tiistai 19. elokuuta 2025

Muistikortteja imuripakkauksissa.

 


19.08.2025
Postia odotellessa

Pitäsi viimein tulla Hyvinvointialueen lasku hammashoidosta. Tästä on jo pari viikkoa aikaa, kun kävin. Jos tänään ei postia tule, niin saavat puhelun.


Vaan postista, iltaisin näkee aika monta Posti-rekkaa menevän Jämsän ohi tuossa valtatiellä 9

Tähän väliin tien nimen innoittama musiikkiehdotus: "Danzig - Devil on Hwy 9"

Ja asiaan, eli.. Purnausta postista kun sitä tässä venaa.

Posti tulee ympäristöystävälliseksi postirekka rallin kautta.

Tosiaan.

Tampereelta Jämsään tuleva posti kiertää ensin Jyväskylässä ja se ajetaan sitten rekalla takaisin Jämsään.

Koska se on järkevää tehdä siten, välttämättä että jos se Jämsän posti jo jätettäisiin matkalla Tampereelta Jyväskylään Jämsään - niin rekan paino vähän kevenisi ja se kuluttaisi vähemmän polttoainetta.

Mutta onhan niissä postirekoissa tekstinä "ympäristöystävällinen kuljetus" niin kai se sen järkeistää se teksti auton kyljessä. Biopolttoainetta on hyvä polttaa.

Keskitetty lajittelu ja massakuljetukset ovat päivän sana. Kun paikallinen Alko saa tuotteensa, niin ne tuodaan Postirekan kyydissä.

Kyseessä tehokkuusajattelu, ei maalaisjärki. Paketit kiertää maailmalla, vaikka lähettäisit vaan pikkukaupungin sisällä.

Kuten ihan Jämsän sisälläkin. jos lähettää paketin vaikka joen toiselle puolelle, niin se kulkee ensin Tampereelle, sitten Jyväskylän kautta Jämsään takaisin.

ja tää siis toistuu kaikissa paikkakunnissa kahden suuren keskuksen välillä.

Suomen suurimmat lajittelukeskukset sijaitsevat suuremmissa kaupungeissa. Tämä tarkoittaa, että jos lähetät jotain pikana Nuorgamista Ivaloon, niin se menee Rovaniemen kautta.

Pikalähetys vissiin jätetään Ivaloon matkalla, varmaankin. Sehän lukee jo siinä sanassa "Pika".

Tai sitten se kulkee sellaisen..

780 kilometrin matkan kun käy kääntymässä Rovaniemellä, kuten tekee tavallinen posti.

Toivoa sopii, ettei se valtatie romahda mistään paikkaa alas, kuten kävi Keuruulla kun valtatie 23 sortui juuri ennen rautatien ylittävää siltaa.

Tuolla on siis kyllä kiertoteitä mahdollista järjestää aika helposti, mutta ei Lapissa. Siellä kannattaa posti lähettää kalliimmalla hinnalla pikana, jos tahtoo maalaisjärjen toteutuvan.

Paketit siis kiertää suomessa kehää tehokkuusajattelun takia.

Ja niiden pakettejen koossakaan ei ole järkeä.

Varsinkaan kun tilaa verkkokauppa.comista vaikka sd-kortin, niin se saapuu 20 x 15 x 5 cm laatikossa - syystä että he käyttävät nykyään robottia pakkaamiseen joka ei osaa eri pakkauskokoja hyödyntää.

Tästä syystä kyseisestä firmasta on tyhmää edes tilata mitään, kun joutuu aina hajottamaan sen paketin pakettiautomaatin luona.

JOS OSTETTU tuote on omasta mielestä pieni ja taskuun menevä, eli siihen on varautunut, mutta pitäsi olla kottikärryt vissiin mukana et vois raahata sd-muistikorttia kotiin.

Onneksi tuolla Jämsän Citymarketilla, jonne aina pakettini ohjaan sen pakettiautomaattiin - on jätepiste lähellä. Voi sen pahvin sinne tunkea.

Huono jos sellaista ei ole lähellä. Verkkokauppa.comin laatikkojen hylsyjä pakettiautomaatin edessä.

Tämä alkaa olemaa jo se pääsyy, että alan miettiä - että mistä mä ostokseni teen.

Kyllä saman tuotteen saa muualtakin järkevämmässä paketissa. Ainakin toistaiseksi, ennen kun robotit yleistyvät muuallakin.

Tässä siis tein ostoksen Verkkokauppa.comista.

Pieni usb-jatkojohto.

Tuli valtavassa paketissa, joka piti hajottaa heti pakettiautomaatin luona - jotta saisin sen tuotteen kuten taskuun.

No sitten he lähettivät automaattisen "arvioi tuote" sähköpostin. Mä mä teen niin, kirjoitin arvion ja kun yritin lähettää, niin tuli virhesanoma että evästeet pitäis hyväksyä.

Sanomassa ei ollut edes linkkiä tai ohjetta kuinka tuo tehtäisiin.

Etsin koko sivuston ohjeistakin. Ei tietoa evästeistä tai edes sitä valintaa. Tietenkin toinen selain tai välimuistin tyhjennys auttavat tuohon, siten (ehkä saattaa) sivusto kysellä taas evästeiden perään. Mutta se kirjoitettu arvio katoaa. Ja seuraava versio ei ole niin hyvä, mitä eka.

Valmiiksi olen jo ärsyyntynyt pakettikoosta ja sitten tämä sivuston toimimattomuus sekä että asiakaspalvelua ei löydy, mitään palautelomaketta ei ole.

On vain chat, jonka saa auki.. Arvaatte varmaan.. HYVÄKSYMÄLLÄ EVÄSTEET.

Tietenkin on myös sähköposti. Ainakin ennen on ollut. Firma tehostaa toimintaansa varmaan kohta tekoälyllä sellaiseksi, että kyseinen firma ei enää kiinnosta ostospaikkana - jos tulee jälkikäteen ongelmia.

