tiistai 14. syyskuuta 2004

musta päivä

 

14.09.2004
Osoittimen jäljet ovat näkyvissä - entä sitten?

H-juna Helsinkiin.Tänään, tästä päivästä. Voisin jotain kertoa. Oma olotilani on epäsekavaa. Tänäänkään en mennyt hankkimaan sitä röökiä. Jotenkin tämä on jo toinen päivä, joilloin jotenkin jaksan.

Jaksaminen on kuin juna, välillä pysähtyy ja purkaa asioita ulos ja toisia asioita päästää sisäänsä. Ja sitten se jatkaa kuulutuksen saattelemana. Tosin ei tule mitään kuulutusta, koska se ei ole tapana. Sen tulosta kuulutetaan, mutta lähdöstä ei koskaan. Jaksaminen, epäjaksaminen, masennus. Siitä kuulutetaan kun se tulee, mutta kuka kuuluttaisi lähdönkin? Ratanäyttökin pysyy pimeänä. Siinä ei lue edes sen junan tietoja. Metaforia..

Mutta kuvan juna lähti eteenpäin. Mutta se olisi ollut illan pää-uutinen, jos tämä kuvattu junan pää olisi lähtenyt eteenpäin. Se olisi aikanaan törmännyt toiseen junaan. Nokkakolari. Eli tällän keskipäivän pitkällä raudalla ihmisiä pääsi jälleen kerran Keravalle, Tikkurilaan, Pasilaan tai Helsinkiin - kuka halusi minnekin. Mutta kuva siis otettiin keskipäivän aikaan. Kyseinen juna oli 11:42 lähtevä H-juna. Lähtiessäni koululta keltaisen uunikalan syönnin jälkeen en ollut ajatellut mennä ottamaan valokuvaa junasta. Oikeastaan minulla taisi olla sellainen vetämätön, masentunut olo. Mutta Helsingintien ja Mannilantien risteysliikennevaloissa en kääntynyt vasempaan kohden S-markettia, vaan kävelin suoraan. Mannilantietä Postikadulle. En mennyt ostamaan röökiä. Se olisi ollut se ostokseni sieltä. Mä vain kävelin eteenpäin.

En suunnitellut kääntyväni Mannilantieltä Postikadulle. Siinä vain kävi niin. Olin mietteissäni. Eikä asiaa helpottanut se, että jalkaan oli jälleen alkanut sattua. Siis kipua. En suunnitellut ylittäväni sitä Postikatua liikennevalottomana olleen suojatien kautta, en kääntyväni oikealle, en ajatellut käveleväni ylös portaita rautatien viereen. Ei kuitenkaan sillä idealla, että olisin halunnut hypätä junan alle, tulla pikku-uutiseksi tähän kaupunkiin ja suuremmaksi järkytykseksi koululle. En halunnut tehdä sitä ja en halua tehdä sitä koskaan. Mutta kerta olin siellä ja ajatukset olivat seljenneet, niin olo tuntui paremmalta. Lisäksi tuuli kovasti ja mähän pidän kovasta lämpimästä tuulesta. Siihen sitten tuli tuo juna, sylkäisi joukon ihmisiä ulos ja imi uuden satsin lipunleimaajia sisäänsä. Odotti hetken ja lähti. Mä jäin. otin vielä yhden kuvan Järvenpäästä ja laitoin matkapuhelimen pois. E

Mä etsin käsiini lehtitelineestä uutislehti satasen, kävin istumaan penkille sitä lukemaan. Tai ainakin yritys oli yhtä kova, kuin ilmavirta. Siis tänään myrskysi. Sää näytti voimansa jälleen Saksantunnin aikana. Vesipyry tuli äkkiä ja täytti koulun ruokalan katon. Mutta se tapahtui myöhemmin ajassa, joka on jo muuttunut historiaksi.

Otin lehden ja lähdin koululle. Perillä mä suunnistin kolmannen kerroksen aulaan lukemaan sitä lehteä ja saatuani sen askareen päätökseen, jätin sen aviisin siihen pöydälle. Muiden käytettäväksi, ja sillä olikin käyttöä.

Oli alkamassa valinnaisopinnot. Kello oli 12:15, eli aika jolloin olisi pitänyt päästä luokkaan. Kello 12:23 mä sain kyllikseni maikan odottamisesta, heitin reppuni lokerooni ja lähdin koska se olo oli jälleen päällä. Piti päästä menemään. Mitenhän mä tämän "oloni" kanssa vielä teen.. Ehkä tämä on vain heikko kausi minulla. Ehkä..?

