Mitä on pitkävihaisuus?

 

01.02.2025
On tämän vuoden ensimmäinen helmikuu

Tämä teksti käsittelee pitkävihaisuutta.

On tämän vuoden ensimmäinen helmikuu. Entä sitten, niikun niitä tulisi muka vielä toinenkin helmikuu vuodelle 2025!

Eli yhtä turhanpäivästä toteamista - kuten erään työvalmennussäätiön erään työyksikön toiminta erästä työvalmennettavaa kohtaan sen jälkeen, kun tämän isä kuoli ja siitä seurasi sairaslomia. Ja sitten tämä sai jälkikäteen kuulla, että olisi käyttänyt isänsä kuolemaa hyväkseen - ettei olisi tarvinnut tulla ns "töihin" kyseiseen työyksikköön.

"Anteeksi, tiedän toimia paremmin sitten kun seuraavan kerran multa kuolee isä. Täällä voisi sen sijaan että epäillään tilanteen hyödyntämisestä, niin voisi kuulla ihmistä, kuten kysyä miten menee? Mutta näin ollen - en tule jatkamaan työsopimustani tähän paikkaan, jossa ihmistä käsitellään kuin roskaa." (keskisormen nosto ja lokekonsa kautta kävely ulos kuuntelematta vastaväitteitä - etten saa lähteä kesken päivää. Vastaamalla niihin, että mähän oon vain viemässä roskia ulos. Ei niitä takas sisään tuoda.)

Olisi ollut hyvä tehdä loppusyksystä 2017

Pitkävihaisuus on aika hyvä asia, vissiin. Pohtia sitten asioita, joita olisi voinut tehdä kyseisen tilanteen ollessa päällä. Että miten siinä kyseisessä tilanteessa olisi ollut hyvä tehdä sen sijaan,
että oli vain hiljaa.

Kertomus tässä vaiheessa siis nitoutuu esimerkistä -
elämäni tapahtumiin loppusyksystä 2017.

Miksi sitten jatkoin?

Olin kai vielä shokkitilassa, eikä olisi jaksanut työttömyysbyrokratiaa siitä -

että jos olisi vaan lopettanut siellä. Viimein vuonna 2019 joulukuussa lopetin siellä. Kerroin kyllä asioista vihaisen rakentavasti tekstitiedostoon, jonka tallensin - meillä kun oli sellaiset USB tikut annettu, että voisi kirjoittaa "työpäiväkirjaa" No tyylini tiedetään ja siellä mun tikulla kyllä luki asiaa, paikan järjestelyistä ja sitten taisin kyllä tämänkin sinne purkaa.

Viimeinen päivä oli sellainen, että aivan viimekseksi annoin pomoille siellä sen tikun ja sitten välittömästä poistuin kun "kello oli jo noin paljon ja bussi takas Jämsään tulee ihan kohta."

En muista edes sitä, että lausuinko tilanteeseen kuuluvia hyvästelysanoja? Paikalla oli ne kaksi pomoa, mua vanhemmat mies ja nainen. Sen miehen olisin kyllä tavallaan tahtonut hyvästellä kohteliaasti, mutta kun se nainen sattu olemaan myös paikalla ja mulla oli kiire pois tilanteesta. Bussiin ja poistua tontilta, ennen kun se muistitikku olisi työnnetty tietokoneeseen.

Miksi toi tapaus sitten aihettaa vihaa vieläkin? Siis satunnaisesti. Syksyt ovat aina mulle olleet vaikeita, kun ainakin vielä tuolloin 7 vuotta sitten koin syysmasennuksia - jotka alkoivat kun näki syksyn merkkejä luonnossa. Vihaan talvea, vihaan sitä edelleen. Syystä että pitää kävellä varovaisesti ja se tekee jalat kipeiksi. Kylmyys tai kirkkaus ei niin paljon enää haittaa, kun ei ole enää sitä talvi-asmaa. Ettei pystynyt ulkona hengittämään kun pakkasta oli alle -15c ja se oli tukalaa kun pakkasta oli alle -10c

Tuollainen saa ymmärrettävästi henkilön vihaamaan kyseistä vuodenaikaa. Tuona vuonna 2017 oli vielä ensimmäinen syksy isän kuoleman jälkeen.

Ja sitäkään ei sitten olisi saanut surra. Ok.. vihantunteita kumpuaa edelleen.

Antaa sen nyt jo olla.

Pitkävihaisuus? No se on piirre minussa, josta en niin tykkää. Tosin sen voi selittää itselleen sillä..

että tilanteista aina oppii ja hyvä pitää ne mielessä,

Ja että voi vastaavanlaisissa tulevissa tilanteissa käyttäytyä kuten joskus kenties tahtoi.

(kuitenkaan tekemättä siten.
Prkele kun on kohtelias ja hyvätapainen mies.
joskus haitta sekin..)

Mitä mä olisi tahtonut sitten joskus sanoa? Satunnaisia pitkävihaisuuden aiheuttajia, sen paremmin itse tilannetta purkamatta. (tiedot tilanteista löytyvät kyllä tästä 23 vuotta vanhasta nettipäiväkirjastani)

"mä pyysin lähtiessäni, että sammutatte täätä valot ja laitteet kun itse lähette. ja kun itse tulin tänne, niin oli täysvalastus päällä ja telkka auki! Etsikää toinen osoite jossa nukutte. EI! En välitä että kello on puoli kaksi yöllä. En mä näitä bileitä ees tahtonut pitää."

