29.09.2023
Piilota asiaa tekstitulvan alle
Viime yönä ukkosti, heräsin
paukkeeseen siinä kahden aikaan yöllä. Kyseinen alue oli
ukkostava rintama, jonka pituus oli luokkaa Jämsän ja Ähtärin
välimatka. Jämsä sattui sen sadealueen eteläisimpään
kohtaan, jotta suurimmat sateet menivät pohjoisempaa reittiä.
Ei tässä taida tarpeeksi vielä tekstiä olla, jotta voisi
tyyliin varsinaiseen aiheeseensa mennä.. Joten voisi kertoa,
että Näätämön kelikamerassa näkyy yhä se punainen
henkilöauto pysäköityneenä samaan paikkaan - jossa se on
ollut jo kaksi kuukautta. Mainitaan myös, jotta lisää
turhanpäiväistä tekstitulvaa tulisi - että kello 10:08
siellä sen Näätämön K-marketin edessä on ollut
pysähtyneenä keltainen linja-auto. 
Kilpisjärvelle on näemmä tullut sellainen lämpötilanäyttö tien varteen, mitä isoissa kaupungeissa tapaa. Sen mukaan nyt siellä ilma on +8c astetta lämmintä. TIO kelikamera kun välillä näyttää sitä näyttöä. Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi turhanpäiväistä juttua, jotta voisin siirtyä ihan siihen asiaan? Saattaa olla. Olen tässä ajatellut jo kauemmin, että olisivako ne isyystunteeni jo kadonneet pois mielestä, kun ei ole ollut aikoihin hetkeä, kun niiden takia olen itkenyt? Toissa iltainen antoi vastauksen. Tapasin hyvänpäiväntutun ja hän oli tulossa uudelleen isäksi.
Eipä siinä paljon muuta tarvinnut. Olo alkoi vaivata ja kerta pubissa tavattiin, niin en mä siellä viihtinyt päästää sitä enemmän ulos, mitä nyt sanoinkin tästä asiasta. Ja että olihan mulla roskia silmissä. Tunteet on hyvä kuulemma näyttää, vaan yllättäviin julkisiin kyyneliin kyllästyy. Oli rauhallinen ja lämmin ilta joen rannassa, joten sinne suuntasin päästämään olot pois. Itkin. On ne tunteet vielä siis olemassa. Tarvitsee vain sopivan trikkerin ja se olo tulee takaisin tajuntaan. Suren siis sitä, etten aikaan saanut lapsia ja aika alkaa kulumaan yhä nopeammin. lisämausteeksihan tähän tuskaan tuli tuossa se, että nuorena mulla oli oppimisvaikeuksia ja lukkoon menemistä. Olin tiennyt, että vauvana mulle sattui joku juttu - että aivot olivat hetken vailla happea. Ja kerta suvussa on oppimisvaikeuksia sekä muuta sellaista, niin olen ajatellut että ne olisivat olleet perinnöllisiä hommia. Että hyvä sillä otteella, etten ole saanut lapsia. Mutta tässä kuulin, että se mitä mulla oli vauvana - oli aivokalvontulehdus. Joka sittemmin aiheutti mulle kaikki ongelmat. Että perimä saattaisi olla kunnossa. Eli mahdollinen lapseni saattaisi olla kuten terve. Että pää toimisi normaalisti.
Eihän näistä asioista koskaan tiedä etukäteen.. Liitän tähän linkkejä joiden avulla saa lisätietoa asiasta. Tästä olen aikaisemmin kertonut kyllä, mutta nyt en enempää viihti asiaan koskea, ettei se jää päälle pilaamaan viikonloppua.
Nettipäiväkirjan merkinnät, joissa käsittelen isyyshaaveitani.
Johdanto: Olin mukana 2012 ilmestyneen Meidän Perhe - lehden marraskuun numeron artikkelissa "Kumpa joku kutsuisi isäksi" Olin yksi haastatelluista ja artikkelin myötä nämä tunteeni vain vahvistuivat. Ovat ne menneet tuossa ajassa taka-alalle, mutta kyllä ne vain tulevat joskus aika voimalla takaisin tajuntaan.
Mukana myös ajatuksia itse artikkelista.
Yölliset merkinnät Pohdintaa elämästä - koostesivu
Merkintäsivut, joilta nämä ovat sisältävät luonnollisesti lisää ajatuksiani tästä aiheesta.
09.11.2012 - Julkaisun jälkeen..
21.09.2013 - Alkua pitkästä aikaa.
(sisältää lyhentämättömän artikkelin, lehdessä
julkaistusta oli jätetty asioita pois)
Noi avautunevat uuteen välilehteen. tai sitten kotisivujen nettipäiväkirjassa oikeaan freimiin. Kehysmalliset kotisivut. Alanko siis vaihtamaan epätoivoisesti aihetta, vaikka kotisivuihin www.simopahula.fi ja vain siksi, että esiin kaivettu aihe painuisi pois tajunnasta?
Teen niin. Sivuillani on paljon muistipelejäkin.
Jännä päivämäärä löytyi sen sivun viimeksi muokatusta aikaleimasta: 12:21 2.12.2022. Tää on kyllä aika epätoivoinen hanke saada asia pois mielestä kertomalla sen mauttoman kaksoseen vitsin tuosta päivämäärästä.
Eipä näitä isyystuntoja oikein voi pakottaa pois tajunnastaan pakolla. Eli alan lukemaan uutisia.
Suomessa siis jyllää tälläinen kun ihmisiinkin tarttuva oravaripuli. Varokaa siis oravia, kyllä ne ruokaa löytää syksyllä hyvin. Perussääntö: Jos löytää luonnosta kuolleen eläimen, niin älä koske siihen tai sen lähiympäristöön. Tauti vaivaa nuoria oravia.
Eli onko tässä metsissä tulossa mahdollisesti vähän erilaista syyssadetta niskaan? No tämä ajatus ainakin häivytti mielestä sen tuskan tällä kertaa.
Lisätietoja oraviin liittyen https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/... /oravilla-loisen-aiheuttamaa-ripulitautia/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.