Eivät edes voi myydä tietokoneita ilman käyttöjärjestelmää, niin olkoon multa boikotissa. Tää käyttöjärjestelmäjuttu oli vaan taas yksi lisäsyy kasvattaa angstia kyseistä verkkokauppaa kohtaan, lähtisi tietokoneen hinnasta helposti se satanen pois - jos saisi itse asentaa käyttöjärjestelmän. Mutta tämä seikka on sivuraide.

Verkkokauppa.com -

boikotoin sitä niin kauan, kunnes tähän pakettijärjettömyyteen löytyy heiltä joku ratkaisu.

Suuret paketit pienille tuotteille vievät vain turhaan pakettimateriaalia, tilaa postiautoissa ja pakettiautomaateissa.

Tarkoittaen, että Postin tehokkuusajattelu ei toteudu pakkausrobotin puutteiden takia.

Eikä se suurien pakkauksien käyttö pienille tuotteille ihan ympäristöystävällistäkään ole. Menee enemmän pahvia, muovia ja pakkausmateriaalia.

Ja tosiaan JOS sattuu olemaan niin hyvä juttu, että pakettiautomaatin lähellä on se jätepiste - niin pakkaus menee kierrätykseen. Muussa tapauksessa se jää roskaksi kenties luontoon.

Koska jos ihminen tosiaan odottaa saavansa pienen tuotteen, niin ajattelee että se mahtuu taskuun. Kyllähän se tuote taskuun menee, mutta turhaa pahvilootaa hän ei viihti mukana kuljettaa.

maanantai 18. elokuuta 2025

Historiallisia päättäjien virheitä

 


18.08.2025
Viimeisen kesäpäivän poiskulutusta

Oli pitkä kuuma kesä.. Ja viimein sisälämpö on pudonnut jopa +25.6c asteeseen.

Vielä pari astetta alemmas, niin ei tartte enää pitää leipiä jääkaapissa. Niillehän kuuma ei tee hyvää. "On elämä pullaa" Laulaa Ismo alanko kappaleessa "Pullaa" Ei ole aamukahvin kanssa nyt pullaa, vaan Vaasan leipoman taikaruis paahtoleipää. Vaasan..

Siitä saa hyvän aasinsillan Wasa-laivaan. Siis siihen tunnettuun Ruotsalaislaivaan, joka on surullisen kuuluisa siitä - että kun päättäjä tahtoi muuttaa laivan suunnitelmia. Sotalaivahan se oli 1600 luvun alussa.

Oikeastaan siitä on tänä vuonna 400 vuotta kulunut, kun sitä laivaa alettiin rakentamaan. Se kyllä olisi kellunut kauemmaksikin, kun 1300 metriä lähtösatamastaan - jos kuningas ei olisi määrännyt enemmän tykkejä yläkannelle saaden laivasta tasapainovammaisen. Lisäksi se oli liian kapea ja korkea.

Pieni tuulenpuuska kaatoi sen tuhansien Tukholmalaisten silmien edessä. Siitä tuli siis julkinen salaisuus. Laivan suunnittelijat eivät uskaltaneet puuttua kuninkaan tahtoon, vaikka tiesivät että laiva ei kyllä kestä pientäkään merenkäyntiä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vasa_(laiva)

Laivaan voi tutustua Tukholmalaisessa museossa ja se on malliesimerkki siitä - kun päättäjille ei sanota vastaan, vaan he saavat tahtonsa läpi. Mutta ei toi ollut siis ainoa kerta, kun eräs brittiläinen sotalaiva HMS Captain (1870) upposi suunnitteluvirheen takia keskellä Atlanttia vieden mukanaan 500 miestä.

Laiva oli varustettu uudenlaisilla tykeillä ja matalalla profiililla. Laivaston komentaja piti sitä ratkaisua hyvänä, eikä kuunnellut asiantuntijoita. Wasa-laivan kohtalo oli tuolloin tiedossa. Siitä otettiin opiksi, ja seuraava Ruotsalainen sotalaiva olikin menestys. Tuolloin tehtiin päätös, että laivat tästä lähtien rakennetaan matematiikan ja insinööritaidon mukaan.

Päättäjien virheet. Olivat ne sitten kuninkaiden tai varustamoiden johtajien käskyistä johtuneita katastrofeja, niin niistä on sitten opittu läksy. Kuten RMS Titannic, kuuluisin laivaonnettomuus.

Sen uhrimäärä voisi olla voinut olla pienempi, jos ei varustamon johtajat olisi pitäneet suurta määrää pelastusveneitä rumana asiana, muuten niin ylvään laivan profiilissa. Ja haitanneet matkustusmukavuutta luksuskansilla.

Tämän takia laivassa ei ollut myöskään korkeampia vedenpitäviä laipioita - koska se olisi vienyt tilaa maksavilta asiakkailta. (laivat jaetaan osiin, jotta kelluvuutta vielä on vaikka yksi laipio täyttyisikin vedellä)

Vedestä ja Tukholmasta vielä. Tää kulunut kesä on ollut myös Ruotsissa hyvin kuuma. Tukholmassa kehotetaan asukkaita säästämään vettä. Syy: Mälaren-järvi - josta Tukholma ottaa juomavetensä - on lämmennyt poikkeuksellisen paljon. Paikallinen vesilaitos ei pysty viilentämään järven vettä riittävästi, että se riittäisi kaupungille.

Vesipulaan joutuneet kaupungit saattavat siis olla yllättävän lähellä. Kulunut kesä oli taas outo. Ensin oli kylmää ja viileää. Sitten helteet alkoivat ja niitä tais olla aika monta päivää peräkkäin, kun lämpötila oli yli +30c astetta. Pälämäkin lämpesi niin paljon, ettei sieltä löytynyt kylmää vettä edes kolmen metrin syvyydestä, kun sukeltelin. Käytin järveä itseni viilentämiseen.

