoneen emolevyllä, sen prosessorin sähkömuistissa? Pelin kaikki henkilöt ja olennot ovat koneen sisällä olevaa dataa, sähkösykäyksiä prosessorissa. 010100111101010101010101...

Me kehitämme tietokoneista yhä tehokkaampia laittelta. Ne ovat ohittaneet älykkyydessään sisiliskon jo ajat sitten. Matkapuhelimeni prosessori voisi ohjailla sisiliskoa täysin. Se on kyllin tehokas siihen.

Jos tämä tosiaan on vain peliä, jota joku pelaa..

Mitä sinä tekisin tuon pelin pelaajana. Kenet valitsisit ja painaisit DELETE? 



torstai 26. tammikuuta 2006

Syy, miksi en osallistunut Tarja Halosen vaalitilaisuuteen.

 26.01.2006i
Te odotitte tätä merkintää.

Tiedän että tätä merkintää on odotettu. Sama se.. Päivästäni voin kertoa pienesti.

Olin tulossa töistä - olin jo kaupungin keskustassa - kun näin jonkun miehen pystyttävän Tarja Halosen vaalimainosta. Koska näytin mielenkiintoni asiaa kohtaan sanattomasti, niin hän kertoi että vaalitilaisuus olisi muutaman metrin päässä paikallisessa juhlasalissa. Kävelin toisen esitteen luokse ja siinä kerrottiin että puhujana olisi myös Suvi-Anne Siimes. Kello oli tuolloin sen 16:15 ja tilaisuus alkoi 16:30. Etsin julisteesta mitään lupausta kahvista ja pullasta. Koska niitä en nähnyt, niin mä vain kuljin eteenpäin ja siten hyläten mahdollisuuden nähdä Suvi-Anne livenä. Jos siinä olisi luvattu virvokkeita, niin olisin mennyt. Raadollista toimintaa.. Sitä vain ei mene tilaisuuteen, jos sieltä ei saa ilmaista ravintoa.

Vaalitilaisuuksien pitäisi myös hyödyntää sitä mahdollisuutta, että joku voisi päättää osallistumisestaan nälkänsä perusteella. Jos ihmiselle luvataan ja sille annetaan ravintoa, niin siinä jää positiivinen kuva tilaisuudesta. Tai ainakin olisi siinä julisteessa voinut lukea maininta tarjoiluista isommalla. En muista että olisiko huomenna mahdollisuutta äänestää. Jos on niin teen niin. Ennakkoon.

Tänään ajattelin aika suuria asioita. Kiitos tänäällisen Kotikadun jakson loppurepliikkien. Elämänmakuisia tunteita..

Eli mä täytän tänä vuonna 30 vuotta. On kulunut 6 vuotta siitä, kun mä vapauduin siitä Haukkalasta. Siis mä avauduin ja puhuin kaikki asiat, mitkä oli painaneet mieltä sen 3 vuotta. Se oli yksi tilanne elämässä, käännekohta. Oikeastaan se oli minun alkuni. Tämä kaikki mitä mä olen, syntyi tuolloin. Kun pahat olot valui pois, niin tilalle tuli uutta.

Sir Elwoodin hiljaiset värit on hieno, hieno yhtye.

Tänään kaikki on paremmin. Suhteeni naiseeni on vakiintunut. Ei nyt enää pitäisi tulla ongelmia. Elämä voi tietty heittää jotain, mutta yhdessä me pysytään. Luki täällä ennen tästä asiasta mitä vain. Se tuntuu jotenkin rauhalliselta. En ole yksin.

Katsoin elämääni. Minne mä olin suunnitellut päätyä? Kaiketi se oli tämä Jämsän keskustaajama se paikka, minne tie vei. Kyllä mä tästä kaupungista pidän. Kaipola kun oli toinen asia. Sieltä piti päästä pois. Entä nyt kun olen päässyt?

No mä elän. Elän ja ihmettelen elämää. Miten on päässyt käymään niin, että ne vauvat jotka syntyivät kun mä kävin ala-astetta, sen viimeisiä luokkia - niin ovat nyt edessäni pyytelemässä ajokorttipapereita? Eli siitä on kulunut se 18 vuotta.. Vauva, jota pidin sylissäni, tarjosi tässä mulle tupakan viime kesänä. Terveisiä Kotkaan vain..

