Vinkkejä surutyöhön

 

21.01.2025
Tää päivä 210125

Tänään tuli tasan 8 vuotta isäni kuolemasta. Suru on varmaan jo lievennyt pois, ettei tämä päivämäärä enää niin paljon vaikuta. Kuitenkin siihen valmistuu, joka vuosi ja vuonna 2028 on seuraava vuosi - kun tammikuun 21. päivä (isän kuolinpäivä) osuu lauantaille kuten se oli 8 vuotta sittenkin.

Lähdin kävelemään yhden jälkeen iltapäivästä - kun peruspuhelimeni oli latautunut täyteen. se kun on enemmän takin taskussa, niin kuluttaa se kyllä valmiustilassaankin sähköä. Viimeks piti ladata sen akku viikko sitten.

Ja siitä tuli mieleen myös toinenkin lataus. toi siis on se uusi prepaidnumero - jota ei ole koskaan vielä rahaa ladattu, niin tein sen tässä samalla. Mielenrauha taattu siis siihen saakka, kun yritän seuraavan kerran käyttää jotain älykkäämpää tietokonetta. Täh.. morkkasinko mä tahattomasti omaa aceriani? Anteeksi, Inspire. Älä suuttuneena vielä tilttaa.

Eli olin siinä kohtaa tämän päivän kertomusta, jossa mä lähdin ulos kävelemään. Jämsän keskustaan ja muistelemaan sitä päivää 8 vuotta sitten. Olen ajoittanut sen, missä itse olin sillä kellonlöymällä - kun isä kuoli. Taisin melko varmasti olla ylittämässä Seppolan siltaa. Sitä edeltävänä iltana olimme viettäneet pienimuotoista illanviettoa ystävän kanssa.

Olimme tulossa heiltä, ystäväni oli menossa kauppaan ja minä kotiin. Olin jättänyt lompakon kotiin tarkoituksella, ettei sitten baari olisi houkutellut edellisenä iltana. Se oli hienoin päätös. Ehdin kävellä Jämsän keskustan läpi jo puretulle Seppolan koululle saakka - kunnes sitten puhelin soi ja sain tiedon.

Siirryin läheiselle parkkipaikalle soittelemaan tietoa eteenpäin sukulaisille. Jatkoin siitä kotiini, en muista mitä katuja käytin. Kenties kuljin hiljaisemmalla liikenteellä olevia reittejä asuntoon.

..jossa olin pari tuntia, kunnes seinät alkoivat tulemaan päälle ja soitin taksin, jolla lähdin sitten mökille. äidin ja veljen luo.

Ja tuosta kaikesta on nyt sitten tänään 8 vuotta. Suru on väistynyt pois. Sen tänään huomasin. Tilanne on normalisoitunut, ja seuraava viisaus on pidettävä mielessä:

Ihmiset kuolevat vasta sitten, kun kukaan ei muista heitä.

Sureminen on yksiöllinen asia, Mun itse piti tuolloin 8 vuotta sitten helmikuussa lähteä itkemään Jämsän keskusta läpi. Paikka tietenkin on ollut hyvin lähellä ja kuhisee muistoja isästä. Niin että piti hyvästellä omalla tavallani keskellä arki-yötä. Oli hiljaista eikä tarvinnut hävetä.

Pystyi sitten elämään arkea ilman, että muistot tulisivat tielle. Jämsän kirkossa oli sitten ne hautajaiset ja kirkon alakerrassa se muistotilaisuus. Kirkonmäkeä välttelin kyllä vähän liian kauan tuon jälkeen.

Sillä sitten kun sinne menin puolen vuoden kuluttua, niin tunne oli raju. sain jonkun ihmeen itkukohtauksen. Eli siitä opin, ettei kannata odottaa sitä - että ottaa paikkoja taas arkeen mukaan.

Mä tuolloin kävin päivittäin jämsänkoskella ja tiedostaen valitsin pari kuukautta niitä bussivuoroja, jotka menivät Jämsänjoen toista puolta. Ei siis lähellä kirkkoa tai sairaalaa.

Suru on yksiöllinen matka. Kun sen on itse kokenut - niin voi antaa vain vinkkejä siihen. Ei neuvoja tai käskyjä miten pitää asia suorittaa.

Et pysty tietämään miten toimia, kun menetät isäsi.

Se tapahtuu vain kerran elämässä. Tämä itselleni aiheuttaa niiden aikojen muisteleminen pientä vihaa päälle,, asi9ista.. - mutta antaa sEn olla. Olen kirjoittAnut ne asiat VuosIa sitTen tähän kirjaan.

SinUn pitää tehdä, kuten minä en tehnyt - että selvitä ne asiat niiden tapahtuessa, ettei jää vihaa päälle johtuen siitä - miten siitä shokkitilassa toimit toisten ihmisten silmissä.