Myös veden pinta nousi heinäkuun alussa kevättulva korkeuteen. Veden pinnassa oli suuria siitepölylauttoja, joiden pinnasta laskevan auringon valo heijastui smaragdinvihreäksi. Eli vähän kuten neon vihreä, mutta vähän himmeämpi sävy. Järven pinta tippui kuukauden aikana puoli metriä kuumuuden tähden. Vielä se järvi kai selvisi, mutta tää oli eka vuosi - kun itse vähän jo aloin olemaan huolissani järven tilasta. Ei luonto tälläisiä ilmoja kestä.

Oli aika hiljainen heinäkuu, paljon lintuja ei kuullut.

Lokitkin tänä vuonna tulivat myöhään ja sitten vain katosivat. Varmaan sen takia, kun loppukesästä niillä on se sulkasato ja siksi ne ovat hakeutuneet piilopaikkoihin.

Atlantilla tällä hetkellä Hurrikaani Erin kulkee ennusteiden mukaan samaa reittiä, mitä se Sandy teki jotain 10 vuotta sitten kääntyen sitten suoraan kaupunkiin New York.

Tekeekö toi Erin tänä vuonna samaten? Se tarttis vaan toisen matalapaineen, johon Erin törmäisi ja sen suunta kääntyisi mantereelle. No kyllähän se hurrikaani, tai sen jäänteen kyllä päätyy mantereelle. Ennustemalli kertoo https://zoom.earth/ sivustolla, että se on sitten matkalla Skandinaviaan.

Mutta tuorein ilmanpainekartta Forecan sivuilta
https://www.foreca.fi/ilmanpaine näyttää, että siinä Islannin ja Yhdysvaltain välissä ON yksi matalapaine olemassa.

Ensi viikot näyttävät, mitä tapahtuu. Ja tuleeko sitten uusia hurrikaaneja. Planeetan yksi puolisko näyttää tällä hetkellä olevan pelkkien matalapaineiden vallassa. Pohjois-Amerikasta Australiaan ja siitä Kiinaan, tuolta Alaskaan. Alaskasta vois piirtää suoran viivan Afrikan kautta Brasiliaan. Pelkkiä matalapaineita.

Ei tarvetta kuitenkaan tehdä sensaatiouutista tuosta. Toi on täysin normaalia.

Säistä puheen ollen.. Voisihan tuon sään vaikutukselle mennä altistumaan. +17c ja vähän tuulta, aurinkoista.

Tämän merkinnän loppuun kaiketi pitäis kertoa, että oon vähän huolissani ollut käsistäni. sormia ja vanhoja kulumia on alkanut särkemään enimmässä määrin. Vielä kirjoittaminen onnistuu, mutta toisinaan siitä tulee kädet kipeeksi.

Tai ollut sellaista. Se on ollut syynä, että nettipäiväkirjan merkintöjä ei ole tullut joka päivä kirjoitettua. Uusinta tekstiä kyllä työstän, sen verran mitä voi kirjoittaa. Onneksi siinä on jo melkein 5000 riviä raakatekstiä, niin sen muokkaaminen ei niin kirjoittamista ole.


torstai 14. elokuuta 2025

15. päivän aamuna

 
15.08.2025
Napoleonin syntymäpäivä

15. elokuuta on tänään. Takana pitkä, kuuma kesä. Tai ainakin niin se tuntuu olevan, Heinäkuun helteet veivät muistot kylmästä kesäkuusta. Nyt, eikä 15. päivä!
Oli ala-asteeni käyttämä kehotus saada meidät lapset tekemään asioita. Hänestä on enemmän tässä nettipäiväkirjassani - etsi vain 15. päivän merkintöjä.

Itse avaan wikipedian ja sain tietää, että..

15. päivä elokuuta Vuonna 1519 Panaman nykyinen pääkaupunki Panama perustettiin.
15. päivä elokuuta vuonna 1914 Panaman kanava avattiin liikenteelle
15. päivä elokuuta vuonna 1769 Napoleon syntyi
15. päivä elokuuta vuonna 2025 Simo Pahula lopetti nippelitiedon jakamisen sen päivän merkinnästään nettipäiväkirjassa ja alkoi etsimään jotain yhteyttä Panaman ja Napoleonin välillä, kerta wikipedia artikkeli elokuun viidennestätoista päivästä toi historiasta päivämäärällisen yhteyden asioiden välillä. Siihen sitten kyllästyen.

Kerrottakoon vielä, kerta sivu
https://fi.wikipedia.org/wiki/15._elokuuta on yhä avoinna, että tänään, 15. elokuuta on myös Intian itsenäisyyspäivä. Tänään siis siinä maassa.. Ihmiset kuuntelevat pääministerin puheen, järjestävät lipunnostoseremonioita ja pukeutuvat usein Intian lipun väreihin. Jotka muistaakseni olivat tummankeltainen, valkoinen ja vihreä. Lipun keskellä taisi olla joku vaakuna tai pyöreä symboli.

Olen yllättynyt, että nyt 15 minuuttia yli kello 6 aamulla - muistin Intian lipun.

Aamulla, joka päätyy päiväksi - jolloin saattaa olla viimeisen kerran tänä kesänä hellettä. Mutta tuuli voimistuu etelästä. Ensi viikolla lämpötilat ROMAHTAVAT, kuten säästä pitäisi vissiin uutisoida nykyään. Eli SENSAATIOTA hakien. Kyllähän ne vissiin pitää sensaatiota hakien pitääkin sanoa, kun ennusteet muuttuvat ihan tunnissa.
Ilmatieteenlaitos omilla sivuillaan kertoo, että Jämsässä klo 17 tänään lämpöä olisi +25c , mutta Supersäässä heidän ennuste näyttää +24c Foreca samaisessa palvelussa näyttää tuolle mainitulle kellonajalle lämpöä vain +22c - mikä muuten on myös Forecan omassa palvelussa.