Mutta tuuli oli ulkona voimistunut entisestään. Säässä oli luvattu aamulla myrskyä pääkaupunkiseudulle ja se sana piti paikkaansa. Kävin mäkissä syömässä. 5€ ateria, myöhemmin karkumatkallani mä voitin 10€, joten se hinta kompeusoitui kivasti. Kävin Prismassa katsomassa levyjä, nyt kuin muistin muutaman himoitsemani bändin nimenkin. Mutta ei levyjä. Ainakaan siellä. Pitänee niitä joskus käydä katsomassa Helsingissä. Siellä pitäisi ainakin olla hyvät valikoimat ja vain sen takia että se sattuu olemaan suomen pääkaupunki.

Mä ilmestyin siitä sitten sen valinnaisen toiselle tunnille, sille kahvin jälkeiselle. Kahvilla tarjolla oli sellainen hiton iso pulla. Dialogia sen suuruudesta ja siitä, että jaksaako sen syödä - käytiin ikkunapöydässä.

Tulin käytävään, avasin lokeroni, otin reppuni ja jäin odottamaan maikkaa. Hän tulikin, mutta hänet kidnapattiin ennen kuin hän ehti kohdalleni. Ei huppumiehiä ja konepistooleita tai lunnasvaatimuksia. Hänet vain pongattiin toiseen luokkaan juttelemaan. Nainen tuli aikanaan luokasta pois ja jatkoi luokseni kysyen että missä olin? Sanoin että tuli tapaaminen ja hän oli sitä mieltä että kävin tapaamassa jotain naista. Mutta ei se hänelle kuulu, painotti hän sitä loppukaneetissaan jo luokan puolella.

Tanja Karpelan mielestä Kesäkuu on kylmä ja elokuussa yöt ovat lämpimät. Hänet ehkä kutsutaan koululle puhumaan. Onhan se oppilaitos kyllin kiinnostava politiikkojen käydä. Mutta presidenttiä ei ole näkynyt. Ehkä me saadaan Halonenkin joskus vierailemaan. Invalidiliiton järvenpään koulutuskeskus.

Sitten oli saksaa edellämainittuineen sääilmiöideen. simo pahula

Tämä alakuloitettu oloni.. Siis turhan valitusta, ei tästä enää jaksaisi välittää. Koko elämähän mulle on ollut oppiminen ja matikka vaikeaa. Ja sitten kun luulin löytäväni maailmasta sen, mitä haluan tehdä. Se oli se myymälätyö - ruokakaupassa hommailu, asiakaspalvelu yms. yms. Ja sitten kävi miten kävi. Haaveet jäävät haaveksi ja osa niistä unelmistani särkyi kun todettiin se rustovamma. Enkä jaksa enää edes pitää toivoa yllä siitä, että jos jollain sen vamman, kroonisen sairauden oireet voisi estää. Että voisi tehdä sitä mitä haluaisi. Ei voi.

Ehkä tämä "oloni" on sitä, että vasta nyt se on alkanut upota tajuntaan.

Tänään on laskujeni mukaan elämäni 10140.s päivä. kymppitonni mennyt jo rikki. En ollut uskoa tekemäni taulukkolaskennan kaavan tulosta, mutta oikea se on. Ja elämä jatkuu kuin sade. Seison varmaan sateessa juuri nyt.

Niin varmaan se asia on.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2004

matkakertomus vuosimallia 2004

 

25.02.2004
junailua

Siis takana 2 x 300 kilometriä = 600 kilsaa VR:n junilla. Taajama- lähi- Intercity2- ja pandolinojunia. Jyväskylässä oli lomatarjouksia. Siis mikä hiton loma? niiden hiihtoloma. Jossain vaiheessa ylitin sen rajan joka määrää talvilomat koululaisille.

Menomatka alkoi aika loistavasti: kyllä se taajamajuna Tampereelle tuli ajoissa, mutta se jarrutus meni hivenen pitkäksi. Piti juosta ennen aamuseitsemää koko laituri. Koska eihän sitä tiennyt että lähteekö se juna vaiko - kuten tuli - kuulutetaan "täällä junan kuljettaja - pahoittelen pitkäksi mennyttä jarrutusta." Mutta kieltämättä aika mukava yllätys. Juna joka ei pysähdy vaikka pitäisi.

