31.12.2025
Vuoden viimeinen.
Vuosikertausta siis. 2025 oli vuosi, joka tuntui joskus hyvin
kaukaiselta tulevaisuudesta ja nyt sitä on jäljellä vain
jotain 15 tuntia tämän kirjoittamishetkestä - jonka voi
päätellä oheisesta kuvasta.
( https://www.simopahula.fi/0000kellotesti.htm )

Tämä vuosi. Tammikuussa tein katselman menneeseen, asioista
joista oli kulunut tuolloin 22 vuotta. Onhan niistä edelleenkin
se kulunut, mutta laskukaava sekoaa siitä - että välissä
jotain yli 355 päivää. Tämä vuosi alkoi sillä, että olin
nukkunut huonolla tyynyllä ja saanut viikoksi pääni jumiin.
Siis joku kallon lihas tai jänne oli kipeytynyt.
Helmikuu. Tein kirjoitusharjoituksen, jossa tehtiin vapaata
tekstiä. Tosin tapani kirjoittaa vuodenajat eri
merkintäsivuille - etten enää jaa niitä kuukausittaisiin,
vaan vuodenajallisiin. Kuten ennen vanhaan nettipäiväkirjat
olivat. Ja nykyäänkin niistä blogeista saa kyllä tekstitulvat
aikaan. Otin käyttöön hybridityötavat. Eli vanhaa ja uutta
sopivasti sekaisin. Tästä kerron myöhemmissä merkinnöissä
lisää.
Onhan tänä vuonna asioita käsitellyt. Vaan oon ollut laiska
ylläpitämään kirjani arkistoa, joten vaikeaa ja aikaavievää
olisi napata ajan virran kanssa ne parhaat ajatukseni tältä
vuodelta. Olihan se Ford / Microsoft analogia aika hyvä. Ja
mitä nopeasti silmäilin kulunutta vuotta nettipäiväkirjassani
- niin on tullut aikas hyviäkin juttuja kirjoitettua.
Sää? Oli kuuma kesä, varsinkin Heinäkuu - Elokuu. Uin paljon,
siis kävin viilentymässä. Nautin kesästä. Nyt 31.12.2025
ulkolämpötila on -18.8c
Entäs sitten maailma?
7. tammikuuta – Tiibetissä tapahtui noin 7 magnitudin
maanjäristys, joka tappoi yli 90 ihmistä - 4. helmikuuta –
Ruotsalaisessa Örebron kaupungissa tapahtuneessa koulusurmassa
kuoli kymmenen ihmistä. - 18. maaliskuuta – Italialainen
sanomalehti Il Foglio julkaisi maailman ensimmäisen kokonaan
tekoälyllä kirjoitetun sanomalehtinumeron. - 28. huhtikuuta
– Pyreneiden niemimaalla ja Etelä-Ranskassa tapahtui laaja
sähkökatko. - toukokuussa – Mauna Loan havaintoasemalla
mitattiin ensimmäistä kertaa ilmakehän
hiilidioksidipitoisuuden kuukauden keskiarvo, joka ylitti 430 ppm.
Sitä pidetään yleisesti rajana, jonka alapuolella on
pysyttävä korkeintaan 1,5 asteen lämpenemisen saavuttamiseksi
- 12. kesäkuuta – 260 ihmistä sai surmansa, kun Air Indian
lento 171 syöksyi maahan Ahmedabadin kaupungissa Intiassa. - 4.
heinäkuuta – Texasissa rankkasateet aiheuttivat pahoja
tulvia, joissa menehtyi ainakin 132 ihmistä. - 19. elokuuta
– Kansanedustaja Eemeli Peltonen kuoli eduskuntatalossa.
Mediatietojen mukaan kyseessä oli itsemurha - 7. syyskuuta
– Suomessa nähtiin täydellinen kuunpimennys. - 20.
lokakuuta – Islannin luonnonhistoriallinen instituutti
vahvisti, että maassa on havaittu ensimmäiset hyttyset. Ne ovat
lajiltaan rengaskirsihyttysiä - 26. marraskuuta –
Hongkongissa ainakin 161 ihmistä kuoli seitsemän tornitalon
palossa. - 26. joulukuuta – Pate Mustajärvi kuoli 69-vuotiaana.
Koosteen tiedot: wikipedia.
Suomessa tällä hetkellä on yhä 4000 kotitaloutta ilman
sähköjä. Tilanne on kestänyt jo kolme päivää ja osa
heistä saavat sähköt takaisin vasta ensi vuonna. Jotkut
saattavat olla virroitta jopa viikon.
Toivottavasti vielä on puulla lämmittäminen mahdollista,
sillä pakkanen kiristyy. Uusi myrsky on tulossa. Tämän upean
ja hienon tekoälyllä kyllästetyn tulevaisuuden kaataa ilmasto,
sää, myrskyt. Datayhteyksissä alkaa olemaan jo paikallisia
katkoksia. Puhelinverkko on jo maassa osittain sähkökatkon
takia.
Puhumani asia kännykkäverkon mastojen akuista alkaa toteutumaan,
ne katkaisevat ensin netin pois kun jäävät omien akkujensa
varaan. Telian häiriökartan historiatiedot sanovat, että
tällainen tilanne oli pari päivää sitten aika lähellä
sellaista Suomalaista pikkukylää - kuin Tampere.
Kaikki tungetaan netin varaan ja sitten tulee suuri myrsky, joka
pimentää sen netin. Ruokakauppa ilman nettiyhteyttä = uusia
ruokatilauksia ei voi tehdä. Järjestelmät ovat rakennettu
internetin varaan. Ihminen ilman ruokaa = olento, joka ärsyyntyy
tilanteesta ja tahtoo syödä. Paasausta? Ei. Tällä kertaa
mulla on todisteita, kuinka herkästi tämä hieno tekoälyllä
kyllästetty tulevaisuus muuttuu takaisin ajaksi, jolloin
Suomessa ei ollut sähköjä joka paikassa.
Tämä kuva on Telian häiriökartasta ( https://www.telia.fi/asiakastuki/kuuluvuuskartta ), mutta pimenee ne muutkin operaattorit
isossa sähkökatkossa. Samaa teknologiaa nekin käyttää ja se
tekniikka tarttee toimiakseen sähköjä.

Ensi vuosi..
..on..
..elämäni..
..VIIDESKYMMENES!!
ajatustulvaa siis tulossa. Eli vissiin tämän nettipäiväkirjan kulta-aikaa taas tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.