torstai 29. joulukuuta 2022

Vuoden viimeisiä viedään.

28.12.2022
lörsiga pitenssiin jäkälä

Joulusta on selvitty sekä myös lumimyrskystä. Eilen tosiaan oli aamulla kahdeksan aikaan lääkäriaika sairaalalla, asiat menevät eteenpäin. Ehkä viimein. Hidastusta asioissa on tässä ollut niin paljon, etten mä paljoa enää toivo - että ne jopa nopeutusivat ensi vuonna. Ensi vuonna? Aivan. tää taitaa jäädä tämän vuoden viimeiseksi merkinnäksi, jonka yhteydessä on uusia kirjan täytekuvia.

Musiikkina R.E.M yhtyeesn albumi dead letter office. Nyt tulossa sieluttomasta musiikkipalvelusta. Spotifystä. Miksi sieluton?

Koska musiikki on vain dataa serverillä. Ehkä ne käyttävät kovalevyjä, SDD levyjä. Eli aineetonta asiaa, jonka sieltä jostain serveristä tuo pelkkä radioyhteys. Ei ole enää edes kiinteetä yhtyettä siihen serveriin.

Ennenvanhaan puhelutkin tuntui paremmilta, kun olit fyysisessä yhteydessä puhekumppanis kanssa. Eli pidit kädessäsi luuria, josta lähti johto puhelinlaitteeseen, josta puolestaan lähti johto seinään. Puhelinverkko oli ilmajohtoja ja maakaapeleita, välissä puhelinkeskus - josta lähtivät ne toiset johdot kohden hänen laitteitaan, jonka kanssa puhuit.

Kiinteä yhteys vaikka puhelinverkon kautta. Nykyään sitäkään ei ole. Rauha on ikuisesti mennyttä. Tosin yhdysvalloissa on yksi tutkaasema vai olisiko se radioteleskooppi ollut. Siellä sen lähellä oleva kaupunki on paratiisi. siellä ei saa olla mitään radiolähetintä. Mikroaaltouunikin on sellainen, käyttää radioaaltoja ruoan lämmittämiseen.

Radiolähetin on laite, joka jotenkin hyödyntää langatonta yhteyttä toimiakseen.

Eli musiikki, jonka kuuntelee spotifystä - se on aineetonta. Sielu on kadonnut. Punnitsin grammavaa'alla tässä kerran huvin vuoksi muistitikun. Paino oli sama, kun ensin punnitsin sen formatoinnin jälkeen. Eli muistitikku, 4 gigatavua oli tyhjä. ja sitten kun se oli täynnä. Sama paino.

CD levyssä sentään on ne mikroskooppisen pienet reiät ja kohoutumat, LP levyssä on sama - vähän isompana vain. Eli niistä näkee kuten musiikin. Se on olemassa koska levyn pintaan se on painettu.

Joten rakastamani C-kasetti on.. sieluton syystä - ettet pysty näkemään sitä musiikkia? Magneettijyväset siinä nauhalla vain järjestyvät musiikiksi.

CD-R levylle itsepoltettu data näkyy siis levyn pinnasta, joten vielä kun musiikista jauhan - niin mp3 sekä muut audiotiedostot näkyvät, mutta se on pelkkää dataa. kuulemma CD levytkin ovat menneet vanhoiksi.

Mä yhä kuuntelen kyllä niitä, eilen katsoin DVD levyjäkin. Ohjelma Futurama. Voit kyllä suoratoistaa sen jostain netistä, mutta bonusmateriaali jää näkemättä. DVD levyillä on yleensä ohjelmaa koskevaa bonusmateriaalia. Soitin osaa soittaa myös Blueray DVD levyjä.

Mutta valtaosa hyväksyy suoratoiston, koska se on helpompaa. Vaikkakin menettää mahdollisuudet saada samalla bonusmateriaalit. Ja se suoratoisto käyttää langatonta yhteyttä, heikkoa radiosäteilyä 5gee verkoista. Matkapuhelinverkon tukiasemat katkaisevat ensin 5gee yhteydet sähkökatkon sattuessa. Eli jos tolppa jää ilman ulkopuolelta tulevaa virtaa - se vaihtaa akkuihinsa. Ja puhelinliikenne on se tärkein.