Se matka Tampereelle meni hyvin. Sama konnari kysyi minulta lippua kaksi kertaa. Kyllähän se nyt voi olla aivan totta että mä tulen samaan junaan ensin Riihimäeltä ja sitten Ryttylästä. Olenhan mä niin nopea, että äkkiäkös mä 120 km/h kulkevan junan juoksen kiinni. Oikestaan tuntui että kaikki siinä junassa olivat hivenen väsyneitä.

Mä kuuntelin Don Huonoja. Kaksoielämää vai mustaa ja valkoista. Sun täytyy tehdä valkoisesta mustaa. juna vapisee jalkojeni alla.. Kävi hyvin aamuun se.. TAMPERE tuli aikanaan näsineuloineen ja koskikeskuksineen eteemme kuin salaa. Tai sitten mä torkahdin jossain välissä. Tampereella ajattelin nostaa rahaa. Mutta missä Otto? Nurkan takana piilossa. Laitteella olleella naisella oli jotain vaikeuksia maatin kanssa. Mutta mulle se laite kyllä sylki ne eurot. (20. helvetti pienempiä seteleitä automaatteihin!!)

Jos niin olisi suomessa että automaateista saisi pienenpiä seteleitä kuin 20€ ~ 135mk, niin mun ei olisi tarvinnut pyytää isoa rahaa anteeksi ravintolavaunussa ostaessani kahvin ja marjaleivoksen - vain 1,23€. eli jotain 11 markkaa.

Juna oli aika tyhjä. Siis yhdessä vaunussa ei ollut ketään. Onneksi istumapaikkalippuni osui ihmisiä täynnä olleeseen vaunuun. Metallicaa kannettavast CD-soittimestani. Kiitos, Philips, hyvistä paristoista. Se vaunu oli kun mun tekstistä "Kylmästi"

Mitenkähän sen hätäjarrun voisi vielä upottaa siihen tekstiin. Siis kyllähän se luomani henkilö nyt jotain siitä kahvasta voisi vääntää.. Eli tiedossa minulle mukavaa tekemistä sen novellin kanssa.

Niitä tunneleitä on 7 kappaletta välillä Jämsä - Jyväskylä. Jostain syystä myös välillä Jyväskylä - Jämsä on 7 tunnelia.

Perillä kotikaupungissani, menin matkakeskuksen läpi kaupungille (matkakeskuksessa oli siinä ikkunan edessa sisällä joku setä "nukkumassa" ) - kävelykadulle, ja suoraan Jyväskeskuksen mäkkiin syömään. Asetuin yläkertaan ja muistin katsellessani sitä kävelykatua miten kerran kun poltin tupakan keskellä sitä isoa ristiä, niin en nähnyt ristinsieluakaan missään. Vietin myös hiljaisen hetken Cafe Anttilan muistolle.. Se kun oli sopivasti siinä vastapäätä.

Menin siitä sitten kaupunkiliikenteella Keskussairaalaan, testasin sairaalan Neuvonnan kysymällä missä on rakennus 5, miten pääsen kätevästi sairaalan läpi sinne? Vaikka tiesin vastaukset. Kyllä mä nyt rakkaassa Jyväskylässä osaan suunnistaa. Mutta sain hyvän neuvonnan - siis sairaalan neuvontapiste toimii. mene kahvion läpi hissiin ja sillä kaksi kerrosta alaspäin. No, ok se hissi meni vain yhden kerroksen alas. Seuraava hissi nostikin mut 9 kerrosta ylös.

Siis koko matkan tarkoitus oli käydä silmälääkärissä. Mulla karsastaa siis myös pystysuorassa suunnassa.. Mutta kyllä se siitä. Tieto lisää tietämystä siitä että miten sen voi parantaa. Koko homma menikin nopeammin kuin luulin, eikä niitä tippuja laitettu. Ei kuulemma enää mun ikäisille..

No pääsin pois siinä kello 14:00. Vaihdoin ostamani junaliput seuraavaan mahdolliseen lähtöön pois Jyväskylästä. Että ehtisin ajoissa tänne Järvenpäähän. Pendolino oli seuraava juna sieltä Tamperetta päin. Pendolino maksoi 2 euroa lisää.

