unikuvausta

 

18.12.2017
Unikuvausta

Siis ihan jännin uni hyvin pitkään aikaan ja asiat sellaisia, joita en ole millään tajunnan tasolla käsitelly päässäni.

Siis näin unta, että olin menossa naimisiin. Jätin tulematta alttarille, muttei kukaan soitellut perään. Lisäksi tietenkin unessa oli paljon raideliikennettä ja paikkakunta, jossa kaikki tapahtui oli joku outo kooste Kaipolaa, Jämsää, Rovaniemeä ja kenties Tamperetta. Kenen kanssa olin muka menossa naimisiin, oli tietty se kirsi. Hyvin pitkään aikaan hänestä en ole ajatellut yhtään mitään taikka sitten edes osunut samaan aikaan kauppaan. Onneksi jotain järkeä on siihenkin yksilöön tullut ajan saatossa, ettei ole tullut kertomaan surunvalittelujaan mulle.

Pienistä vihan tunteista viis, se homma on loppu viimein. Kauan siihen kestikin ja tämä ajatus alkaa siis osumaan niihin syihin, miksi alitajuntani heitti minulle tuollaisen unen. Vuosikausia kun on ollut ihmissuhdehelvettiä, niin jotain rippeitä alitajuntaan siitä tietty jää. Surullista, mutta se on vain elämää.

Unessa liikuin siis oudoilla busseilla ja junilla, kiskoja oli vedetty kaikkialle ja ei minnekkään. Vaikka uni oli sellainen tapahtumarikas, niin isäni ei ollut siinä mukana. Yli siis alkaa pääsemään. Vielä se kirkonmäki pitäis kokea uudelleen. Vaikka sitten nyt talvella. Silloinkin oli talvi, kun se Jämsän kirkkorakennus alkoi näyttelemään elämässäni uutta osaa. Isän muistotilaisuus, hautajaiset ilman hautaa. Elämänsä autoja ajanut pääsi viimeiselle automatkalleen, isä lastattiin ruumisautoon.

Mutta unissani siis isä ei ole saanut mitään suurta osaa. Kyllä niitä unia vielä tulee. Tämä on kuulemma vuosia kestävä prosessi.

Ja se on sen kokoluokan ajatustehtävä, että vanhat paskat jää sen jalkoihin. Ehkä toi uni oli sitäkin, hyvästijättöä niistä.