media tökkii nyt.

 

30.12.2004
Päivänä jolloin suomea koitteli jälleen myrsky

Naiselle, jonka läheinen oli kuollut Aasiassa, työnnetään mikrofoni suun eteen - todetaan lyhyesti katsojille että mitä on tapahtunut ja sitten tältä naiselta kysytään "Miltä nyt tuntuu?" Ja kaikki television katselijat näkevät että tuo nainen on purskahtamaisillaan itkuun, mutta hillitsee itsensä ja sanoo mitä odotetaan.

Sairasta puuhaa. Media, soi sana saateinen. Mässäilyä ihmisten tuskalla. Televisiota ei viitsi katsella koska se masentaa liikaa. Liian pahaa..

Ainoa hyvä puoli tuossa onnettomuudessa, jossa on kuollut jo 81 000 ihmistä - on ettei se ollut terroriteko. Sitä ei ihminen aiheuttanut, se oli luonnonilmiö. Jos se olisi ollut ihmisen aiheuttama niin sen olisi voinut toistaa. Luonnonilmiö on lempeämpi tapa kuolla kuin terrori-isku. Mutta minä olen järkyttynyt kuten kaikki muutkin tästä onnettomuudesta. Aion laittaa 15 euroa avustukseen ensi tilistä. Tai 20e vaikka olen opiskelija.

aika paha juttu

 

28.12.2004
Aika paha juttu.

Aasian tsunami.

Siis niitä kuolleita on tähän astisen tiedon mukaan yli 28 000, luku nousee vielä kyllä. He lupasivat sen. Vaikka kaikki toivovat että se lupaus oli valetta, niin se on totta. Suomalaisia mukana. Suosittu lomakohde. Eikä ranskassa tapahtuneesta onnettomuudesta ole vieläkään mitään uutisissa kuultu. Tämä on tärkeämpää. Irakin tapahtumistakin on vaiettu, vaikka silläkin on kuollut ihmisiä - se ei ole enää uutinen.

Mutta se ärsyttää uutisissa kun joku puhuu tapahtuneesta "vahinkona"
No tässä "vahingossa" on kuollut yli 30 000 ihmistä. Jälkijäristyksia tiedossa.

Tästä he uutisoivat vielä viikon ja sitten alkaa pikkuhiljaa uutisiin tulemaan muitakin aiheita. Niin kävi 11.9.2001 tapahtuneenkin jälkeen.

Varmasti, siis varmasti sieltä tulleet suomalaiset itkivät kun näkivät ilmasta Helsingin ja suomen. Itkivät varmaan kun näkivät Finnairin sinivalkoisen lentokoneen. evakointilentoja.

 

Mistään ei ole jäljellä mitään. Aasian tsunami

 

27.12.2004i
Mistään ei ole jäljellä mitään.

Kaipa noista uutiskuvista voi jo järkyttyä. Siis suomalaisia saattaa olla kuolleena jossain.

Se hyökyaalto aasiassa. 20 000 kuollutta. Luonnonmullistus, ei siis terroriteko. Ja sekö siinä olisi se hyvä pointti? Ranskassa räjähtänyt kerrostalo, 16 kuollutta muttei siitä mitään kerrota. Uutisissa kun yleensä sanotaan, jos on isompi aihe ja se on käsitelty että "ja sitten päivän muihin uutisaiheisiin.." No tänään se oli "ja nyt päivän muuhun uutiseen, ukrainan vaaleihin.." Mistään ei ole jäljellä paljon mitään. Aika surullisesti sopiva lyriikanpalanen Trio Niskalaukaukselta.

 

 Odotettavissa on se Californian ja Tokion maanjäristykset. Maapallo, tämä planeetta elää. Suomessakin on maanjäristyksiä ja koska ilmastonmuutos on totta, niin entistä kovempia luonnonilmiöitä. Sir Lanka on pieni maa intian vieressä, josta ei paljon ole koskaan uutisia. No nyt on ja olen hyvin pahoillani siitä.