Ja se masto sitä siirtää sen 6 tuntia ja sen jälkeen tulee radiohiljaisuus. Mutta mulla yhä pyörisi CD levy, musiikkia pystyisi kuuntelemaan. Kannettava CD soitin on yhä olemassa.

No ennen kun luonto katsoo hyväksi katkaista myrskyillään meiltä sähköt - niin katsotaan kelikameroista, miten Suomi on tänä aamuna pärjännyt?

Aamuna, koska kelikamerakuvat katoavat siinä kahdeksassa tunnissa.

No mikä kiinnostaisi nähdä noista? Olen joskus kertonut - että Juualla päin paikallinen maanviljelijä on käyttänyt kelikameraa vahtikamerana rehupaaleilleen. Ovatko ne vielä siellä?

Tie506 Juuka, ukonvaara. Rehupaalit ovat poissa! Uskoakseni niitä ei ole varastettu, vaan ovat haettu eläimien ruuaksi. Sehän on tuollaisen niinsanotun traktorinmunan tarkotus. Tuollapäin on viime yönä tullut lunta. kuuden aikaan otetussa kuvassa näkyy jonkun ajoneuvon valojen valaisema tie. Se on yhtä hankea.

Tie 6 Ahmovaara. Kello 8:25 otetussa kuvassa tyhjä tukkirekka on kääntymässä ja tie on luminen.

Tie 6, Nurmes, Lamminkangas. Klo 12:56 on kameraan päässyt ohimennyt matkailuauto. Se on tullut Kajaanista päin. Jää mysteeriksi se, että oliko kyydissä vessapaperia? Montako ihmistä kyydissä oli? Paljonko oli polttoainetta tankissa ja ennenkaikkea.. mitä musiikkia ajoneuvossa kuunneltiin!

Albumi ainakin loppui äsken spotiftyssä ja se alkoi soittamaan jotain outoa. Syystä koska se vissiin on jotain EU määräystä vastaan, että jos albumi loppuu - niin musiikki ei saa loppua, vaan on pakko alkaa soittamaan jotain albumiradioksi kutsuttua listaa, jonka kappaleet etäisesti liittyvät kuunneltuun musiikkiin. CD, LP tai C-kasetti eivät noin tehneet. Niissä ei ole ns. oletusasetuksia, joilla kyseisen sovelluksen toiminta on täysin päinvastainen - mitä maalaisjärki sanelisi. se siitä. ja jatketaan..

Tie 9 Muurame ja kameran kuvaussuunta on Jyväskylään. Tämä kamera näyttää myös raideliikenteen. 12:25 näkyy tavarajuna matkalla etelään. Ei ollut muuta raideliikennettä osunut kameran ottamiin kuviin.

Tie 9, Jämsä, Himos

Aivan. Himoksen uuteen eritasoristeykseen on saatu kelikamera toimimaan. Se kuvaa kevyenliikenteen väylän siltaa, joka on valaistu alhaalta. Toinen kuvaussuunta on Himoksen rinteet ja sitten Tampereen suunta. Komeen näköinen risteys kyllä. En vaan itse oo päässyt sitä katsomaan. Ei ole sinnepäin ollut asiaa ja jos Jyväskylään oon mennyt - niin käytän junaa. Tuota Jämsän ja Jyväskylän väliä olen elämässäni tarpeekseni busseilla mennyt.

paljonko tulisi kilometrejä? 56 x 2 = 112 km 56 on yhdensuuntainen matka tuota tietä.

Nuoruudessa kuljin varaan joka toinen viikonloppu niiden kolmen vuoden aikana. Syy löytyy kyllä tästä kirjasta, siitä en tällä otteella sen enemää mainitse. Laskutoimistusta tässä väsään.

Opiskelujen takia tuli mentyä joka arkipäivä tuota väliä. eli 5 x 2 = 10 , 10 x 6 = 60..