Siis matkakeskuksessa on sama systeemi kuin pankeissa lipunostoon.

Pendolino on hemmetin äänekäs tunneleissa. Kauhea ulina. Mutta eräs lapsi sai vastauksen kysymykseensä heti.

"Koska tulee seuraava tunneli"

ja heti pimeni.

Jämsästä ei noussut keitään tuttuja kyytiin.


Tampereella se Intercity2 - junassa oli jotain teknillisiä ongelmia, eikä se päässyt heti lähtemään. Ja kyllä se sitten menikin. 160km/h koko matka.

Ne rusahdukset taisivat olla tylsästi vain jäätä - ei onnettoman ihmisen luita.

Matka päättyi tasan sekunnilleen ajallaan. Sen leimauslaitteen kello vaihtui samalla hetkellä kun ovet aukesivat - aikaan 17:41 mikä oli lipussa ilmoitettu saapumisaika Järvenpäähän..

Ja tässä kaupungissa oli lumipyry vastassa.

Taisi olla tänään elämäni ensimmäinen päivä kun matkusta junalla yhden päivän aikana 600 kilometriä ja silti nyt olen samassa paikkaa kun aamulla ennen aamukuutta.

Olen siis matkustanut junalla kiintiön täyteen vähäksi aikaa. Mutta pidin tästäkin päivästä.

Ehkä mä voin antaa sinisen pikajunan arvostukseni myös Intercity2-junille. Koska niissäkin on se junan oikea tunne.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2004

virret soi yhteiskuntaopin tunnilla

 

10.03.2004
Virret soi

Tänään meillä koulussa tuli puheeksi yhteiskuntaopin tunnilla se, että kuinka typerää on se että nykyään mikään ei kestä kuin muutaman vuoden. Kaikki pitää vaihtaa melkein heti uuteen ja parempaa. Siis tämä tietokonekin. Aivan hyvin se kyllä toimisi vielä monta vuotta, mutta Windows 98:n tuki päättyy pian. HANKKIKAA JO, IDIOOTIT, PAREMPI KÄYTTIS! HOMMATKAA MEILTÄ SE XP! on rivien välistä microsoftin kanta. JA entä sitten puhelimet. Ollaanko kännyköiden suhteessa vielä kasvun vaiko kyllästymisen kohdalla?

No nythän ne kännykkävalmistajat tavoittaa aasiaa, etelä-amerikkaa ja afrikkaa mukaan mobiiliseksi. Elintarvikkeisiin työnnetään kaikkea lisää, biomateriaalia, geenien kanssa sekoillaan. Ei ole saatavilla pitkän aikavälin mittaustuloksia siitä, että kunka ne vaikuttavat ihmisissä. Olemmeko jo lunastaneet oman menolippumme sukupuuttoon - tämä HomoSapiensiksi lajiteltu eläinryhmä?

Tuli esille minun toimestani polkupyöräkypärän outo käyttöpakko. Siis laki sanoo: käytä kypärää - se saattaa pelastaa elämäsi! Okei, kyllä se pelastaa pään, mutta entä muu kroppa? Hermoradat poikki kaulasta ja siinä sitten oletkin. Halvaantuneena kaulasta alas, mutta oli se vain niin hemmetin upea asia että kypärä pelasti ja voit jatkaa elämääsi.

Mitä elämää? Sen taso kun on pudonnut miinukselle. Toiset kehoittivat näkemään minua valon tunnelin päässä. Heitin vastaan että paha vain jos se valo on toinen juna. Lopetin puheenvuoroni heittämällä sen ajatuksen siitä, että kerta maailma on tässä tilassa - niin olisiko se nyt niinkin paha asia jos se astoroidi törmäisi maahan. Useat olivat samaa mieltä kanssani. Maikka epäili meillä olevan jotain kevätväsymystä.


Mutta sen lopputunnin mietin päässäni että minkälaista jälkeä syntyisi jos kaksi 200km/h kiitävää pendolinioa törmäisisi tunnelissa? Ilman sitä tunnelia ne vaunut syöksyisivät pois radalta, mutta entä tunnelissa? Se junahan koostuu neljästä vaunusta, jos juna käsittää kaksi junayksikköä kuten niissä yleensä on. Ja mitä voima käyttäytyy jos molemmilla junilla on tasan sama nopeus? Siis kumpikin tulee tasan samalla voimalla toisiaan vastaan. Tunneli pitää junan jotenkin suorana.