En ole miettinyt sitä, että mikä meni vikaan. Koska mikään ei ole mennyt vialle. Ei kannata..

Tähän tunnelmaani sopii hyvin tämä juuri soiva kappale: "Vanha valokuva" Bändi on edelleen edellä mainittu.

Eikä sekään taida haitata mua, ettei niitä kommetteja sitten alkanutkaan tulemaan. No, ehkä ajan kanssa. Sitä vain kun tekee jotain uutta, niin tahtoisi heti saada kaiken siitä irti.

Elämä on elämää. Ja pian voin nauttia tuosta taustakuvan maisemastakin kun ensi kesä koittaa.

Kesäyö on hienoa aikaa..

torstai 5. tammikuuta 2006

ajatuksia maailmasta 06, ennustuksia

 

05.01.2006i
Nimetön. Se suuri ja kaunis nimetön.

Nimetön on yksi CMX:n kappale ja se soi nyt.

Tuo mun vapaa alue, minkä mä loin. Se on paikka missä voitte kommentoida vaikka sitä asiaa, että mitä mieltä olette siitä, että joku syö maksalaatikkoa kello 22:44?

Mitä mieltä te siitä olette? Ja miksi te olette sitä mieltä mitä olette?

Keitä te olette? Haastan juuri sinut, joka luet nyt tätä boldattua tekstiä - kirjoittamaan jotain siihen vapaaseen alueeseen. Onko teistä siihen?

Jatkan nyt omia mielenkiintoisia juttujani. Ja tietokoneeni valitsi soittolistasta kappaleen nimeltä "Vallat ja Väet" 100 kappaletta CMX:ää. Täällä vetää. Minä näen sen tuosta tunnelmaa luovasta tuikku-kynttilästä. Sen liekki lepattaa kuin paha henki. Ehkäpä se on sellainen. Jämsän seuduilla on historiassa tapettu väkeä. Jospa jonkun haamu on tullut tänne vainoamaan tämän kerrostalon asukkaita. Ja vain sen vuoksi, että se rakennettiin hänen hautansa päälle?

Jatkan tätä linjaa..

Jospa kaikki mitä tiede ei osaa selittää onkin totta? Henkilökohtaisesti se tuhoaisi maailmankuvani, mutta viis siitä. Entäpä jos kaikki entiset jumalamme ovat vielä olemassa? Siis ennen kristinuskoa, kun oli kiva uskoa johonkin suurempaan. Miksei vieläkin? Kyllä tämä luonto on villi näiden DSL-yhteyksien ulkopuolella. Susi on tappanut koiran Jämsän naapurikunnassa. Susivaaraa siis vuonna 2006. Ne sudet ovat siis toisella puolella suuria vesistöjä. Jos ne eivät mene siltoja pitkin, niin tällä puolella jokea on turvassa. Tosin tästähän ne suuret metsät vasta alkavat.

Jos ihminen nyt häviäisi, niin luonto ottaisi kaiken haltuunsa. Meistä ei jäisi muuta kuin raunioita. Kaupunkimme tuhoituisi pikkuhiljaa pois. Maapallo osaisi kunnostaa itse itsensä. Siis jos me ihmiset lopettaisimme itsemme tyhmyyttämme ja ahneuttamme. No.. hyviä uutisia maapallolle. Pääset meistä eroon, jotka poraamme sinuun reikiä löytääksemme lisää luonnonvarojasi. Me tuhomamme.. öö, tai jos ollaan tarkkoja - TUHOSIMME sinun ilmastosi. Otsonikerrosta ei enää kohta ole. On liian myöhäistä tehdä mitään kasvihuoneilmiötä lopettavaa.

Lintuinfuessa on tappanut ihmisiä Turkissa, joka on euroopan naapurimaa. Tosiaan.. siihen ei ole vielä lääkettä. Tahdotteko kauhujutun, joka voi olla totta?

Eli haluatte lukea sellaisen.

Eräänä päivänä saapui Helsinkiin laivalla sairas mies. Hän oli viettänyt aikaa laivallamonessa paikkaa ja koskettanut moneen ihmiseen. Viikko tuon laivan saapumisen jälkeen tuo mies kuoli eristyksissä. Kului toinen viikko ja I-junassa matkustanut naishenkilö alkoi köhimään ja huorailemaan. Ambulanssi soitettiin seuraavalle asemalle. Auto vie hänet sairaalaan eristykseen. Hän kuoli seuraavana iltana. Tästä alkoi tulemaan jo lööppejä, joihin ei uskottu. Suomessako muka joku tappava tauti? Pyh!