Ehkä tuttujen tuttuja on kuollut, enkä minä tiedä siitä vielä. Vasta ensi viikolla.

Vaihderikas ja hyvä syntymäpäivä.

 

10.12.2004i
Nyt - illalla. mielenkiintoinen, tapahtumarikas syntymäpäivä.

Matkustin tänään niin etelään, että näin lokkeja.

Aamulla kirjoitettuani päiväkirjaa, tallensin sen levykkeelle. Katsoin aamu-uutiset. Turun kaupungin alueelta on löytynyt muinaissika, luuranko. Mitä sille sialle oli tapahtunut? Ja miksi muinaiset Turkulaiset olivat haudanneet sen talon alle?

Tuskimpa tarkoituksena oli kasvattaa sikapuuta.

Mutta Visalla oli joku OUTO työhtö päässään kun luki säätä. Vettä sataa, ei lumesta tietoakaan.

suljin television ja soitin kasetilta nauhoitettua metalliliittoa. Vietin muutaman hetken ajatellen elämää, miksi mä olen näin vanhaksi tullut? Mutta koska aika kuitenkin kului eteenpäin ja kello oli jo 7:16 niin lopetin sen ajattelun, puin päälleni ja lähdin viemään roskat ulos. Ja siitä jatkoin matkaa pimeässä kaupungissa kohden S-markettia.

..koska mä en voi olla ilman sitä paikkaa.. Tai syynä oli pikemminkin se, että ostin tarvikkeita pikkujuhliin, jotka pidettiin aulassa. Ohessa kuva siitä aulasta. Ostin Pommacia ja pikareita.

Minä ajattelin, ja valitsinkin myös pikkupurtavaa - mutta laitoin sen takaisin konditoria-hyllyyn.

Tarjoilin sitä juomaa ja he taisivat laulaa minulle sen paljon onnea vaan-veisun. Ryhmäni ei pärjäisi euroviisuissa. Yksi syy olisi se, että he eivät menisi paikalle vaikka kutsuttaisiin. Sitten juhla oli ohitse kun englannin tunti alkoi. Sillä tunnilla ei sattunut mitään mainittavaa.

Sitten tuli luokan 606 vuoro olla lavasteina seuraaville elämän tapahtumille, joiden lopputuloksena on se, että tässä koneessa ei ole enää Word 2002;sta, vaan se on Word 2000. Opinnäytetyössä oli ongelmia. XP versius Windows 2000 ei ainakaan meidän kohdallamme toimi. Siis tiedon siirrettävyys niiden välillä. Menetin hermoni koneeseen koska tyylit eivät sitten mitenkään toimineet.

Lukitsin tietokoneen väkivaltaisesti ja lähdin kävelemään kioskille. M Akin oli tuota mieltä, että saisin haihtua. Ajattelin että se reissu olisi rauhoittanut mieleni tarpeeksi, jotta olisin keksinyt ratkaisun ongelmaan. Mutta seuraavana vihani kohteeni oli tämä uusi ja "rakas" rahamme euro. Miksi hitossa tässä valuutassa pitää olla niin hitosti kolikoita? eikö niitä voisi korvata seteleillä, niin ihmisten lompakot eivät kuluisi terävien kolikoiden takia?

Mutta paluumatkalla mä muistin, että muistiolla voi syväpuhdistaa tekstin kaikista Wordi-tyyleistä, joten tein sen ja kaikki toimi. Sain sisällysluettelonkin kunnolliseksi. Word 2000:ssa. Silloin päätin, koska mulla on asennus, että mä poistan wordi 2002:n ja asennan tilalle kaksitonnisen.

Sitten oli vuorossa ruokailu kuvan rakennuksessa. Mä satuin löytämään sen ruokakorttini viimein. Olikin ollut hukassa jo marraskuusta lähtien. Ruokana oli jotain hyvää, minkä ulkonäköä en enää muista. Koska tässä on tapahtunut niin monta asiaa.

