keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

tämänkaltaisena aamuna.. ajatusmyrskyä

 

24.04.2024
Kuu ja aurinko yhdessä taivaalla.

tämänkaltaisena aamuna..

Kun taka-talvi jatkuu ulkona ja henkilöt ja henkilöttäret alkavat kyllästyä siihen. Raitiovaunuliikenne oli eilen seis Helsingissä, pikaratikat samaten. Nauttikoon nyt siitä talven ihmemaasta, kun kerta sen sinne etelään saivat. Jatkuvaa porua mustista talvista on jo kuullut kyllikseen. Sitten kun etelään tulee valkoinen talvi, niin ei sekään ole hyvä.

Tämänkaltaisena aamuna..

kun Hyypiön kelikameran on ohittanut auto, jonka rekisterinumero oli KYY-437. Tai KAA-587, kameran kuvassa näkyy sumeasti liikkuvan volkkarin tunnistetiedot. Kilpisjärvellä taas suuri musta lintu on istunut katuvalon päällä klo 8:46. Toinen suuri lintu on istunut täysin samassa paikkaa kello 8:26. Valaisinparka ei ole saanut olla rauhassa edes klo 8:06 kun joku lintu on säälittä nokkinut valokupua. siis sitä osaa joka suojaa valoa ja ohjaa sen valot alas. klo 6:06 sen katulampun päällä on ollut iso musta lintu, mutta tällä kertaa kelikamera on ottanut kuvansa hetkenä, kun se lintu on juuri aikeissa lähteä lentoon. Kyseinen katuvalaisin on ollut päällä klo 3:46 jolloin sen valokeilassa näkyy lumisadetta.

Tämänkaltaisena aamuna..

kun tuoremmat uutiset Ylen (pilatulla uutissivustolla) julistaa, että.. Vimpeli alkaa maksamaan 1000 euron vauvarahaa, Metsähallitus neuvottelee Ryynäsen myynnistä. Turkuun suunniteltu poistotekstiilin jalostuslaitos vesittyi. Sellua aletaan käyttämään buranan ja muiden pillerimuotoisten lääkkeiden sidosaineena.

Tämänkaltaisena aamuna..

Jolloin lämpötilat ulkona ovat noussussa. Katoaa uusi valkoinen _ _ S _ _ ja kevät taas aloittaa kulkunsa kohden kesää. Tosin kesä voi puskea päälle jo parin viikon päästä. Pitäisikö siis mennä näyttimään räntäsateesta ja liukkaista tienpinnoista vielä kun voi? Vappuna on ennusteen mukaan sopiva sää tervata se veneensä. Järvi onkin tänä vuonna aika lähellä, jotta voi huuhtaista käsiään. 2000 luvun korkein havainto meinasi ylittyä, mutta nyt se järvi on laskenut vesi.fi palvelun mukaan jo 12 senttimetriä. Tarkoittanee ettei tartte vedessä seistä kun tervailee. Kuukauden päästä vasta sen sitten saa vesille. Se että kuinka kaukana järvi tuolloin veneestä on - on sitten eri asia. tuossahan se välimatka venepukista Pälämään oli 0 cm.

Tämänkaltaisena aamuna..

jolloin tietokoneeni ilmoittaa uudelleenkäynnistyksen tarpeesta, vaikka nyt on se ns. aktiivinen aika - jolloin sen ei pitäisi päivityksien takia uudelleenkäynnistellä itseään.

Lyhennetään siis seuraava, sen pahemmin ajatusta avaamatta: Teknologia on huijausta, orjuuttavaa ja älytöntä. Hyödyt ovat haittoja pienemmän nykymenolla. Kyllä mä tämän ajatuksen tahdon nyt avata. Tietokoneelle vastataan kyselyihinsä siihen, että tahdotaanko se uudelleensynnyttää että "ei nyt"

Uudelleensynnyttää? käynnistystä mä tarkoitin - mutta otetaampa toi käsite enemmän käsittelyyn, sillä se alkoi tuntumaan hienolta ajatukselta. Tietokoneen uudelleensynnytys? Kuten sen uudelleenkäynnistys ja tämä ajatusvirhe syntyi siitä - että onko tietokoneen pyyntö uudelleenkäynnistykselle verrattavissa itsemurhapyyntöön? Sillä sehän tarkoittaa että tietokone sammuttaa itsensä. mutta kuitenkin pelastaa itsensä virratomuuden tilasta uudelleenkäynnistämällä. Jälleen on avattava ajatusta enemmän. siis toi äskeinen vertaus itsemurhaviesteihin kariutuu tosiaan sillä, että tietokone käynnistää sitten itsensä uudelleen. Pääsenköhän tässä asiaan ja takaisin raiteille? Asia jännittää myös tekstin kirjoittajaakin.

Eli laite, joka voi sammuttaa itsensä - onko se verrattavissa itse aiheutettuun kuolemaan? Kuolemahan on pysähtyneisyyden tila, josta ei voi enää havahtua hereille. Joten taidan napata lisää kahvia, jos saisi ajatuksen kipinän sytyttämään infernon.

Niin kahvia. kahvinkeitin, laite - joka EU lainsäädännön mukaan on oltava laite, joka sammuttaa itse itestään virrat. Eli tavallaan lopettaa toimintansa. Hei.. mä alan rakentamaan ajatusta eheäksi jälleen.

