Lapsuudenmuistoja Kaipolasta. Lumileikkejen vaarat

 17.12.2024
ahvinen on valista

Ahvinen on ottanut tittelikseen kuulemma Valista. Ei en taida onnistua peittämään näppäilyvirhettä kirjoittamalla.
Kahvini on valmista. Oli mitä piti kirjoittaa, mutta tuli Ahvinen on valista.

Mitä se tarkoittaisi? Tekoäly ykkösen mukaan se saattaisi olla biologinen yhteys tai virheellinen lause. Tekoäly kakkonen antoi pahoittelunsa, ettei Ahvinen on valista ole vakiintunut termi suomenkielessä. Sama se. käsivarteni ovat väsyneet lumitöistä, mutta kirjoittaminen ei pahemmin niitä väsytä. Lumitöitä? Kyllä mä niitäkin teen. Lapsena heti kun pystyi työntämään lumikolaa, niin pääsi / joutui / halusi sitä työntäämään.

Pitäisi vissii levätä, mutta aattelin jotain sentään kirjoittaa. En tiedä, vieläkö lapset tekevät lumiluolia kolattuihin lumivalleihin - mutta lapsille pitää teroittaa, ettei yksin sinne saa mennä. Jos sen luolan katto romahtaa ja oot yksin - niin et pysty huutamaan apua, sillä ilmaa et saa. Kerran veljeni kanssa tehtiin lumiluolasto kolattuun lumivalliin. Olin just päässyt sen uloskäyntiin, kun koko luolaston katto romahti äkkiä ja kokonaan.

Eli merkintä kilahtaa sitten Kaipolan lapsuusmuistoihini tässä vaiheessa, no menköön. Talvimuistoja.

Eli lumilinnat eli luolat.

Ja kyllä sitä itse lapsena meni seikkailemaan lumiluolastoihin yksin. Lumilinnan kun sai tehtyä kaverien kanssa suureen aurattuun penkkaan siinä silloisen Jämsänkoskentien varrella olevien autotallien päädyssä. Siihen vieläkin lumet aurataan kasaksi. Yhtenä vuotena meillä oli kokeilukin menossa kaksikerroksiseksi lumiluolastoksi, jossa yhdessä kohtaa luolat menivät päällekkäin.

Kaiketi me jotain vaneria tai vastaavaa levyä siinä käytettiin kattona. Aikuinen mieleni sanoo kuitenkin tuota toimitaa äärimmäisen vaaralliseksi. Sillä emmehän me voineet tietää että, kestääkö lumivallin koostumus tuollaista. Meillä oli onnea ja lumivalli kesti.

Toinen lumileikki, joka tuntuu hauskalta - mutta on vaarallinen. On se, kun tehdään kengillä sellainen vana, jota pitkin sitten liu'utaan alas. ja se on kyllä kovin hauskaa. Vaan se vana syvenee koko ajan syvemmälle lumivalliin. Kunnes tapahtui seuraava.

Kaipolan ala-asteen pihassa oli tuollainen jalkaliuku syöpynyt jo aika syväksi siinä lumivallissa. Mä taisin olla kenties joku 8 vuotta vanha. Eli paljon pienempi ihminen, mitä olen nykyään.

No toisinaan me mentiin myös sitä liukua ylöspäinkin ja sitten se tapahtui:

Mä liukastuin sen vanan sisään ja jäin jumiin, koska mulla oli koulureppu selässäni. Sitä säikähti ja aloin itkeä.

Nyt seuraa sellainen muisto, joka lämmittää monen Kaipolan ala-asteella 1980 luvulla olleen mieltä.

Muut hakivat tietty opettajienhuoneesta apua. Iines Tuunanen tuli ja pelasti mut. Muistikuvani tilanteesta eivät ole niin tarkat - että ne paljastaisivat tavan, millä hän mut sieltä pelasti. Tapauksen jälkeen tuli moisten lumivanojen tekokielto voimaan.

