Kirkon mäellä sattunutta

 

08.02.2019
Surun verkot yöhön heitetty jo on

Hectorin lyriikkaa. Ja mitkä surun verkot nyt? Jos yrittäisi tätä jälleen. siis silmät kiinni kirjoittamista. Pitkästä aikaa Hectoria. Minulle tärkeää musiikkia. Nuoruudessa sitä tuli kuunneltua. Kun olin hajonneempi, sirpaleina ja jotain 16 vuotta. Linnut Linnut, Viikonloppusammakko. Ketkä astuvat piiloissaan? Ehkä viimeisen muistin väärin, mutta OI JATKUVUUS.

Elämäni. Jos pelkäät isoja kaupunkeja ja uusia ihmisiä, mutta kuitenkin sinussa on voimaa vain repiä itsesi kotiseuduilta ja muuttaa toiselle puolelle Suomea. Rautatie yhdistää ja kasvattaa. Jyväskylästä Järvenpäähän, Keravan yläpuolelle. Opiskelemaan, sitä yrittämään. Se oli mun elämää vuonna 1996.

Junat tulivat rakkaiksi koneiksi tuolloin. Ne näyttivät minulle, että kyllä mä itse osaan matkustaa. Kunhan sen vain oppii. Junanvaihdon Tampereella. Ja vaikka sitten matkustaa ensin Helsinkiin ja sieltä lähteä junalla Jämsään.

Niin.. Helsinkiin, minä jolle joskus tämä Jämsäkin oli pelottavan suuri kaupunki. Elämä opettaa elämää.

Ja kaikesta mitä on kokenut, pitäisi koittaa huominen aamuruskotus? Eli tästä pisteestä eteenpäin. Välittämättä siitä tilasta, missä maailma nykyään on. Vanhuksia ei hoideta oikein. ilmastonmuutoksesta on nyt jo ihan konkreettisia näyttöjä. Isot joet Euroopassa kuivuvat, toisaalta uutta vettä meriin on tulossa napajäätiköltä - etelänavalta. Eli joet taas täyttyvät, rannat ovat vain muuttuva käsite.

Elämä flitterin läpi. On Hectorin kappale, joka lähti juuri soimaan.

On minulla kuitenkin edelleen kipeitä asioita, joista pitäisi päästä yli. Oman isän kuolema alkaa olemaan jo käsitelty. Pystyy käymään paikoissa, jotka tulivat tuolloin - kaksi vuotta sitten aika tutuiksi. jämsän kirkko ja sairaala. Kirkossa oli siunaustilaisuus ja sen kirkon alakerrassa pidin sen puheeni.

Isoja asioita tämän miehen elämässä.

Viime kesänäkö se nyt oli, kun kävin siellä toteamassa - että mä voin hyvin. Kesti aika kauan nimittäin - se, etten pystynyt Jämsän kirkon mäellä käymään itkemättä.

Elämä yllätti tuolloinkin, oli kesäilta ja kirkon edessä minua pisti ampiainen niskaan. Juuri olin ajatellut, että mahtavaa kun voi näikin hyvin juuri täällä.

No siitähän tuli pieni paniikki, saatan olla allerginen ampiaisten pistoille. Ainakin pistokohtaa alkoi sattumaan helvetisti. Ja mistä saa jääpaloja? Tuli paikallinen pubi mieleen ja sinne menin. Pyysin vain jääpalaa. Ampiainen pisti. Sain sellaisen ja kait siinä sitten riemuun oluttakin otin.

Riemuun, että olet juuri tajunnut - että elämä on jatkunut. Ja se jääpala auttoi kipuun, lievitti ja poisti.

Oli sekin tilanne. Juuri kirkon edessä sai ampiaisen piston. Ajattelihan siinä, ettei mulla nyt niin ikävä omaa isää ole - että lähtisin melki heti perään. Onneksi ei tullut mitään ihmeellisempää siinä. Pientä uhkapeliähän se nyt oli, sairaalan ensiapu olis ollut lähempänä. Toisaalta siitä kävelee tarpeeksi kauan aikaa sille sairaalantielle, että olis tajunnut - jos jotain pahempaa olisi alkanut tapahtumaan.

Mutta toi tapahtuma kanssa auttoi jatkamaan elämää. Muistutus todellisuudesta, kun niskaan alkaa sattumaan helvetisti.

Elämä korjaa vissiin itseänsä, mutta saisi korjata myös noi mun isyystunteet. Se on aika herkkä asia mulle nykyään. Ei, ei sillä, että koko ajan ajattelisin asiaa - mutta kun ne vaan joskus tulee yllättäen päälle. Murrun. Ei ole kivaa kun itsellään on tälläinen tila päällä. Alitajunnassa. Valmiina yllätyshyökkäykseen koska vaan.

Pilaamaan arkipäiviä.

Ja jatkuessaan aiheuttamaan masennusta ja pitkittyessään niitä itsemurha-ajatuksia. Tämä on siis ymmärretty.

Se tarkoittaa(nee), että alan jossain vaiheessa tekemään asian hoidoksi jotain.

Vai olisiko taas sen vuoro, että mä vaan repisin taas itseni toiselle puolelle Suomea?

Joskus kauan sitten - oli mahdollisuus, että menisin kouluun Ouluun. Jos sinne olisin päässyt - niin vissiin sielläkin olisi tapahtunut sama - mitä Järvenpään kohdallakin. Että se kokemus aikuisti nuorta minua. Ja missä mun elämä nyt menisi? Olisinko edelleen Oulussa?

Ei voi tietää. Mutta varmaa on kaiketi se - että tämä elämänkokemus kohta potkii mua peffaan - että eteenpäin tästä kuopasta.