perjantai 30. toukokuuta 2025

Toukokuun viimeisen päivän dokumentti

 

31.05.2025
Viimeinen päivä toukokuuta.

OK. vielä vissiin yksi merkintä, ennen kesätaukoa päivittäisistä merkinnöistä. Koska tänään on vuoden se päivä - jolla on merkitystä minulle. Kesä alkaa virallisesti. Kevät on lopussa. Tämän kuun alussa oli vielä talvista. Sääennuste paikkakunnalle Jämsä on tänään: Pilvistä, tuulen puuskat (Max) ja suunta 16m/s länsi. Lämpötila maksimissaan +14c

Eli toi sitten on dokumentoitu. Jämsän ja Kaipolan välistä kulki voimakas sadekuuro aamulla klo 7:50

Dokumentoidaan sitten tämä päivä osaksi tätä kirjaa, joka täytti 23 vuotta nyt päättyneenä toukokuuna. Taisin siitä intoilla jo ja kirjoittaa asiasta enemmän tuolloin. En muista mikä päivä se oli,
kirjoitan näiden merkintöjen tekstin nykyään Muosepadilla (xubuntun muistio) Löytyy se kyllä.

Eli dokumentoidaan sitten tätä päivää, alkaen pitkästä aikaa kelikameroista. En ole niitä katsonut aikoihin. Ei siis ole mulle pakkomielle, tietää että se punainen auto - josta olen maininnut, olisi vieläkin Näätämössä parkkeerattuna samaan paikkaan - johon se ilmestyi jo heinäkuussa 2023

Kas. Se kaara on kadonnut, ei tiedossa koska. Ei sillä mitään väliä ole. Vissiin viety viimein lava-autolla jonnekin korjaamolle tai sitten romuttamoon. Puoli kahden aikaan yöllä näkyy miten aurinko on valaissut paikallista K-marketin kattoa.

Nuorgamin kelikamerassa näkyy vielä Norjan puolella olevan vähän vielä lunta tuntureiden päällä. Enemmän lunta löytyy Kilpisjärven Saana-tunturin laelta. Pilvet siellä ovat tänä aamuna olleet niin alhaalla, että tarttuneet kiinni Saanaan. Tunturilla on ollut siis pää pilvessä.

Mutta kun katsoin otteen muista ylä-Lapin kelikameroiden maisemakuvista läpi, niin ne näyttävät hienosti keski-yön auringon värimaailmaa. Ainahan ne tähän aikaan vuodesta sen tekevät.

Sitten siirryn dokumentissa toukokuun viimeisestä päivästä vuonna 2025, tilannehuoneen kertomiin hälytystehtäviin. Kuintekin jäljittelemällä taannoinkin hyväksi katsomaani tapaa, jättäen kertomatta suurempien paikkakuntien nimiä. Kaikkia kolareita ei ole listattu tuolla, sillä jos tilanne ei vaadi poliiseja - niin se jäisi piiloon tulevaisuudeslta. Kuten toissapäiväinen silmieni edessä tapahtunut pieni kolari kahden auton välillä.

Kylkikolari. Toisen auton etuvalot ja rekisterikilpi kärsivät ja toisesta ajoneuvosta menivät vasemman puoliset ovet lyttyyn. Romua tiellä, mutta kyllä se odottamani bussi sen yli pääsi etenenmään. Tilanne ei onneksi tarvinnut todistajia. Enkä mä enää oikein edes muista miten se tilanne tapahtui. sitä vaan havahtui ajatuksista kun näki, että kohta saattaa kolista ja sitten rysähtikin.

Mitä siis on tapahtunut tänään ja eilen? 07:21 Niksan uimarannan pukukopit palavat. 06:32 pieni liikenneonnettomuus Ämmänsuon ja Veikkolan liittymän lähimaastossa. 05:28 Vesiputki rikkoontui Raumantiellä ja kauppakeskus tulvii. 03:49 Keskisuuri rakennuspalo Muistokadulla, kukaan ei loukkaantunut. 03:04 pieni liikenneonnettomuus välillä Koppelo - Ukonjärvi. 22:47 moottoripyörä kaatui ja ajaitui pois tieltä Taka-Taanilassa. 21:35 Tekninen vika, kohde ei ajelehdi. 21:30 Kaivinkonetta kuljettaneen lavetin toinen rengas paloi Tolosenmäessä. Kaivinkone pelastettiin ajamalla se lavetilta pois. 20:23 Saunalautta upposi. 20:12 irtaimistoa kärähti Kauppalantiellä. 19:15 Saunan lämmityksestä koitui savua kerrostalossa Länsikadulla. Ei paloa. 18:40 Tieliikenneonnettomuus välillä Venetmäki - Paltanen. 18:32 Rivitaloasunnon liedellä syttyi tulipalo, asukas heräsi sen sammuttamaan ja naapurikin tuli hätiin. Asunto savustui asuinkelvottomaksi.

Ja sitten vielä yksi eläinonnettomuus. 11:59 Lintua yritettiin saada kiinni haavilla Sahankadulla.

Ylen kotimaan uusiotsikkoja. Koulujen päättäjäisiä vietetään epävakaassa säässä – sateenvarjot kannattaa kaivaa esiin. Poliisi etsii Pirkkalasta kateissa olevaa vanhusta,Isä kuoli pelastaessaan veden varaan joutunutta lastaan ulkoilualueella Vihdissä, Suomen ainoa ruttohautausmaa löytyi vahingossa – ja hukkui sitten taas virheellisten paikkatietojen vuoksi, Henkilöauto suistui tieltä runsaan vesisateen takia Joutsenossa, Pystyssä sojottanut kuorma-auton lava kaatoi liikenne opasteen Jämsän keskustassa.

Viimeksi mainitusta on myös videotallenne. Kyseinen tieosuus kuuluu lapsuuteeni,
videolla näkyvässä kerrostalosa mummoni asui 1980 luvun alussa, hän kuoli sen vuosikymmenen puolivälissä. Muistan kerran, että meidän auto sammui kesken kaiken, aikuiset työnsi autoa ja mä sain ohjata. Hetki.. lisämuistoja tuli. Me tultiin Siltakadulta, kun se auto teki tenän. Kai. Tai siis en muista, mikä sen tien nimi oli, ennen kun varsinainen siltakatu rakennettiin 2000 luvun alussa. Eli Vitikalan sillan rakennusvuosi oli 1980. Joten muistoni täsmää.

Tuossa uutiskatsausessa oli kyllä traaginen uutinen siitä isästä, joka kuoli pelastaessaan lastaan.

Voin sanoa, että kyllä siinä vähän liikuttui. Eilen ohitin nuoren isän, joka leikki vaunussa olevan lapsensa kanssa. Tämähän liittyy niinhin isyystuntoihini. Että suuri kateellisuuden tunne ja suru tuntui taas. Kuten muuten hieno päivä olisi saanut särön.

Toivottavasti oli vain hetken asia, että ne tunteet olisivat painuneet jo taka-alalle ja pois. Takaisin pohjamudan tuolle puolen.

Ettei mieli säröilisi tuollaisista arkisista asioista. Isiä lastensa kanssa tapaa kaduilla aika usein, en tahtoisi että tää olo alkaisi tulemaan aina kun sellaisen seurueen ohittaa.

Kesä voidaan siis aloittaa. Mietteitä on, mutta niitähän voi käyttää vaikka uusimpaan tekstiinsä (Healingdomen jatko-osa), jossa nää isyyskysymykset ovat yksi suuri teema. Purkaa mieltään siihen ja nauttia sitten kesästä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.