Ruokailun jälkeen kävin polttamassa CD-lle tiedostoja neljännessä kerroksessa. Sen jälkeen matkustin hissillä alas, kävelin aulan poikki ja menin vessaan. Sieltä tullessani kirjoitin äkisti erään sähköpostin ja lähdin rautatieasemalle. Siellä ostin junamaatista junalipun Helsinkiin.

Koska silloin se ikääntyminen sai aikaan inhon Järvenpäätä kohtaan. Asemalla kohtasin Neiti Rinteen, joka tapansa mukaan hoiti sen keskustelumme. Juna tuli myöhässä. Jouduimme seisomaan junan eteisessä.

Se on tavattoman huvittavan näköistä kun pääkaupunkilaiset yrittävät saada leimaa lippuunsa keltaisessa lipunleimauslaitteessa. He tökkivät sitä lappua toivoen kuulevansa piippauksen ja kolauksen, kun leimaisin pamauttaa lippuun leiman. Henkilön ilme kirkastuu - ah, tämä laite toimi! kas kun ne ei yleensä toimi.

Mä seisoin siis Helsinkiin asti.

Helsinki, pääkaupunkimme.

Tarkoitukseni oli hankkia muutamia levyjä, mutta ennen sitä mä kävelin pitkin katuja. Olin osa ihmismassaa ja muistin miltä se tuntui joskus aikanaan Jyväskylässä. Kun sai hukkua ihmisvilinään. Jämsää ja Helsinkiä ei voi verrata toisiinsa. Helsinki on hienompi paikka. Kävellessäni, oliko se Mikonkatua, niin joku laitapuolen kulkia yritti sopertaa jotain - oli pummaamassa, mutta olen omaksunut hyvän tavan joka täälläpäin suomea on. Siis sulkee silmänsä ja menee ohi.

Helsingissä kävellessäni mä tajusin että on aika jättää vanha elämäni omaan arvoonsa ja aloittaa uusi. oikeastaan asiani ovat nyt paremmin kuin koskaan. Mulla on suunnitelma jatkosta. Mä ehkä jatkan graafisen suunnittelun linjalla, mullahan on sitä luovuutta.

Helsinki ihmisineen, rakennuksineen ja ratikoineen teki jälleen hyvän vaikutuksen. Ja Helsingissä näin jotain, mitä en koskaan ole nähnyt syntymäpäivänäni joulukuussa. Lokkeja, kesälintuja. En ollut uskoa silmiäni kun näin pari valkoista lintua lentelevän rautatientorin yllä. Tosin mä en koskaan ole ollut Helsingissä syntymäpäivänäni.

Hankkiuduin Anttilaan ja sen musiikkiosastolle. Mukaani lähti Rammsteinia. 2 tarjouslevyä. juuri rammsteinia olin mennyt hankkimaankin. Nyt vain muistin että olen haikaillut sitä Paradise lostin levyä LOST.. No Helsinkiin, Hesaan pääsee hintaan 2.60€ vaikka huomenna. Mutta suunnitelmissa ei ole mennä sinne.

Syntymäpäivä.

Sain 4 onnitteluviestiä.

Lähdin Anttilasta maksettua kauniille naiselle ne ostokseni, kohden rautatieasemaa - siinä edessä. Ostin lipun ja se H-juna venttasikin jo valmiina. H ja R menevät tännepäin. Sain odottaa 15 minuuttia junan lähtöä, joten oli aikaa lukea se Matkaan - lehti jonka olin jostain ottanut mukaan. Se sivuraide-palsta on aina kivaa luettavaa.

Juna lähti jossain välissä matelemaan kohden Järvenpäätä. Helsingissä oli kaunis sää, mutta ennen Tikkurilaa se muuttui sumuiseksi ja ennen Järvenpäätä selkeni taas. Matkalla mä mietin jälleen ikääntymistäni. Olin tuolloin viimeistä tuntia 27-vuotta vanha.

No, juna saapui Järvenpäähän ja mä kävin koulun kautta hakemassa reppuni pois lokerosta ja siirryin uusrakennukseen katselemaan nettiä vähänsen. Muistin etten ollut vieläkään postittanut sitä uusinta tekstiäni nettiin, joten tein sen ja lähdin asuntolaan. Matkalla totesin että mulla on nälkä.

