14000 kpl lumiukko-ajatelmaa ympäri pääkaupunkiseutua

 

09.05.2005
14000 kappaletta lumiukko-ajatelmaa ympäri pääkaupunkiseutua.

Tänään siis oli tuossa aviisissa se lumiukkoajatelma. "Lumiukot - tapa opettaa lapsille, ettei mikään ole ikuista" Nimimerkki Suomen Ainoa. Siis minä. Mun viesti julkaistiin satasessa.

Se on aika jännä tunne kun huomaa, että oma teksti on julkaistu ison painoksen lehdessä. Ja sitten huomaa, että kaikilla ihmisillä sillä asemalaiturilla on se lehti. Olen herättänyt siis tuhansia ajatuksia. Tekstiviestipalsta luetaan satasesta silloin kun matkaa on vielä jäljellä. Ihmiset lukevat satasensa vielä uudestaan läpi, että olisi joku syy välttyä kohtaamasta jonkun katsetta. Uutislehti satanen - täynnä olevan aamujunan pelastus. Jotkut selvittävät sen sanaristikkoa, toiset taas edellämainitulla tavalla lukevat sen kannesta kanteen ja takaisin kunnes se asema tulee johon on menossa. Sitten sen satasen voi heittää hattuhyllylle odottamaan toista ihmistä joka käyttää sitä lehteä samaan tarkoitukseen. Ja hänkin heittää sen satasen takaisin hattuhyllylle, josta uusi ihminen sen nappaa. Ehkä hän tekee siitä sanaristikon ennen kuin juna on Riihimäellä. Hän jättää sen penkille josta taas uusi ihminen sen nappaa..

Tänään tulomatkalla näin jonkun tyypin lukevan juuri sitä tekstiviestipalstaa. Sitten se poika asetti sen satasen roskiin.

Tänään oli maanantai, joka alkoi perinteisesti sillä, kun katselin ne videoiden viime yönä nauhoittamat Benny hillin ja seindfieldin. Aamu on kaunis ja kirkas. Asemalla mä noudin sen satasen josta hoksasin tuon päivääni piristävän seikan. Ehkäpä mä heitän niitä ajatelmia lisää. Kuka tietää..

Mutta paluumatkalla - H-junassa Jäkeen mä jotenkin eksyin itseeni vieressä olevan parin naukkaillen pulloistaan voimajuomaa ja keskustellen mukavia. Minä en kuunnellut heitä. Vieressäni istuneen pojan sihuetti toi nimittäin mieleeni erään ihmisen, jonka tunsin 11 vuotta sitten Haukkalassa. Jotenka junan kulkiessa kohti Järvenpäätä, mä matkasin mielessäni taas menneeseen samalla kyllästyen siihen kaikkeen. No, ne kaikki on mun aivoihin tallennettuna. Ne on aina mukana. Ja tänään avautui jälleen muutama uusi muisto.

No, Kyrölässä mä palasin takaisin tähän vuoteen. Aloin palauttamaan mieleeni päivän tehtävälistausta. Tänään mä lunastin lokeroni pantin takaisin eli luovuin siitä mahdollisuudesta, että mulla on lokero IJKK:ssa. Mitä mä siellä säilyttäisin? Joo.. voisinhan mä jättää sinne vaikka jonkun kalan pilaantumaan ja sitten kaikki olisivat ihan että "mikä hitto täällä lemuaa"

Mutta mistä mä kalan saisin? Tuusulanjärvestäkö? Mutta tämä vain vinkiksi tuleville opiskeliasukupolville.

Matkalla IJKK:n seinien sisällä mä tapasin M An. Hänellä oli jotain vihreätä päällänsä ja hän kiitti niistä sähköposteistani, joita olin päivällä lähettänyt. En kerro mitä ne sisälsivät. Hän mainitsi äidillisen nuhtelevaan sävyyn lukeneensa netistä mun vapusta. Koska se lukee siellä. Hän jatkoi yläkertaan ja mä menin portaita alas, poistuin Mannilasta. Ne banaaninkuoret ovat muuten vieläkin siinä Mannilan seinän vieressä antamassa koulusta tietynlaista kuvaa.

Mä en siis viime viikon torstaina osunut siihen roskikseen, kun söin matkalla asemalle sitä banaania. Tosin viime torstai oli vapaapäivä, joten tämä sattui keskiviikkona. Pikkutarina Järvenpäästä: Siellä on yhden roskiksen vieressä maassa banaaninkuoria.

Mä tehtailin tänään kaksi uutta BW-kuvaa itsestäni. black and white.

Sitten jossain seitsemän aikaan mut valtasi joku hiton levottumuus. Katsoin TV:tä kuitenkaan keskittymättä ohjelmaan. Mä jotenkin aloin taas sekoamaan. Kai tämä pian tuleva muutto takasiin Jämsään sai sen aikaan. Kaikki minkä jätin sinne ja mitä siellä nyt on?

Levottumuus vain kasvoi ja se alkoi tekemään mut vihaiseksi. Olin ajatellut lähteä lenkille aikaisemmin päivällä, mutta hylkäsin sen ajatuksen sittemmin. Mutta siinä puolen kahdeksan aikaan se lenkki - uloslähtö, pois kämpiltä - alkoi tuntumaan hyvältä. En kuitenkaan lähtenyt. Mä kelasin hitosti asioita. Myös se mun ex tuli mieleen. Huomasin miettiväni hänen asioitaan? Onko enää hengissä sen kaiken jälkeen? Kello tuli kahdeksan ja vartti päälle. Kaikki alkoi olemaan kestämätöntä. Mä päätin lähteä, sillä jos olisin ollut vielä kännykkäni läheisyydessä, niin olisin soittanut hänelle. Ja sitä en haluaisi tehdä hänelle.

Kuuntelin tuolloin KORN-yhtyettä, jonka eräästä kappaleesta jäi päähäni soimaan single, musaakkina "everybosy is my enemy, they only fill me up a lies.." Ja siitä tuli se lopullinen päätös kellon ollessa puolen yhdeksän. Mä lähdin kävelemään ja kävelin kauaksi. Taisi se tie olla 140, vanha Hesa - Lahti tie moottoritien takana. Siinä matkalla - kuten ennustinkin - mä rauhoituin. Ja palatessani kämpille kello oli jo sen kymmenen. Mutta kaunis oli auringonlasku.

Kello 23:27 - joku IC-juna meni ohitse.

Joo.. kolme vuotta on takana, kolme viikkoa jäljellä ja kolmekymmentä vuotta elämää ennen kuin olen 60.

Hetkinen. tänään on toukokuun 9. päivä. Eikös sitten se tarkoita, että kirjani on 4 vuotta vanha?

Simo Pahulan nettipäiväkirja - 4 vuotta. Paljon onnea?