Parin päivän päästä Mannerheimin tien kevyenliikenteenväylille lyyhistyi 3 ihmistä. Heidät vietiin eristyksiin mutta he kuolivat samoin kuin aikaisemmat potilaat. Annettiin suurhälytys ja pääkaupunkiseudulle asetettiin ulkomaliikkumiskielto. Sitten Oulussa kuoli pari ihmistä samoihin vaivoihin. Sitten kuului Mikkelistä uutisia, että niin oli sielläkin käynyt. Pääkaupunkiseudulla Ambulanssit saivat kuljettaa tauotta potilaita turhaan eristyksiin. Kuolemantapauksia alkoi ilmenemään ympäri suomea.

Ne jäljitettiin ja saatiin tietää, että tartunta oli tullut ihmisten mukana Helsingistä. Pyydettiin hätäapua ulkomailta, mutta sielläkin oli käynyt samoin. Tautia oli New Yorkista Tokioon ja sieltä Sydneyhyn saakka. Tautiin ei löytynyt parannuskeinoa ajoissa. 2/3 ihmiskunnasta ehti kuolla ennenkuin lääke löydettiin.

Lääkettä saivat vain rikkaimmat, koska lääkeyhtiöt havittelivat jättivoittoja.

Loppu.

Todellinen kauhukertomus. Mitä mieltä olitte siitä? Kommentoikaa?

Tulen lepattava liekki saa kannettavan tietokoneen näytön varjon heilumaan seinällä. tietokoneesta on yhteys maailmaan. Miljardit ihmiset voisivat lähettää minulle sähköpostia. Miljardit ihmiset voisivat soittaa minulle. Voisin saada yhteyden miljardiin ihmiseen, mutta miksi?

Montako ihmistä tietää mun olemassa olosta? Arviolta 20000. Siis jos otetaan lukuun kaikki, jotka ovat nähneet nimeni jossain, nähneet minun henkilökohtaisesti jossain tai sitten tietävät minun elävän. 20000 ihmistä. Ja se on varmaan yliarvio.

Keitä mä tiedän olevan olemassa, niin se määrä on varmaan 6000 ihmistä ja taas - yliarvio. Jos otetaan kaikki näyttelijät, kuuluisuudet, tuttavat ja sukulaiset yms yms. summa tulee aika suureksi. En ole koskaan nähnyt tarvetta laskea sitä määrää.

Ihmisiä on paljon. Ja he ovat yksin. matkalla hiljaisuuteen. Koko tämä planeetta.. Matkalla suuressa tyhjyydessä. Tällä puolella näkyy valoja ja toisella ei. Olisiko tosi rauhoittava näky katsoa sitä kaikkea jostain avaruusaluksesta? Nähdä kaikki yhdellä kertaa. Koko tämä meidän älyllinen elämämme.. Ja miltä tuntuisi loitota siitä pallosta kuunkin ohitse jonnekin?

Oikealla suuri tulipallo ja vasemmalla tyhjyyttä sekä muutama tähti.

Ja sinä olisit se ainoa ihminen tuhansiin kilometreihin.

Syöksytään takaisin. Sitä näkyisi jossain kohtaa kolme valokeskittymää, jotka olisivat Kaipola, Jämsä ja Jämsänkoski. Sitten syöksyttäisiin kohti keskimmäistä.. Äänien jälkeen ne kaikki olisivat pimeinä, ellei yksittäisiä tulipaloja otettaisi huomioon. Asteroidilla ei sittenkään palata takaisin kotipaikkakunnalleen. Se nimittäin meni tomuksi.

Mutta jos pieni asteroidi törmäisi maapalloon, niin miksi se valitsisi kohteekseen kaikista maailman paikkakunnista juuri jämsän? Ei tuli tätä kaupunkia tuhoa. Sen tekee sitten lopulta jää. Jääkausi on tilattu. Mitäs pilasimme ilmastomme?

No, kas kun niin ei tarvinnut investoida suuria määriä rahaa vaihtoehtoisiin energiamuotoihin.

