9 vuotta sitten..

19.02.2026
Kello löi yhdeksää.

jos kello lyö yhdeksää, niin se tarkoittaa - että niitä kirkonkelloja mentiin katsomaan vähän liian läheltä. Näin on asia joten varokaa, jos joskus pääsette sellaisia katsomaan. Kello on yhdeksän. Miten niin yhdeksän? Joko se kellotaulu löytyy sen numeron keskeltä, jossa on se aukko tai sitten tekstin tuottajan pitäisi käyttää oikeata kieliasua. Kello näyttää aikaa yhdeksän tuntia ja viisi minuuttia.

Viiden minuutin tähden alkulöpinää, jotta voi piilottaa aiheita tekstitulvaansa. Hyvä.

Tämähän teen sen tähden, että keskittymishäiriöiset älypuhelinzombiet eivät tätä jaksa kirjoittaa. Siis lukea.. Aivohäiriö todettu, ratkaisudiaknoosi: käytä oikeaa kättä, jotta saat aamukahvia. Tehtävä suoritettu.

Eli tietenkin etteivät he jaksa lukea sitä tekstiä, oli mitä mä aattelin toitottaa.
Mutta saihan tilatäytettä. Kuten sillä koen sen, että en heti heitä asioita lukijani silmille, hyvänä asiana. Mutta kaiketi sitä on jatkettava aiheeseen.

Eli eilen oli helmikuun 18. päivä. 9 vuotta sitten tuona päivänä oli isäni hautajaiset. Päästiin jo siis numeraalijen läpi vuosien määrässä. Elämä jatkunut, mutta yhä sen päivän asiat ovat vaikeita kohdata. Kuten mulla on kyllä se muistopuheeni tallessa tällä tietokoneella, mutta en ole sitä avannut viimeksi kun vuosipäivänä.

Tuolta päivältä hyvin ironisena vastakohtana elämäni vaikeimmalle päivälle - oli se, että Jämsän kirkon alakerran, jossa se muistotilaisuus pidettiin. Helppo homma, yläkerrassa se siunaus ja sitten alakertaan muistotilaisuuteen. No Jämsän kirkossa on tälläinen hauska yksityiskohta. Piilossa siellä. Siis siellä on alakerrassa vessat. Ja ne ovat kirkkaissa 1970 luvun väreissä!

Oli siinä vähän ristiriitaisia tunteita päällä kun siellä vieraili. Auttoi se yksityiskohta siinä päivässä. Mä luin sen muistopuheeni, muistan pitäneeni paperia kuten näköesteenä. Keskityin vain äänen ylläpitoon ja lukemiseen. Ääneni kyllä meinasi sortuilla aika ajoin.

Kaikki tykkäsivät puheesta. Suvun vanhimmat jopa itkivät.

Mutta tosiaan ne vessat.. Siis ylväs rakennus, Jämsän kirkko pitää sellaista salaisuutta yllä. Tai en tiedä onko seurakunta jo rempannut ne vessansa. Mutta toivottavasti ei. Sillä jos ihminen on vanhempansa muistotilaisuudessa ja hyvin herkillä - niin se suuri vastakohta. Siis olet kirkossa. Ja sitten yhtä äkkiä löydät itsesi pastellinvärisestä ympäristöstä. Se oli niin suuri kontrasti, että hyvä etten alkanut ääneen nauraa.

Kaikkihan olis luullu mun saaneen hermoromahduksen.

Tavallaan tuollainen yksityiskohta auttoi selviämään siinä päivässä. Ja nyt siitä on se 9 vuotta. Jotenkin vaan tuntuu.. Että elämä on kantanut. Kun katsoo tuota numeronäppäimistöä. 0 alhaalla ja 9 ylhäällä. Kiivetty pikkuhiljaa eteenpäin. Ja ensi vuonna siitä tulee 10 vuotta.

Sanon tämän taas.. Yhden viisauden: Ihmiset kuolevat sitten vasta, kun kukaan ei muista heitä.

Siinä kaikki tällä erää.