Saavuin kämpille ja avasin koneeni poistaakseni Word 2002 asennuksen ja korvatakseni sen kakstonnisella.

Ja kun olin sen tehnyt, niin lähdin kämpiltä Prismaan ostamaan jotain. Olihan mun syntymäpäivä, joten ei mulla nyt pelkkää limsaa ole. Matkalla mä sain jälleen kiinni siitä hyvästä fiiliksestä, mikä mulla oli ollut Helsingissä. Prismassa soivat joululaulut, jotka närästivät mua ensiksi mutta käytyäni Otto-automaatilla ja huomattuani että joulukuun tili on suurempi kun tavalliset, niin ne laulut -- mä aloin pitämään niistä.

Prismassa katsoin huvikseni, että olisiko jälleen jotain uutta KORN-yhtyeen levyä. Kas, kun yleensä kun mä olen kyseistä asiaa katsonut, niin siellä on ollut. Ja oli nytkin. Ostin sen. Katselin vähän mp3-CD-soittimia. Sellainen olisi kiva..

Satuin kuulemaan kuinka Prisma menetti asiakkaan. Asikkaan, jolla oli kova ääni ja hän kertoi kovalla äänellä mielipiteensä jostain epäkohdasta.

Palattuani kämpilleni mä sain sen word 2000:sen toimimaan kaikissa profiileissa.

Olen sinut sen kanssa, että olen 28 vuotta vanha nyt.

Tämä taisi olla vaihderikkain syntymäpäivä pitkään aikaan, jos koskaan.

musta päivä

 

14.09.2004
Osoittimen jäljet ovat näkyvissä - entä sitten?

Tänään, tästä päivästä. Voisin jotain kertoa. Oma olotilani on epäsekavaa. Tänäänkään en mennyt hankkimaan sitä röökiä. Jotenkin tämä on jo toinen päivä, joilloin jotenkin jaksan.

Jaksaminen on kuin juna, välillä pysähtyy ja purkaa asioita ulos ja toisia asioita päästää sisäänsä. Ja sitten se jatkaa kuulutuksen saattelemana. Tosin ei tule mitään kuulutusta, koska se ei ole tapana. Sen tulosta kuulutetaan, mutta lähdöstä ei koskaan. Jaksaminen, epäjaksaminen, masennus. Siitä kuulutetaan kun se tulee, mutta kuka kuuluttaisi lähdönkin? Ratanäyttökin pysyy pimeänä. Siinä ei lue edes sen junan tietoja. Metaforia..

Mutta kuvan juna lähti eteenpäin. Mutta se olisi ollut illan pää-uutinen, jos tämä kuvattu junan pää olisi lähtenyt eteenpäin. Se olisi aikanaan törmännyt toiseen junaan. Nokkakolari. Eli tällän keskipäivän pitkällä raudalla ihmisiä pääsi jälleen kerran Keravalle, Tikkurilaan, Pasilaan tai Helsinkiin - kuka halusi minnekin. Mutta kuva siis otettiin keskipäivän aikaan. Kyseinen juna oli 11:42 lähtevä H-juna. Lähtiessäni koululta keltaisen uunikalan syönnin jälkeen en ollut ajatellut mennä ottamaan valokuvaa junasta. Oikeastaan minulla taisi olla sellainen vetämätön, masentunut olo. Mutta Helsingintien ja Mannilantien risteysliikennevaloissa en kääntynyt vasempaan kohden S-markettia, vaan kävelin suoraan. Mannilantietä Postikadulle. En mennyt ostamaan röökiä. Se olisi ollut se ostokseni sieltä. Mä vain kävelin eteenpäin.