Käytän Fattenwallin sähköä. Mistä se on peräisin? Ydinvoimalastako? Sama se mistä se sähkö on peräisin. Energia, jota modeemini käytti muodostaessaan nopeata yhteyttä tietokoneen ja internetin välille katsellessani TV-uutisia tietokoneella. Tämä laite kertoi maailman tuskasta. Siis maailma on menossa heikompaan suuntaan. Verkkokaapeli tuo uutisia.. bittivirtaa.. Ja tällä kertaa haaviin jäi juuri tullut tieto siitä, että kuinka Yhdysvaltain hallitus alkaa harrastamaan kiusallisten tietojen sensuroimista valtamediasta maan turvallisuuteen vedoten.

No.. siitähän se sitten alkaa.. Ihmiset siellä varmaan alkavat vastustamaa tuota asiaa ja valtiovalta päättää siksi, että noi ihmiset ovat valtion vihollisia - eli lainsuojattomia. Ja sitten muuta maat alkavat huomautella ihmisoikeuskysymyksistä. No, eihän se sitten käy laitaansa että ulkopuoliset alkavat puuttua meitin asioihin.

"Mainosten jumalat toisilleen hymyilee - käsi vapisee säätimellä - tuosta elämä jatkuu tai katkeaa" CMX-Nimetön lyriikkaa.

Viisaita sanoja..

tiistai 24. toukokuuta 2005

junailuja

 

25.05.2005
Taajamajunia, liukutasoja sekä hedelmäkana-aterioita.ihmisiä nousemassa taajamajunaan.

Aamuni alkoi sillä, että aamutoimien jälkeen selviydyin kaupungin ruutukaavaa seuraten rautatieasemalle. 8:20 taajamajuna tuli ajallaan ja sain siitä istumapaikan. Joten Kerava sai olla tänään ilman minua. En vaihtanut tyhjään K-junaan siellä, jotta olisin sillä voinut tulla suoraan Malmille. Eli menin sillä Tikkurilaan. Ne taajamajunan roskikset ovat kiilakiinnityksellä olevia metalliastioita vaunun kyljissä. Ja koska ne irroitetaan puskemalla niitä alhaalta, niin on mahdollista saada se irti polvellaan samalla kun antaa vastapäätä istuvalle naishenkilölle tilaa. mulla on aika isot jalat ja penkkien välinen tila rajallinen.

viimeinen H-juna Helsinkiin.No siihen tuli samalta asemalta sen naisen viereen nuori poika istumaan. Hän oli kohtelias. Sillä junan pysähtyessä Keravalla, tuli tämän edellämainitun naisen tuttava junaan ja he alkoivat juttelemaan. Lopettaen sen aikamuksensa siihen - etteivät halua huutaa vaunun läpi. Tuo uusi naishenkilö istui vastaikkaiselle penkille, vaunun toiselle puolelle. Ja tässä vaiheessa muistankin, että tämä ensimmäinen nainen tulikin Järvenpäästä. Vaunu oli junan etummaisia. Mikä kohteliaisuus oli kyseessä?

taajamajunasta. Tää koko juttu kertoo tuon näköisestä junastaNo tämä poika tarjoutui vaihtamaan paikkaa tuon naisen kanssa, jotta juttelu hoituisi paremmin ja pienemmällä äänenvoimakkuudella. Ja samalla kun siinä ihmiset vaihtoivat paikkaa - niin mun piti hoitaa jalkani pois tieltä. Siinä vaiheessa se roskis irtosi toisen kerran samassa junassa. Muutaman sanan vaihdoin siitä sen nuoren kanssa ja sitten palasimme ventovieraiksi. Hieno taito, vetäytyä jälleen ventovieraiksi vaikka istumme vastakkain. Siinä on se ikkuna pelastuksena. Suuri, ilmanvaihtoventtiilillä varustettu ikkuna. Sitä ei nykyjunissa enää ole. Jos ilmastointi tökkii - niin ne uudet junat ovat saunoja raitella.