Meillä oli toimestani ikkuna auki,vaikka sen ikkunan auki pitäminen saattaa sekoittaa ilmaistoinnin.

Viimeisellä tunnilla Hetero- ja Homogeenisiä aineita. Mitä eroa niissä on? Vastasin että heterossa on kaksi samaa ainetta yhdessä ja homossa kaksi eri ainetta yhdessä. Puhe kääntyi jotenkin siis homoihin vaikken sitä tarkoittanut. Selventääkseni asiaa, otin esimerkiksi heterogeneettisistä ainesta maidon ja kerman. Jos sekoittaa maitoon kermaa niin se on heterogeneettinen aine. Mutta kaikki olivat jo virittäytyneen jotenkin väärälle raiteelle niin ne aineet tarkoittavat.. no varsinkin kerma.

On myös selvinnyt minulel miehenä se, että mistä naiset keskenään puhuvat. Naisten vaivoista. Siihen vaivaan mistä he puhuivat on maito osallisena vailla kiertoilmaisua.

Luokkatila on, missä tämä kaikki tapahtui, niin se on valkoinen.

Eli niin hitosti kiertoilmaisuja..

sunnuntai 13. huhtikuuta 2003

Hauska pääsiäistarina METALLILIITTO radio-ohjelmasta

 

13.04.2003ii - ja kello 21.00
hetki ennen sähkövaloa

Olen hävittänyt ääneni, se meni sairauden mukana. No sama se - ei täällä ole ketään ihmistä, matkapuhelin suljettu, jolle pitäisi puhua. Pitäiskö mun äänittää omaa ääntä tietokoneelle ja kuunella sitä? Minne mä oikein eksyin. Oman pääni sisällä on helppoa eksyä..


Hauska kertomus metalliliitossa. On siis sunnuntai. Niin sillä oli käynyt virpojia, ja toimittajalla ei ollut namia antaa - ei olis ees avannu ovea mutta avasi kuitenkin. Hän oli ottanut upean pääsiäismunan esille, jalokivikoristuksin. No toimittaja kaivoi palkaksi virpomisesta, muutamia euroja lompakostaan sekä näytti sitä munaa. Lapset olivat olleet kuulemma ihastuneita.

Sitten tämä toimittaja oli kuullut kun niiden lasten äiti - kerrostalotyranni - oli ollut pihalla kun lapset tulivat. Ne sano virponeensä hevitoimittajan luona. Äiti tietty ei siitä tykännyt ja lapset kuulemma oli jatkaneet:

"..se naapurin hevisetä maksoi meille viihdyttämispalveluista ja sitten se setä näytti munaansa. Siinä oli jalokiviä koristeena..."

Hevisedillähän saattaa olla kaikenlaisia lävistyksiä missä vaan..

HAH! :) mahtanut olla kivan herkullinen tilanne. Se täti oli kuulemma pyörtynyt.. Kaikkee kivaa kuulee radiosta. Saatanan onnellinen mä oon siitä että löysin Norpan ohjelman YLEQ sta. Saatanan hyvä ohjelma. Tietty siitä on särmä poissa kun se tulee illalla eikä yöllä, mutta hyvä vaan että vielä kuuluu.

Ja niin katuvalot syttyivät valaisemaan ihmisten tietä. Eilen vastaan tuli päivällä alkoholituotteiden alla vahvasti ollut mies. Kunnon känni pitäis tässä ottaa..

Mä tajuan sitä yhtä uutta luokkalaista koulussa - sitä jota me aina hivenen sorretaan - kun se sanoo että känni on typerää. Niin oli minustakin. Sitten tapathui jotain mikä sai mut juomaan.

MINUT JÄTETTIIN, VALEHTELUN JÄLKEN. OLIN KATKERA VIHAINEN JA VÄKIVALTAINEN!

Kattava selvitys kyseisestä tapahtumasta lyötyy internetistä. Sä olet oikeilla sivuilla.

perjantai 1. marraskuuta 2002

dark side of talvimaa

 

01.11.2002
Talven hyökätessä maapallon pimeällä puolella.

Maapallon pimellä puolella emme koskaan näe omaa aurinkoa. Tässä sitä taasen ollaan aamuvarhaisella. Ei tämä mihinkään huonoon suuntaan kääntymistä ole - vuorokausirytmi on vain muuttunut siten että herään neljän maissa ja nukkumaan yhdeksältä. Tämän tiedon julki toin kylmään ja julmaan internettiin.