En suunnitellut kääntyväni Mannilantieltä Postikadulle. Siinä vain kävi niin. Olin mietteissäni. Eikä asiaa helpottanut se, että jalkaan oli jälleen alkanut sattua. Siis kipua. En suunnitellut ylittäväni sitä Postikatua liikennevalottomana olleen suojatien kautta, en kääntyväni oikealle, en ajatellut käveleväni ylös portaita rautatien viereen. Ei kuitenkaan sillä idealla, että olisin halunnut hypätä junan alle, tulla pikku-uutiseksi tähän kaupunkiin ja suuremmaksi järkytykseksi koululle. En halunnut tehdä sitä ja en halua tehdä sitä koskaan. Mutta kerta olin siellä ja ajatukset olivat seljenneet, niin olo tuntui paremmalta. Lisäksi tuuli kovasti ja mähän pidän kovasta lämpimästä tuulesta. Siihen sitten tuli tuo juna, sylkäisi joukon ihmisiä ulos ja imi uuden satsin lipunleimaajia sisäänsä. Odotti hetken ja lähti. Mä jäin. otin vielä yhden kuvan Järvenpäästä ja laitoin matkapuhelimen pois. E

Mä etsin käsiini lehtitelineestä uutislehti satasen, kävin istumaan penkille sitä lukemaan. Tai ainakin yritys oli yhtä kova, kuin ilmavirta. Siis tänään myrskysi. Sää näytti voimansa jälleen Saksantunnin aikana. Vesipyry tuli äkkiä ja täytti koulun ruokalan katon. Mutta se tapahtui myöhemmin ajassa, joka on jo muuttunut historiaksi.

Otin lehden ja lähdin koululle. Perillä mä suunnistin kolmannen kerroksen aulaan lukemaan sitä lehteä ja saatuani sen askareen päätökseen, jätin sen aviisin siihen pöydälle. Muiden käytettäväksi, ja sillä olikin käyttöä.

Oli alkamassa valinnaisopinnot. Kello oli 12:15, eli aika jolloin olisi pitänyt päästä luokkaan. Kello 12:23 mä sain kyllikseni maikan odottamisesta, heitin reppuni lokerooni ja lähdin koska se olo oli jälleen päällä. Piti päästä menemään. Mitenhän mä tämän "oloni" kanssa vielä teen.. Ehkä tämä on vain heikko kausi minulla. Ehkä..?

Mutta tuuli oli ulkona voimistunut entisestään. Säässä oli luvattu aamulla myrskyä pääkaupunkiseudulle ja se sana piti paikkaansa. Kävin mäkissä syömässä. 5€ ateria, myöhemmin karkumatkallani mä voitin 10€, joten se hinta kompeusoitui kivasti. Kävin Prismassa katsomassa levyjä, nyt kuin muistin muutaman himoitsemani bändin nimenkin. Mutta ei levyjä. Ainakaan siellä. Pitänee niitä joskus käydä katsomassa Helsingissä. Siellä pitäisi ainakin olla hyvät valikoimat ja vain sen takia että se sattuu olemaan suomen pääkaupunki.

Mä ilmestyin siitä sitten sen valinnaisen toiselle tunnille, sille kahvin jälkeiselle. Kahvilla tarjolla oli sellainen hiton iso pulla. Dialogia sen suuruudesta ja siitä, että jaksaako sen syödä - käytiin ikkunapöydässä.

Tulin käytävään, avasin lokeroni, otin reppuni ja jäin odottamaan maikkaa. Hän tulikin, mutta hänet kidnapattiin ennen kuin hän ehti kohdalleni. Ei huppumiehiä ja konepistooleita tai lunnasvaatimuksia. Hänet vain pongattiin toiseen luokkaan juttelemaan. Nainen tuli aikanaan luokasta pois ja jatkoi luokseni kysyen että missä olin? Sanoin että tuli tapaaminen ja hän oli sitä mieltä että kävin tapaamassa jotain naista. Mutta ei se hänelle kuulu, painotti hän sitä loppukaneetissaan jo luokan puolella.

Tanja Karpelan mielestä Kesäkuu on kylmä ja elokuussa yöt ovat lämpimät. Hänet ehkä kutsutaan koululle puhumaan. Onhan se oppilaitos kyllin kiinnostava politiikkojen käydä. Mutta presidenttiä ei ole näkynyt. Ehkä me saadaan Halonenkin joskus vierailemaan. Invalidiliiton järvenpään koulutuskeskus.