Vaihdoin Tikkurilassa jälleen K-junaan, mikä oli kalustollisesti minipendolino. Olin tuohon mennessä hankkinut jostain uutislehti satasen. Tekstiviestipalstalla luki se totuus: Ne uudet junat haisevat navetoilta. Edelleen ja varmaan aina koska se lemu tulee vaunussa käytetyissä materiaaleista. Lisäksi niissä on tyhmän näköiset ovet. Miksi ympyrä? Mikä vika olisi ollut neliöikkunoissa? Sama se.. junasuunnittelijat eivät taida käyttää junia.

Malmilla menin Prismaan ja sen yläkerrasta jälleen elintarvikeosastolle liukutasolla. Menen aina siihen Prismaan yläkerrasta sisään johtuen sen kauppakeskuksen arkkitehtuurillisistä jutuista. Siis siihen putkeen noustaan asemalta ja siitä pääsee vaikka Prisman yläkertaan. Liukutaso - ostoskärryonnettomuuden tapahtumapaikka. Ostin Helsinkikana-aterian. Mutta jos kirjoittaisi elintarvikkeen nimen oikein, sekoittamatta pääkaupunkia siihen, niin se oli hedelmäkana-ateria. Se on aika hyvää ruokaa. Nälkä lähtee.

Iltapäivä. Tänään oli pyykkipäivä, joten lähdin Malmilta 20 minuuttia etuajassa, jotta ehtisin pesukoneelle kello 16 mennessä, jotten vuoroni menisi. Se K-juna tuli Malmille aika ajoissa. Ajattelin että pääseepä näillä junilla sen 20 minuuttia aikaisemmin. Tikkurilassa selvisi, että se H-juna on vähän myöhässä. 8 minuuttia ja koko Tikkurila taisi kuulla sen että mille raiteelle se juna viimein tuli. kuulutukset aika kovalla sielläpäin. Keskeytyksiä matkapuheilinkeskusteluissa.

Juna lähti raiteelta 3 ja lyllersi sitä kaupunkirataa pitkin Keravalle. Ja Järvenpäähän se menikin oikeilla raiteilla. Tavallisesti se H mene sitä nopeampaa raidetta pitkin. Järvenpäässä raidenäyttö kertoi totuuden:

Riihimäki 15:18 => 15:38

Eli juna oli vain 20 minuuttia myöhässä. Ehdin kuitenkin pesemään pyykit. Järvenpään asemalla mä satuin kuulemaan aika hauskan jutun englanniksi.

"..He is now eating turkey or He is now in Germany.." Suomennos: Hän syö nyt kalkkunaa tai on nyt Saksassa.

Minulla on nyt 20 paria hyvän tuoksuisia sukkia.

Leppävaara viime viikolla. Ventatessani kaveria, niin katsoin miten myymälähenkilökunta käytti heidän liukutasojaan kuskaamaan ostoskärryjonoja ylös asiakkaiden seassa. Siellä oli myös pieniä lapsia.. Suuri usko ostoskärryjen jarruihin siis. Onnettomuus tiedossa joskus.

Mulla on jännä tunne. Mä tiedän asioita, joita koko suomi saa tietää vasta myöhemmin, mustaa keltaisella.

Ja ensi viikolla mä pidän valkoista lakkia.

maanantai 16. toukokuuta 2005

ennen aamukahdeksaa

 

16.05.2005
Kauniita ajatuksia asemalaiturilla ennen aamukahdeksaa.

Nämä kaikki ihmiset kuolevat joskus. Jokainen tuolla, jotka venttaavat sitä lähijunaa Helsinkiin - kuolevat. Kaikki jotka jo ovat siitä lähijunassa Helsinkiin - kuolevat. Kaikki, jotka ovat jo Helsingissä - kuolevat. Kaikki ihmiset tässäkin kaupungissa - kuolevat. Kaikki kuolevat joskus. He vaikenevat siitä, kuolemasta puhuminen voi ahdistaa. Menkäätte vain niihin punavalkoisiin ruumisarkkuihin. Meneekö kaksikerroksisen vaunun yläkerta ruttuun, jos se vaikka joskus pyörii itsensä ympäri?

Eli siitä meni IC Ouluun. Oululla ja Helsingillä on se ero, että Oulu tuhoutuu lopulta ensimmäisenä. Se rutistuu maan tasalla kun jääkausi saapuu joskus. Tosin Helsinkikin voi lakata olemasta. Oikeastaan siihen kai menisi vain 40 sekuntia ja Helsinkiä ei enää olisi. Vai kuinka paljon aikaa tarvitsisi asteroidi tuhotakseen jonkun pienen, pohjoisen maan pääkaupungin? Ei meillä kuintenkaan niin hyvää tuuria olisi saada mediajulkisuutta muissa maissa. Se kivi taatusti putoaisi Tukholmaan.