Palvelinkoneet sihisevät sähköstä, punaiset valot vilkkuvat linjojen määrää - lähetettyjä ja vastaanotettua bittimääriä. Kovalevyt tallentavat ihmisten kotona heidän tietämättään pimeätä HTML-koodia, uusavuttomat eivät tiedä mitään tietotekniikasta. Valokaapelit tuovat videota ja laitonta materiaalia, GPSR verkkossa sinkoaa pornoa. Nuo kuvat lävistävät meidät radioaaltoina. Matkapuhelimissa WAP selainten muistit täynnä saastaa. Kaikki kiihtyy. Kuvat vilisevät 24 kuvaa sekunnissa katodisädeputkessä. Maailman kaikki puhelimet soivat yhtäaikaa. Internet räjähtää. Tulee pimeys - lumisadetta. Ensihiltaleet putoavat tien halkeilleeseen asfalttiin. Me rakensimme tietoyhteiskunnan. Tietoyhteiskunta tuhosi meidät.


Vauhti Pysähtyy kunnes sitä ei enää osata hallita. Muttta jos saamme sen pysähtymään niin se yleinen kontrolli poistuu. Se johtaisi katastrofiin tai monen kuolemaan. Vauhti on pakko pitää kovana. Sillä ilman nopeutta on mahdotonta pysähtyä ennen aikojaan. Pysähtettynä laite on siis hengenvaarallinen. Seisahduksen oikeuttama paineaalto saattaa rikkoa kantavia rakenteita, katto murenee ja putoaa alas. Voimme sen estää - juokkotuhon pitämällä kone päällä.

Nopeus eli liike pysähdyksen edellä pitää, mutta liike joka on pysähtetty nostaa painetta. Mikään tila ei kestä tuota painetta. Ylikuormitus polttaa sulakkeet. Liike. Toiminto pelastaa pysähdykseltä.

Mutta tämä liike, pysähdys, ylikuormitus ja vauhti.. Jos kaikki se tapahtuu samaan aikaa. - kukaan ei ole turvassa.

metaforia äskeiseen; liike on depression vastainen toimi ; pysähdys on loppu. Kauniisti masennuksesta joka minua ei vaivaa.

lauantai 12. lokakuuta 2002

Myyrmannin pommi-iskusta vain jotain 24 tuntia

 

12.10.2002 - lisää tietoa saatumme
Not so great way to go!

Jos Radio Cityn naisihmiseen on luottamista, isku oli näyttötyö.
24 tuntia sitten huomattiin että jääkaapista puuttuu jotain. Kauppaan pitää lähteä. Surullista tulevaisuuden näkökulmasta.

Siis opiskeliapojan tekemä pommi keskellä ihmisvilinää. Mitä sen mielessä liikkui tuolloin? Lapsia ja pelle hauskuttaa niitä. Ilmapalloeläimiä. Kaikki on puhdasta ja siistiä. Mainosvalot jäävät yksin ja maksamattomat tavarat kauppojen kassalle.

Ruumiita tuttujen mainosten keskellä. jotain rakennuspölyinen suklaapatukka maksaa 0.59 €. Kaikki on pysähtynyt. Kuolemanrangaistus tekiälle! No, sehän toimitti sen itse.

Kävin tänään uudessa löytämässäni kaupassa, jossa käyn sunnuntaisin kerta se auki on. Kiva pieni puoti. Pitelin ovea auki puoli minuuttia kun minä järkytyin uutisesta vasta lööpin takia. Verissäpäin oleva suomalainen nainen, pääkaupunkilainen.

Ostin lehden R-kioskista. Mikähän sitä nuorta tyttöä - joka taannoin myi minulle viimeisen Liptonteet hyllystä - siellä oikein vaivaa kun vaikka iltapäivälehtien lööpit oli mitä oli, kaikkein pahimmat, niin se vain hymyili ja oli iloinen? Onkohan hänellä kaikki aivan kunnossa kun uutinen kuolleista lapsista hymyilyttää?

Varmaa on se että suomi alkaa vihata tuota opiskeliapoikaa - iältää alle parikymppistä. Silpoutumisvammoja lähiössä.