Muutenkin noi sääennusteet vaihtelevat paljon - ja pienessä ajassa. Kuten 5 päivän ennusteessa. Kerrankin ennusteessa viiden päivän päähän oli että sataisi vettä sen 55mm . No oli tiedossa ulkohommaa, siirsin sen sitten koska piti tietää viiden päivän päähän suunnitelmat. No kyseisenä päivänä sitten paistoikin aurinko. Heti kun suunnitelmat oli lyöty niin sanotusti "lukkoon" - tuli uus ennuste, että kyseisenä päivänä KENTIES voisi olla sadekuuroja, sademäärä 3mm

Parin tunnin kuluttua tuli uus ennuste. Kyseinen päivä oli aurinkoinen muttei enää voinut vaihtaa suunnitelmia. Ei muistaakseni ennen ollut tällaista, mutta nythän heillä on se supertietokone ja tekoäly käytössä. Mitä Forecan tapauksessa tarkoittaa sitä, että jos katsoit tiettyyn vuorokauden aikaan 10 vuorokauden säätä - näet vain 9 päivän sään.

"..kaikki mitä haluat on elämää vastaan, siis pyydä mahdotonta.." CMX - pyydä mahdotonta.

Musiikki sopi hetkeen kyllä hyvin. No sääennuste onkin vain satua, tarinaa joka saattaa olla totta. havainto sen sijaan on oikeata dataa ja sen kattavuus on 12 tunnin päähän. Joten tässä illan sään tietää varmaksi vasta klo 12:n jälkeen tänään.

Naapuritalon pyykkitelineelle jonkun yöksi jättämät lakanat eivät vielä heilu, siis se ennustettu tuuli ei ole vielä voimistunut. Sadehavaintoennusteen mukaan illalla saattaa sataa tai sitten ei. Ii:hin näyttää osuvan ukkonen tänään myöhemmin aamulla.

Siis viiden minuutin päästä. Iissä siis ukkostaa nyt. Ii:n kunnan
https://ii.fi/historiaa-ja-kuntatietoa kotisivujen mukaan, nimi "Ii" perustuu muinaissaamelaiseen sanaan "Ijje", joka tarkoittaa yötä.

Koska heidän Kuntainfossa toi tieto on heti ensimmäisenä, kertoo varmaan tiedustelujen määrästä kunnan nimeä kohtaan. Päätän merkinnän maailma-osuuden kertomalla, että Iin postinumerossakin riittää pystyviivoja. se kun on 91101 Ii
Kunnanviraston osoitteessakin niitä riittää: Piinsilta 1, 91100 Ii, II kerros

Se iistä. Jälleen ilmatieteellisten seikkojen valikoituma paikkakunta kirjassani.

Uusimman tekstini "Healingdome2" on hyvää kerrottavaa. pikkuhiljaa se tulee yhteneväiseksi kirjoitettua. Tapananihan on kirjoittaa pitkät tekstin osissa ja sitten parsia ne kokoon. Siis Raakatekstinä, jota sitten muokkailen. Kaipa se ensi vuonna olisi valmis. Mä kun tykkään muokata sitä. SE on hienoa, aina kun ei ole isoa kirjoitus-urakkaa päällä - niin sitä kaipaa.

Mitä tuossa sitten tulee olemaan? Sehän perustuu ekaan osaan Healingdomea, joten kaikki se, mistä olen sen kertonut käsittelevän. Sen lisäksi:

Scifiä, mutta sillä tavalla että se olisi edes teoriassa mahdollista tai oikeasti tutkittua, vasta testivaiheessa olevaa teknologiaa. Tekoälystä tehdä henkilö? Nanobotteja. Mustaa huumoria. Korona-aikaa.. Kaikkea tulee olemaan.

"Maailmako painajainen, josta ei voi herätä?" CMX- Melankolia

Soivan kappaleen sanat jotenkin toimivat tuossa - liittyen tekstiini. Ne oli pakko kirjoittaa ylös tähän, koska aloin miettimään lyriikan sanomaa siihen omaan sanomaani liittyen.

On siis vielä luomiprosessi koko ajan päällä. Huomenna sataa vettä, joten olkoon se kirjoituspäivä. Tänään vielä nautin kesästä.

tiistai 12. elokuuta 2025

Monitasoinen päiväkatsaus

 


12.08.2025
Monitasoinen päiväkatsaus

Monitasoinen päiväkatsaus, kattaen paljon tietoa, yrittäen siten saada itsensä käyntiin. Tänään. Ukkosrintama saapui suomeen, Helsingissä nähtiin aamulla massiivisia vyörypilviä. Ja tämä piti heti mennä tutkimaan, osoitteesta
https://helsinkishipyard.panomax.com/ Tänään klo 07:45 kamerassa näkyy kyllä todella pelottava pilvi, joka sitten on ahmaissut koko pääkaupunkiseudun allensa. Pilvi on myös ukkostanut ja sade on ollut rankkaa. Taasko metrokin kastui.. Kun sillä on se tapana kovilla sateilla.

Tilannehuoneen mukaan tänään klo 07:48 salamanisku poltti aitan Salossa.
Tässä vaiheessa siis alkaa pikkuhiljaa muodostumaan aihe tälle merkinnälle.

Eli tehdään tihkusateesta kaatosade. Kuten toissa päivänä tapahtui. Sää yllätti, se ei tuntunut olevan ukkosta, mutta sellaiseksi se äityi.