Tuunaset olivat vanha opettajapariskunta Kaipolan Ala-asteelta. Mä vein 1990 luvulla monena jouluna heille joulukortin. Jatkoin kyllä sitä vielä siihen asti, kunnes muutin kaipolasta pois. Tämähän oli kyllä jo vuonna 2002

Vielä yksi muisto Iineksestä. Tämä oli vuonna 2010 kun itse olin s-marketin kassalla. Tiliasiakkailta kysytään henkilötunnus. Hän kyllä ymmärsi asian, mutta kyllä siinä kuten vaipui kassapäätteensä taakse kun hän vastasi
MITÄ!! ETKÖ SI-NÄ TUNNE MI-NU-A!!

painotus tavuviivoissa..

siinä sitten vastasin kuten olisimme vielä Iineksen uskonnontunnilla ja hän kysyisi miksi tehtävä on jäänyt tekemättä.

että mun pitää kysyä sitä kaikilta. Valitettavasti he molemmat ovat jo poistuneet. Tykkäsivät kuulemma siitä mun joulukortistani.

Lisää talvimuistoja? Koulun hiitokilpailut. Yhden kerran olin toisiksi viimeinen. Muistan kyllä kannustukset ladun viereltä ja ne saivat voimaa hiihtää maaliin saakka. Mä osallistuin niihin kisoihin joka vuosi ja olin joko viimeinen tai toisiksi viimeinen.

Siitähän mä sen hiihtopalkinnonkin sain, jossa lukee "parhaalle poika-hiihtäjälle 1990 Rantasen Kello" Muistan kyllä miten mä en vaan käsittänyt kun palkintojen jako tilaisuudessa oma nimeni lausuttiin. Kavereiden piti vähän tuuppia, että menisin palkintoani hakemaan.

Hiihtämisestä puheenollen..
Meillä oli hiihtolatu aivan Kaipolan keskustassa vanhassa puistossa - jossa nykyään on "Kaipolan toriaukea"
Ja vanha leikkipuisto on nykystandardin mukaan aidattu estämään leikkejen leviäminen muualle - missä on lupa leikkiä.

Me sentään kerran keksittiin laskea pulkalla suoraan kadulle. No kenties kakaroita on hyvä vähän vahtia.

Onneksi en ole lapsi nykyaikana. Se taitaisi olla vaikeaa kun tuntuu, että aikuisenakin oleminen nykyään on vaikeaa. Toi puisto muutettiin nykyiseen kaavaan vuonna 2002.

Eli se oli hyvä vuosi lähteä Kaipolasta pois. Jäihän kivat muistot. Vaan palatakseni varoitukseen lumiluolien vaarallisuudesta - niin siellä ei saa leikkiä yksin luolan romahdusvaaran vuoksi. Kun oot sen lumen alla, niin ei voi käyttää puhelinta soittaakseen apua koska et voi liikuttaa kättäsi.

Lumileikkeihin aina joku mukaan. Lapsesta lumi on kyllä hauskaa ja siitä voi rakentaa vaikka mitä. Aikuisena se tarkoittaa vain lumitöitä ja liukkautta sekä se fakta iskee joskus vastaan kasvoja - että talvi kerää heikommat pois.

Onneksi itse vielä jaksaa. Ja se 9 vuotta sitten sairastettu talvi-asma ei ole enää neljään vuoteeen vaivannut. Eli voin hengittää alle -15c pakkasessa hyvin. Se tauti johtui tupakoinnista. Tuolloin sain puhallusmittarin ja tässä kun testasin keuhkojen puhallusvoimaa sillä, niin sain tulokseksi - että se on yhtä voimakas, mitä pitääkin olla ikäiselläni miehellä.

Näemmä kirjoittaminen on auttanut käsivarsia toipumaan, kaiketi se jänteiden liike hieroo vähän käsien vahvempia lihaksia. Tikun vaan sain viikonloppuna polttopuista vasemman käden nimettömän kynnen vireen. Se vähän alkoi turvoa, mutta on nyt parempi. Joten olen tuntenut pientä kipua jokaisen tämän tekstin S kirjaimen kohdalla. Ei toi paha vaiva ole, näyttää että huomenna voin odottaa jotain tulevan ulos sormenpäästä ja sitten tilanne paranee itsestään.

Ihmisruumis kun on jännä kone.