Keravalaiset tulvivat tässä vaiheessa aamua junaan. Uutislehti Satasen sivuilla kerrotaan yleistä mielipidettä siitä, ettei Keravalaiset saisi tunkea itsejänsä H tai R-juniin, koska he saivat pitkän marinan jälkeen sen kaupunkiratansa ja K-junat. He eivät käytä niitä. JA vain kymmenen minuutin tähden. Vastaiskuna Keravalaiset haluavat kieltää H ja R-junat Riihimäkeläisiltä. H ja R lähtevät riihimäeltä. Keravalaiset tahtovat kieltää piereskelemiset junissa.

Suomeen on rakennettu isolla rahalla matkapuhelinverkko, jotta ihmiset voisivat lähettää tekstiviesteinä mielipiteitään koiran kakasta. Kukaan ei ole toistaiseksi kertonut nauttivansa jäännöksen mausta. Ei ole näkynyt reseptejä. Mutta ulkona näyttää satavan.. Mikä hiton asema siinä oli? Hiekkaharju. Eli Tikkurila tulee seuraavaksi. Sataako ulkona? No, avaa nyt se ovi.. Joo.. täällä sataa. Mihin junaan? I vai K. raide 6 vai 5. ei.. Mä menen K:lla, koska se on nopeampi vaikka mun ei tarvitsisi olla perillä vasta kuin puolen tunnin kuluttua. Matka kestää 7 minuuttia. Ei istumapaikkaa koko junassa.. OK. Kerta ihmiskunta sitä haluaa - tyydyn junan eteiseen.

Malmi. Onko ne liukuportaat tänään toiminnassa? Joo.. ovat ne. Hitto, tässä pitää kävellä koko laituri läpi. Sataa. Tämä on tattikansan paluuta. Putken läpi Ylä-Malmin torille. Cafe Tropical.

"Moi."
"Moi. mä ottaisin kahvin."
"Otatko muuta?"

hmm.. ottaisiko jotain muuta? Jos mä tilaan jotain, niin tuo tyttö saa tehdä enemmän työtä kuin mitä olisi kun se rahastaisi sen kahvin..

"Joo. Anna vaikka tuollainen korvapuusti"
"2.90"
"Täss, kiitos"

Ja sen jälkeen siirryin katariinan pöytään, koska kädet aamulla ovat kohti ruumista. Ja tuuli lauluja, tähti lauluja. ihmislauluja kuullaan. Täällä on tyhjiä teitä. Onko tämä enää Malmi? Tuolla se on? Katariinan pöytä. Ei. se on KATARIINAN PYÖRÄ! Kerta kahvikuppini, niin sanoo niin oikoon hän oikeassa tässä seikassa.

Hän eksyi suomen kieleen. Alkoi yhdistelemään sanoja lauseiksi. Minä alkaa kirjoittaa normaali. Olla sekava.


Ja koska sen kahvikupposen jälkeen ei sattunut mitään mielenkiintoista mielenterveydellisesti, niin hyppään tässä päivässä siihen, kun se sade oli päättynyt ja minä taas putkessa matkalla Malmin asemalle. Kello oli 15:02.

Koska mun näyttökorttini ei ollut enää voimassa, mä siis kuljin erehdyksessä pummilla aamulla Jäkestä Malmille ja tahdon pyytää sitä VR:ltä anteeksi. Nyt en enää mennyt pummilla. Ostin junassa kauniilta konduktörittäreltä lipun Järvenpäähän. Lapsi kysyi äidiltään kuullessaan keskusteluni tuon - ah, niin kauniin naisen kanssa - kysyi äidiltään, että eihän tämä juna mene Järvenpäähän? Mitä toi setä osti lipun sinne? Ja hänen äitinsä, joka oli kanssa melko kaunis nainen - mitä syrjäsilmällä näin - vastasi jälkikasvulleen, että sen voi ostaa myös tästä junasta. Lapsi tyytyi vastaukseen. Tosin lapsi oli keksinyt sen, kuinka hauska lelu se heiluriovi on.