Ja jos otan huvimatkat myös lukuun - niin tulos saattaa olla jotain 4000 kilometriä tuota 56 kilometrin tietä pitkin. Eli maisemat aika tuttuja. Himoksen rinteissä näyttää olevan laskettelijoita. Eli he ovat maksaneet paljon rahaa, jotta pääsivät menemään ylös tullakseen alas ja sitten mennäkseen taas ylös, jotta pääsisivät taas alas. järkevää. Lisänä tuossa on aina vaara loukkaantua vakavasti. Ja sinne ylös mennään hissillä.

en tajua tuollaista toimintaa. Lisänä mielipiteeseeni saattaa vaikuttaa se, että kerran lapsena laskettelin mäkeä suksilla, en nähnyt sitä hyppyriä ja lensin jotain viitisen metriä. Onneksi laskeutumistani pehmensi paikalle sattunut muu lapsi.

Lunta on täälläkin satanut. Kameran ja rinteen väli taitaa olla jotain puolitoista kilometriä. Välillä näkyvyys rinteeseen on kadonnut sateen vuoksi ja välillä taas näkyy hyvin.

Kelikamerakierroksen voisin lopettaa. Hangossa paistaa tällä hetkellä aurinko, Nuorgamissa taasen ei.

Vuosikertauksen aika? Vois olla. Tällä kertaa toteutan sen poiminnoilla.

Vuosi 2022 tässä nettipäiväkirjassa

 

alkutalvi >>> älylaiteorjista

>> Telia. purnausta. kun ne pakosti tappoi OIKEASTI toimivat netit

>>> kun tein uudistuksia . teliapurnaus jatkui

Eli tämä oli se vuosi, kun toimivat netit pakkotapattiin ja 5gee reitittimen kanssa tappelu alkoi.
Kevättalvi

>> kun altistuin koronataudille

>> kun sairastin sitä koronaa

>> taas yks taulukko

>> nuoruudenmuisto kimposi takatalvesta

>> kun kaupungin keskustan sähkökatko oli hyvä

Koronakin tuli sairastettua. Ja kirjoitettua mielipiteitä. tai siis tuossa tapauksessa faktoja.
kesä

>> minun 1990 lukuni.. ++

>> 5gee säteilyhoito, tiedon valtatie kertoi seruaavaa

>> hienon ohjelman hehkuttamista jälleen.

>> tulevaisuudessa ei ole teknistä nostalgiaa!

>> Eurooppa kuivana ja suomessa oli mursu.

>> lyhyehkö matkakuvauskertomus

>> maailman tilaa, osa 666,EU

>> Ilmastonmuutos alkaa puremaa Euroopassa. Märkä, kuiva tulinen tulevaisuus

>> Teknologiapaasausta rantahiekkaan viilletyssä viivassa

>> Ote siitä, kuinka älykkäästi nuoriso käyttäytyy



Kesällä tuli kirjoitettua hienosti mun 1990 luvusta, netin kanssa tappelemisesta sekä elämästä.

Oli hienoja hetkiäkin. Sekä se mursu.

syksy
>> mielipidettä eri päivittäistavaraketjuista

>> uutis sillisataattia

>> SE ohje, kuinka saat Spotifyn nopeemmaksi !!

>> verkkokaapelin tehokäyttö. kelikameraa ja uutissataattia

>> kelikameraa ja mielipiteitä

>> kun parantelin näppäimistöäni

>> yöllistä. isyystunteet alkavat hiipua?

>> Mielipiteitä, älylaite zombieta ja kuivuneita jokia
 
talvi

>> Miksi se on HYVÄ asia, ettei pääni sisällä joskus ole kiva olla?

>> tarina sivustoni logokuvan hahmon takaa

>> isänpäivä vuonna 2022

>> 15. päivän ala-aste muistelut.

>> Pitkästä aikaa: Mahtava päivä elämää

 

>> kun bongasin upeat revontulet Vinkit niiden havaitsemiseen

>> Googlen kääntäjästä löysin ongelmaa




Revontulien bongausohjeet sekä mahtavia hetkiä elämässä.

Ja tää talvi jatkuu vielä.

mitä sitten? uutenavuotena tapahtuu asioita sekä ensi vuonna. näistä lisää sitten aikanaan.

 

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.