Eli laite, joka sammuttaa itse itsensä? onko se verrattavissa kuten itsemurhaan? Ei sillä, laitteessa ei ole älykkyyttä. Se on mekaanisen ajastimen suorittama komento releelle, joka painaa virtakytkimen takaisin off asentoon. Tietokone joka pyytää, että se sammutetaan? entä tulevaisuudessa kun ne laitteet ovat ajattelevia koneita. virrankatkaisu tekoälyrobotista olisi kuten murha?

No nyt siis lykkäsin tietokoneen uudellenkäynnistymistä. se kun on saanut kumulatiivisen päivityksen. odottaa asennusta. Miltähän siitä tuntuisi, jos se olisi elävä? siis se tajuaisi että on saanut päivityksen, joka tekee siitä jollain tavalla paremman - mutta käyttäjä ei anna sen päivittää itseänsä. Kyllähän se varmaan vituttaisi konetta.

Tämänkaltaisena aamuna..

Kun voisimme jo kertoa aamupäivästä. Päivämäärä 24.02.2024 sisältää samoja numeraaleja. Kerta on mahdollista, niin kysyn tekoälyltä onko toi joku juttu, kun päivämäärä sisältää samoja numeraaleja monta kertaa.

Palindromipäivämäärä! olisihan tuon itse tajunnut, mutta mä syrjäytin ajatuksenkulkuni äsken yrittäessäni yhdistää uudelleenkäynnistystä itsemurhapyyntöön.

Myönnän. se oli kaukaa haettu. Kun kerroin saman tekoälylle, niin se vain kiitti ajatuksistani ja lopetti keskustelun. Mokoma bittipelle. virrat pois vaan tuollaiselta. Vai kokeillaan uudelleen. Joo. kehoitteella

"mä juuri käsittelin ajatusta, että onko tietokoneen antama uudellenkäynnistyspyytö verrattavissa itsemurhapyyntöön? Mutta tulin tulokseen että se voisi olla pikemminkin tietokoneen uudelleen synnyttäminen kyseessä. minulla on tänään mielenkiintoisia ajatuksia"se lakkaa vastaamasta. bing tai mikä ihmeen copilot se nykyään on. Siitä on otettu särmät pois ja se on nyt rauhallisempi käyttää. Eli tylsempi. Nykyään tarvitsee vissiin emijoitakin käyttää, jotta niiden näkeminen aiheuttaisi lukijoilleni mielihyvä dopamiinia. Se on tutkittu juttu. 

Toi kuva antaa ihmisille hyvän olon https://prescottdentistry.com/a-smiley-emoticon-can-change-your-brain/ Itseäni noi vaan inhottaa. Ne ovat vain nauloja kirjoitustaidon arkussa. 

Tämänkaltaisen aamun päätteeksi.. 

..päädyn ajatukseen, että vain 15 vuotta on aivopesseet ihmiset tykkäämään jostain pikkukuvista näytöillä. Eivät osaa olla ilman niitä, näyttöä pitää koko ajan tutkia kävellessään.

Joka ainoa hetki. vain 20 vuotta sitten vanhemmat eivät tahtoneet ventovieraiden nähdä kuvia heidän lapsistaan. Nyt he itse laittavat lapsistaan #kuvia #Nettiin #-merkillä ohitat vissiin sitten ne yksityisyysasetuksesi ja teet julkaisusta julkisen. 20 vuoden päästä aikuisiksi kasvaneet lapset alkavat vaatimaan korvauksia yksityisyytensä menettämisestä nuorella iällä. Sekä terveytensä menettämisestä, kun annettiin käyttää vain luuria rajattomasti. Fysioterapian ja optikkojen tarve on valtava tulevaisuudessa. Ihmiskunnan länsimainen osa tiktokitti lapsensa työkyvyttömyyseläkkeelle. He tulevat sitä hakemaan kun ovat jotain 35 vuotiaita. https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/aivot/digilaitteiden-kaytto-voi-vaikuttaa-lapsen-kielelliseen-kehitykseen https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/liika-ruutuaika-vaarantaa-lapsen-terveyden-turhia onnettomuuksia tapahtuu teknologian vuoksi. 

https://www.theguardian.com/technology/shortcuts/2013/jun/18/smartphones-and-rise-of-child-accidents Älypuhelin mahdollistaa paljon asioita, langaton internet auttaa kehittymään. Mutta se vaan ei kehity ihmiskunnan kanssa yhtä aikaa. kun seuraa muita ihmisiä, niin tulee vain mieleen että missä on se hyöty noista pirun laitteissa sitten on? Haitat alkavat olemaan hyötyjä isommat. Terveysvaikutukset alkavat nostaan päätään. Järki katoaa älyteknologian myötä. Kuten.. tässä käytin laitetta, jonka käyttötarkoitus on annostella kahvia kuppiin.

Siis automaatti jossa ennen oli painonapit kyseistä toimintoa varten. siihen oli ympätty kosketusnäyttö. Siis mitä ihmeen järkeä siinä on? Ehkä laitteen asetuksien säätämiseen se on hyvä, mutta muuten.. yhtä hyvin voisi seinissä olevat valonkatkaisimet vaihtaa kosketusnäyttöhin koska se on teknisesti mahdollista. On täysin mahdollista myös hypätä rotkoon, mutta kannattaako niin sitten tehdä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.