Vierasmökki tuhoutui täysin salamaniskusta Kemiönsaaressa viime yönä. Vantaalla oli sulanut MUOVISESTA ÄMPÄRISTÄ TEHTY TUHKAKUPPI. Siis ei olla oltu valveilla koulussa oppiakseen, että muovista ei saa tehdä tuhkakuppia. Mutta tilannehuoneesta ei löytynyt vahingontorjunta - tehtäviä. Eli myrskyä ei sitten ollutkaan. Vesisade ei edes vissiin tukkinut edes alikulkuja.

Jokavuotinen tähdenlentoparven nimeltä Perseidit Niiden huippu tänä vuonna on tänään päivällä, mutta ensi yönäkin niitä näkee. Tuolloin tähdenlentoja näkee tunnissa useita tunnissa. Sääennuste lupaa pilvistä? Eikun selkenevää yöksi. Tämä ennuste siis kattaa paikkakunnan Jämsä. Osaatte kyllä tutkia oman paikkakuntanne sääennusteita.

18 888 on näemmä tämänhetkinen blogin
https://simopahula.blogspot.com/ kävijälaskurin summa. Enpä muista sitä, että koska tuon aloitin - siis uudenaikaisen jakelukanavan 22 vuotijaalle nettipäiväkirjalleni. Syyhän siihen oli tullut itku.. siis palaute siitä, että kirjani on (muka) liian vanhanaikainen teknisesti. Joko sitten suuri kotisivuremppa tai sitten aloittaa bloggerissa uus blogi. siis web log. Koko idea tähän nettipäiväkirjan tekoon tuli Justin Hall - dokumentista. Hän oli eka, jonka web log tuli suosituksi. Josta siis on sana blog syntynyt.

Tutkin asiaa, se oli vuoden 2023 tammikuussa kun aloin syytämään nettipäiväkirjaani myös bloggeriin.

JA se sitten tarkoitti sitä, että julkaisen merkinnät (osan niistä) myös bloggerissa. Sekä se tarkoitti sitten sitä, että kotisivuillani on viittauksia kotisivuihini, kun pitää se kirjoittaa kuten teksti tulisi myös bloggeriin.


sama se. loppuhan se itku.. Öh. siis palaute kyseistä asiasta.


Nettipäiväkirjani (kotisivuilla oleva) ei siis ole blogi. Se syntyi kauan ennen blogi-innostusta ja sanan "blogi" yleistymistä. Tarkistin asian internetistä. Blogi-ilmiö alkoi suomessa vuonna 2004 ja mun nettipäiväkirja syntyi jo vuonna 2002

Kaiketi toi oli tarpeellinen kertaus. Kotisivujeni mukaan tänään on elämäni 17777. päivä, muttei se ole palindromipäivä. Kerron tulevaisuuden huvittamiseksi, että tänään kohta alkaa ukkostamaan.

Joku vanhempi laskuri, joka ei ollut toiminut vuosiin, näemmä kuitenkin on toiminut. viimeksi kun sen löysin sivuiltani, niin siinä oli 42 986 käyntiä. Laskurin koodin kun sai piilolaskuriksi. eli kuvatiedoston kooksi määritellään vain yksi pikseli - joten se lataa sen sivun mukana. Laitoin sen joskus kaikkiin nettipäiväkirjani merkintäsivuihin, mutta sittemmin se kun lakkasi näkymistä - niin poistin sen osasta. Joihinkin se jäi ja näemmä on laskenut osumia siltäkin aikaa, kun se tiedosto ei latautunut. Siis kävijälaskuri on päivittyvä tiedosto palvelimella, jossa on kuvina ne numerot. laskurissa kun siis on vaikka luku 1234 niin se koodi hakee yksittäiset numerotiedostot ja koostaa niistä sen luvun.

Ukkonen jyrähti aika kovaa just. joten tämä merkintä oli tässä. Lightingmapsin mukaan aika rajua ukonilmaa saattaa olla tulossa.

keskiviikko 6. elokuuta 2025

Elämäni 17771. päivä

 

06.08.2025
Elämäni 17771. päivä

Pitkulaisten sadealueiden valtaannousun päivä. Tällä hetkellä.. Jolloin kello on 10:10. Siis se aika, joka käytetään kellokaupoissa psykologisena keinona saada lisättyä kellomyyntiä - sillä tuossa ajassa viisarikellot näyttävät hymyilevän.
.. Salosta lähtien sojottaa sadealueiden pitkä ketju suorana kohden Jämsää. Ruotsin Kainuussa, siis paikkakunnalla Näsbyn ja Innanbäckenin välissä ukkostaa nyt rajusti. Paikka on lähellä Haaparantaa, siis perämeren pohjukassa sekä Ruotsin valtatie E4 varrella. Kaunista seutua, vierailkaa siellä joskus. Se on siis kohtuu lähellä Torniota, Kalixjoen varrella. 51,7km Suomesta. Eli numeroita 51 7


uppoudutaan tähän nyt täysillä, siis sinä on 5 numeroa ja ne ovat 17771. Numerologian mukaan 7 on onnennumero. Pitäisikö siis veikata tänään ja viimein saada se lottovoitto? Tekisin sillä hyvää. Esim. Violan hyväntekeväisyysjärjestö saisi mukavan summan siellä Keniassa. No kuulemma pikkusummatkin auttaa. Jos kiinnostaa mistä puhun, niin hae homesteethome

Violaan mä tutustuin S-marketin kautta, kun olin töissä siellä. Hän osaa hyvin valokuvata, tyyli miellytti. Sitten hän kävi Keniassa vapaaehtoisena, ja kipinä auttaa syttyi hänessä. Mä, kun oli aika - niin vinkkasin hänestä YLE Keskisuomelle ja piakkoin Violan ääni kuuluikin radiossa. Sitten häntä haastateltiin myös televisiossa. Tietoisuus hänestä nousi ja aikanaan tällainen iso toimia Suomesta, Kalevala koru alkoi sponsoroimaan. Hieno tarina.