Sitten oli saksaa edellämainittuineen sääilmiöideen.

Tämä alakuloitettu oloni.. Siis turhan valitusta, ei tästä enää jaksaisi välittää. Koko elämähän mulle on ollut oppiminen ja matikka vaikeaa. Ja sitten kun luulin löytäväni maailmasta sen, mitä haluan tehdä. Se oli se myymälätyö - ruokakaupassa hommailu, asiakaspalvelu yms. yms. Ja sitten kävi miten kävi. Haaveet jäävät haaveksi ja osa niistä unelmistani särkyi kun todettiin se rustovamma. Enkä jaksa enää edes pitää toivoa yllä siitä, että jos jollain sen vamman, kroonisen sairauden oireet voisi estää. Että voisi tehdä sitä mitä haluaisi. Ei voi.

Ehkä tämä "oloni" on sitä, että vasta nyt se on alkanut upota tajuntaan.

Tänään on laskujeni mukaan elämäni 10140.s päivä. kymppitonni mennyt jo rikki. En ollut uskoa tekemäni taulukkolaskennan kaavan tulosta, mutta oikea se on. Ja elämä jatkuu kuin sade. Seison varmaan sateessa juuri nyt.

Niin varmaan se asia on.

matkakertomus vuosimallia 2004

 

25.02.2004
junailua

Siis takana 2 x 300 kilometriä = 600 kilsaa VR:n junilla. Taajama- lähi- Intercity2- ja pandolinojunia. Jyväskylässä oli lomatarjouksia. Siis mikä hiton loma? niiden hiihtoloma. Jossain vaiheessa ylitin sen rajan joka määrää talvilomat koululaisille.

Menomatka alkoi aika loistavasti: kyllä se taajamajuna Tampereelle tuli ajoissa, mutta se jarrutus meni hivenen pitkäksi. Piti juosta ennen aamuseitsemää koko laituri. Koska eihän sitä tiennyt että lähteekö se juna vaiko - kuten tuli - kuulutetaan "täällä junan kuljettaja - pahoittelen pitkäksi mennyttä jarrutusta." Mutta kieltämättä aika mukava yllätys. Juna joka ei pysähdy vaikka pitäisi.

Se matka Tampereelle meni hyvin. Sama konnari kysyi minulta lippua kaksi kertaa. Kyllähän se nyt voi olla aivan totta että mä tulen samaan junaan ensin Riihimäeltä ja sitten Ryttylästä. Olenhan mä niin nopea, että äkkiäkös mä 120 km/h kulkevan junan juoksen kiinni. Oikestaan tuntui että kaikki siinä junassa olivat hivenen väsyneitä.

Mä kuuntelin Don Huonoja. Kaksoielämää vai mustaa ja valkoista. Sun täytyy tehdä valkoisesta mustaa. juna vapisee jalkojeni alla.. Kävi hyvin aamuun se.. TAMPERE tuli aikanaan näsineuloineen ja koskikeskuksineen eteemme kuin salaa. Tai sitten mä torkahdin jossain välissä. Tampereella ajattelin nostaa rahaa. Mutta missä Otto? Nurkan takana piilossa. Laitteella olleella naisella oli jotain vaikeuksia maatin kanssa. Mutta mulle se laite kyllä sylki ne eurot. (20. helvetti pienempiä seteleitä automaatteihin!!)

Jos niin olisi suomessa että automaateista saisi pienenpiä seteleitä kuin 20€ ~ 135mk, niin mun ei olisi tarvinnut pyytää isoa rahaa anteeksi ravintolavaunussa ostaessani kahvin ja marjaleivoksen - vain 1,23€. eli jotain 11 markkaa.

