15. päivä. muistomatka kirjoittamiseni alkulähteelle

 

15.05.2025
15052025

Eli tässä vaiheessa kun kirjoitin päivämäärää - niin tajusin, ettei se ihan vielä voisi olla hieno numerologisesti. Siis että vuosi ja päivän numero olisivat 25 ja sitten siitä saada aasinsiltaa vanhoihin asioihin silleen kivasti, kertoa että kuinka nyt suhtautuisin, jos 33 vuotta vanhat asiat tulisivat kadulla Jyväskylässä vastaan. Eli ihmiset, jotka tunsivat mut kun olin heikoimmillani.

Hyvä. Tänään ei tartte kertoa siitä, sillä tosiaan on vasta viidestoista päivä toukokuuta. NYT, EIKÄ 15.PÄIVÄ! oli ala-asteen opettajani, Annikki Taipaleen käsky meille lapsille - jolla hän tahtoi meidän tekevät jotain nyt heti. Joka 15. päivä tulee tämä mieleen.

Olisin tahtonut kertoa sen hänelle joskus, että jotain on jäänyt mieleen - mutta aika sille loppui vuonna 2020 kun hän menehtyi. Minulla ei ole tiedossa kuolinsyytä, enkä mun sitä tarvitse tietää. Hyviä muistoja vain jäi, oikeastaan melko ainuita, mitä on jäänyt ala-asteajoista. Tosin kyllä niitä pikkuhiljaa on lisää avautunut.

Hyvä vain, ettei tekstin alussa mainitsemani aika elämässäni sitten muistoja kadottanutkaan. Toisaalta se saattaa olla huono asia, että muistoja alkaa palautumaan mieleen. Saattaa tulla jotain, minkä tahdoinkin jo unohtaa.

Tästä tuleekin mieleen tälläinen asia.. Entä jos olisi saanut tietokoneen käyttöönsä jo vuonna 1997 ja aloittanut tuolloin jo kirjoittamisen?

Juuri silloin kun mä kyllä olin jo vähän edennyt elämässäni, sen 1990 luvun alun masennuskauden.. ok. näemmä sitten tässä vaiheessa puukotan hengiltä mahdollisuuden palata 25.05.2025 tähän aiheeseen.

Eli mä aloin puhumaan niistä ajoista vasta vuonna 1999
Oli avautuminen, jonka jälkeen tuntui helpommalta. Kuten olisi tulppa avattu ja tuolloin olin JAIKOSSA Jyväskylässä nuorten polku työelämään koulutuksessa. Ja oli pääsy ATK - ajokortin vuoksi oppilaitoksen tietokoneille. Kyllä mä sen ATK-ajokortin tuolloin hommasin ja siinä ohessa kirjoitin ensimmäiset tekstini joiden ympärille sitten myöhemmin perustin kotisivuni.

Eli jos jo ennen avautumista olisin kirjoittanut? Olisi varmaan ollut synkempää tekstiä, mitä ne 2000 luvun alussa kirjoittamani ovat. Siis ovat, eivät olivat. Ne ovat vielä tallessa.

Olin vihainen tuolloin elämälle ja se näkyi teksteissä. Sitä tietenkään en vissiin päästänyt pahemmin ulos muutoin. Purin hiljaa sitä oloa teksteihin ja se poiki sen 100 tekstiä, joissa ei ole onnellista loppua. Vaan surullisten loppujen kirjoittaminen auttoi itseäni. Loin hahmon ja tarinan tälle, sitten tapoin sen hahmon itsemurhan avulla ja voin itse hivenen paremmin.

Tässä yhtydessä pitänee mainita se teksti Losing my religions, joka löytyy tekstiarkistosta sivulta http://www.simopahula.fi - joka siis selittää lisää tuosta ajasta. Siihen asiaan en tule enää palaamaan muuten - kun tosiaan mainitsemalla kyseisen tekstin nimen.

Katsoin just kalenterista, että tuleva 25. päivä tätä kuukautta on sunnuntai - ja säistä riippuen olen joko mökillä hoitamassa venettä vesille. Joten mä tähän sitten kirjoitankin, miksi numero 25 toimisi tämän kaiken, mitä tässä jo kirjoitin - kuten ohjelankana.

Bussinumero 25 Jyväskylän liikenteessä vuonna 1993 kulki sinne Haukkalaan, jossa olin hoidossa tuolloin syvän masennuksen vuoksi. Asiasta voi siis nykyään puhua. Siihen kesti 20 vuotta - että se aika elämässäni muuttui kyllin kaukauseksi tai että mä ehdin kehittymään ihmisenä, jotta pystyin siitä ajasta kertomaan muille.

Joten..

Mikä olisi sitten tähän väliin sopiva aasinsilta, jolla pääsen takaisin tähän päivään? Eli on 15. päivä. Josta kerroin muiston tämän kirjoituksen alussa. Opettaja myös taisi opettaa meitä kirjoittamaan. Joten siinähän se aasinsilta sitten tulikin. Oli meillä Kaipolan ala-asteella 35 vuotta sitten tietokoneita, pari amigaa ja yksi mikro-mikko - jossa oli fas teko - tekstinkäsittelyohjelma. Tai tekstinkirjoitusohjelma. Se oli suosikkini ja sillä mä opettelin konekirjoitusta ekan kerran.

Jep. tässä kun silmäilin just noita vanhoja tekstejä - niin ei niissä kaikissa ole synkkää paatosta. Jotkut niistä.. no sanotaan ovat aika hervottomia. Eli kyllä mä olen ollut mä jo tuolloinkin. Vaikkakin tuska ja turtuminen tuolloin painoivat itseni alas.

Ja kerta ihminen alkaa vanhoja toistelemaan ja kaivamaan niitä ylös, niin tarkoittaako se sitten rivien välistä sitä - että hän tietää että pitäsi soittaa lääkärinaikaa - mutta jättää sen tekemättä pelon vuoksi.

Eka askel vissiin olisi löytää se verenpainemittari, jonka joskus sain.

---