Kun pikkuhiljaa aloin pääsemään mukaan silloin uusien ihmisten illanviettoihin - niin se oli niihin aikoihin, kun oli kulunut syntymästäni 11111 päivää. Eli 13.05.2007

Ja kyllä. Siitä mainitsin tuolloin, kun tää nettipäiväkirja oli olemassa jo 5. vuottaan. Ja nyt olen asiasta maininnut, kun tänään on se 17771. päivä elämääni täynnä.

Seitsemäntoistatuhatta, seitsemänsataa seitsemänkymmentäyksi. Sivuilla
https://www.simopahula.fi olevan päivämäärälaskimen mukaan (sivujen sekalaiset), synnyinpäivääni lisätään mainittu määrä päiviä, saadaan..
Vastaus: 06.08.2025 (Keskiviikko), keskimääräinen vuosien määrä aloituspäivämäärän ja tuloksen välillä on 48.69

Ai vielä luku 69 tulee tässä vaiheessa mukaan tätä merkintää? Sehän yllätyksellistä.
Mutta en siitä sen enempää kaksimielisyyksiä ala kirjoittelemaan. Kyseessä vain lukuarvo, joka jossain vaiheessa ihmisen elämää muuttuu matematiikasta huvittavaksi asiaksi, kun henkilö on kyllin vanha tajutakseen tiettyjä asioita.

Tuolla sivujeni päivämäärälaskimella pystyy myös laskemaan päiviä taaksepäin, kun laittaa vaan miinusmerkin lisättävät päivät - lukuun. Tuolloin saadaan päivämäärä 15.04.1928
Tuolla päivämäärällä haettuna löytyy Kansallisarkistosta tuolta päivämäärältä Kotiliesi. mielenkiintoista luettavaa siis. Kysymyspalstalla joku tuolloin 20 vuotias on kysynyt, että..

"Onko oikein naputtaa (koputtaa) sisälle mennessä oveen maaseuduilla, jossa se ei ole yleensä tapana?"

Vastaus: "Tapana on naputtaa suljettuun oveen, ennenkuin mennään sisään. Jollei tämä tapa ole käytännössä paikkakunnallanne, niin ehkä siitä vähitellen tulee tapa, niin outo kuin se vielä kehittymättömissä oloissa vielä onkin"

Osattiin napauttaa osuvasti tuolloinkin. Vastaavanlaisia löytyy monia. Vaan se tuttu rusinapakkaus on ollut tuolloinkin mainoksen mukaan melko samanlainen. Seedles Sun-maid raisins. Löytyy kyllä myös samasta lehdestä aika makean tuntuinen maustekaakku, kun ohjeessa sanotaan "2 kahvikupillista sokeria"

On on Kotiliesi lehdessä mainostettu ihan autojakin. Kaksiovinen sedan Chevrolet vain
35,424 Smk

En muistanutkaan Kansallisarkiston sivuja. Siellä voi tutkia vanhoja lehtiä.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/914311?term=Muuruvesi&page=64

Tänään on siis keskiviikko, viikko sitten ilmestyneessä vekkarissa oli iloisia uutisia. Niistä ei sen enempää, sanotaan vain että kavereiden elämässä tapahtuu.

Jälleen soimassa oleva CMX - Jatkuu niinkuin sade.

Toimii hyvin näihin tunnelmiin.

..ja elämä jatkuu loputtomasti, niinkuin sade. Liian suuri loppuakseen..

No tällä hetkellä sen mainitsemani sateen yläkulma alkaa saavuttamaan Jämsää. Ei se mitään. Vielä on kesää jäljellä. Helteet ovat ohitse. Myös sisältä.

(tää oli sitten eka nettipäiväkirjamerkintä, jonka kuten oikoluin. Tekstejäni tietty tahdon oikolukea, siis kirjoituksiani - mutta se jotenkin vie iloa pois, kun tässäkin törmää sitten lukihäiriönsä aiheuttamiin kirjoitusvirheisiin. Ja sehän tietenkin itsestä tuntuu pahalta, kun niitä löytää sitten myöhemmin. Kirjoitus - ja lyöntivirheitä vaan tulee.. No oikoluetaan sitten vastuudessakin, jos jaksaa. Ei kai mistään enää iloa sais saada.)

maanantai 4. elokuuta 2025

kunnat, sää ja some on läpimätä ja mitä väliä sillä on?

 



04.08.2025
kuumuus jatkuu

Kyllähän se +30c päivittäiset helteet jo helpottivat kuun vaiheessa. Nyt ulkona on varjossa vain +25c Mutta onneksi luvassa sateita. Sademääräksi on ennustettu 58.6mm, joka on puolestaan 5cm eli kukakuinkin vähän yli pankkikortin leveys. Ja se on yhden päivän sade paikkakunnalle Jämsä. Samaten tämän viikon kuluessa, lämpötilojen pitäisi tippua. Tänään on maanantai ja ensi keskiviikon ennusteessa on jopa +18c päivälämpötiloja.


Mutta se on vasta 48 tunnin kuluttua ja kun ajattelee, kuinka nopeasti vaikka foreca vaihtaa ennustettaan - niin helteelle vissiin mennään vielä keskiviikkonakin. Luvatut lähes 60mm sateet muuttunevat auringonpaisteeksi. Sehän on vasta viikon päähän ulottua ennuste.

Sää ja ilmakehä on kaaottinen systeemi, mutta samaten on myös sen supertietokoneen algometrimeri - jolla säätä yritetään ennustaa, saaden vain sen kuvan - että sääennuste on satua. Havainnot totta.