Juna oli aika tyhjä. Siis yhdessä vaunussa ei ollut ketään. Onneksi istumapaikkalippuni osui ihmisiä täynnä olleeseen vaunuun. Metallicaa kannettavast CD-soittimestani. Kiitos, Philips, hyvistä paristoista. Se vaunu oli kun mun tekstistä "Kylmästi"

Mitenkähän sen hätäjarrun voisi vielä upottaa siihen tekstiin. Siis kyllähän se luomani henkilö nyt jotain siitä kahvasta voisi vääntää.. Eli tiedossa minulle mukavaa tekemistä sen novellin kanssa.

Niitä tunneleitä on 7 kappaletta välillä Jämsä - Jyväskylä. Jostain syystä myös välillä Jyväskylä - Jämsä on 7 tunnelia.

Perillä kotikaupungissani, menin matkakeskuksen läpi kaupungille (matkakeskuksessa oli siinä ikkunan edessa sisällä joku setä "nukkumassa" ) - kävelykadulle, ja suoraan Jyväskeskuksen mäkkiin syömään. Asetuin yläkertaan ja muistin katsellessani sitä kävelykatua miten kerran kun poltin tupakan keskellä sitä isoa ristiä, niin en nähnyt ristinsieluakaan missään. Vietin myös hiljaisen hetken Cafe Anttilan muistolle.. Se kun oli sopivasti siinä vastapäätä.

Menin siitä sitten kaupunkiliikenteella Keskussairaalaan, testasin sairaalan Neuvonnan kysymällä missä on rakennus 5, miten pääsen kätevästi sairaalan läpi sinne? Vaikka tiesin vastaukset. Kyllä mä nyt rakkaassa Jyväskylässä osaan suunnistaa. Mutta sain hyvän neuvonnan - siis sairaalan neuvontapiste toimii. mene kahvion läpi hissiin ja sillä kaksi kerrosta alaspäin. No, ok se hissi meni vain yhden kerroksen alas. Seuraava hissi nostikin mut 9 kerrosta ylös.

Siis koko matkan tarkoitus oli käydä silmälääkärissä. Mulla karsastaa siis myös pystysuorassa suunnassa.. Mutta kyllä se siitä. Tieto lisää tietämystä siitä että miten sen voi parantaa. Koko homma menikin nopeammin kuin luulin, eikä niitä tippuja laitettu. Ei kuulemma enää mun ikäisille..

No pääsin pois siinä kello 14:00. Vaihdoin ostamani junaliput seuraavaan mahdolliseen lähtöön pois Jyväskylästä. Että ehtisin ajoissa tänne Järvenpäähän. Pendolino oli seuraava juna sieltä Tamperetta päin. Pendolino maksoi 2 euroa lisää.

Siis matkakeskuksessa on sama systeemi kuin pankeissa lipunostoon.

Pendolino on hemmetin äänekäs tunneleissa. Kauhea ulina. Mutta eräs lapsi sai vastauksen kysymykseensä heti.

"Koska tulee seuraava tunneli"

ja heti pimeni.

Jämsästä ei noussut keitään tuttuja kyytiin.

Tampereella se Intercity2 - junassa oli jotain teknillisiä ongelmia, eikä se päässyt heti lähtemään. Ja kyllä se sitten menikin. 160km/h koko matka.

Ne rusahdukset taisivat olla tylsästi vain jäätä - ei onnettoman ihmisen luita.

Matka päättyi tasan sekunnilleen ajallaan. Sen leimauslaitteen kello vaihtui samalla hetkellä kun ovet aukesivat - aikaan 17:41 mikä oli lipussa ilmoitettu saapumisaika Järvenpäähän..

Ja tässä kaupungissa oli lumipyry vastassa.

Taisi olla tänään elämäni ensimmäinen päivä kun matkusta junalla yhden päivän aikana 600 kilometriä ja silti nyt olen samassa paikkaa kun aamulla ennen aamukuutta.

Olen siis matkustanut junalla kiintiön täyteen vähäksi aikaa. Mutta pidin tästäkin päivästä.

