Irroittelua

 tagi "irroittelu" liittyy tulevaisuudessa tähän postitukseen. Irroittelu on kivaa toisinaan.

Tuli sade rankka, järjen maailmasta se vei.

Kuulin ääntä jääkaapistani. Avasin oven ja maitotölkkinihän se siellä valitti tyhjää, toivotonta oloaan. Se aneli etten heittäisi häntä roskikseen, vaikka ei sisälläkkään enää maitoa. Valitettavasti tyhjillä maitotölkeillä ei ole muuta käyttöä minulle kun roskiksen täyttäminen - ja hän tiesi sen.

Maitotölkki pakeni jääkaapin taaimmaiseen nurkkaan kyyhöttämään ja odottaen väistämätöntä ruttausta ja roskapöntön ahnetta kitaa - maitotölkkien taivasta.

Minun täytyi lähteä sitten kauppaan. Reitti kulki tikkunekkumetsän läpi, omenamehujärven yli sekä suklaamoussevuoriston läpi.

(heh.. mielikuviitus päälle vaan ja täysillä.. )

Törmäsin tikkunekkumetsässä lumikkiin ja seitsemään kääpiöön. Pyysin heiltä anteeksi, sillä olin häirinnyt ryhmäterapiaistuntoa. Kas, Lumikkihan kouluttautui kriisipsygolokiksi ja innoissaan oppimisistaan hän on käyttänyt seitsemää kääpiötä testipotilaina saaden heidän kaikki lapsuuden traumat avautumaan. Hain Lumikille, jolla oli kurkku jo kuiva puhumisesta, lasillisen vettä omenamehujärvestä. Tuon hyvän teon jälkeen jatkoin matkaani. Taakseni jäivät kääpiöiden huudot. Heillä oli huutoterapiaa seuraavaksi.

Palasin omenamehujärven rantaan, jossa tapasin Sulevi Soutuveneen, joka tarjoutui kuljetusvälineekseni jotta pääsisin vastarannalle. Sulevi kertoili matkalla lapsuudestaan, jonka hän oli viettänyt Kälviällä.

Omenamehujärven vastarannalle tultuamme Sulevi hämmentyi ja pyysi anteeksi. Emmehän vielä olleetkaan vastarannalla, koska se vastaranta oli nyt meidän takanamme. Kiitin matkasta ja hyvästelin hämmentyneen soutuveneen.

Seuraavaksi vastassa oli suklaamoussevuoristo, jonka vuorien rinteitä koristeli siirtolohkareen kokoiset mansikat. Siellä täällä kasvoi porkkanapuita. Tuolla tapasin Roope Ankan, jolla oli kovasti huolia talousimperuminsa puolesta. Ja se hiton Millakin koko ajan yritti saada sitä ensilanttia. Rahasäiliössä oli havaittu hometta, eikä sukulaispoika Akukaan nyt ehtinyt hätiin kun sillä oli Iineksen kanssa alkanut nyt se vaipparalli. Akun veljenpojistakaan ei ollut mitään jelppiä kun ne riiusti koko ajan Liinua, Tiinua ja sitä kolmatta. Roope kysyi olisiko minulla vastausta hänen ongelmiinsa? Vastasin ettei valitettavasti minusta olisi apua. Roope vielä sanoi jotain, mutta sitten minä heräsin.

Koko juttuhan oli ollut unta, sillä ankathan eivät osaa puhua tai hallita finanssi-imperiumia. Jatkoin suklaamoussevuoriston ylittämistä ja viimein pääsin maitokauppaan. Tölkit hyllyissä värisivät kauhusta, mutta myyjän mukaan se oli normaalia. Ostin maitotölkin ja laitoin sille talutushihnan, ettei se karkaisi. Siinä se sitten käveli perässäni kotiini jossa keitin kahvia.