Kuten tämä ennuste pitää paikkaansa: Paikkakunnan Jurva yllä oleva ukkonen poistuu klo 12 mennessä. kello on nyt 11:39 Tutkakuvaennuste on puhunut. Tässä vaiheessa tekstiä pitäisi siis ottaa joku kurssi - ja ohjata sen lukijaa ja kirjoittaajaa kohden tuntemattomia.

"Tervetuloa Jurvan kunnan sivuille.
Toivomme, ett sivut palvelevat sinua mahdollisimman hyvin, siksi palaute on meille trke.

Voit jtt palautetta ja kehitysideoita"

Ainakin löysin heti kunnan, jonka verkkosivuilla on ilmiselvää koodausvirhetta. skandit eli ä ja ö eivät näy. Eli heillä on avoimia typaikkoja, sivu päivitetty niinkin äsken kun vuonna 2008

Mikään linkki ei vie sivulla minnekkään. Syy on siinä, että Jurvan kuntaa ei enää ole, se yhdistyi Kurikkaan vuonna 2009 ja vain kunnan kotisivu on jäänyt nettiin. Toi skandien puute kertoo jo digitaallisesta vanhentumisesta. Merkistökoodaus niin vanhaa, ettei kaikki merkit näy. No miten sitten Kurikan nettisivut? Pomppavaa aina sivun alalaitaan evästekyselyyn - joka ei toimi. Tuollaisen EU rienanhan pitäisi kadota. Mutta ei.

No Kurikka on Laihian naapurikunta. Minkälaisen arvion annan siis Laihian kunnan kotisivuille? Jännitys tiivistyy.. laihia.fi

Ja.. Sivut ovat hyvät ja toimivat. Lisäpisteitä zoomattavasta ilmakuvasta. Joukkoliikenne? Ei muuten löydy tietoja! Löytyy vain tietoa teiden ja katujen kunnospidosta. Ei liikenteestä mitään.
Muuten kiva saitti. Seuraava kunta? Kyllä. tässä vaiheessa tämä teksti hyppää seuraavaan naapurikuntaan. Ja ilmatieteellisten seikkojen takia, eli se sadetutkan ukkonen jurvan yllä on syyllinen siihen, että nyt teilataan sitten Isonkyrön kunnan verkkosivut?


Isokyro.fi ja .. näytölle tuli heti kuva suutelevasta parista.

Tähän väliin pitää sanoa, että Isokyrö ja Kyröskoski kuuluivat lapsuuteeni koska yksi tätini asui siellä ja sieltä on hyviä muistoja. Kiva paikka. en viihti pahemmin siis teilata kunnan sivuja, mutta sieltäkään ei heti löydy joukkoliikenteestä tietoja. Vielä etsin sivuston hakukoneella termiä "joukkoliikenne" eikä sillä löytynyt osumia. Mutta lämmöllä muistan tuota seutua.

Siirrytään seuraavaan naapurikuntaan.. Vöyriin. Kuntaan joka jostain KAJ yhtyeestä on innoissaan. Olen kuullut kyllä tarpeeksi yhtyeen musiikkia, joka ei ole mieleistäni. nykyräppiä. Ei kiinnosta, kai siihen liittyi joku laulukilpailu. Sama se. jotenkin sana Bastu tulee yhtyeestä mieleen, ruotsinkielinen sana saunalle.

Ok. se siitä ja aletaan etsimään tietoa.. Täh "Oletko ladannu jo Vöyri-sovelluksen?" Ja siinä katosi mielenkiinto sen kunnan sivuihin. Eli vielä sovelluspelleilyyn törmäsi myös tällä matkalla.

Muutenkin sitä on jo liikaa. Kaikki tungetaan yhden kortin varaan ja sitten kun se kortti katkeaa, niin eipä ole sitten varasysteemejä enää olemassa - kun sovellus teki säästöjä, ei tartte enää puhelinpalveluita ja kotisivujen ylläpitäjiä.

Kuten nyt ei jo tarpeeksi sidota älypuhelimeen ihmisiä, jotta he vanhoina kärsivät sitten fysioterapiaa tarvitsevista vaivoista, kuten käsien väärin kasvamisesta. Lapsesta asti käytetään älypuhelinta. Tee testi. pyöritä kämmentäsi, jolla yleensä pidät puhelinta. Tuntuiko joku paikka kipeeltä? Hyvä, jos ei.

Entä sitten näkö? montako pystyviivaa (|) seuraavassa näet:

|||||i|||l|||i|

ja olivatko ne kaikki viivoja? Pitikö mennä lähelle näyttöä vai kauemmaksi? Salakalavasti lähelle katsominen romuttaa näkökyvyn. Sekä altistaa riippuvaisuudelle. Kuten se some. Pääsen aiheeseen, josta olen aatellut kirjoittaa: Some on läpimätä.

Ok. kirjoitetaan se nyt, vaikka näppäimistö alkaa olla jo käsihiestä liukas.

Some on läpimätä – ja syyt siihen ovat vakavat
Olen huomannut, ettei some media – erityisesti Facebook – ei enää palvele käyttäjiään vaan ohjaa heitä algoritmien armoilla.

Algometri = toimintalogiikka.


1. Algoritmien aiheuttama harha: Päivityksen tekijän ajatteleman tärkeyden sijaan tarjotaan koukuttavuutta.
Facebookin algoritmi ei anna ajankohtaista tai hyödyllistä tietoa, vaan houkuttelee vanhentuneilla sisällöillä.

Esimerkiksi suuren kaupan, joka julkaisee koko ajan someen juttuja ja sitten laittaa esim. juhannusaukiolonsa postitukseksi - niin sen näkeminen heinäkuun lopussa on todiste sisällön irtautumisesta ajasta.

2. Dopamiiniansa ja neuropsykologinen manipulointi
Somen pienet visuaaliset palkinnot, kuten tykkäykset ja ilmoitukset, laukaisevat ihmisessä dopamiinipiikkejä ja koukuttavat käyttäytymisen.