Ehkä mä voin antaa sinisen pikajunan arvostukseni myös Intercity2-junille. Koska niissäkin on se junan oikea tunne.

virret soi yhteiskuntaopin tunnilla

 

10.03.2004
Virret soi

Tänään meillä koulussa tuli puheeksi yhteiskuntaopin tunnilla se, että kuinka typerää on se että nykyään mikään ei kestä kuin muutaman vuoden. Kaikki pitää vaihtaa melkein heti uuteen ja parempaa. Siis tämä tietokonekin. Aivan hyvin se kyllä toimisi vielä monta vuotta, mutta Windows 98:n tuki päättyy pian. HANKKIKAA JO, IDIOOTIT, PAREMPI KÄYTTIS! HOMMATKAA MEILTÄ SE XP! on rivien välistä microsoftin kanta. JA entä sitten puhelimet. Ollaanko kännyköiden suhteessa vielä kasvun vaiko kyllästymisen kohdalla?

No nythän ne kännykkävalmistajat tavoittaa aasiaa, etelä-amerikkaa ja afrikkaa mukaan mobiiliseksi. Elintarvikkeisiin työnnetään kaikkea lisää, biomateriaalia, geenien kanssa sekoillaan. Ei ole saatavilla pitkän aikavälin mittaustuloksia siitä, että kunka ne vaikuttavat ihmisissä. Olemmeko jo lunastaneet oman menolippumme sukupuuttoon - tämä HomoSapiensiksi lajiteltu eläinryhmä?

Tuli esille minun toimestani polkupyöräkypärän outo käyttöpakko. Siis laki sanoo: käytä kypärää - se saattaa pelastaa elämäsi! Okei, kyllä se pelastaa pään, mutta entä muu kroppa? Hermoradat poikki kaulasta ja siinä sitten oletkin. Halvaantuneena kaulasta alas, mutta oli se vain niin hemmetin upea asia että kypärä pelasti ja voit jatkaa elämääsi.

Mitä elämää? Sen taso kun on pudonnut miinukselle. Toiset kehoittivat näkemään minua valon tunnelin päässä. Heitin vastaan että paha vain jos se valo on toinen juna. Lopetin puheenvuoroni heittämällä sen ajatuksen siitä, että kerta maailma on tässä tilassa - niin olisiko se nyt niinkin paha asia jos se astoroidi törmäisi maahan. Useat olivat samaa mieltä kanssani. Maikka epäili meillä olevan jotain kevätväsymystä.

Mutta sen lopputunnin mietin päässäni että minkälaista jälkeä syntyisi jos kaksi 200km/h kiitävää pendolinioa törmäisisi tunnelissa? Ilman sitä tunnelia ne vaunut syöksyisivät pois radalta, mutta entä tunnelissa? Se junahan koostuu neljästä vaunusta, jos juna käsittää kaksi junayksikköä kuten niissä yleensä on. Ja mitä voima käyttäytyy jos molemmilla junilla on tasan sama nopeus? Siis kumpikin tulee tasan samalla voimalla toisiaan vastaan. Tunneli pitää junan jotenkin suorana.

Meillä oli toimestani ikkuna auki,vaikka sen ikkunan auki pitäminen saattaa sekoittaa ilmaistoinnin.

Viimeisellä tunnilla Hetero- ja Homogeenisiä aineita. Mitä eroa niissä on? Vastasin että heterossa on kaksi samaa ainetta yhdessä ja homossa kaksi eri ainetta yhdessä. Puhe kääntyi jotenkin siis homoihin vaikken sitä tarkoittanut. Selventääkseni asiaa, otin esimerkiksi heterogeneettisistä ainesta maidon ja kerman. Jos sekoittaa maitoon kermaa niin se on heterogeneettinen aine. Mutta kaikki olivat jo virittäytyneen jotenkin väärälle raiteelle niin ne aineet tarkoittavat.. no varsinkin kerma.

On myös selvinnyt minulel miehenä se, että mistä naiset keskenään puhuvat. Naisten vaivoista. Siihen vaivaan mistä he puhuivat on maito osallisena vailla kiertoilmaisua.

Luokkatila on, missä tämä kaikki tapahtui, niin se on valkoinen.

Eli niin hitosti kiertoilmaisuja..