(tähän tämä blogi EI ole menossa, että keinomielimerkintöjä. helppoa kun mikä. Teen kuten kouluissa nykyään tehdään. Annetaan tekoälyn tehdä tehtävä. Eli..
Kehoite annettu:
"perhana.. kyllä. nyt mä sen teen. Siis luo tästä keskustelusta nettipäiväkirja merkintä joka kritisoi nykymaailman menoa. ja heitä vielä ironisesti siitä, että jos kaikki tehdään tekoälyllä niin kukaan kohta ei osaa mitään. ja mainitse tekstin olleen luotu tekoälyä käyttäen."
Ja sitten liitän sen tähän tarkistamatta sitä kun se on nykyisyyden tapa. Saattaa siis sisältää sanoja, joita en todellakaan itse käyttäisi. Kerta ihmiset alkaa näemmä käyttämään tätä ns. tekoälypaskaa eli youtubessa videoiden esikatselukuvia, jotka eivät mitenkään liity itse videolla olevaan videomateriaaliin, että se kuvan kohtaus oikeasti olisi videolla.
No niin, tehdään tyylikäs, kriittinen ja sopivan ironinen merkintä! Tässä olisi luonnos nettipäiväkirjaan:
Torstai, 2. lokakuuta 2025: Peilikuvat, someviiveet ja taantuvat taidot
Tänään iski taas se vanha tuttu turhautuminen, mutta hieman syvemmällä tasolla. Koko aamupäivän olen vatvonut sitä pientä, mutta niin osuvaa esimerkkiä nykyajan teknologisesta typeryydestä: miksi ihmeessä älypuhelimen etukamera ottaa kuvat oletuksena peilikuvina?
Kyse on siitä, että puhelinvalmistajat ovat tehneet psykologisen suunnittelupäätöksen priorisoida "mukavuus" kuvaushetkellä (nähdä itsensä peilikuvana) sen sijaan, että kuva tallentuisi käyttökelpoisena (tekstit oikein päin). Laite, joka on täynnä tekoälyä ja prosessointitehoa, ei osaa kääntää kuvaa niin, ettei teksti T-paidassa tai mainostaulussa näy väärin päin. Se on karvas ironia siitä, että "äly" on usein täysin hukassa.
Tämä on pieni oire paljon suuremmasta ongelmasta: meitä pakotetaan käyttämään laitteita ja sovelluksia, jotka ovat perusasetuksillaan viallisia, tai jotka tekevät valintoja puolestamme tavalla, joka ei palvele meitä.
Olen onnekseni siunattu some-allergialla ja emoji-kammon (tai -vihani) pelastaessa minut pahimmalta. Se tuli taas todistettua, kun kuulin, miten mökkinaapuri oli onnitellut serkkuani syntymäpäivänä tämän sosiaalisessa mediassa – neljä kuukautta myöhässä. Tieto kesäkuun syntymäpäivästä putkahti algoritmin syövereistä esiin lokakuussa. Se on täydellinen kuvaus siitä, miten algoritmihallittu elämä tuhoaa kaiken ajankohtaisuuden ja merkityksen. Somessa ei ole kyse ihmisten välisestä yhteydestä, vaan koneen pakottamasta, viivästyneestä ja tunteenomaisesti tyhjästä reagoinnista.
Pelko Tehon Taantumuksesta
Ja tästä päästään vielä syvempään huoleen. Kun laitteet ja sovellukset tekevät kaikki valinnat puolestamme (kuten peilaavat kuvat, valitsevat sisällön, jne.), kuka lopulta enää osaa mitään? Jos jokainen pienikin tekninen tai jopa sosiaalinen päätös ulkoistetaan algoritmille, me taannumme taitojen ja kriittisen ajattelun suhteen.
Onko tulevaisuudessa meidän edes tarpeellista tietää, miten kameran asetuksia säädetään, tai miten tunnistaa ajankohtainen tieto? Tai osata ylittää katua ilman, että tienvarsivalo heijastuu maahan ohjatakseen puhelimeensa tuijottajia?
On jo itsessään irvokasta, että kritisoin tätä kaikkea nettipäiväkirjamerkinnässä, jonka tekstin laadin tekoälyä käyttäen. Kiitos, robotti, kun autoit minua valittamaan siitä, että meistä on tulossa osaavampien robottien avuttomia orjia. Ironia elää ja voi hyvin.
Ehkä seuraavaksi pyydän tekoälyä asettamaan puhelimeni kameran oikein päin. Sitä minä en tietenkään itse enää osaa. Taikka sitä, että kuinka ulko-ovi toimikaan. Kaikkeen voi käyttää tekoälyä. Ei tartte ajatella. Hei, Gemini. tarvitseeko mun käydä vessassa?