"Ai. no rouva on hyvä vaan, ja ottaa mun puhelinnumeron että voi soittaa kun on tulossa kaupunkiin - että osaan pysyä kämpilläni!"

"Jos asuntoni ei miellytä, niin ei ole pakko kuten roikkua mukana vain seurustelusuhteen takia, jos kutsuin kumppanisi niin ei sun oo pakko tulla"

"Ja mä syön nää kuten teen, ne tulee nopeammin ja voi syödä nopeammin - kun murskaa sen nuudelin kuppiin. Jos se sulle edes kuuluu. Sun EI ole pakko puhua mun kanssa tauoilla tai vapaa-aikana. Kyllä mä suakin inhoan"

Eipä taida olla enempää. Siis löysin vain viisi aiheitta, jotka kumpuaa sisälläni toisinaan. Ehkäpä ne häiritsevät nyt vähemmän, kun sai ne purettua ulos. Kaksi noista on sellaisia, jotka aiheuttava pitkävihaisuuden tunteita enemmän. Kolme noista nyt sattui olemaan kaukaa haettuja, mutta tapahtuneita ajatuksia vuosien takaa.

Myönnetään. Kenties asia, joka tapahtui jotain 24 vuotta sitten - niin sen voisi jo unohtaa.

Kuinka kauan asiasta saa olla pitkävihainen? Voisiko se 25 vuotta olla se sopiva aika? Saattaisi olla - siis jos niitä asioita ei kirjoittamalla purkaisi. Mielipiteeni ovat tulleet jo kyllä harvinaisen selviksi tiettyjen asioiden suhteen.

Ainakin rivien välistä.

Pitkävihaisuus siis saattaa johtua seuraavista asioista:

- epäoikeudenmukaisesta kohtelu. (vau.. ihanko totta..)
- petos tai luokkaus.
- Hyljätyksi tai torjutuksi tuleminen.
- Naurunalaiseksi asettaminen, nolaus.
- Traumaattiset kokemukset (muiden vähättelevä suhtautuminen)
- Persoonallisuus, mielenterveyden tila ja sosiaallinen ympäristö.

Miten pitkävihaisuudesta voi päästä eroon?

- Tunnista tunteesi.

Ok.. olin jo valmiiksi herkillä kun ne alkoi päin naamaa sanomaan, että olisin ihminen - joka nyt käyttäisi isänsä kuolemaa hyväkseen, ettei tarttis tulla töihin. Näemmä agressiivinen lähestyminen tapahtui tässä. Saattaahan olla, että on ihmisiä jotka niin ovat tehneet ja henkilö, joka sanoi niin - oli kyllästynyt tilanteeseen ja hänen oma persoonallisuutensa määräsi hänen suhtautumisensa hienovaraiseen asiaan.

- Käsittele kokemuksesi

Joo.. OLEN käsitellyt sitä monta kertaa. Päässäni, en koskaan kirjoittanut sitä paremmin ylös. Kuten kun nyt, kun tapahtuneesta on se 5 vuotta.

- Anna anteeksi.

Eihän ihmiset voi mitään sille, minkälaisia persoonia ovat. Olkoon. Tulihan tämä purettua nyt ylös.

Että asia on yhtä mieletön, kun sanoa - että nyt alkoi vuoden 2025 ensimmäinen helmikuu. Tämä teksti varmaan vastaa myös esimerkkitapauksessani pitkävihaisuudesta - kuten:

Mitä tarpeita tai arvoja tämä luokkaisi? mun tahtoa surra rauhassa, se loukkasi sitä se kommentti. Mitä voit oppia tästä kokemuskesta? Ajatella ja soveltaa. miten "keskisormen nostamisen" voisi pukea sanoiksi (jotka olisivat piikkäitä, muttei loukkaavia)

Mutta hei, miten jos otan vielä sen ikivanhan asian - että syy miksi en ole isä? Että nainen valehteli mulle voivansa saada lapsia. Tai pimitti asiaa liian monta vuotta. Siihen pitkävihaisuuteen auttaa varmaan vain vertaistuki. (tiedän sen olevan kuten kirosanan leimalla oleva asia - varsinkin kun nykyään sille piti antaa nimi.)

En mä siitä enää niin vihainen siis ole, surullinen vain.

Käsittelen kuitenkin asiaa, asioita kirjoittamalla. Luon tarinoita, tekstejä. Tuttua on Masennus (isolla alkukirjaimella) Pitkävihaisuus ja se että joskus voisi antaa vain asioiden olla. Mutta se olisi niiden tukahduttamista, eikä sekään ole hyvästä.

Joten mitä niistä asioista, joita elämäni aikana olen kokenut, tulee? Elämänmakuisia tekstejä. Eli puran asioita kirjoittamalla niitä teksteiksi ja siten saan sisäistä rauhaa. Myös puhun asioista jos tilanne, jossa niin voi tehdä - tulee vastaan. Vaikka sitten nuotion äärellä.

Elän pitkävihaisuudessa? Sehän aiheuttaa vain jatkuvaa ahdistusta - joten ei kuulosta hienolta. Elämässä kuitenkin on ilon hetkiä ja voi antaa vaan anteeksi. Aika korjaa haavat ja muita tilanteeseen sopivia fraaseja voi soveltaa.

Tai siitä voi kirjoittaa sitten pitkän merkinnän nettipäiväkirjaansa kuten toimia itselleen terapeuttina. Varsin mielenterveydellisestä toimintaa johonkin suuntaan.