Kuten emijot.

Tämä rakentaa käyttäjistä “älylaitezombeja” – reagoidaan impulssiin, ei todellisuuteen kuten että missä menee kadun reuna, missä pitää pysähtyä - onglema johon ihmisellä oli tuhansia vuosia käyttäyttymismalli olemassa, mutta nyt heijasteltaan punaista valoa katuun.

3. Sisällön pinnallisuus ja mielen köyhtyminen
Syvällinen keskustelu ja aito yhteys jäävät algoritmien suosiman visuaalisen kohinan jalkoihin. Some-kanavat toimivat yhä enemmän mainostauluina kuin julkisina keskustelunareenoina.

“Some on läpimätä” – ja miksi sillä on väliä?

Listataan!

1. Algoritmien vinoutunut logiikka
Facebookin algoritmit nostavat vanhentunutta sisältöä esiin, kuten mainitsemani juhannuksen aukioloaikoja heinäkuun lopussa. Tai sitten VAIN NYT TÄNÄÄN! - Tarjousten näkeminen liian myöhään. Syynä algometrin koulutus jatkuvilla päivityksillä ja niistä vain suosituin näytetään yritysen seuraajalle, ei ajankohtaisin.

Turha ihmetellä, että miksi kukaan ei tartu tarjoukseen? koska he eivät sitä näe. Parempi näkyvyys saataisiin vetoamalla sensaatioon. Kuten että jotain hauskaa on tapahtumassa ja jäät paitsi, josset "tykkää" tästä, eli noteeraa.

Sisällön ajankohtaisuus ja konteksti ovat hukkuneet koukuttavuuden ja näkyvyyden optimoimiseen.

2. Videoiden ylivalta ja visuaalinen dopamiinikoukku
Some-alustat suosivat visuaalisia ärsykkeitä, jotka laukaisevat dopamiinia. Turhat videot voi aina ohittaa. Ei kannata niiden antaa aivopestä itseäsi. Kuten Tykkäykset, ilmoitukset eli notifikaatiot ja “palkinnot” toimivat kuin virtuaaliset herkut, jotka pitävät käyttäjät koukussa.

Mentosia cocacolapulloon bussissa, kaikki tahtoo nähdä sen. Mutta miksi?
Itse ohitan kaikki turhat videot enkä vaikka iltasanomissa jää seuraamaan videota - jos kyseistä asiaa ei voi myös kirjoittaa jutun yhteyteen.

3. Älylaitezombien aikakausi
Ihmisistä tulee passiivisia, jatkuvasti ärsykkeitä odottavia olentoja, joille ohjeiden lukeminen kirjasta on mahdoton tehtävä.

Aito läsnäolo, syvä ajattelu ja aito vuorovaikutus korvautuvat algoritmin ohjaamalla toiminnalla, koska se on helpompaa. Anna lapselle älypuhelin, niin sillä on tekemistä ja itse voi olla rauhassa ja vaikka itsekin selata somea. Samaan aikaan lapsesi eksyy rotten . com sivulle tai vastaavalle sivustolle, jolla julkaistaan kuvia onnettomuuksista ja silpoutuneista ihmisistä. Olet antanut lapsellesi laitteen, jonka näyttö voi ja osaa näyttää ihan mitä vaan.

4. Neuropsykologinen manipulointi eli aivopesu.
Käyttäytymistä muokataan pikku palkinnoilla, jolloin reagoimme ulkoiseen ohjaukseen — huomaamatta.

5. Mielenterveys ja fyysiset oireet
Liiallinen käyttö kuormittaa sekä mieltä että kehoa: näön heikentyminen, sormien ja käsien rasitukset.

Fysioterapiaa tarvitsevat kädet ja jatkuvan stimuloinnin aiheuttama levottomuus ovat uhrilahjoja “yhteydenpidon” alttarilla.

Nettiä siis pitäis rajoittaa. Lue aikaisempi merkintäni tuosta aiheesta.

https://simopahula.blogspot.com/2025/05/nettia-pitaa-alkaa-rajoittamaan.html


Seuraa myös tagia
https://simopahula.blogspot.com/search/label/nykyisyys

Ja täten teen itsekin ihmisille kuten koukun, johon tarttua. Tästä yli 20 vuotisesta nettipäiväkirjasta LÖYTYY ajatuksia ALASTOMUUDESTA!! Tahdot kuitenkin sen löytää. Mielenkiintosi heräsi, vaikka jos sulta nyt kysyttäisiin asiaa - niin kieltäisit sen.

Ennen kun annoin sanojen mennä (somesta) niin olin Vöyrin kunnan kotisivuilla.

Eli kunnillakin pitää olla joku sovellus. Kun ihminen vanhenee, niin hänen sormenpäänsä eivät aina välitä käskyä kosketusnäytölle. Se on yksi syy älylaitevihaani. Toinen on toi kaikki mitä tuossa äsken listasin.

Eli kaikki vaan someen. facebook. tyhmentää. jo toiminnallaan.

Kuten tuossa sain kaveripyynnön. Eli jos facebook ei ole tuttu, niin siinä on oma ilmoituskuvake kaveripyynnölle ja sitten muu ilmoituskuvake. No siitä oli tullut muu ilmoitus, että samalle näytölle on tullut toinen ilmois kaveripyynnöstä.

Miksi? Joko kaikki toi edellämainittu on tyhmentänyt ihmiset siihen pisteeseen, että heille pitää heittää tuplailmoituksia asiasta, jonka näkisivät jos vain siirtäisivät silmiään kuopissaan? Mitä mä tolle kaveripyynnölle sitten tein? Hylkäsin ja estin. En tuntenut kyseistä ihmistä. Ei tainnut olla asiaa, kun ei viestiä laittanut. Yhteystieto SÄHKÖPOSTI löytyy kyllä aika helposti.