Puistolassa, junan seisahtaessa ja sylkäistyään matkustajia sinne - oli istumapaikkoja vapaana. Varasin yhden sellaisen. Olin epävarma, tai mä kyllä tiesin sen, että Tikkurilasta lähtee R-juna Jäkeen 15:27, mutta halusin vielä jutella sen naisen kanssa. Lähteekö Tikkurilasta junaa Järvenpäähän, vaiko olenko tässä Keravalle?

Hän katsoi aikataulustaan tietoa. Mähän olisin voinut olla vaikka turisti pääkaupunkiseudulla. Ja hän kertoi pehmeällä äänellään tuon tiedon, jonka tiesin. R-juna raiteelta 2, kello 15:27.

"Kiitos. Sitten minä jätän tämän junan siel.. (kuulutus tuli väliin: TIKKURILA) .. siis jätän täällä."

täydellistä verbaalista puhetta jälleen kerran.

Poistuin siitä matalalattiajunasta ja vaihdoin raidetta vitosesta kakkoseksi.

Ja taas, jälleen sekä uudestaan tuli se kuulutus:

"- - LÄHTEE RAITEELTA KAKSI. HYVÄÄ MATKAA!"

Tuo kuulutus koskee Vaasan IC-junaa, joka pysähtyy Tikkurilassa. Junassa on ravintola.

Ja tunti siitä, niin oli Järvenpään asemalla uudistamassa lippuani. Se on voimassa 16.6.2005.

Kun mä ostan matkalipun, niin Kela korvaa se VR:lle. Niin luki koulumatkatuen papereissa.

maanantai 9. toukokuuta 2005

14000 kpl lumiukko-ajatelmaa ympäri pääkaupunkiseutua

 

09.05.2005
14000 kappaletta lumiukko-ajatelmaa ympäri pääkaupunkiseutua.

Uutislehti 100Tänään siis oli tuossa aviisissa se lumiukkoajatelma. "Lumiukot - tapa opettaa lapsille, ettei mikään ole ikuista" Nimimerkki Suomen Ainoa. Siis minä. Mun viesti julkaistiin satasessa.

Se on aika jännä tunne kun huomaa, että oma teksti on julkaistu ison painoksen lehdessä. Ja sitten huomaa, että kaikilla ihmisillä sillä asemalaiturilla on se lehti. Olen herättänyt siis tuhansia ajatuksia. Tekstiviestipalsta luetaan satasesta silloin kun matkaa on vielä jäljellä. Ihmiset lukevat satasensa vielä uudestaan läpi, että olisi joku syy välttyä kohtaamasta jonkun katsetta. Uutislehti satanen - täynnä olevan aamujunan pelastus. Jotkut selvittävät sen sanaristikkoa, toiset taas edellämainitulla tavalla lukevat sen kannesta kanteen ja takaisin kunnes se asema tulee johon on menossa. Sitten sen satasen voi heittää hattuhyllylle odottamaan toista ihmistä joka käyttää sitä lehteä samaan tarkoitukseen. Ja hänkin heittää sen satasen takaisin hattuhyllylle, josta uusi ihminen sen nappaa. Ehkä hän tekee siitä sanaristikon ennen kuin juna on Riihimäellä. Hän jättää sen penkille josta taas uusi ihminen sen nappaa..

Tänään tulomatkalla näin jonkun tyypin lukevan juuri sitä tekstiviestipalstaa. Sitten se poika asetti sen satasen roskiin.

Tänään oli maanantai, joka alkoi perinteisesti sillä, kun katselin ne videoiden viime yönä nauhoittamat Benny hillin ja seindfieldin. Aamu on kaunis ja kirkas. Asemalla mä noudin sen satasen josta hoksasin tuon päivääni piristävän seikan. Ehkäpä mä heitän niitä ajatelmia lisää. Kuka tietää..Uusi omakuva

Mutta paluumatkalla - H-junassa Jäkeen mä jotenkin eksyin itseeni vieressä olevan parin naukkaillen pulloistaan voimajuomaa ja keskustellen mukavia. Minä en kuunnellut heitä. Vieressäni istuneen pojan sihuetti toi nimittäin mieleeni erään ihmisen, jonka tunsin 11 vuotta sitten Haukkalassa. Jotenka junan kulkiessa kohti Järvenpäätä, mä matkasin mielessäni taas menneeseen samalla kyllästyen siihen kaikkeen. No, ne kaikki on mun aivoihin tallennettuna. Ne on aina mukana. Ja tänään avautui jälleen muutama uusi muisto.

