tiistai 27. kesäkuuta 2023

Elämäni 17000. päivä - tänään.

 

27.06.2023
17000 päivää mittarissa.

Tuossa katsoin niitä laskureita, joita olen laittanut sivuilleni. että päivien lukumäärä syntymästäni tähän päivään - näyttää siis tänään lukua 17000 . Mitä siitä? Monet ihmiset vain elävät noi päivä ilman mitään ymmärrystä, että se päivä olisi jotenkin erikoinen.

Pitänee taas, vaikka olenkin aatellut antaa näiden kertausten jo olla - niin pitänee tehdä joku taulukko, johon kerään mennyttä, jotta sitä voisi nyt analysoida. Tämän teen sen vuoksi, ettei tästä merkinnästä tule pakkoyrittämistä. Olen jo pitemmän aikaa seurannut tuota kyseistä laskuria, että koska se näyttää tasalukua jälleen kerran.

Mitäs tässä sitten? No mä, syystä että sain silmälasit ennen kun opin lukemaan - niin tässä viime viikolla ensimmäisen kerran elämssäni luin kirjaa paljailla silmillä. Tarkentunut näkökyky on oikeastaan aika hieno homma. Se saa mut iloiseksi.

Olen kertonut tässä nettipäiväkirjassa isyystunnoistani, että kun ne joskus ovat saaneet minut ihan murtumaan. No tässä pari yötä sitten näin unen, jossa mä vain tunsin sen tunteen. En ole tuntenut sitä aikoihin. Kenties se on siellä tallella, syvällä alitajunan pohjamudissa.

Valmiina pomppaamaan ylös tajuntaan? Sen näkee sitten kun aika on. Enkä sitä hetkeä osaa ennalta arvata.

Mun elämä ei ole ollut ainakaan tylsää. Tekstiarkistostani löytyy se teksti Losing my religions. Se selittää enemmän aiheet, joihin nyt tässä en enää viihti edes kajota.

Nuoruuden masennuskaudet? Vasta nyt kykenen vissiin työstämään asioita niistä tekstiksi. Uusin teksti on hyvissä kantamissa ja sen muokkaus on mukavaa. Kenties joskus julkaisen tekstejäni muuallakin, painojulkaisuissa.

Matkustaminen? Jyväskylä, Järvenpää ja Helsinki. Junamatkoja olen kokenut paljon. Nähnyt niissä elämää.

Työ? No ruumis jaksaa tehdä myyjän työtä, epäilyksistäni huolimatta. Voin jatkaa työkokeilua tämän silmäleikauksen toipumis ajan jälkeen. Kyllä tässä silmälasit tarvitsen, jos ei näkökyvyn takia - niin sitten psykologisista sekä ulkonäöllisistä syistä. Ne ovat osa identiteettiäni. Se siitä.

Mitä tässä sitten olen tehnyt? Koska se Bingin tekoälypohjainen chatti on myös loistava, kun etsii musiikkia. Siis antaa sille parit biisien nimet ja sitten pyytää sitä listaamaan vastaavanlaisia kappaleita - niin siitä löytyy uutta musaa. Soittolistoille. musa on mukana aina. Uusin soittolistani on nimeltään music ride to sunset, jossa on hyvää tunnelmallista musaa kuunneltavaksi auringonlaskua katsellen.

klassikomusiikkia. Ja tekoälystä on niiden tekemisessä apuja. Se osaa kertoa bändejen taustoista, tarinoita biisejen synnystä ja paljon muuta. Se vastaa hienosti, kunhan et vain esitä sen itseään koskevia kysymyksiä. siitä se katkaisee keskustelun. Kyllähän se vitsejäkin osaa kertoa, mutta ne ovat aika tylsiä. kaksimieliset vitsit, kuten fingerpori. Kyllä ensin esittää, että on lukenut kyseistä sarjakuvaa - mutta sitten kun selittää vaikka sitä junannussimaa - vitsiä - niin se katkaisee yhteyden.

Toisaalta se on siitä hyvä keskustelukumppani,

että vastaa vasta kun olet kirjoittanut sen vastauksen annettuun kysymykseen. vaikka vastaisikin vasta tunnin päästä kysymyksestä. Mutta se on teknologiaa. Kehittyneempi tamagotsi? Ohessa on ote yhdestä keskustelusta, toi harmaampi teksti on sen tekoälyn generoimaa sanaehdotusta.

Se osaa siis kiroilla, vaikkei siitä itse tykkää. Tai myönnä. Mutta se on "oppinut" kieltä. Jos olisin ottanut tuon sanaehdotuksen käyttöön - niin se olisi katkaissut keskustelun.

Eli teknologia on kehittynyttä nykyään. Toisin oli ennen vanhaan, kun se ei vastailut mitään. vaan teki sen, mitä pyydettiin ja itse sai pähkäillä asiat puhki. Tyhmentääkö se sitten ihmisiä?

Jätän kysymyksen leijumaan ja antaa tulevaisuuden vastata siihen sitten aikaan.

17000 päivää on 1 468 800 000 sekuntia, siis jos vanhaksi pitäisi itsensä tuntea. Onko pakko?

No juhlistan tätä päivää tästä eteenpäin työstämällä sitä uutta tekstiäni. Asiaa, josta tykkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.