perjantai 8. tammikuuta 2021

Uusi pandemiavuosi aloitettu

 

08.01.2021
Hyvää uutta vuotta?

Espanjassa on mitattu pakkasennätys, maan pohjoisosissa jopa -35c pakkasta. Sikäläiset talot eivät ole niin hyvin eristettyjä - mitä meillä. Tai mistä mä sen tiedän? Internetistäkö sitäkin tässä pitäisi hakea? Tosin siellä on vuoristo-olosuhteet ja taatusti tietämystä heilläkin, miten kylmässä pärjätään. Vaan kun Madridiin on luvassa puoli metriä lunta, niin se saattaa aiheuttaa liikennekaaosta.

Tai aiheuttaisi, jos ei olisi covid-19 .tä eli koronaa. Tokioon on julistettu hätätila, Brittien saarille on julistettu ulkonaliikkumiskielto ja Yhdysvaltojen pääkaupungissa väkijoukko tunkeutui kongressirakennukseen mellakoimaan. Korona levisi samalla, muttei siitä nyt uutisoida. Johtui Trumpista mellakointi.

Koronavirukseen on kuollut nyt yli 1,8 miljoonaa ihmistä. Tartuntoja on raportoitu maailmalla yhteensä yli 89 miljoonaa.

Eli kuten

Tokion, Bankokin, Dhakan, Munbain, Buenos airesin ja Sao Paulon väkiluvut yhteensä. Tosin se summaus taitaa jäädä tuon luvun alle.

Englannissa jyllää uusi koronavirus muunnos. Tartuntaluvut päivittäin ovat 500 000 tartunnan luokkaa.

Tästä talvesta kuulemma tulee vanhan ajan kunnon talvi pakkasineen ja lumisateineen. Kun katsoo tuota koronavirus taulukkoa, niin näkee ihan selvästi trendin. Kesä auttoi asiaan paljon, mutta sitten syksyllä tilanne räjähti käsistä. Maskisuositus tuli.

Tämän pandemian jälkeen ei ole enää entistä normaalia maailmaa olemassa.

Koronarokotus on tulossa kaikille, vaan se pitää ottaa kaksi kertaa - jotta se toimisi. Nyt ne onnistui, päättäjät ja politikot, sössimään senkin asian. Rokotusten alku vain viivästyy ja sitten on epäselvyyttä siitä - kuinka pitkä aikaväi rokotteiden välillä kannattaa olla, jotta se toimisi varmasti.

Maskeja tullaan käyttämään vielä ensi kesänä. Kunhan maailma olisi tuolloin jo siinä pisteessä - että voisi taas ajatella Helsingin matkaa. Mutten sinne en lähde. Vasta kun on varmuus, että rokote toimii ja että tilanne pääkaupunkiseudulla rauhoittuu. Tautia en lähde kotiseudulle hakemaan.

Vaikkakin on ihmisiä, jotka niin tekevät. Nyt kun vuosi vaihtui ja ihmiset tahtovat unohtaa vuoden 2020 - he tahtovat nyt lähteä matkustamaan. Se ei tule olemaan turvallista vielä viiteen vuoteen. Kaikkialla maailmassa ei ole yhtä rauhallista tai olosuhteet sille otollisia - että koronarajoituksia voisi ylläpitää. Sekä turvavälejä noudattaa. Joissain maissa mellakoidaan, joissain soditaan. Korona leviää ja muuntautuu.

Sitten on vielä rikollisuus, väärennetyillä koronarokotteilla tehdään rahaa. Asenna vaan google earth ja matkusta etänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.