No, Kyrölässä mä palasin takaisin tähän vuoteen. Aloin palauttamaan mieleeni päivän tehtävälistausta. Tänään mä lunastin lokeroni pantin takaisin eli luovuin siitä mahdollisuudesta, että mulla on lokero IJKK:ssa. Mitä mä siellä säilyttäisin? Joo.. voisinhan mä jättää sinne vaikka jonkun kalan pilaantumaan ja sitten kaikki olisivat ihan että "mikä hitto täällä lemuaa"

Mutta mistä mä kalan saisin? Tuusulanjärvestäkö? Mutta tämä vain vinkiksi tuleville opiskeliasukupolville.

Matkalla IJKK:n seinien sisällä mä tapasin M An. Hänellä oli jotain vihreätä päällänsä ja hän kiitti niistä sähköposteistani, joita olin päivällä lähettänyt. En kerro mitä ne sisälsivät. Hän mainitsi äidillisen nuhtelevaan sävyyn lukeneensa netistä mun vapusta. Koska se lukee siellä. Hän jatkoi yläkertaan ja mä menin portaita alas, poistuin Mannilasta. Ne banaaninkuoret ovat muuten vieläkin siinä Mannilan seinän vieressä antamassa koulusta tietynlaista kuvaa.

Mä en siis viime viikon torstaina osunut siihen roskikseen, kun söin matkalla asemalle sitä banaania. Tosin viime torstai oli vapaapäivä, joten tämä sattui keskiviikkona. Pikkutarina Järvenpäästä: Siellä on yhden roskiksen vieressä maassa banaaninkuoria.

2, uusi kuva musta, JPEG pakkausaste 1Mä tehtailin tänään kaksi uutta BW-kuvaa itsestäni. black and white.

Sitten jossain seitsemän aikaan mut valtasi joku hiton levottumuus. Katsoin TV:tä kuitenkaan keskittymättä ohjelmaan. Mä jotenkin aloin taas sekoamaan. Kai tämä pian tuleva muutto takasiin Jämsään sai sen aikaan. Kaikki minkä jätin sinne ja mitä siellä nyt on?

Levottumuus vain kasvoi ja se alkoi tekemään mut vihaiseksi. Olin ajatellut lähteä lenkille aikaisemmin päivällä, mutta hylkäsin sen ajatuksen sittemmin. Mutta siinä puolen kahdeksan aikaan se lenkki - uloslähtö, pois kämpiltä - alkoi tuntumaan hyvältä. En kuitenkaan lähtenyt. Mä kelasin hitosti asioita. Myös se mun ex tuli mieleen. Huomasin miettiväni hänen asioitaan? Onko enää hengissä sen kaiken jälkeen? Kello tuli kahdeksan ja vartti päälle. Kaikki alkoi olemaan kestämätöntä. Mä päätin lähteä, sillä jos olisin ollut vielä kännykkäni läheisyydessä, niin olisin soittanut hänelle. Ja sitä en haluaisi tehdä hänelle.

Kuuntelin tuolloin KORN-yhtyettä, jonka eräästä kappaleesta jäi päähäni soimaan single, musaakkina "everybosy is my enemy, they only fill me up a lies.." Ja siitä tuli se lopullinen päätös kellon ollessa puolen yhdeksän. Mä lähdin kävelemään ja kävelin kauaksi. Taisi se tie olla 140, vanha Hesa - Lahti tie moottoritien takana. Siinä matkalla - kuten ennustinkin - mä rauhoituin. Ja palatessani kämpille kello oli jo sen kymmenen. Mutta kaunis oli auringonlasku.

Kello 23:27 - joku IC-juna meni ohitse.

Joo.. kolme vuotta on takana, kolme viikkoa jäljellä ja kolmekymmentä vuotta elämää ennen kuin olen 60.

Hetkinen. tänään on toukokuun 9. päivä. Eikös sitten se tarkoita, että kirjani on 4 vuotta vanha?

Simo Pahulan nettipäiväkirja - 4 vuotta. Paljon onnea?